Kaikenlaista kevätjuttua, proteiinia ruokintaan ja kaviokuumeen vauriot kaviossa

Ei ole tullut kirjoiteltua blogiin taas melkein kuukauteen. Mitään kovin ihmeellistä ei ole tapahtunut, joten tuntuu tyhmältä kirjoitella joka viikko sitä samaa kuulumista. Toistaiseksi liikunta on vielä kovin kevyttä ja sääolojen takia osittain aika yksipuolistakin.
Lisäksi mulla on keväällä ollut töissä vähän erikoistilanne ja olen ollut todella pitkiä päiviä välillä, joten Rippe on sitten aika paljon vaan ollut. Olen yrittänyt päästä yli pakkoliikuttamisen ajattelusta. Nyt kun ruokinta on paremmin tasapainossa, niin poni kestää kyllä loistavasti seisomistakin. Ja toisaalta, kun näin kaviot edellisessä kengityksessä, niin ei oikein teekään mieli vielä rasittaa liikaa. 

Olen  nimittäin tullut siihen tulokseen, että taisin itse osittain mokata sen keväisen kaviokuumeen ja siksi oltiin syksyllä tilanteessa, jossa poni kävi kuopan reunalla. Aloitin ehkä liikuttamaan liian aikaisin ja liian rajusti, jolloin vasemman kavion rakenteet pettivät (osittain tilanteeseen vaikutti myös pari muuta muuttujaa).

Oma näkemykseni on, että kavio lievästi sinkkasi kuitenkin eli koko kavioluu tipahti aavistuksen. Sen puolesta puhuisi myös kaviossa näkyvät vammat. Tämä sinkkaus jakoi ihmisten mielipiteitä - osan mielestä kavio oli sinkannut ja osan mielestä ei. Röntgenkuvista mittauksen perusteella itse tulin siihen tulokseen, että kyllä siellä jotain tapahtui. 
Oikeassa ei samanlaisia muutokia ole nähtävissä.

Tämä on vasta se kevään kaviokuume, joka tässä näkyy. Mutta huomaa kauttaaltaan kovasti venynyt valkoviiva.

Rippe on siis edelleen liikkunut ratsain lähinnä käynnissä ja vain maksimissaan pari kertaa viikossa.  Liinan päässä olen hyvillä pohjilla ottanut jo vähän laukkaa mukaan selän takia. Lähinnä liinan päässäkin jumpataan, laitetaan alkoja ristiin, kootaan ravia ja laukkaa ja sitten taas venytetään. Poni tykkää liinan päässä työskentelystä (ehkä siksi, että se saa myös palkkaa hyvin tehdystä liikkeestä).

Ripen on myös nähty tarhassa syövän kakkaa ja olen itsekin tätä todistanut. Kävin hakemassa sille Racing Proteinia ja B-vitamiinia. Karvaa se vaihtaa nyt kovasti ja eilen havahduin siihen, että se tuntuu taas hoikistuvankin vähän liiaksi. Sama juttu oli myös ensimmäisenä keväänä karvanlähdön aikaan.
Asiasta ihmisten kanssa keskusteltuani ja netistä lukiessani tulin siihen tulokseen, että hyvin voisi olla kyse valkuaisen puutteesta. Meillähän on tallilla heinässä joissain paaleissa analyysin mukaan tosi korkea SRV, mutta osassa se oli sellainen keskiverto. Ruokinnat on laskettu näiden keskiarvolla, mutta jos nyt on ollut syötössä niitä köyhempiä paaleja, niin silloin Ripellä voisi hyvin olla valkuaisesta puutetta koska se saa osan karkearehusta olkena. Vielä kun yhtälöön lisätään se, että cushing-hevoset usein tarvitsevat tavallista enemmän valkuaista, niin lisäys taitaa olla ihan perusteltua.

Taas alkaa myös se aika vuodesta, kun puhdas ämpärivesi vaihdetaankuralätäköihin. ARGH! Toivottavasti jokakeväinen vesipieruilu pysyisi nyt poissa tästä huolimatta.

PS: Analysoin myös tällähetkellä syötössä olevan oljen sokerien takia ja tulos oli 24. Näiden olkien jälkeen ei ole tiedossa uutta ostopaikkaa. Jos jollain on vinkata olkimyyjää, niin vinkkejä otetaan vastaan. Jos ei muu auta, niin sitten kokeillaan miten homma toimii pelkällä heinällä nyt, kun liikakilot on karistettu päältä.

Kaikki kesän kuulumiset yhdessä postauksessa

On pitänyt monta kertaa istua koneen ääreen ja kertoa vähän meidän kuulumisia. Viimeinkin sain aikaiseksi. Kesäkuuhan meni ihan loman kannalta molempien osalta. Kävin kyllä tallilla päivittäin ponia katsomassa ja rapsuttelemassa. Kavioihin tuli sudittua Reducinea vahvistamaan anturaa ja Ripen ruokintaakin vähän taas suunnittelin paremmaksi. Lisäksi olen toki nauttinut "vapaudesta", kun tallilla ei mene joka päivä montaa tuntia.
 

Mukaan ruokintaan otettiin nelipii ja hamppuöljy. Hamppuöljyn otin siksi, että siinä on hyviä rasvahappoja, joita cushing-hevonen tarvitsee. Plussaa oli se, että sen avulla jauheet (oluthiiva ja nelipii) tarttuvat nappuloihin kiinni. Ja mikä yllätys - hamppuöljy on Ripen suurta herkkua.

Muutenhan ruokavalio koostuu pääosin pellavasta, myslistä, kivennäisestä.. Nyt myslikin on tauolla, kun teen yhdenlaista kokeilua. 
 

Heinäkuun alussa aloitettiin kävelemään lyhyitä pätkiä pääasiassa kentällä (koska ei ollut takakenkiä ja kentän pohja on pehmeä, myöhemmin kengittäjä ilmoitti että kaviot on oikein hyvät eikä liikaa kuluneet, kuten itse ajattelin). Heti alkuun huomioni kiinnittyi outoon "loveen" Ripen selässä sen kävellessä. Lovi on molemmin puolin, mutta selkeämpi minusta vasemmalla. Jotain kireyksiä tai muuta, joka lihasten heikettyä ehkä on tullut näkyviin. Edelleen poni kävelee minusta hassusti ja alamäkiin meno on yhtä vaikeaa kun ennen sairaslomaa. Soitin osteopaatin joka saapuu viikon päästä katsomaan tilannetta. 

Näiden löydösten myötä olen jumpannut Rippeä nyt ohjasajaen eteenalas ja venyttelyyn, vähän on väistätelty takaosaa ja tehty ravisiirtymisiä. Nyt otan pikkuhiljaa mukaan myös avot ja sulut. Olen selässäkin käynyt, mutta hevonen ei tunnu hyvälle. Etujalkojen notkuminen on todella ahdistava ongelma ja se korostuu ratsastajan kanssa.

Myös maastossa on käyty kävelemässä narun päässä ja ohjasajaen (mikä meinasi päättyä katastrofiin, kun yritin pyytää sulkua ja se ei Ripelle sopinut...).
Olen ottanut myös muutaman lyhyen ravipätkän maastossa ja ontuma on sentään kadonnut päiväjärjestyksestä loman myötä. Ainakin hetkeksi.

Ripellä on tällähetkellä käytössää rungoton Freemax dressage (kuvassa) ja rungollinen yleissatula. Vaihfoin Freeformin pois, koska se ei minusta ollut Ripelle täysin passeli, vaikka kuinka säädin.

Hätäjarru viritys tuli todella tarpeeseen, kun papparaisella meni kuppi nurin.. Hyvin toimi jarru.

Synttäripäivänään poni pääsi (vahingossa) rallittamaan kentällä ja oli senjälkeen kyllä taas paljon jäykempi. Ostin sille synttärilahjaksi TENS-laitteen, jolla on selkää nyt koitettu notkeuttaa. En ole pariin päivään nähnyt sitä viivaa enää, joten jotain edistystä on tapahtunut.
Tämä on ihan ihmisten halpa malli, mutta on pelittänyt oikein hyvin. Yhdet läpät onnistuin tosin pilaamaan, kun laitoin alle geeliä. Toiset on pysyneet parempina, kun olen valellut selkää vaan vedellä niiden alta.

Vielä kuva synttäribailuista, niitä vietettiin tutussä pienessä porukassa Pommacin ja mansikoiden kera. :)

Kengittäjä kävi tällä viikolla ja ponille laitettiin samat Natural Balancet jalkaan. Takasten kanssa mietittiin, mutta kengittäjän mielestä ne olivat oikein hyvät, eivätkä liikaa kuluneet, joten jätettiin ne toistaiseksi ilman kenkää. Sepelillä toki näkee, että Rippe arkoo, mutta normaalilla hiekkatiellä ei. Ja suurimmaksi osaksi liikutaan vielä kentällä ja käynnissä.
Rippe ei akonut nyt yhtään naulojen lyömistä. Eikä sillä ole juurikaan enää tuntunut pulsseja tai ollut lämpöjä jaloissa.

Olen nyt itse punninnut Ripelle heinät valmiiksi säkkeihin, jotta tiedän mitä se syö, eikä tallinpitäjän tarvitse punnita erikseen. Ulkomuoto onkin minusta ihan kivasti sulanut siihen nähden, että poni ei ole liikkunut yhtään.
Silmien päälliset ja -ympärykset ovat aiheuttaneet allekirjoittaneessa pientä huolta ja ihmetystä, koska ne ovat minusta aikaisempaa turvonneemmat. Siksi kokeilen muuttaa vähän ruokintaa vielä. Tai sitten pitää nostaa lääkitystä (tosin se ei keväämmällä auttanut asiaan).
Fossaturvotuksethan voivat johtua korkeista insuliinitasoista (ja joskus niitä näkee metabolista oireyhtymää sairastavilla hevosilla varsinkin ennen kaviokuumetta), mutta eräiden "gurujen" mielestä ne liittyvät cushingin tautiin. Toisaalta moni nuorempana insuliiniresistenssiksi luokiteltu hevonen sairastuu vanhemmalla iällä cushingiin. Muna vai kana - en tiedä. Mutta asia huolettaa.

Toisaalta olen rauhoittanut mieltä sillä, että ne olivat Ripellä myös silloin, kun se oli hoikkanen. Nehän katosivat keväällä, kun lääkitys aloitettiin, mutta ovat nyt palanneet osittain takaisin. Ja osalla ne ovat kadonneet ihan muutenkin. Joten ota niistä nyt selvää.

Tänään kävi Amerikan vieraat taas ratsastamassa. Tämä on kolma kesä, kun käyvät Rippeä moikkaamassa. Käytiin syömässä jäätelöt paikallisen liikennemyymälän pihalla. Saatiin paljon ihailuja ja useampi kävi Rippeä moikkaamassakin. Yksi mies kertoi, miten he olivat nähneet eestinhevosia Muhussa, josta Rippekin on kotoisin. 

Posterior Pectoral -lihaksen tiukkuus

Olen jo pidempään ollut vähän ymmälläni. Ymmälläni Ripen huonontuneesta liikkumisesta ja sen oudosta tavasta kävellä. Outo kävely on ollut sillä aina, mutta huomattavasti "pahentunut" talven aikana. Klinikallakin käytiin, kun kompastelua, jalan pettämistä alta ja vaikeutta alamäissä oli kokoajan enemmän. Mitään kovin suurta ei kuitenkaan löytynyt. Kipulääke ei helpottanut ongelmaa ja samanlainen sekasotkukäynti jatkui vaan. Käynti oli rytmitöntä, töksähtelevää, tuskastelin monelle, ettei Ripen kanssa ole kovinkaan mukavaa vaan kävellä, koska se ei osaa.
Käynti parani liikkeessä ja usein ensimmäisen raviptäkän jälkeen meno oli siedettävää. Muttta ensimmäiset alamäet ja alkukäynnit ovat viimeaikoina olleet melko tuskaisia. Ja myös väsyneenä lenkin lopuksi käynti saattaa mennä huonoksi.

Kun sitten taas kerran käpälöin Ripen satulavyön kohtaa ja sain aikaan erittäin hermostuneesti käyttäytyvän ponin, päätin ottaa asioista selvää. Tämä kohtahan on ollut aina herkkä. Jotkut väittävät, että voisi kertoa mahahaavasta, mutta myöskään Peptizole -kuurin aikana herkkyyteen ei tullut muutosta. Tuossa kohdassa on sellaiset kovat makkarat, jotka ilmiselvästi ovat todella arat. 

Ja mitä löysinkään netistä:

Kyseinen kuva on kaapattu täältä. 

Kyseinen lihas vaikuttaa jalan viemiseen eteenpäin ja sen aiheuttama tiukkuus voi oireilla mm. ongelmina alamäissä, haluttomuutena venyttää askelta, hankaluuksina selviytyä oksereista tai muista pituusesteistä, väsymisenä (koska lihas pistää hanttiin, kun etujalkaa vie eteen) jne. Ja epämääräisinä ongelmina liikkumisessa.

Olen nyt useamman päivän hieronut itse kevyesti tuota kohtaa ja alun aika rajunkin reagoinnin jälkeen tilanne on parantunut huomattavasti. Ne kovat mötikät ovat sulaneet, oikealta jo kokonaan, mutta vasemmalla riittää vielä tekemistä. Ja mikä parasta; Rippe kävelee ihan eri tavalla nyt. Eihän se ihmeitä tee, eikä kerralla ratkaise ongelmaa, mutta uskallan jo sanoa, että meillä tuon lihaksen hieronnasta on ollut suuresti apua. Ravissakin minusta Rippe liikkuu elastisemmin ja venyttää rohkeammin etusia.

Se onkin sitten ihan toinen asia, mikä sen alueen kipeyttää. Minä epäilen, että satulavyöllä on paljon väliä ja esim. koulusatulan vyö usein loppuu noille kohdille. Esim. nyt taas freeformin käytön jäljiltä alue oli minusta tiukempi. Käytän vuoroviikoin Hubertuksen yleissatulaa ja Freeformin matkasatulaa. Myös etujalkojan varominen voi alueen kipeyttää, mutta varmasti tilanne menee myös toisinpäin. Lihaskireyden aiheuttama vääränlainen tapa liikkua kipeyttää etujalkojen niveliä. Vaan kumpi oli ensin muna vai kana?

Lohikäärme II ja muuta höpinää

Tallilla vietettiin tänään pikkujouluja. Rippekin osallistui tuntilaisten pikkujoulutapahtumaan, kun meiltä yksäreiltä pyydettiin jotain ohjelmaa. Jenna ja Fasu tietenkin esittivät kaulanarulla ratsastusta ja temppujaan, joita Fasu osaa paljon (ainakin kaikki samat, mitä Taavikin osasi). Me sitten tultiin vähän henkiseksi tueksi ja seuraksi, päätin lopulta ohjasajaa ja tallinpitäjä keksi sen lohikäärmepuvun. Se kaivettiin siis varastosta ja vähän kiireaikataululla sovitin sen ja vähän ehostelin sopivaksi Ripelle.
Pohja ei ollut mitenkään paras mahdollinen, kun yöllä satoi useampi sentti suojalunta.. Sain viritellä Polarpadeja vielä alle ennen esitystä. Kaksi niistä nimittäin jäi viikolla maastoon, kun Rippe meni ilmeisesti niin kovaa. Haha.
Esitettiin sitten vain vähän ravia ja käynnissä väistöjä muutama, nekin meni vähän nahkeasti jostain syystä. Ehkä olin itse epälooginen avuissani.

Harmikseni mulla ei ole tähän hätään, kun muutama kännykkäkuva. Kunhan saan parempia, niin julkaisen ne kyllä täällä blogin puolellakin. :) Rippe oli tosi pätevä ohjasajolohikäärme, vaikka vähän epäilyttikin, että muuttuuko näytös todelliseksi lohikäärmen kesyttämiseksi tuon puvun hännän takia. 

Muutenkin tämä viikko on pitänyt sisällään ohjasajoa ihan sattumalta, vaikkei mulla ollut hajua, että osallistutaan pikkujouluhin. Innoistuin pitkästä aikaa ohjasajamaan ponia tiistaina ja Rippe oli aivan mahtava. Se suoritti kaikki ne, mitkä ratsain tökkivät. Avot ja väistöt raissa, sekä sulkuakin tapailtiin käynnissä. Ravissa se myötäili kivasti niskastaan ja polki kunnolla.
Keskiviikkonakin palattiin kentälle, eikä tarvinut pettyä. Kerkesin juuri sanoa Jennalle, että olisi ihanaa jos Rippe joskus voisi kasata raviaan niin, että pystyn kävelemään sen perässä, kun se ravaa. Ja kuinka ollakaan - näin tapahtui! Ohjasajo on Ripenkin mielipuuhaa, se etenee siinä aina mielellään. Välillä kun tehdään kaikkea tylsää, niin sen on pakko ottaa pukkilaukkapyrähdys johonkin väliin. :D 

Taidetaankin taas ottaa ohjasajo mukaan viikko-ohjelmaan. Tekee itsellekin hyvää. Tilasin alennusmyynnissä myös lyhyemmät ajo-ohjat, jotta olisi helpompi tehdä noita väistöjäsun muita. 

Aamun ahkerat ponit ja omistajat

Torstaina me sitten käytiin ottamassa hiki pintaan. Se on insuliiniresistenssin hevosen kanssa tärkeää tehdä tarpeeksi usein. Onneksi Rippe on sen verran vilkas menijä, että hiki on helppo saada pintaan, eikä tarvitse hevosta hoputtaa. Nyt vaan karva alkaa taas olla sen verran pitkää, että hiki todella tulee ja kuivuminen ei ole enää niin nopeaa. Minusta on kurjaa seisottaa ponia kuivatusloimien ja villavuorisen sadeloimen alla, koska niiden istuvuus ei ole yhtä hyvä, kun liukasvuorisilla loimilla.
Täytyy miettiä, joko kohta olisi vauhtiraidan ajelun aika. 

Loimitusrumba on kyllä melko ärsyttävää, kun säät vaihtelevat kaikenaikaa kylmästä lämpimään. Nyt Rippe on ollut ulkona ohuessa sadeloimessa ja sen alla 200g tallitoppa, kaulakappale on kevyesti topattu. Se on tuntunut nyt riittävän, eikä lihakset ole jäykistyneet. Periaatteessa varmaan sisälläkin voisi olla ohuempi loimi päällä, mutta tuo 200g istuu Ripen päälle niin hyvin, etten mielellään vaihda sitä. Eikä mulla ole 100g tallitoppaa ollenkaan.

Oletteko muuten huomanneet kuvista, että Ripen harja on ohentunut hurjasti? Olen itse ajatellut, että se johtuu lääkityksestä, koska se vaikuttaa karvan kasvuun. On silti harmi, että harja on nykyään melko onneton.

Kaksi ekaa kuvaa on kesältä, loput on syksyn mittaan otettuja. Kaulakappalekaan ei asiaa selitä, koska viimetalvena harja pysyi ongelmitta ja se alkoi kulua jo ennen loimitusta.

Mitä minä oikein haluan harrastukseltani?

Mie olen taas henkisesti kipuillut oman harrastamisen kanssa. Eilinen kentällä ratsastus päättyi siihen, että lähdin kotiin itku kurkussa. Ei siitä sen enempää, ei vaan asiat taas kentällä sujuneetkaan, kuten olin alkuun suunnitellut. Sitten minä olin epäreilu ponille, vaikkei sekään toki asiassa yhtään auttanut olemalla hidas tahmatassu. Siltikään en olisi saanut suuttua - ja kuitenkin suutuin taas.
Jonkun mielestä se voi olla jopa jolloin tavalla hyväksyttävää, että raippa käy ja pohje pamputtaa. Mutta minä en halua olla sellainen. Minä en halua, että hevonen tekee, koska sen on pakko ja koska minä haluan. Se sotii niin pahasti mun ajatusmaailmaa vastaan. Olen sitten jonkun mielestä kukkahattutäti, olen sitä puhtaalla omallatunnolla.
Olen tämän saman tien käynyt Taavinkin kanssa - itkenyt omaa käyttäytymistä ja päättänyt olla parempi. Nyt aika on ilmeisesti kypsä tähän uudelleen.

Kotona illalla purkauduin asiasta K:lle. Kerroin siitä, että kaipaan sitä aikaa Taavin kanssa, kun tehtiin yhdessä ja yhteistuumin. Ja kun Taavi kuoli ja kaikki menetti merkityksensä. Sitten tuli Rippe ja vaikka mulla oli kova aikomus, että jatkan siitä mihin Taavin kanssa jäin, niin ei mikään mennyt niin. Ei Rippe toiminutkaan samoin, ei osannut lukea minua ollenkaan, enkä minä sitä. En jaksanut opettaa sille mitään temppuja tai muutakaan. Pikkuhiljaa lipsuin monessakin mielessä ns. vanhoihin tapoihin. Menin siitä mistä aita on matalin, koska en jaksanut alkaa alusta.

Kun muutettiin isommalle tallille, niin kynnys harrastaa oman mielensä mukaan kasvoi liian suureksi. Ehkä poni sitten näennäisesti kulkee nyt "kauniimmin", mutta miettiessäni asiaa taaksepäin, en ole juurikaan nauttinut siitä, mitä teen. Teen, koska niin kuuluu tehdä. Asetella, taivutella, jumpata ja hinkuttaa. Mitä ihmettä mun oikein tarvitsee muille todistaa? Tai itselle? Että osaan edelleen ratsastaa? Että Rippe osaa, kuten muutkin?
Myönnän, että olin tavallaan heikko ja menin muiden mukana. Enkä jaksa selitellä, miksi haluan tehdä asiat, kuten teen. En jaksanut selittää, miksi saatoin vaan nysvätä kentällä käynnissä ja pään asennosta välittämättä, kun hain niitä tasapainon askelia. En halunnut selittää, miksi palkkaan hevosta kesken ratsastuksen. En halunnut leimaantua.

K:lla oli tähän hyvinkin yksinkertainen vastaus; Mitä se kellekään kuuluu? Eikä sitä tarvitse kellekään selittää.

Ja hän on niin oikeassa. Hän antoi mulle synninpäästön. Saan olla kukkahattutäti - saan tehdä ponini kanssa just niinkuin itse haluan. Ja päätin etten enää koskaan lähde tallilta niin, että olisin kohdellut ponia huonosti tai epäreilusti. Pyysin Ripeltä tänään anteeksi. Ei sen tarvitse vanhoilla päivillä enää pingottaa. Eikä pingottaminen tee hyvää minullekaan - minusta tulee kärttyinen ja kireä - suorittaja.

Tänään taskut pakattiin täyteen kivennäisnappuloita, raippa jätettiin talliin, poni sai kaulaansa narun ja päähänsä suitset. Palattiin kentälle ajatuksena harjoitella vähän kaulanarun kanssa, palkitsin ponia jokaisesta oikein menneestä asiasta, jokaisesti ravisiirtymisestä ja laukannostosta. Ponin jurnuttaessa käännöksissä, pysäytin ponin, laskin kymmeneen ja ohjasin ohjasta oikean suunnan. Ja palkitsin. Ja kiitin itseäni myös. Ja lopussa mentiin sujuvasti raviympyröitä molempiin suuntiin. Käytiin vielä taluttaen kiipeämässä läheinen ylämäki.
Lopuksi tallin käytävällä venyteltiin, jumpattiin selkälihaksia ja pusuteltiin.

Palautin ponin tarhaan ja kun otin riimun pois päästä, se jäi eteeni odottamaan, vaikka sillä oli päiväheiniä jäljellä astiassa. Tätänykyä se on yleensä poistunut samantien paikalta. Pieniä askelia, mutta niin tärkeitä.

Ja minä poistuin tallilta mieli keventyneenä ja ilman päänsärkyä - kuten kuuluukin.

Pitkä postaus verikokeista, ratsastusfiiliksistä jne.

Eipä ole tullut pitkiin aikoihin kirjoiteltua mitään! Olen vähän kasannut ajatuksia, eikä nyt liiemmin toisaalta ole mitään mistä kirjoittaa. Pääosin kaikki on ihan hyvin. Poni on pysynyt terveenä edelleen ja verikokeet antoiva viitteitä siihen suuntaan, että ruokinta ja liikunta on tasapainossa. Insuliini on viitearvoissa, kuten ennenkin, mutta glukoosin ja insuliinin suhde on parantunut, se oli Ripellä muistaakseni 4,75. Viimeksi se taisi olla jotain yhden luokkaa ja sellainen tulos puski vähän hikeä allekirjoittaneen otsalle. Prascendilla lienee tähän myös oma osuutensa.

"Glukoosi:Insuliini suhde lasketaan kertomalla mmol/l ilmoitettu glukoosiarvo kahdeksallatoista ja jakamalla se insuliinituloksella. Tuloksen pitäisi olla yli 10. 4,5–10 oleva tulos kertoo kompensoidusta insuliiniresistenssistä. Jos tulos on alle 4,5 on kyseessä kompensoimaton insuliiniresistenssi."

Se ACTH-arvo elää edelleen omaa pirullista elämäänsä ja on tätä nykyä 160.. Viimeksi puolikkaalla lääkkeellä tulos oli 137. Ei käy järkeen, ei. Ja kaikkien mielestä poni näyttää ulkoisesti niin paljon paremmalta, kun aikaisemmin.
Ell oli sitä mieltä, että lääkitystä olisi ehkä syytä nostaa. Mutta itse jäin asiaa vielä pohtimaan, varsinkin ponin ollessa ripulilla edelleen.

Siitä päästäänkin kätevästi siihen ripuliasiaan. Siitä minulla on sentään iloista kerrottavaa teille! Ripuli on loppunut. Tässä nyt kävi taas sellainen juttu, että bentoniittisaven aloituksen jälkeen heinä vaihtui toisen lohkon heinäksi. Se olikin reilusti kuivempaa ja selkeästi omaan silmään "parempaa". Sitä syötetään nyt alkuun puoliksi vanhan kanssa. Kaksi päivää tästä ihme ja kumma oli tapahtunut.

Se on kuiva! Kuiva!

Sitten kävi niin, että jostain syystä tarjolla oli vain vanhan lohkon heinäpaali ja seuraavana päivänä kannikat olivat märkänä ja poni piereskeli holtittomasti. Hain ystävältä muutaman paalin kuivaa, ettei mahan tilanne pääsisi enää pahaksi. Nyt on taas molempia heiniä avattuna, joten seuraan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu.
En ole uskaltanut kuitenkaan vielä lopettaa sitä bentoniittisaveakaan, vaikka vahvasti nyt näyttäisi, että heinä auttaa. Jännää sinällään, että mikä siinä sen lohkon heinässä sitten oli vikana. Sama säilöntäaine (maitohappo), sama heinäseos, sama korjuuaika, vain eri lohko. Märempää se ainakin jostain syystä oli. Tämä nyt oleva heinä on lähes kuivaa. 

Verikokeissa paljastui myös sellainen asia, että poni on jonkin verran aneeminen.. Alkuun olin asiasta melko ahdistunut, mutta sittemmin sitä on tallilla naureskeltu ja mietitty. Totesin nimittäin, että jos poni on nyt aneeminen, niin mitä se sitten on ei-aneemisena. Tallinpitäjä totesi, että taiat arvita turvavyön. ;)
Rippehän oli aneeminen lievästi myös keväällä, kun ekat kokeet otettiin ja tilanne on edelleen siis melko samanalainen. Mietittiin myös vaihtoehtoa, että se onkin tälle yksilölle ihan normaali tulos. 

 

Fengshuit kohdallaan. :D Oli pakko ottaa kuva, kun alkoi naurattaa sattumalta sävysävyyn osuneet tavarat.

Liikunnassa on ollut viimepäivinä kentällä jumppaamista. Poni on taas päässyt vähän jäykäksi, kun olen liian laiskasti sitä kentällä jumppaillut. Toisaalta olen itse ollut jonkin aikaa niin kipeä jaloista, että ratsastus on ollut jopa aavistuksen epäukavaa, kun lonkkiin koskee. Turhaudun sitten omaan vinouteen ja siihen, etten kykene korjaamaan ongelmaa. Eikä turhautuminen ainakaan paranna ponin liikkumista. Sitäpaitsi tuntuu, että silläkin on jotain syksyn kolotuksia. Niskojen jumituksen takia nöyrryin pitkästä aikaa ottamaan kuurin lihaksia rentouttavaa öiksi.
Tänään sitten olikin ihan eri fiilis hevosen selässä. Sain lonkat kunnolla auki ilman kipua ja jalat kiinni hevoseen. Rippe ei keskittynyt yhtään, vaan suurinpiirtein vihelteli ja katseli maisemia. Mie koetin nätisti sille monta kertaa vihjata, sitten sanoin rumemmin, enkä saanut vieläkään vastakaikua. Sisuunnun niin, että keräsin ohjat kunnolla käteen ja aloin ratsastaa. Ja taas kerran se toimi. Poni totesi, että tehdään sitten. 

Tein ravi-käynti siirtymisiä ja taivuttelin kaulaa. Oikealle oli vaikeaa ja jäykkää, poni olisi mielellään jättänyt päänsä kannateltavaksi ja kun pyysin nostamaan, niin se vastusti apua jäykistymällä. Olisi pitänyt aiemmin ottaa laukkaa mukaan.
Kun sitten otin laukkaa ja tunsin ponin perän sisällä, niin pyysin sitä pitkillä sivuilla lievään avoon. Alkuun se hetken kyseli onko pakko, mutta kun kerran raipan kanssa napautin, niin takapuoli löysi oikealle paikalle. Laukka lyheni hienosti ja poni suoristui. Toiseen suuntaan laukka olikin sitten aikamoista säätämistä, mutta enemmän kai kyse oli oman kunnon loppumisesta. Ei olla kumpikaan totuttu tekemään tällaistä reipastempoisempaa treeniä, vaikka ilmiselvästi olisi tarvetta. Laukkojen jälkeen sain sitten nauttia muutaman kierroksen hyvää ravia myös oikealle. Pysäytin, kiitin ja pomppasin samantien pois selästä.

Mulla on kai liikaa tapana jäädä junnamaan sitä samaa tehtävää ja hioa käyntiä loputtomiin. Pitäisi vaan uskaltaa rohkeammin ottaa ravia ja laukkaa, vaikkei poni tunnu täysin hyvältä käynnissä. Kun lopulta saattaakin olla enemmän kyse siitä, että poni on alkuun niin jäykkä, että lihakset pitää saada lämpimiksi. Ja sitäpaitsi ravissa on helpompi pistää poni töihin jos se alkaa keskittyä muualle.
Ja toisaalta haluaisin aina olla niin kevyt, enkä oikein raaskisi käskeä. Ja jotenkin aina annan ponille ohjaa lisää, etten vaan vedä suusta ja koetan henovaraisesti neuvotella, ettei poni nyt vaan koe minua epämukavaksi. Ja poni antaa ymmärtää, että puhu sinä kädelle vaan.
Olisi helpompi, kun alusta asti ottaisi ohjat käteen ja selkeästi kertoisi, että nyt mennään näin. Nyt mulle käy lähes aina niin, että ensin koetan olla kohtelias ja kysellä, että josko tehtäisiin tätä ja poni kyselee, että mitä tuolla tiellä tapahtuu. Sitten pyydän, että voisitko keskittyä, kääntäisitkö päätä tänne, voisitko kuunnella, olisiko mitenkään mahdollista tehdä näin tai niin. Ja sitten lopulta kyllästyn ja puhun ISOILLA kirjaimilla. Ja jälkikäteen on paha mieli. Vaikka poikkeuksetta minun ei tarvitse koskaan kahdesti puhua isoilla kirjaimila, niin en haluaisi joutua kertaakaan tekemään niin.

 

Ja loppuun vielä pieni asia, jonka olen huomannut Freeformin myötä: Rippe on saanut sään taakse selkään lisää lihasta. Lisäksi klippauksen jälkeen sen selkälihakset ovat (vastoin ennakko-odotuksia) olleet todella pehmeät, eikä selkä enää arista yhtään. Ilmeisesti se pitkä karva ei ole kovinkaan hyvä lämmöneristäjä ja jatkuva loimius on ainakin selän lihaksistolle parempi.

Heijastinaika on täällä (ja mainos yhdestä blogista!)

Inhoan pimeää ja kylmää, mutta sisäinen heijastinaddiktini kuitenkin myhäilee. Heijastinpussi on kaivettu taas esiin laatikosta! Pyysin tänään tallityöntekijää ottamaan meistä kuvan maastolenkin päätteeksi ja siitäpä tulikin liki vahingossa oivallinen esimerkkikuva. Sisu oli jäänyt lenkillä ilman heijastimia, joten ero kahden hevosen näkyvyydessä on valtava (vaikka Rippe vaaleana loistaa muutenkin enemmän)!

Ripellä on kuvassa vain osa kaikista heijastimista, mutta jo tuollakin varustuksella se varmasti näkyy. Sillä on kuvassa rintaremmiheijastin, ristiheijastin pepun päällä, neopreeniheijastinsuojat ja -putsit. Lisäksi jalustimissa on heijastimet, mulla heijastinliivi ja otsalamppu (ja ei ole päällä). 

Verikokeiden tulokset tulivat, mutten jaksa niitä vielä sen enempää täällä avata. Masentaa ja vituttaa, mutta minkäs teet. Lääkitys ei arvon perusteella ole purrut toivotulla tavalla, vaikka kaikki ponin nähneet ovat toista mieltä kliinisten oireiden perusteella. Lopuista arvoista kerron sitten, kun saan tulokset käsiini.
Maha on edelleen yhtä huono. Nyt Rippe saa matolääkkeen ja kokeilen bentoniittisaven ruuan seassa.

Jokin aika sitten maastoreissulla Sisulta pudonnut ja reisiluunsa katkaissut Emmi on avannut bloginsa julkiseksi. Ajatus olisi, että hän saisi vertaistukea ja toisaalta taas joku voisi hyötyä myös kuntoutusprosessin lukemisesta. Emmillä on ollut pitkä syksy ja vaikka kuntoutuminen näin sivullisen silmään on ollut nopeaa, niin ei se tietenkään hänestä itsestä aina siltä tunnu. Tässä linkki blogiin. Käykää lukemassa ja kommentoimassa ajatuksia ja kokemuksia. Ne tulevat varmasti tarpeeseen.

Syksyn kuulumiset (mm. satula-analyysia, karvanajosuunnitelmia ja mahan tilannetta)

Tilanne täysin hallinnassa.. :D

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kuulumisispostausta pitkään aikaan. Pitkiin aikoihin ei ollut mitään uutta kerrottavaa; maha pysyi samanlaisena, mutta poni virkeänä. Mahahaavalääke ei auttanut mahaan yhtään, eikä ponin käytös muuttunut sen myötä mitenkään, joten tuskin oli kyse mahahaavasta. Tulipahan kokeiltua. Sensijaan samalla jätin hiivat ja muut pois ja kahdessa päivässä oltiin alkutilanteessa.. Eli ne ainakin jonkin verran helpottavat.

Oikeastaan muutama päivä sitten ongelmassa tapahtui selkeä muutos parempaan. Edelleen takajalat ovat joka päivä hiukan ruikussa, mutta kuivat ja harjattavissa. Useampi viikko on nimittäin mennyt niin, että tallille tullessa olen aloittanut hommat takapuolen pesemisestä, pahimpina päivinä kurapaskaliru tippui vuohisia pitkin maahan, kun saavuin tallille..
Se ainoa muutos muutama päivä sitten oli, että tuuppasin puuron sekaan reilulla kädellä vehnälesettä. Sehän oli jossain vaiheessa herkkua, sittemmin tapahtui jotakin ja leseestä tuli inhokkia. Puuron seassa se näemmä uppoaa kuitenkin ja hyvä niin - se tuntu rauhoittavan vatsaa edes jollain tasolla. Ruokavalio koostuu nyt siis kivennäisestä, leseestä, pellavasta (koska se on puuron maistuvin ainesosa) ja proteiininappulasta. Lisäksi ruutalla menee sitten hiivat (Black Horse yeast booster), maitohappobakteerit ja oluthiiva.

Tähän väliin jäniskevennys, kun juoksutin ponia liinassa niiden vaahtrakuvien jälkeen.. Virtaa oli ja homma ei aina ollut ihan hallittua menoa. Mutta joskus näinkin. Aniharvoin tulee liinan päässä juoksuteltua, kun se sitten useimmiten on juuri tätä.

 

Olen nyt liikuttanut Rippeä niin, että 2-3 päivää liikuntaa ja sitten vapaapäivä. Se on tuntunut todella sopivalle tahdille ja poni pysyy virkeänä ja siitä on mukava lähteä töihin. Kaksi päivää liikuntaa jos ei tehdä mitään erityisen rankkaa. Kolmas sitten palautteluun jos tulee mentyä toinen päivä vähän rankemmin.

Lihaksia olen välillä vähän hieronut ja ne ovat pysyneet pehmeinä. Tiistaina meille tulee eläinlääkäri taas ottamaan verikokeet ja jos onnistutaan saamaan suunavaaja ilman rauhoitusta, niin suuhunkin voisi katsoa. Otetaan ACTH-koe ja sitten laajat verikokeet, joissa näkyy mm. maksa- ja munuaisarvot sekä paastoinsuliini. Ihan mielenkiintoista katsoa, että mitä on tässä kevään ja kesän aikana tapahtunut. Poni ainakin voi hyvin mahaa lukuunottamatta ja ulkoiset cushingoireet ovat pienentyneet. Karva kyllä kasvaa edelleen, mutta ehkä se on aavistuksen erilaista. Klipperin terät ovat teroituksessa, joten parin viikon sisään olisi sitten aika taas hurruutella karvat pois.

Aion tänä vuonna olla vähän aikaisemmassa, jotta pakkasille kerkeää kasvaa karvaa. Ja ideana olisi, että nyt klipataan kokonaan ja talvella tarpeen vaatiessa voisi klipata vain osan ponia, jolloin pärjäisi ulkonakin esim. ilman kaulakappaletta ja vähemmällä loimituksella. Nythän se tukalin aika on, kun ilma on päivällä lämmin, mutta karva pitkä. Toisaalta tuo karva ei tunnut olevan kovinkaan lämmin esim. tuulella ja sateella vaan poni palelee. Siksi se on ollut loimitettuna huonommalla säällä.

Tässä yksi kaunis ja harvinainen päivä me eksyttiin Ripen kanssa kentälle jumppaamaan. Huomaa kyllä, että ollaan paljon maastoiltu. Poni on melko vino. Mutta jäykkä se ei ollut ja työskenteli todella mielellään, mitä nyt vähän kyttäili alkuun. Ensin käynnissä pitkään hain ponia suoraksi ja ympyröillä rehellistä taipumista. Ja keskityin myös omaan istuntaan, jotta kyljet on yhtä pitkät ja molemmat istuinluut satulassa.
Kun alkoi tuntua hyvälle käynnissä, otin muutaman kierroksen suuntaansa kevyttä ravia melko pitkällä ohjalla. Sitten laukkaa molempiin suuntiin ja lopuksi muutama ympyrä myös vastalaukkaa. Edelleen melko pitkällä ohjalla, mutta tarkkana ponin kupeista ja asetuksesta. Tuo vastalaukka on tämän ponin paras suoristaja!
Vastalaukan jälkeen mulla oli alla ihan eri poni. Se pyöristyi, nosti selän ylös ja liikkui omalla moottorilla tyytyväisenä ja suorana (minä myös). En mennyt enää kauaa, muutama hyvä kierros ja ympyrä kumpaankin suuntaan. En halunnut väsyttää ponia, kun se työskenteli niin hienosti! Sitten kiitokset, leivät ja alas selästä taluttamaan loppukäynnit. Jäi tosi onnistunut fiilis.

Olen mennyt nyt tuolla Freeformilla kaikki ratsastukset ja ostin siihen alle tuon HAF-padinkin. On se vaan kätevä ja hyvä, ei tarvi säätää kaikkien romaanien kanssa ja satula tuntui asettuvan mukavasti paikalleen. Lisäsin vielä väliin geeliromaanin palat tuomaan lisää vaimennusta ja mukavuutta. Hikijälkikin oli tasaisempi. Jalustimia siirsin vähän taaemmas ja voi hitsi, miten helppo on nyt keventää ja olla.
Vieläkin välillä innotun satuloimaan liian taakse tuon satulan, mutta se kyllä asettuu omalle paikalleen viimeistään ensimmäisessä laukassa. Se ohjeistetaan sovittamaan niin, että istuimen syvin kohta tulee siihen kohtaan, jossa istuisit ilman satulaa. Satula joustaa edestä lähes loputtomasta, joten lapoja se ei kiristä. Tässä mallissa on avoin säkätila, joten se ei painu säkään kiinni.
Kevyt ja mukava käsitellä, pehmeä ja lämmin istua, kaikinpuolin kyllä kiva satula. Ja hyvin siitä oppii pysymään tasapainossa ja käyttämään keskivartalon lihaksia. 
 

Yhteinen evästauko ennen treeniä

Treenin jälkeen talliin lähdössä.