lauantai 22. joulukuuta 2018

Uusia kuvia!





Hiljaiseloa, sitä ei ole viettänyt ainoastaan blogi, vaan myös poni. Se on ollut hävettävän todella kevyellä marras-joulukuun. Olen oikeastaan ratsastanut vain muutamia kertoja. Taluttelua sentään on harrastettu vähän ahkerammin. Pohjat on aika huonoja, pääosin koppuraisia. 
Aktiviteetteja olen järjestänyt piilottelemalla heinätuppoja pitkin tarhaa. Se onkin Ripen mielestä ihan superhauska ajanviete.




Muutaman kerran tosin ollaan käyty purkamassa pahimpia virtoja pois, kun ponin yleinen käytös on sitä vaatinut. Haha. Pelto on oikeastaan ollut ainut paikka, jossa on siedettävästi ja turvallisesti voinut päästellä edes sillointällöin. 
Kuviakin on kertynyt lähinnä huonolaatuisten talli- ja hämäräkuvien osalta, koska aniharvoin olen kerennyt tallille valoisaan aikaan.

Sain myös Ripelle aikaiseksi pienen ripuliepisodin, kun annoin sen syödä lenkillä kanervia.. Että se niistä terveellisistä kanervista.



Rippe ja uusi lämmin toppaloimi kovmmille pakkasille

Teen jonkun verran iltatalleja ja nyt olen muutaman kerran tehnyt myös aamutallin, jotta tallinpitäjä saa välillä nukkua. Minusta on ihanaa hipsia aamulla talliin, jossa vastassa on aina yhtä iloinen Rippe. Tänään joulukuusen alle oli jätetty myös paketit Ripelle ja  minulle. :) 




Päivällä sain manguttua K:n mukaan ottamaan meistä edes muutaman uuden kuvan! Pokkarikamerlla napsittuja, osa vähän heilahtaneita, mutta on sentään kuvia. Haha.

Näiden myötä toivotan kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua!