torstai 30. heinäkuuta 2015

Käärme paratiisissa (+ sädemädän kanssa painimista)



Meillä oli Ripen kanssa tänään ensimmäistä kertaa isompi erimielisyys. Poni ei olisi halunnut siirtää takamustaan vasemmalle ohjasajaessa, kun vaadin samalla kaulaa suoremmaksi. Koska tilanne ei miellyttänyt ponia, se koetti ensin päästä siitä eroon kevenemällä edestä, sitten irroittamalla kaikki jalat maasta ja lopulta se päätti ottaa hatkat. Se onnistui, koska olin laittanut sille kuolaimettomat.

Sain kuitenkin pidettyä ohjat kädessäni ja ponin pysähdyttyä karjaisin sille ruman sanan. Rippe oli aivan satavarma, että aion piestä sen kädessäni olleella piiskalla. Heitin sen pois ja pääsimme rauhassa palaamaan talliin vaihtamaan kuolaimet. Kovin oli nöyrää poikaa.

Kuolaimen kanssakin se koetti kokeilla uudelleen samaa edestä kevenemistä, napautin sitä raipalla kevyesti takamukselle. Etenemisen sijaan poni päätti kommentoida asiaa pukittamalla. Hohhoi.
Nollasin tilanteen, poni jaksoi pari kierrosta melskata ympärilläni, mutta pysähtyi sitten kuuntelemaan. Aloitettiin alusta ja onnistuihan se takamus viimein siirtää sinne vasemmalle ja saavutimme taas yhteisymmärryksen, ainakin melkein.

Ponit. Ei tähän muuta voi sanoa. Ripellä todellakin on tiedossa, millä töistä luistetaan ja tiedän, että se on käyttänyt näitä aiemminkin. Takapään siirto vasemmalle on toki sille haastavampaa, kun oikealle, mutta ei se nyt mahdotota kuitenkaan ole. ;)

Lopuksi ravattiin vähän kentällä ja tehtiin taas vähän ristiaskelia. Se sujui paremmin, kun viimeksi. otin videotain, mutta olisi kannattanut myös tarkistaa sen suuntaus. Nyt kameraan tarttui vain hyvin sattumanvaraisia vilahduksia, eikä mitään näytettäväksi kelpaavaa.

Tässä näkyy se takajalan vieminen ristiin ravissa, juuri se mitä haluan työstää.

Pätkittäin, ihan todella pätkittäin meno näyttää tältä..

Sädemätäkin on taas aktivoitunut enemmän. Olin jo katsonut sen paremmaksi, mutta osittain kärjeltä umpeutuneen alueen päälle olikin kasvanut vain uusi lärpykkä. Se taas peitti alleen isomman onkalon kannalla. Olen kyllä laittanut sitä ainetta edelleen 2-3 kertaa viikossa ja koettanut pitää säteet puhtaana, mutta jotenkin se on taas päässyt muhimaan.

Parina päivänä ihmettelin, kun Rippe teki ratsastaessa ihmeellisiä nykäyksiä ja sen jalka petti alta. Ihankuin se olisi saanut sähköiskun. Ravissa se ei kuitenkaan ontunut.
Samanlainen säväys tuli, kun tongin kaviokoukulla koloa. Haju oli myös erittäin vahva tonkimisen jälkeen.

Tänään en huomannut enää säväytyksiä tulevan, joten ilmeisesti taas kunnon pesu ja hoitoliuos on vienyt pahimman arkuuden mennessään. Inhottava vaiva kyllä.



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Aamun ensihetkiä





Rippe tekee minut niin hyväntuuliseksi omilla jutuillaan. Eilen aamulla tallilla käydessäni kutsuin sitä toisesta päästä tarhaa heiniltä, se mietti hetken asiaa ja ampaisi pukkilaukalla höristellen luokse. Sai minut nauramaan ääneen. Joka päivä mietin, että onko tämä edes totta. 




"Niin ovat vuodet lyöneet
jäljet meihin molempiin
melkein huomaamatta syöneet uskon ihmeisiin

Ja silti kaikin voimin
Mä kaiken jälkeen rakastaa
haluaisin vielä, haluaisin uskaltaa"

perjantai 24. heinäkuuta 2015

mä muistan vielä liian hyvin
mä muistan miten sä kävelit
ja miten katsoit kun pysähdyit
mua oottamaan

päivät oli kauniita niinkuin ohutta paperia
tai jotain jonka me tiedettiin repeytyvän

torstai 23. heinäkuuta 2015

Vieraita Amerikasta asti




Ripellä kävi tänään vähän harvinaisempia vieraita, jotka olivat matkustaneet Amerikasta asti tänne Suomeen. Työkaverini tytär perheineen oli lomamatkalla täällä ja laitoin viestiä, että jos kerkeävät, niin Ripellä pääsee kyllä ratsastamaan.
Ja tänään vieraat sitten aamupäivästä saapuivat.




Sofia ja Oliver ensin harjasivat Ripen käytävällä, sitten satuloitiin ja pihalla vähän ratsastettiin. Voi sitä riemun määrää, kun Rippe käskystä kääntyi, pysähtyi ja peruuttikin. Sofia pääsi kokeilemaan myös vähän ravia. Molemmat lapset oli tosi reippaita ja rohkeita ratsastajia. 






Rippe sai ratsastuksen jälkeen herkkuja ja lasten valmistaman puuron (siis jokapäiväisen normaalin ruokansa) ja lopuksi Rippe näytti vielä vieraille liikkumistaan vapaana.

Lupasinkin päivittää Ripen kuulumisia tänne blogiin, jotta kaukanakin asuvat fanit saavat seurata meitä. Ja seuraavalla lomareissulla sitten taas tavataan.

Terveisiä Sofialle ja Oliverille perheineen ja turvallista kotimatkaa! :)




Ripellä on muutenkin käynyt nyt lapsia ratsastamassa, kun myös aikaisemmilta kesiltä tutut sukulaislapset ovat käyneet. Tulevat huomennakin. Lisäksi oman lomani aikana Rippeä on käynyt ihmettelemässä useampikin silmäpari. Ja mikäs sitä on esitellessä, on se vaan niin suloinen. :)

Kengitys on maanantaina ja viikonloppuna ainakin lauantai kuluu Vermossa ystävän russivarsojen kanssa. Ripelle sattui myös pieni episodi, kun oltiin sen mustikassa lähimetsässä. Siitä muistona on riimunnarun polttama vuohikuoppa takasessa, se on onneksi lähtenyt todella kivasti paranemaan, eikä näytä juurikaan vaivaavan.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pohdintaa maastoilusta




Juuri äsken maastossa reippaan laukkapätkän jälkeen oli mahtava tunne, kun kaikki murheet ja ärsytykset taas hetkeksi jäivät. Ja Rippekin tuntui nauttivat, kotiin palasi rento ja tyytyväinen hevonen. Ja ratsastaja.

Maastoilu on hevoselle parasta jumppaa, monipuoliset metsäpolut korkeuseroineen, hiekkatien pätkät joissa saa liikkua isoin, reippain askelin. Missä se pystyy käyttämään lihaksistoaan yhtä monipuolisesti? Yleensä myös hevosen mieli piristyy ja pää saa vaihtelua. Lisäksi se on hevosen jaloille satakertaa parempaa ja terveellisempää liikuntaa, kun hiekkalaatikossa kiertäminen.
Minusta maastoilun pitäisi kuulua ihan jokaisen hevosen oikeuksiin, mielellään usein. 






Meidän tallilla ei ole pitkiä reittejä, pisimmät lenkit ovat reilusti alle kymmenen kilometriä. Sensijaan harvassa tallipaikassa on ollut yhtä monipuolisia maastoja. Löytyy jyrkkää rinnettä, tasaisempaa latua tallattavaksi, paljon metsäpolkuja rämmittäväksi ja muutama pätkä, joissa vauhtia voi sitten lisätä ihan kunnolla.

Monesti kuulen ihmettelyä siitä, miten hevoseni ovat maastossa niin varmoja ja mukavia. Se ei ole sattumaa, eikä tuuria. Voin kertoa niiden kaikkien salaisuuden; ne käyvät/kävivät maastossa paljon ja tottu(i)vat siihen. Toinen syy niiden maastovarmuuteen on se, että olen vienyt ne maastoon myös yksin (tai yleensä yksin, kun maastokaveria ei ole ollut), tarvittaessa olen laittanut lisäjarrua ja kauhukahvaa. Myöhemmin niistäkin on voinut luopua.






Eikä Elmokaan mikään unelmamaastohevonen aina ollut, eikä kaikkien kanssa. Sillä oli ollut ongelmia maastoilussa muutamankin ihmisen kanssa "välikodissaan". Se oli loikkinut ja kieltäytynyt lähtemästä lenkille. Mutta minulle palatessaan se ei edes kysellyt, että ollaanko menossa.
Sen kyttäriluonne oli omiaan pelottamaan ihmisiä tarvittaessa, se oli myös salamannopea liikkeissään, eikä jäänyt kyselemään. Toisinaan se veti laukasta liinat kiinni edessa häämöttävän lätäkön takia. Mutta kun sen kanssa oppi elämään, se oli ihan hyvä maastokaveri, se on ollut kaikista liikennevarmin hevosistani, se ei pelännyt minkäänlaista kulkupeliä.

Erittäin hyvä idea on lainakuski jos itseä liikaa jännittää. Nimittäin ekoilla kerroilla olisi tärkeää, että ratsastaja ei pelkää, jotta hevonenkin voi rentoutua. Lisäksi yleensä varmasta johtohevosesta on apua aran hevosen kanssa. Autojen kohtaamista voi alkuun harjoitella lähellä kotipihaa tutun autoilijan kanssa, jolloin vaaratilanteilta vältytään.

Peloista taas ei pääse, kun kohtaamalla ne. Ja tiedän mistä puhun, olen kaksi kertaa elämäni aikana saanut niin kovan pelon, että olen itkenyt ja huutanut kauhusta seuraavilla kerroilla. Yhden pelon aiheutti Elmo, toisen Taavi. Ensimmäinen liittyi ojien ylityksiin ja toinen traktoreihin. Molempia tapauksia yhdistää se, että ne ovat olleet rajuja, tulleet yllätyksenä ja olen tippunut. Tai oikeastaan Taavin kanssa en tippunut, yhtä kaikki; lopputuloksena se talloi jalkani.
Niiden jälkeen ei ole auttanut, kun ottaa pelkoa niskasta kiinni ja hoitaa homma edes jollain tasolla. 



minun ikäväni
se on välillä niin kova
ja katkeamaton


Jos ei maastoon uskalla, niin vaihtelua hevosen arkeen saa helposti vaikka ulkoilemalla edes seinien tai aitojen ulkopuolella. Itse tulee useinkin ratsasteltua vain pihapiirissä edestakaisin, teen väistöjä, avoja, siirtymisiä, joskus annan vaan hevosen käyskennellä ja tutkiskella. Hevonen on reippaampi, kun kentällä, muttei kuitenkaan tarvitse tarkkailla liikennettä yms.

Ripen kanssa lähdin parin päivän yhdessäolon jälkeen yksin ekaa kertaa maastoon. Yksinkertaisesti tallilla ei tainnut olla yhtään maastoiluun sopivaa ratsukkoa seuraksi. Ei mitään käsitystä sen maastoiluvarmuudesta, koska unohdin kysyä. 

Isäni ajoi testimielessä pihatiellä pari kertaa autolla ohi ja sitten ei muuta, kun menoksi. Rippe oli alkuun maastossa todella kiireinen, se mm. ravasi alamäet, menipä kerran laukkaakin (silloin kyllä karjuin ja päästin muutaman ruman sanan). Mutta kai sekin huomasi, ettei kilometrit juoksemalla lopu ja nykyään se menee kovaa vain pyydettäessä. Juuri yksi päivä ravailin sen kanssa ilman satulaa kotiinpäin vapain ohjin ja se pysähtyi ihan hyvin. Traktoria ei olla vielä kohdattu (paitsi tallin pihalla), enkä odota sitä innolla. Mutta luulen, että selvitään. 




Itse tykkään monipuolisista maastoista ja metsäreiteistä enemmän, kun pitkistä hiekkateistä. Tykkään kiipeillä mäkiä ja samoilla metsässä, mutta joskus on kiva päästellä laukkaa hiekkatielläkin. Metsässä samoilu ja kiipeily on tehokasta jumppaa ja liikuntaa hevoselle. Lenkin ei useinkaan tarvitse olla pitkä tai ratsastuksen pitkäkestoinen jos maasto on oikeasti haastavaa kuljettavaa.
En ole itse kovinaan hysteerinen hevoseni jaloista ja aika huolettomasti ratsastan umpimetsikössäkin. Olen sitä mieltä, että hevonen kyllä osaa kulkea ja katsoa jalkoihin jos sille annetaan siihen mahdollisuus. Usein ihmisen ohjailu ja ohjilla "tukeminen" vain vaikeuttaa hevosen kulkemista.
Omilleni opetan aina "odota, seis" -käskyn, jotta vaikeissa paikoissa hevonen malttaa odottaa myös ratsastajaa. Esim. oksien alitus tai ahtaat paikat ovat paljon kiitollisempia ohittaa, kun hevonen malttaa odottaa.

Ripellä suurin osa liikutuksista tapahtuu maastossa. Ainakin. Pyrin liikuttamaan sen kentällä maksimissaan pari kertaa viikossa, koska haluan säästellä sitä. Osa ratsastuksista voidaan suorittaa myös pihatiellä jne.

Itse toivoisin, että hevoset pääsisivät maastoon enemmän, koska se on niiden fysiikalle ja mielellä tärkeää.

Kuinka paljon ja miten sinä maastoilet hevosellasi? Millaisista maastoista tykkäät?

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Jumppapäiviä korkkiruuville, yks risti kaks

Olen nyt kahtena päivänä ohjasajanut Rippeä ensin pihatiellä ja sitten lopuksi kentällä. Eilen jäin taas junnaamaan sen kanssa ympyrätöskentelyä itse keskellä seisoen ja eihän siitä mitään tullut. Rippe on toiseen suuntaan senverran vino, että tarvitsee jatkuvaa ohjausta esimerkiksi takaosansa kanssa. Keskeltä en saa siihen tarpeeksi kontaktia, vauhti hyytyy ja hevonen on edelleen vinossa väärään suuntaan.

Hierojan käydessä minulle selvisi se, mitä olen epäillytkin; Rippe on erittäin vino. Se on sitä ilmeisesti ihan rakenteensa puolesta, koska sen laukka on ollut aina toiseen suuntaan erittäin kulmikasta. Muuten minulla ei ole siitä ratsastuksellisesta suuria muistikuvia, koska ei sellaisiin asioihin silloin kiinnitettu huomiota. ;) Tosin kuvien ja parin videon perusteella sen liikkuminen ravissa on ollut aina samanlaista.

Ripella on etupää vasemmalle ja takapää oikealle. Ja jokainen voi kuvitella, miltä sellainen hevonen näyttää ympyrällä oikeaan kierrokseen. Hah. Ei hyvältä. Meno näyttää vaikealta ja vaikeammaksi se muuttuu jos sitä yrittää korjata ympyrän keskeltä. Se kyllä saattaa asettua sisään pyydettäessä, mutta samalla sen sisäkylki on kuitenkin sisäänpäin ja takapää sisällä. Eli mennään vain ojasta allikkoon ja hevosen meno vaikeutuu entisestään.

Niinpä siirryin lopulta ponin perään, jolloin näen konkreettisesti, kuinka suora hevonen on ja pystyn paremmin ohjailemaan sen koko vartaloa. Tein samaa ympyrää, mutta väistätin takaosaa ulospäin muutaman askeleen. Tämä toimii erinomaisesti jumppana ja tällöin Ripen on pakko asettua ja siirtää takapäänsä vasemmalle. Tehtävä toimi hyvin ja Rippe alkoi jopa myödätä niskastaan ja selkeästi pehmetä muutenkin. Uskalsin kokeilla samaa myös ravissa ja parin yrityksen jälkeen Rippe onnistui niin hienosti!

Tänään kutkutti kokeilla uudelleen. Asiaa oli selvästi kypsytelty mielessä ja alusta asti Rippe vastasi paremmin väistöpyyntöön. Harmi, että K tuli paikalle niin myöhään, että Rippe kerkesi jo väsyä (vaikka koetin pitää taukoja). Tosin en olisi itsekään jaksanut enää kauaa juosta. Eipä tule liikaa ponia hiillostettua, kun oma kunto loppuu ensin.

Tässäkin pätkässä se on jo ryhdittömämpi ja pidempi, eikä takajalkojen ristiaskeleet ole enää yhtä hyviä. Se ei myöskään tuntunut suustaan ihan yhtä hyvältä, johon saattoi vaikuttaa erilainen kuolain. Normaalisti käytän Hööksin suoraa kuolainta, mutta nyt meillä oli poikkeuksellisesti kolmipala, jota Rippe jäysti ja mupelsi jo puomilla.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Rengasrikko maastossa



Tänään aamulla hartaudella suunniteltu maastolenkki päättyi rengasrikkoon. Jossain vaiheessa lenkkiä aloin tavalliseen tapaani tarkistaa, että onhan ponilla kaikki kengät jalassa. Olihan ne, mitä nyt yksi vähän vinksallaan... Tarkempi tarkastelu osoitti sen, mitä ajattelinkin. Käänne oli uponnut kavioon. 





Siellä me metsän keskellä sitten ihmeteltiin, että mitä tehdään. Kenkä oli enää kahdella naulalla kiinni, muttei kuitenkin ihan suosiolla ollut irtoamassa. Kokeilin ensin asetella sen suunnilleen paikalleen, mutta eihän se pysynyt. Aikani sen kimpussa ähisin ja nitkuttelin, niin irtosihan se viimein! Sitten talutellen poni kotiin, ei kyllä tuntunut arkovan ilman kenkääkään. 





Kengittäjälle soitin heti ja hän olikin tulossa illalla meidän tallille laittamaan toisellekin hevoselle irtokenkää. Kerroin käänteen uppoamisesta kavioon ja kysyin mahdollisesta kaviopaiseen riskistä. Hän totesi, että ainahan kaikki on mahdollista. Muttei hän kuitenkaan usko, että riski olisi kovin todennäköinen, koska käänne oli uponnut valkoviivaan. Lisäsi toki, että koska kyse on minun ponistani, ei mitään voi taata. Hehheh. ;)

Illalla poni sai kenkänsä takaisin, ihmeteltiin sitä, miten se ylipätään on irronnut. Samalla kengittäjä tarkasti muut kengät läpi ja siisti säteita. Säteet näyttivät nyt kuulemma hyville ja hoito on tehonnut. Kaviot ovat taas kasvaneet paljon, mutta sentään vähän maltillisemmin, kun viimeksi. Parin viikon päästä kengitetään ympäri.

Eipä saanut Rippe vapaata enää, vaikka kovasti yrittikin. Karvojen ajelukin auttoi, eikä hikoilu ole enää ongelma.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ilmastointi kuntoon

Jo ennen lomalle lähtöä mietin Ripen karvaa ja tulevaa helleaaltoa (joka onneksi kesti vain kaksi päivää). En sitten kerennyt tekemään asialle mitään ja toisaalta; minua mietitytti karvan ajeleminen tähän aikaan kesästä enää.

Reissun jälkeen kuitenkin mietin asiaa edelleen ja lopulta päätin, että klippaan Ripelle ilmastointiraidan kupeeseen. Sille tuli hiki ihan kävelymaastossakin.


Pesun jälkeen oli kiva juosta, kun olo oli viileä. :)
Ei muuta, kun tuumasta toimeen. Yksi lämmin päivä pesin Ripen oikein kunnolla ratsastuksen jälkeen. Seuraavana päivänä sain Sannalta lainaan pienehkön klipperin ja totuttelun jälkeen se oli Ripestä ihan ok. Alku oli vähän takkuinen, kun en ole koskaan itse klipannut, eikä ollut oikein varmuutta, että paljonko otetaan.

Lopputulos oli kuitenkin ihan hyvä. 





Karvat päätettiin jättää mahan alle ja ryntäisiin ötököiltä suojaamaan, samoin selkä jätettiin viileiden sadepäivien takia ajamatta. Raidasta suunniteltiin alunperin ohuempaa, mutta päätettiin sitten samalla vaivalla tehdä kunnollinen tuuletusaukko. Olisihan tuosta voinut vielä takapäähänkin raidan ajaa, mutten taida jaksaa.

Nyt turkki kerkeää vielä kasvaa talven pihattoelämää ajatellen, siksikään en enää viitsinyt koko ponia ajaa.

Jossain vaiheessa otatan varmaankin Ripeltä ACTH-testin, koska PPID ei ole mitenkään mahdoton juttu tämänikäisellä hevosella. Katsotaan nyt mitä talvi ja ensikevät tuo tullessaan karvan suhteen, kun ruokinta on kohdallaan jne.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Yksi väsynyt matkustaja..

Ollaan oltu reilu viikko matkoilla. Kävimme Norjassa autolla ja tälläkertää päämääränä oli Lofootit. Viimevuonnahan me käytiin siellä ihan pohjoisessa.

Matka kesti 9 päivää, pituutta kertyi reilu 3600km ja lisäksi lauttamatka
Lofooteilta Bodøhon. Kyllhänä siinä istumista oli, mutta myös todella mahtavia maisemia. Alkuun keli oli sateista, mutta onneksi kirkastui sitten pariksi viimeiseksi päiväksi. 











Tänään palattiin kotiin ja kävin heti tallilla katsomassa, miten Rippe jakselee. Hyvin sitä oli hoidettu (tietenkin!) ja se oli pirteä itsensä. Se pääsikin yöksi sisään Hemulin seuraksi.

Rippe ei vastannut huuteluihin, niinkuin normaalisti. Se nyppi heinää verkosta ja mulkoili kyllä minua siinä samalla. Kun menin portille se suvaitsi jopa hörähtää tervehdyksen ja alkoi sitten taas syödä. Lähdin kävelemään sitä kohti riimun kanssa, niin Rippe söi heinäverkosta ja höristeli samalla koko matkan. Hah. Se on niin hauskan puhelias aina.

Huomenna vielä Ripellä käy lomahoitaja Jenna puuhaamassa sen kanssa, koska meillä on vielä paljon muuta hommaa (kuten marsujen hau kotiin hoitopaikasta jne.), mutta sitten pääsen taas viimein viettämään aikaa Ripen kanssa. Olen ikävöinyt sitä kovasti.