Paljon kuvia!
 |
| 1. |
Tiistaina oltiin Helin kanssa kuvailemassa taas. Meillä oli paljon suunnitelmia ja päivän saldo olikin reilut 140 onnistunutta otosta. Vaikka täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että oli pikkaisen haastavaa seisoskella korkeassa heinikossa ahneen hevosen kanssa. :) Seuraava projekti voisikin olla ehdollistaa Taavi kameran läsnäollessa höristämään korvia. Itseasiassa se tuntui jo illalla käsittävän idean; kun Heli huusi sen nimeä, se nosti päänsä ylös ja katsoi kameraan. Kiitokseksi se sai syödä ja tämä toistui todella monta kertaa peräkkäin kertaakaan epäonnistumatta. Vautsi!
Sensijaan minun on pakko tunnustaa mokanneeni, tekisi mieleni hakata päätä seinään kunnolla. Olenhan viime aikoina harjoitellut uudenlaista ajatusmaailmaa ja hevosenkäsittelyä, olen pidentänyt pinnaani ja koettanut hillitä itseäni. Olen mielestäni myös onnistunut siinä kohtuullisen hyvin.
Taavi kuitenkin kieltäytyi ensin menemästä veteen ja yllättyneenä tilanteesta ja aikani sen kanssa asiasta väiteltyäni mulla meni hermot... Läiskäsin sitä muutaman kerran persuuksille raipalla oikein kunnolla. Ja arvatkaapa hävettääkö? :(
Eihän se edes mitään auttanut, Taavi vaan hätääntyi asiasta (niinkuin aina). Onneksi sain kuitenkin oman mielen taas hallintaan ja me päästiin sinne veteen; heti kun Taavi oli uskaltanut koskettaa veden pintaa ekan kerran ja pääsin palkkaamaan sen namilla. Olisipa tullut mieleen käyttää "kosketa"-käskyä.
Syy menemättömyyteenkin on loppujenlopuksi aika yksinkertainen; hevonen ei näe kuinka syvää vettä siinä on ja koska viimeksi onnistuin viemään sen vähän huonosta kohdasta siellä toisessa rannassa, niin se upposi mutaan aika syvälle. Se ei siis luota siihen, etten vie sitä pohjattomaan järveen. Lisäksi se oli ekaa kertaa yksin rannassa, aiemmin Eino on ollut Taavin mukana.
Yritän lohduttaa itseäni, että virheistä pitää vaan oppia, eikä Taavikaan tuntunut saaneen tilanteesta traumoja ja pääsimme nopeasti pois stressitasolta tilanteen jälkeen. Silti se harmittaa, harmittaa ihan kamalasti. Olen tehnyt tosi paljon töitä asian eteen ja työstänyt omia ajatusmalleja ja sitten kuitenkin käy näin.
Vesikuvat onnistuivat kuitenkin hyvin ja niiden tunnelmasta ei onneksi välity äsken kerrottu episodi ollenkaan.
Jätän osan kuvista seuraavaan postaukseen, kun niitä on taas niin paljon. :)
 |
| 2. |
 |
| 3. |
 |
| 4. |
 |
| 5. |
 |
| 6. |
 |
| 7. |
 |
| 8. |
 |
| 9. |
 |
| 10. |
 |
| 11. |
 |
| 12. |
 |
| 13. |
 |
| 14. |
 |
| 15. |
Oi hitsi miten ihania kuvia! :) Tulee kunnon kesä- ja juhannustunnelma :)
VastaaPoistaVoi kuule rakas ystävä, tuo toimintamalli on taottu niin tiukasti päähän että sieltä se vaan tulee. On minullakin ollut jokin vastaava tilanne kerran vai kaksi. Pahinta on silloin kun menee hermo. Kun hermo loppuu väkivalta alkaa. Ja se mikä on meille "väkivaltaa" on ihan perusnormihommaa toisille, olkaamme siihen tyytyväisiä.
VastaaPoistaKun jokun kerran tai pari sortuu tämmöseen ja sitten muistaa oppia asiasta niin muutos on yhä pysyvämpi luulen minä.
Ihaninta noissa teidän kuvissa on tuo riimu. En osaakaan kertoa miten minua välillä häiritsee ne turhat suuvärkit hevosten suissa. Se on semmonen päähänpinttymä.
Ootte niin kauniita yhdessä ja niin sopivia toisillenne. Kyllä minusta tuntuu että kohtalo meidät näiden hevosten kanssa yhteen saattaa, omistajat ja hevoset ovat toisilleen juuri ne oikeat, silloin kun tuo valinta on tehty tunteella ja valittu se yksi oma hevonen.
Lemppareita on 2,4,5, 14, 11, 10...
Koivikko on ihana ja tuo putkimeri samoin, sopii hyvin Taavin väritykseen. Argh, haluun kans hevostelemaan, siitä ei vaan voi saada tarpeekseen. olen nyt 2 viikkoa poissa kotoa. Nouu...!
Kiitos ihanasta ja rohkaisevasta kirjoituksesta! :)
PoistaKyllä minustakin kohtalolla on näissä sormensa pelissä ja Taavi varmasti valikoitui mulle osakseen sentakia, että sillä oli mulle paljon opetettavaa.
Aika samoja lempparikuvia myös itsellä. Osan jätän julkaistavaksi myöhemmissä tarkoituksissa. :)