Elmo 1999-2012


New forest-ruuna Aarteen Macho

Aarteen Macho, ensimmäinen oma hevonen, erittäin omalaatuisen huumorintajun omaava poniruuna, jonka kanssa tuli koettua ihan kaikenlaista. Se mitä tämän ponin kanssa ei tehty, sitä ei tarvitse tehdäkään. Kaikkea en ehkä edes halua muistaa. ;)

Elmo rakasti väkeviä Mynthoneita ja Lakrisalia, se suuttui jos menit tallille Lakrisalin syöneenä eikä sille ollut omaa.

Elmon vuokrausilmoituksen löysin vähän sen jälkeen, kun Rippe oli muuttanut pohjoiseen ja nuoren tytön sydän särkynyt hevosrakkauden lähdettyä.
Koeratsastuksessa Elmo heitti ensimmäisessä laukannostossa minut kuusenjuurelle ennenkun kerkesin edes tajuta. Sillä hetkellä tiesin, että tämä on minun hevoseni!
Tämä hevonen on tiputtanut minut mm. pää edelle puuta päin, alaselkä edellä sepelikköön, sen lisäksi se on kiskonut harjauspuomin pois paikaltaan ja melkein raahannut sen talliin sisään. Se pystyi aiheuttamaan kaaoksen sekunnin murto-osassa, mutta toisaalta se oli maailman luotettavin hevonen. Se toimi pelkällä kaulanarulla paremmin, kun suitsilla.

Jonkinverran sillä myös kisasin, mutta alussa Elmo ei koskaan suostunut nostamaan laukkaa kouluradalla. Sittemmin koulupuolen ongelma poistui, mutta esteradalla se saattoi päättää kesken radan, että sille riitti. Ja sitten ei hypätty enää mitään. Ehkä kuitenkin pitkään suurin ongelma kisoissa oli se, miten poni saadaan kisapaikalle. Voin sanoa, että olen kokeillut kaikki keinot lastaukseen ja lopulta siitä tuli varma lastattava, kunhan raippa oli mukana. ;)


Lastausongelmien takia olen kerran ratsastanut sen yömyöhään kesäleirille 30km. Koska jos leiri on varattu, sinne myös mennään. Jos ei kelpaa autokyyti, sitten kävellään. Viimemetreillä ohi pyyhälsi ambulanssi vilkut päällä ja ajattelin retken päättyvän siihen, mutta Elmo ei jaksanut edes korvaansa lotkauttaa moiselle.
Seuraavana kesänä sama toteutettiin ihan suunnitellusti ja kunhan kaupungin kauheuksista päästiin, meni retki hyvin. Siinä yhdessä alikulkutunnelissa en tiennyt, kumpi pelästyi enemmän, se mummo vai Elmo.

Yhdessä asiassa se toimi aina täysillä ja se oli hiihtoratsastus. Ufo-pulkka perään ja menoksi!


Elmo oli mulla vuosina 2004-2009 ja muutti elämäntilanteen muututtua Nurmekseen uudelle omistajalle hyvään hoitoon heinäkuussa 2009. Lopulta kuitenkin lunastin silmäteräni takaisin kotiin kesällä 2011 ja lopetuspäätöksen eteen jouduin jo seuraavana kesänä. Toiseen etujalkaan kasvanut agressiivinen luuliika ja toivoton ennuste vei tämän maailman parhaimman ponin jo 13-vuotiaana.

Elmon piti olla se poni, joka laiduntaa vanhana oman maalaistaloni ikkunan alla. Itkin pitkään kaikkia elämättä jääneitä haaveita ja unelmia ja tämän jälkeen olenkin hevosten kanssa elänyt vain päivän kerrallaan. 


Sen verran olen itsekin tätiytynyt, etten kyllä enää sitä 5-vuotiasta Elmoa ottaisi ratsukseni. Tosin olen myös miettinyt, olisiko siitä tullut erilainen kaikella tällä tiedolla. Silloin mentiin sillä 15-vuotiaan innolla ja kuolemattomuudella. Hyvä siitä tuli sittenkin. Parasta juuri minulle. 




"Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä
me kadotamme osan itsestämme,
usein juuri sen parhaan osan."


Enemmän Elmosta voit lukea tästä postauksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.