Cushingista, talvikaviokuumeesta ja miten ne liittyvät toisiinsa

Kyllä alkaa käydä ilmat mielenkiintoiseksi. Kentällä ratsastamisesta on saanut vain haaveilla, ensin se oli altapettävää jääsohjoa ja nyt ihan silkkaa koppuraista jäätä. Maastossa ollaan kyllä käyty, vaikka tiet ovatkin jään peitossa. Hokit pitää kyllä hyvin, eikä poni oli lipsunut. Auraamattomat tiet ovatkin vielä ihan järkevässä kunnossa, mutta sinne päästääkseen on mentävä ensin jäistä tietä hyvän matkaa. 

 
Seuraava ongelma on lämpimät säät. Klippauksesta huolimatta poni hikoaa lenkillä itsensä märäksi. Se onkin jo kasvattanut klipatuille aluelle kiitettävän karvan ja ajattelin loppuviikosta ajaa sen uudelleen. Sain myös viimein tilattua eläinlääkärin paikalle ja Ripestä otetaan verikokeet. Epäilykset cushingin taudista ovat olleet läsnä ihan kokoajan, mutta olen halunnut vielä katsoa, miten oikeanlainen ruoka yms. vaikuttaa ponin olotilaan. Toivottua tulosta ei ole tullut ja oireita on, joten testataan. Saadaan sitten lääkitys kuntoon.
Täälläpäin vain tuntui olevan aikamoisen homman takana saada paikalle lääkäri, joka suostui ottamaan ACTH-näytteen, jouduin puhelimessa asiaa selventämään ja selittämään. Vasta kolmannen tohtorin kanssa saimme treffit sovittua keskiviikkoaamuksi.

Tähän mennessä olen pariin kertaan pyytänyt kokeen ottamista eri tilanteissa, mutta eläinlääkärien mielestä poni on ollut liian pirteä.. Ja siltä on puuttunut perusoireet; se ei juo tai pissaa erityisen paljon ja sen karva oli silloin normaalia (koska se oli klipattu silloin lyhyeksi). Nyt viimeisellä yrityskerralla kävi niin, että hevosia rokottamaan tulleella lääkärillä ei ollut mahdollisuutta ottaa ACTH-näytettä, koska se pitää erotella ja jäähdyttää ennen lähetystä. Ja Ripeltä ei voi sitä kaksiosaista ottaa, koska siinä laitetaan kortisonia, joten siitä on suuri kaviokuumeriski.

Ja sitten siitä talvikaviokuumeesta, jota kommenttiboksissa vähän sivuttiin yksi päivä, kun Rippe säikytteli minua. Ehkä se ei sittenkään pelkästään säikyttänyt, vaan kavioissa tosiaan oli tapahtumassa jotakin. Sehän on ollut vähän tavallista vaisumpi ja olihan sillä se kummallinen pattikohtauskin. 

Nyt kengittäjä huomautti perjantaina käydessään, että ruununrajassa näkyy selkeä rantu, josta kannattaa olla jo vähän huolissaan. Samaa rantua itseasiassa olin parinä päivänää tutkinut. Ensin epäilin heinää syylliseksi, mutta sittemmin lamppu päässäni syttyi; Samaan ajankohtaan sattui myös se kova pakkasjakso, joka kesti pitkään. Silloin myös Ripen ihraniska kovettui ilman selkeää syytä, se oli normaalia vaisumpi ja jätti ruokiaan syömättä. Ja nyt pakkasten loputtua poni on selkeästi piristynyt ja kaulakin pehmentynyt. Ehkä sillä sittekin oli kavioissaan meneillään jotakin, jonka pakkanen sai aikaan.
Mitään kunnollista kaviokuumetta kuitenkaan ei ole ollut, pulsseja on syynätty, lämpöjä on syynätty ja ponin liikkumista katsottu. Mutta jotain myllerrystä siellä on ollut.

Keskellä kaviota näkyy syksyn kaviokuumeen jättämä raita, Ripellä kavionkasvu on todella nopeaa!

Erilaisissa talvikaviokuumeesta kertovissa artikkeleissa puhutaan talvikaviokuumeen olevan erityisesti insuliiniresistenssistä kärsivien hevosen ongelma, toinen talvikaviokuumeelle altis hevosryhmä ovat cushingn tautia sairastavat. Bingo?
Lisäksi äskettäin sairastettu kaviokuume on vahingoittanut verisuonistoa ja heti kaviokuumeen jälkeen kaviot ovat aremmat kylmälle. Aikahan korjaa vaurioita jonkin verran, mutta ei kaikkea.

Hoito talvikaviokuumeen (ja kavioiden kylmästä johtuvan kivun) hallintaan on jalkojen verenkierron lisääminen käärimällä jalkoja ja liikuttamalla. Lisäboostia voisi sitten antaa purkista L-arginiinin muodossa. Myös joistakin yrteistä voi olla apua, sellaisia on mm. ruusujuuri.
Joudunko kuitenkin jatkossa käärimään ponini jalkoja pakkasella, vaikka kovasti olin sitä mieltä, etten lähde siihen... Huoh. :) 

Jos Rippe saisi lääkityksen cushingiin, se varmaan helpottaisi sen oloa, mutta myös hoitoa. Ja selittäisi monta mysteeriä. Ja tietenkin antaisi Ripelle lisää hyviä käyttövuosia. 

Chian siemenet - oliko hyötyä?

Chian siemenet loppuivat, joten on aika purkaa kokemuksia siemenistä. Rippe söi siemeniä siis joulukuun alusta viime viikonloppuun, yhden 2kg:n purkin. Välissä oli yksi noin viikon mittainen tauko muuton yhteydessä, koska siemenet jäivät auton takapaksiin muun muuttokuorman kanssa. Syötin siemeniä kuivana ja liotettuna, annostuksella ½-1dl päivässä.

Oikeastaan minulla ei ole paljon kerrottavaa. Rasvakertymät pysyivät ennallaan, mahan kunto on pysynyt ennallaan (itseasiassa se ainut ähkyn tapainenkin oli juuri chiakuurin aikaan). Ei ole tapahtunut mitään ihmepiristymistä tai muutakaan silminhavaittavaa muutosta missään. Hevoseen on kyllä massa  tarttunut, mutta siihen syy on todennäköisesti uuden tallin parempi heinä.

Siemenet menivät ruuan seassa ihan hyvin alas, se onkin niiden ehdoton plussa. Mitään herkkua ne eivät Ripen mielestä kuitenkaan olleet, sillä kuivana annettuna niitä saattoi löytää kupista vielä seuraavanakin päivänä. Puuron seassa ne yllättäen menivät alas paremmin. En tiedä, että kuinka hyvin ne sitten pureksimatta ja kokonaisia mitään hyödyttävät..

Että se siitä sitten. Ei tule meille jatkossa chiaa enää. :) Ellei nyt sitten tapahdu mitään selvää takapakkia, kun siemenet on jätetty pois.

Uusi kuvia pitkästä aikaa

Saatiin Helin kanssa aikataulut kerrankin sopimaan yhteen. Mitään kovinkaan kummoisia kuvia ei saatu, kun ei ollut oikein ideoita ja pimeäkin painoi päälle kovaa vauhtia. Eipähän tuo ponikaan nyt ulkonäöllisesti ole ihan parhaimmillaan karvaisine päineen ja kaljuine vartaloineen... :)

Jonkinlaisia huristelukuvia sentään, onhan nämä aina yhtä hauskoja.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

 

 

13.

 

 

Ja lopuksi vielä rakennekuvaa, sen ottamisen aikaan alkoi olla jo hämärää.

Työ alkaa kantaa hedelmää (suoruus ja ryhti)

Pakkasten aikaan tehty ryhdin hakeminen ja suoruuden metsästys on tuottanut todellakin toivottuja tuloksia!

Iskä tuli tänään moikkaamaan Rippeä pitkäst aikaa ja käytin heti tilaisuuden hyväksi. Pyysin iskää kuvaamaan meitä kentällä. On välillä vaikea arvioida, miltä poni näyttää, kun istuu itse selässä. Pitkälti minä luotan siihen, että jos tuntuu hyvälle, niin sitten on hyvä. Mutta onhan se ihan terveellistä välillä katsoa videolta ja kuvista, että miltä se sitten näyttää. Nytkin kamera paljasti sen, ett yrityksistä huolimatta oma ylävartaloa hakee vinoon. Mutta vähemmän kuin ennen. 

Poni sensijaan on suoristunut ja ryhdistynyt ihan silmissä. Ja etuosan noustessa myös jalat ovat löytäneet paikkansa rungon alla, ravi on hidastunut ja muuttunut tahdikkaammaksi. Rippe kantaa itseään paremmin ja pysyy melko pitkiäkin pätkiä ohjien ja pohkeiden välissä, takapää ei liiraa ja vaikeampi oikea kierroskin tuntuu helpottuneen. Siihen kierrokseen kaiken avain on se, että ajattelen asettavani ponia ulos. Silloin ponin kyljet suoristuvat ja ulkolapa ei painu niin paljon ulospäin. Jalat mahtuvat alle ja ponin on helpompi liikkua. 

Jokaisella askeleella joutuu kyllä ajattelemaan. Joutuu keskittymään ratsastukseen paljon. Tänäänkään poni ei ollut ihan parhaimmillaan, kun heitin alkulämmittelyt laukan kautta (yleensä haen käynnin kautta ponin kuulolle), kentällä oli muitakin ja tilsat häiritsivät.

Rippe on kyllä todella tarkka. Liian lyhyt ohja saa sen jännittymään, liian pitkä ohja taas veltostumaan ja istuakin pitäisi oikein. En ymmärrä, miten se on pysynyt noin herkkänä, vaikka on vuosia juossut tunteja. Ehkä se siksi olikin laiskan ponin maineessa.

Ostoslistalle lähtee normaalit sileät nahkaohjat, nuo länkkäohjat aiheuttaa hankaluutta pituudellaan.

Loppuun vähän liikkuvaa kuvaa. Omaan silmään ero liikkumisessa on merkittävä. 

Lenkillä lämpimässä talvisäässä.

Torstaina tosiaan tehtiin temppuja ja eilen käytiin vain nopealla taluttelulenkillä. Oli  niin napakka keli, että meinasi naama jäätyä. Olen nyt törkeästi lahjonut Rippeä herkuilla. Tarhassa heti, kun se kiinnostuu minusta ja kun se tulee perässä kiltisti jumittamatta ja lenkilläkin olen palkannut sitä hyvästä suorituksesta. Tuntuu tepsivän ja se on alkanut taas olla puheliaampi ja kiinnostuneempi ympäristöstään. Toisaalta se tuntuu muutekin piristyneen ja "kotiutuneen" sen pattiepisodin jälkeen.

Olen vain nyt törmännyt ongelmaan, että enemmän vapauksia (=unohdin raipan talliin) tarkoittaa Ripelle myös enemmn jähäämistä, josta tulee tietenkin paha mieli. Ja jos ei mennä sinne, minne Rippe haluaa, niin se alkaa nakella niskojaan protestiksi hidastelee ja matelee. Ensimmänen koetinkivi on kenttä, jonne se mielellään jäisi (liekö ajatus jäädä lähemmäs kavereita), sitten pitää päättää lenkin suunta jne. Mutta kun päästään vähän eteenpäin, se piristyy ja menee sitten kiltisti. Raipan kanssa ongelma ratkeaa kerralla, kun napauttaa takamukselle. Siksi se on yleensä aina mulla mukana, koska en jaksa jähätä ja vängätä.

Lenkillä Rippe taas pörisi ravissa, mitä se tekee ollessaan innoissaan. Käytiin melko lyhyt, muutaman kilometrin lenkki ratapohjan kautta, jossa on semmoinen kilometrin pituinen suora. Otin ensin alle ravia, aloin kerämään ohjia käteen kerkesin vain sanomaan, että "eiköhän sitten..." ja me mentiin jo. Laukkaa niskoja nakellen ja pöristen. :D Ihana Rippe, se on niin suloinen. 

Loimetkin piti vaihtaa kevyempiin, kun pakkanen lauhtui kerralla hurjan paljon! Nyt ei ole enää päällä, kun ohut tallitoppa ja siinä päällä 100g kevyttoppa. Rippe tuntuu pärjäävän kevyemmillä loimilla, eikä palele herkästi. Ihanaa, että kelit lämpenee ja muuttuu vähä inhimillisemmiksi harrastaa. Johan nuo pakkakelit alkoivat kiristää hermoja.

Loimeen ommellut, istuvuutta parantavat vekitykset. Vihdoinkin muistin ottaa kuvan. Niitä on kahdet, koska yksi ei ollut riittävä. Alta pilkotta Konitorin mahdottoman hyvä lapasuojus.

Anonyymit pingottajat

En haluaisi myöntää sitä, mutta minusta on taas vaivihkaa tullut suorittaja. Suorittaja, joka käy tallilla, raahaa hakee hevosen tarhasta, satuloi sen, ratsastaa ja riisuu varusteet, juottaa vellin, vie hevosen tarhaan ja lähtee kotiin. Sama kaava toistaa itseään päivästä toiseen. Hevosen liikutus (mielellään mahdollisimman reippaasti ja hikeen) on pääasia. 

Ikävä kyllä tämä suorituskeskeinen harrastaminen näkyy äkkiä hevosen mielentilassa ja sitten se alkaa näkyä myös ihmisen mielentilassa. Rippe ei lähde mukaani enää mielellään tarhasta. Se riittää minulle tiedoksi siitä, että teen jotain väärin. Se ei viihdy kanssani. Ja minä haluan, että hevonen viihtyy ja sillä on kivaa kanssani, ainakin suurimman osan ajasta. Että sen näkemys ja kokemus minusta on plussan puolella. Nyt taidan olla Ripen mielessä jo miinuksella.

Pelkäsin taas kaviokuumetta muuton jälkeen niin paljon, että liikutin ponia ahkerasti, vähensin sen herkut minimiin ja pingotin. Pakko keretä lenkille. Kävele nopeammin. Tule nyt jo. Ei ole aikaa odotella. Juo vellisi nopeammin.. 

Nyt, kun Rippe sairastui ja sen maha oireili, päätin ettei jatkossa pingoteta. Vähintään kerran viikossa on temppupäivä (=vapaapäivä liikunnasta), kerran viikossa on taluttelupäivä, noin kolme kertaa viikossa sitten otetaan hikeä pintaan maastossa. Muuten tehdään mitä huvittaa. 

Toki muuttokin on varmasti stressanut ponia ja sen arki on mennyt aika uusiksi. Se on juossut iltaisin myös iltatallintekijää karkuun ja sillä on ollut opettelemista uusissa tavoissa. Iltatallintekijää helpotti parin illan mittainen leipäkuuri ja nyt poni on kuulemma ollut portilla odottamassa. ;) 

Nyt se loppuu. Kaikki pingottaminen. Haluan taas nauttia ja haluan, että hevoseni nauttii myös. Jos se sitten sairastuu muutamasta lisäpalasta leipää tai yhdestä vapaapäivästä, niin sitten ei voi mitään.
Temppujen opetushan oli alunperin suurin mielenkiinnon kohteeni, mutta en tiedä, mitä innostukselle sittemmin kävi. Se jotenkin kuoli pikkuhiljaa Taavin mukana, enkä ole jaksanut ollenkaan keskittyä asiaan. Olen minä aina välillä hakenut vähän hymyn alkeita ja kavion antamistakin on kaiketi kertaalleen vähän sivuttu, mutta ei niihin ole sillätavalla tullut perehdyttyä. Josko innostus tästä taas heräisi pikkuhiljaa. Tänään me Ripen kanssa jo vähän harjoiteltiin, pidettiin siis eka temppupäivä. Nameina käytin niitä proteiininappuloita, kun muuta sopivaa ei ollut.

Temppuilu on ollut ihan hirven hyvä suhteen parantaja hevosen kanssa. Se toimi Taavinkin kanssa ja lisäksi se teki Taavista paljon oma-aloitteisemman ja se uskalsi ulos kuorestaan. Aion jatkossa ottaa taas lenkillekin mukaan muutaman herkun ja palkata esim. reippaan laukan jälkeen herkulla. Varmasti seuraavallakin kerralla saa nauttia vauhdin hurmasta hevosen omasta tahdosta, eikä patistaen.

Ruokinnasta senverran, että proteiini on jätetty pois, koska poni tuntuu pysyvän hyvin lihoissaan ilmankin. Heinä on todella lehtevää ja maistuu hyvin. Sitä saa myös riittävästi, varsinkin nyt pakkasilla hevoset ovat saaneet heinää reilusti.

Proteiinin tilalle kuitenkin lisään Greenlinen. Se vaan eittämättä on paras mahan hyvinvoinnille ja se maistuu Ripelle vellinä hyvin. Olen vaan vältellyt sitä, kun Taavin aikana kyllästyin turvottamaan rehuja, Rippe on siis syönyt rehut pääasiassa kuivana. Tästä lähtien se saa pellavaa ja greenlinea vellinä, johon sekoitan vähän suolaa ja kivennäisen. Kivennäinen tuottaa vähän ongelmia tai lähinnä niiden maistuvuus. Puuron seassa menee tuo nykyinenkin, kunhan sitä ei ole liikaa (kyseessä on Makanan Mineralfutter). Katsellaan sitä asiaa sitten kunhan saan tuon satsin syötettyä pois.

Huh taas!

Tänään tallilla odotti pirteä ja iloinen Rippe. Paukamista ja turvotuksista ei ollut tietoakaan, ruoka oli maistunut ja karsina oli yhtä siisti, kun ennekin. Kranion jälkeen pitäisi levätä pari päivää, mutta tultiin siihen tulokseen, että Rippe käy kuitenkin vatsan toiminnan varmistamiseksi vähän taluttelulenkillä. En kerennyt pitkää lenkkiä tehdä, kun oli kauhea kiirus töihin.
Rippe sai vielä lämpimän vellin ja jätin sille illaksi vielä toisen, että maha varmasti nyt toimii.

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että kaikki on ok ja suunta taas ylöspäin!

kaikkee mä oon kuullu, hulluks mua on luultu, muttei mulla pleksit ihan pienest huurru

Päivä lähti tänään käyntiin tallilta tulevalla tekstarilla.Yöheinät on syömättä ja karsina myllätty, nyt syö aamuheiniä ulkona. Siinäpä se pääpiirteittäin, eikä minua enää nukuttanut.
Kurvasin tallille ja hain ponin sisään. Rippe meni minua tarhassa karkuun, joten sillä ei todellakaan ole kaikki hyvin. Aamuheniäkin se oli syönyt valikoiden. Se oli vaisu ja silmistä näki, ettei ole hyvä olla. Loimea poisottaessa sitten tuli pikkuyllätys, jonka näette ylemmissä kuvissa. Mitä se on? Hyvä kysymys.

Käytiin reilu puolentunnin lenkki talutellen ja ennen lenkkiä juotin Ripelle vellin, jossa oli greenlinea ja pellavaa. Se oli myös juonut ulkona melkein ämpärillisen aamulla ja karsinassa sille maistui heinä ennen lenkkiä. Lenkin jälkeen sensijaan olemus muuttui taas vaisummaksi, eikä ruoka kelvannut. Tuuppasin Metacamia naamariin ja vein ponin lämpimästi puettuna pihalle. Se alkoi siellä taas närkkiä heiniä, mutta siirtyi pian sivummalle torkkumaan. Sovittiin, että tallilta ilmoitetaan jos vointi erityisesti huononee.

Lisäksi tallinomistaja lupasi hoitaa Ripen maksan ja paksusuolen kraniolla konsultoituaan kokeneempia asiasta (yks teoria on, että tämä liittyy aineenvaihduntaan ja pakkasiin). 

Työpäivä meni vähän tulisilla hiilillä. Tallilta ei kuulunut mitään, joka oli hyvä merkki. Ajoin suoraan töistä ponia katsomaan ja helpotus oli suuri, kun se söi karsinassaan. Tallinpitäjä oli hoitanut sen tosiaan sillä kraniolla ja paksusuolta hoitaessa poni oli reagoinut voimakkaasti.
Greenlinepellava-velli kelpasi hyvin ja poni oli pirteä. Kakankin se onnistui tekemään juuri, kun oltiin lähdössä lenkille. Vähän tuntui olevan ponnistuksen takana, mutta kakka itsessään oli ihan hyvää. Paukamat olivat laskeneet, joskin isoimmat vielä erotettavissa ja reisissä oli myös röpelöä.

Käytiin kävelemässä taas lyhyt lenkki ja annoin senjälkeen vielä puoli ämpäriä velliä, joka maittoi hyvin. Poni oli oma itsensä, kerjäsi ruokaa ja vaikutti olevan kivuton. Sinne se nyt jäi yötä vasten vellillä tankattuna ja pusuteltuna. Peukut pystyyn, että huomenna menee jo paremmin. 

Pakkasajan puuhailua ja ongelmia

Pakkasta on tosiaan pidellyt. Eilen oli jo lähes hellettä, kun mittarissa komeili -14 astetta. Sen kunnaksi hevoset pääsivät pidemmälle lenkille ja Rippe ainakin nautti laukkailusta. Tänään sitten pakkanen huitelikin taas kahdenkympin tienoilla aamusella, mutta nyt näyttäisi olevan enää -18 astetta.

Rippeä pakkanen ei muutenkaan ole haitannut. Päinvastoin, iltatallintekijä oli torstaina saanut maanitella sitä sisään hyvän tovin. Poni oli antautunut vasta, kun kaikki muut olivat sisällä. Sillä on ollut päällä se musta highneck tallitoppis, jonka toppaus kai huitelee jossain 200-300g välillä ja sen päällä 300g ulkotoppis. Nyt ilmojen lämmetessä vaihdoin sille sisälle kevyen tallitoppiksen, mutta ulkoloimi pysyi ennallaan.

Juomisen kanssa olen joutunut vähän pähkäilemään, sillä Rippe ei uskalla juoda tallin oven vieressä olevasta melassisaavista ollenkaan (josta siis hevoset juotetaan ulos mennessä ja sisään tuodessa). Välillä se jo siitä hörppää, mutta seuraavalla kerralla se tumma neste mustassa saavissa on jälleen yhtä pelottavaa.
Olen antanut sille väkirehuannoksen turvotettuna velliksi ja sen lisäksi sillä on ollut ulkona mahdollisuuksien mukaan (=miten olen tallille kerennyt) vettä eristetyssä juomasaavissa. Siitä se olikin perjantaina hörppinyt sen 12litraa jo päiväheiniin mennessä, päällä olleet retkipatjat se oli viskonut pois.. Lisäksi hevoset juotetaan päiväheinien yhteydessä lämpimällä vedellä ja sisällä niillä on ämpärijuotto. Saa kyllä kiitellä tallia, jossa hevosten ei tarvitse vesiputkien jäätymisen pelossa seisoa sisällä päivätolkulla. 

 

 

Perjantai-iltana Ripen kunto aiheutti vähän huolta, kun se karsinassa jätti iltaheinät kesken, käänsi takapuolen ovelle ja vaihteli vähän painoa jalalta toisella. Hälytyssireenit ujelsivat omistajan päässä samantien ja jalkoja kokeillessa myös pulssit tuntuivat jonkin verran. Vein ponin pihalle kävelemään ja kääntyilemään, mutta mitään epänormaalia siinä ei ollut. Sisääntullessa myös kaviot olivat viilenneet ja pulssi lähes kadonnut (kaviokuumeessa liikunnan lisääntyessä pitäisi käydä päinvastoin oman käsitykseni mukaan). Ponikin oli ihan virkeä ja alkoi taas natustaa heiniään, eikä se enää koko iltana vaihtanut painoa jalalta toisella.

Lopulta tulimme tallilla siihen tulokseen, että ponilla oli vähän ilmaa mahassa, joka saa aikaan samanlaista jalkojen siirtelyä, kun kaviokuumeessa (lievempänä toki). Ripellä oli nimittäin perjantaina vapaapäivä.
Tai sitten mielessä kävi myös kylmien jalkojen lämpeneminen sisätiloissa, josta seurasi verenkierron lisääntyminen kavioissa (=tuntuva pulssi ja ehkä epämiellyttävä tunne).
En tiedä, mutta eilen poni oli ihan oma itsensä, eikä sillä tuntunut olevan mitään hätää. Liikutuksen alussa se  tosin piereskeli tavallista enemmän.

Ja mitä niihin heiniin tulee, taisi vaan olla heinäkiintiö täynnä, kun pakkasten takia hevoset ovat saaneet heinääkin enemmän. Rippe on tupannut viimepäivinä jättämään heinää kaikilta ruokintakerroilta.

Onneksi ilmat nyt vähän lauhtuvat ja luntakin on kaiketi vähän luvassa. Pääsee kunnolla liikkeelle, niin ähkyjen ja kaviokuumeen pelko pienenee kummasti. Eilen oli reilun tunnin lenkin jälkeen rentoutunut olo hevosten lisäksi myös omistajilla.

Eristetty juomasaavi

Teimme Ripelle eristetyn vesiastian, jotta sillä pysyisi vesi vähän kauemmin aikaa sulana ulkona. Tallilla hevoset kyllä juotetaan kovalla pakkasella lämpimällä vedellä päiväheinien yhteydessä ja muuten niillä on astiat tarhoissa kaikenaikaa. Halusin kuitenkin vielä lisävarmistella juomista.

Tähän saaviin käytiin ostamassa:

1 Orthexin 30l saavi 10e
1 12l muurarin saavi 1,90e
1-2 0,6mm retkipatjaa 50x180cm (yksi riittää täytteisiin, mutta kantta ei enää saanut) 4,95e /kpl
1 rulla jesaria 4e
pala finnfoamia tmv.

Yksinkertaistettuna ohje menee niin, että laitetaan pohjalle finnfoamia, kieputetaan retkipatjaa 4 kierrosta ulomman saavin sisäpuolelle ja teipataan koko komeus kasaan.
Me haluttiin tehdä huolella, joten aloitettiin kasaamaan retkipatjaa pienemmän ämpärin ympärille. Ja koska ämpäri on hiukan alaspäin kapeneva, täytyi retkipatjan paloja loveta pohjapuolelta vastaamaan ämpärin muotoa. Harmi, ettei tullut otettua kuvaa tekovaiheessa. Yhdestä retkipatjasta tuli neljä kierrosta (yhden kierroksen korkeus oli 22cm ja pituudesta vajaat kohdat paikattiin ylijäämällä) ja se olikin juuri sopivasti.

Pohjalle muotoiltiin finnfoamia pala, sitten retkipatjakerrokset saavin reunoihin ja vedeltiin ympäriinsä teipillä. Sisällä oleva ämpäri on irrotettava, joten se on helppo viedä sulamaan ja pesulle. Ämpäriin leikattiin vielä retkipatjasta pala estämään lämmön haihtumista. Retkipatjakannen halkaisija saa olla suunnilleen sama, kun ämpärin pohjan, jotta se pääsee laskeutumaan vedenpinnan mukana. Reikä keskellä olisi hyvä olal mahdollisimman pieni. Kuvan tekeleessä se on iso, jotta Rippe tottuu käyttämään sitä. :)

Syntymäpäivän pakkasratsastus

Synttäriratsastelut on pakkasesta huolimatta suoritettu. -25 astetta näytti aamulla mittari ja ikää tuli mittariin vähän enemmän.. :) Hevosten kanssa käytiin sellainen reilu puolentunnin lenkki ja ratapohjalla otettiin raviakin kevyesti.

Hevoset tosin ihan itsenäisesti päättivät ottaa pienet laukkatreenitkin, kun pelästyivät tienylityksessä rekkaa. Rippe on kyllä nähnyt rekkoja ennenkin ja oltiin hyvän matkan päässä tiestä. Ensin Rippe päätti jostain syystä kääntyä kotiinpäin (liekö vapaapäivän takia viirannut) ja Sisu olikin sitten varma, että nyt juostaan. Rippe ampui perään ja saatiin melko kylmää kyytiä jonkun matkaa. Hackamore löi tyhjää vaikka vedin ja riuhdoin minkä pystyin (olen pitänyt sitä mukavuuden takia vähän löysemmällä). Ilman satulaa ei oikein saanut voimaa vetämiseen ja piti vain koettaa pysyä kyydissä. Huh! 

Mutta pysähtyihän ne lopulta ja päästiin uudelleen tienylitykseen, silläkertaa se sujui ongelmitta. Rippe hiton lurjus koettaa opettaa nuoremmille huonoja tapoja.

 

Ihanat jäätyneet ripset. :)

Pakattu poni.. Hahhah. Ei ainakaan palele.

Samalla testissä oli yön yli ulkona eristetty juomasaavi. Hyvin oli vesi pysynyt sulana, kun päällä oli vielä räsymatto, vesi ei ollut aamulla edes lähellä jäätymistä vielä. Josko vähän paremmin pysyisi ulkoan vesi sulana. Jotenkin tuntuu, että Rippe juo liian vähän. Se on parina päivänä jättänyt ruokia syömättä, mutta toisaalta se ei meinaa juoda tarjottua vettäkään. Olen antanut sille nyt joka päivä kymmenen litraa pellavalese-velliä.

Maastolaukka videolla

Tänään käytiin vähän maastoilemassa Sisun, Emmin ja Elinan kanssa. Koska Elina oli jalkaisin varmistamassa Sisun menoa, saatiin oikein harvinaista videokuvaa meistä. Heppatien reunassa olikin irtonaista hiekkaa ja pehmeää, joten siinä pääsi ihan hyvin menemään rauhallista laukkaa ja ravia. Sisulla on ollut vähän tapana välillä pukitella ja sinkoilla maastossa, joten otettiin varman päällä ekassa laukassa (oltiin käyty myös ensin ravailemassa ratapohjalla ja kerran tuo sama mäki).
Laukkakin nostettiin niin, että Sisu nostaa ensin perässä, Emmi huutaa laukka ja sitten minä nostan edellä, jottei Sisu hätäänny edestä karkaavaa Rippeä.

Ripellä oli päässä hackamoret ja ne tuntuvat toimivan sillä hyvin. Sain säädeltyä laukkaa ja ravia paremmin lyhyemmäksi ja jarrukin löytyy.

Hyvin sujui ja hevosilla vaikutti olevan ihan kivaa. :)