26.2.2016

Vuosi vierähti todella nopeasti. Paljon on ollut kaikenlaista. Siltikin voisin kliseisesti sanoa, että päivääkään en vaihtaisi. Niin monta päivää olen kaivannut, niin monta päivää olen etsinyt, että jokainen päivä yhdessä on onnea.

Vaikka Rippe on sairastellut, niin en ole hetkeäkään pelännyt. Jostain syystä mieli on ollut kokoajan tyyni. Luotan, että elämä kuljettaa. Ja olen sinut sen kanssa, että joku päivä kaikki päättyy. Siihen asti taistellaan ja nautitaan ihan kaikkien menetettyjen päivien edestä. Yhdessä.

Kaiken keskellä mielessä on kuitenkin ne vaaleanpunaiset päivät, pitkät laukkapätkät ja onnistumiset maailman parhaan ponin seurassa.

Jokaikinen päivä, kun saavun tallille ja näen Ripen tarhassa, niin tunnen valtavaa lämpöä sisälläni. Ja vieläkin mietin, että onko kaikki unta.

Vuosi sitten Ripestä tuli viimein minun. Senjälkeen on kaikki ollut täydellistä omassa elämässä.
Mitään ei puutu. Minä olen kokonainen.

Ootetaan, aina vaan, jotain
jonka jälkeen ei jää enää mitään puuttumaan

2.

3.

4.

5.

6. vauhtinakki!

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

Hän on minulle muita enemmän

Miten joku hevonen voi olla niin tärkeä. Niin suuressa roolissa elämässä. Senjälkeen, kun Rippe saapui minulle, on mieli ollut levollinen. Sydämestä on paikattu iso aukko ja se tuntuu nyt kokonaiselta. Vuosia mielä kaihertanut asia on saatu järjestykseen.

Kuinka monta kertaa työmatkoilla autoa ajaessa tuli mietittyä Ripen kuulumisia, mietittyä miten sillä menee ja missä se kulkee. Miltä tuntuisi omistaa se. Nyt olen saanut ajella työmatkat rauhassa.

Taavin kuoltua en saanut ajatukselta rauhaa, nukahdin ajatukseen Ripestä, heräsin ajatukseen Ripestä. Kunnes luovutin ja otin yhteyttä sen omistajaan. Ja lopun te tiedättekin.

Edes se, että Rippe alkoi ontua, ei oikeastaan ole latistanut sieluni rauhaa. Toki minua harmittaa, että joudun kamppailemaan ontuman kanssa, mutta tämän hevosen kanssa sekään ei tunnu niin pahalta. Se kelpaa minulle, vaikken voisi koskaan ratsastaa sillä. Jos se vaan voi elää kanssani, se riittää minulle. Enhän minä sitä ostanutkaan aktiiviseen ratsastuskäyttöön, vaan itselleni seuraponiksi  ja tiedostin, että sillä on jo ikää. Halusin juuri tämän. 

Rippe on tuntunut alusta asti tutulle ja tuntuu, kun se olisi ollut mulla aina. Kaikki on sujunut niin luontevasti. Vaikka emme olleet nähneet kymmeneen vuoteen!

Sydämeni pakahtuu jokaikinen päivä, kun ajan tallin pihalle ja näen oman keltaisen siellä. Saan uskomattomasti voimaa vain Rippeä ajattelemalla. En vieläkään oikein käsitä, että se todella on minulla. Kaikki tuntuu todella uskomattomalta. Olen niin kauan haaveillut siitä ja nyt se on todella minun.

Niinkuin olen aina tiennyt; tämä on minun hevoseni.

Yleisiä kuulumisia, vauhdikkaita maastoja ja ohjas-ajoa, videoita

Loppuviikko onkin taas liikuttu ahkerasti. Maanantaina kenttätreenin jälkeen ohjasajoin palauttelevati pihaa ympäri ja pikkaisen maneesin edessä väistättelin ja ravuutin ympyrällä. Rippe tuntui nyt käsittävän jo paljon paremmin tuon ohjasajon. Keskiviikkona Ripellä oli ansaittu vapaapäivä.

Torstaina käytiin maastossa kiipeilemässä mäkiä. Unohdin laittaa putsit etusiin ja muistin sen vasta pihatiellä. En jaksanut enää kääntyä, kun ajattelin, että me vain kävellään. Otin kuitenkin yhden pätkän ravia ja Rippe kompastui hössöttäessään. Ja niinhän se kenkä sitten taas irtosi toisesti etusesta! En edes heti huomannut tätä, vaan käytiin vielä kiipeilemässä metsässä, vasta hiekkatiellä aloin ihmetellä outoa kävelyä, kun Rippe arkoi kengätöntä kaviotaan.

Onneksi saatiin taas meidän vakituinen irtokengänlyöjä seuraavaksi päiväksi ja Rippe sai kenkänsä takaisin (se kenkäkin jopa löytyi, kun osasin paikantaa sen sinne kompastumiskohtaan).

Päästiin sitten myös perjantaina liikkeelle ja käytiin maastoilemassa vähän vauhdikkaammin, putsit jalassa tietenkin. ;) Annoin ekaa kertaa Ripen mennä pidempiä pätkiä reippaasti ja kokeilin, loppuuko siltä puhti missään vaiheessa. Ravasin ja laukkasin aina, kun pohjat antoi myöden.
Sain sen lopulta vähän väsymään ja se malttoi ravata hitaasti vapaalla ohjalla. Annoin sen kävellä hetken, jonka jälkeen se itse tarjosikin laukkaa taas... Hah! Kotipihaan kävellessä se tuntui kuitenkin jo selkeästi väsyneeltä.
Venyttelin sen jalkoja ja huomasin samalla, että sillä on takareiden todella kireät. Eikä venyttelykään siten oikein onnistunut. Lopputuloksena Rippe tamppasi jalkansa mun jalkapöydän päälle.. Auts.. 

Hieroin takareisiä pehmeämmäksi ja selvästi tuntui alun jälkeen todella hyvälle. Samalla hieroin vähän selän lihaksiakin, kun niissä on ollut pientä kireyttä.

Illalla oma jalka tuntui todella kipeältä ja mietinkin jo hetken, onko kaikki ok. Sille ei yksinkertaisesti voinut varata juuri ollenkaan painoa ja kinkkailin paikasta toiseen. Onneksi aamulla jalka antoi jo varata painoa ja tässä sitä nyt linkutellaan.

Tänään ajattelin antaa taas Ripelle kevyen, palauttavan päivän reippaan maastolenkin vastapainoksi. Pistin sille silan ja ohjasajoin sen kentällä. Tehtiin alkuun vähän ympyröitä ja pyrin saamaan takajalat astumaan ristiin. Vähän sain väistöäkin tehtyä.
Sitten siirsin ohjat vähän eritavalla ja juoksuttelin ympyrällä. Rippe oli selvästi saanut eilen tarpeeksi liikuntaa ja oli siten tänään todella rento alusta-alkaen. ;)
Olen myös opettanut sitä laskemaan päätä positiivisen vahvisteen kautta. Aina kun se laski pään alas ja ravasi rennosti, se sai kävellä hetken. Kyllä se niin mukavuudenhaluinen oli, että nyt se alusta saakka pää alempana.

Lopuksi päästettiin ystäväni Sannan kanssa Rippe vielä hetkeksi irti kentälle ja se malttoi melkohyvin siinäkin ravailla rauhassa ja tasapainossa. Kyllä se sieltä löytyy, kun lihakset ja voima kehittyy. :) Sanna myös neuvoi minua, miten saan hierottua ja venyteltyä Rippeä tehokkaasti. Otetaan ne nyt mukaan meidän arkeen, kun kyse on kuitenkin jo vanhemmasta hevosesta.

Linkki videoon

Linkki videoon

On meillä ihan vähän harmaitakin pilviä vaaleanpunaisessa satumaailmassa, onneksi hyvin vähän. Se haava ei ole oikein lähtenyt parantumaan toivotusti, vaan alkoi märkiä. Se kehittää päivän aikana ruven päälle, joka sitten on alta ihan täynnä märkää. Yöks. Tarpeentullen näytän sitä tohtorille hammashuollon yhteydessä.
Lisäksi Ripen maha on ollut vähän omituinen, välillä ok, mutta toisinaan se vähän kurailee. Ei pahasti, mutta silmiinpistävästi tällaiselle mahaneurootikolle. ;) Mitään muita oireita sillä tosin ei ole ollut, kun satunnainen vetinen lanta tai vesipierut. Kokeilen nyt alkuun kaksi todennäköisintä 1. psyllium ja sitten 2. maitohappobakteeri. Katsellaan sitten, täytyykö miettiä muitakin vaihtoehtoja.

Ainiin ja kävinhän minä ostamassa sen "pohjavillanpoistajan", kun sitä on niin kovin kehuttu ja Jessi (Kavioiden kopsetta & koparoiden naksetta) oli sitä mieltä, että halpakin ajaa asiansa. Kyllähän se on ollut tosi hyvä härveli. Mahakarvat ovat ohentuneet noin puoleen melko pienellä sukimisella! Raaskisiko sitä joskus investoida oikein hevoskokoon..

Rippe sai omat kuolaimettomat

Väsäsin omin pikkukätösin Ripelle kuolaimettomat. Olin joskus jostain riimusta ottanut talteen nuo renkulat ajatuksena tehdä Taaville sidepull-tyyppiset kuolaimettomat, mutta en löytänyt sille tarpeeksi pitkää turpaosaa. Sillä oli juuri tuossa kuolaimettoman paikalla semmoinen kyömy, joten tavalliset hackamoren remmit jäivät sille lyhyeksi.

Olen kokoajan harkinnut ostavani Ripelle kuolaimettomat jossain vaiheessa. En ole pitänyt asian suhteen mitään kiirettä, koska sen hallittavuus on mietittänyt minua. Ripellä on välillä maastossa melkoisesti vauhtia ja varsinkin laukassa sen jarrutusmatka on välillä pitkä.
En ole myöskään yksinkertaisesti nyt raaskinut ostaa kuolaimettomia uutena, kun en ole ollut varma niiden toimivuudesta.

Eilen illalla sain yhtäkkiä aivan huikea inspiraation, kun tuijottelin kotona roikkuvaa pullback-turpista. Siinähän olisi oivalliset remmit kuolaimettomaan. Alaturparemmin kun on pelkästään melko ohut ja kova luita vasten.
Värkkäsin sitten kuolaimettoman eilen kotona (arvatkaa monta kertaa piti purkaa ja kasata, että kaikki lenkit ja rinkulat oli oikeilla paikoillaan?). Yksi nahkalenkki jäi puuttumaan ja puuttuu yhä, kun en sellaista saanut mistään irrotettua ehjänä. Lisäksi tuo turvan päällisen pehmuste on tarkoitus jossain vaiheessa vaihtaa pidempään, kunhan saan nyt testattua toimivuudeen.

Ohje ja idea näisen tekemiseen löytyy Little Bit of Bitless Life-blogista, tästä postauksesta.

Miten ne sitten toimivat käytännössä? No hyvin. Käytiin tietenkin fiksusti maastossa testaamassa näitä ja umpirämeikössä sekä metsäpoluissa Rippe kuunteli näillä paremmin, kun kuolaimella. Ja vaikutti jotenkin tyytyväisemmältä. Laukassa jarrutusmatka ei kyllä lyhentynyt, joskaan ei pidentynytkään. Se saisi kyllä olla lyhyempi, joten mietin esim. hackamoren kokeilemista jossain vaiheessa..
Toisaalta taas minua kauhistuttaa ajatus (kuten kovemman kuolaimenkin kanssa), että esim. kompurointitilanteessa tulen kiskoneeksi turhan kovaa jos kuolaimettomassa on enemmän vipua. 

Metsässä 3.4.

Jalkakin on lähtenyt paranemaan ihan kivasti, turvotus oli tänään laskenut eli kaiketi eilinen kävelylenkki metsässä teki sille vain hyvää. Olen pitänyt Rippeä nyt ilman sidettä ulkonakin ja puhdistanut haavan sitten kerran päivässä ennen lenkkiä. Puhdistus on ollut vähän hankalaa, koska Rippe aristelee sitä melkoisesti. Mutta taitaa olla osittain vain sellaista "herkistelyä".. :) Maastoon lähtiessä olen laittanut kuitenkin vielä siteen suojaksi, ettei mikään oksa tai muu raavi haavaa uudelleen auki. 

haava 2.4., nyt se on jo enemmän ummessa eikä enää niin karmivan näköinen.

Energiaa ja pöhinaa, irtokenkää ja sensellasta..

Viikonloppu meni ihan hujauksessa! Viikon loppupuolella posti toi tullessaan uuden, pidemmän otsapannan. Nyt ei enää päätä kiristä. Ostin sen kolmella eurolla nettikirppikseltä, miten hyvä sattuma.

Lauantaina oli todella tuulinen päivä ja tein ehkä pienen virhearvion. Päätin nimittäin lähteä maastoon. Heh.. Sain melkoiset kyydit ja ilman lännensatulaa olisin tippunut ehkä noin kolmesti. Muunmuassa ensimmäinen laukkapätkä aloitettiin useamman pukin sarjalla, josta jatkettiin häntä suorana niin pitkään, kun tietä riitti. Tien päässä metsästä "hyökkäsi" maastoauto hiljaa hiipien ja vaanien. Rippe kääntyi U-käännöksen ja oli omasta mielestään hyvin varma, että nyt me lähdettiin kotiin ja lujaa. Sain sen onneksi seis vetämällä toisesta ohjasta.

Kuski vielä tuli ulos autosta jotakin puuhaamaan ja paukutteli ovia, Rippe otti lähtöä melko mallikkaasti, mutta selvittiin. Sen verran kierroksilla se kuitenkin sitten kävi, että katsoin parhaaksi mennä suorinta tietä kotiin. Harmi, että metsä on vielä niin lumen peitossa, niin on mentävä tien vartta molempiin suuntiin.
Silti minua vain naurattaa, kun Rippe touhottaa ja pörisee. Se on jotenkin niin turvallisen tuntuinen kaikesta huolimatta. 

Sunnuntai vietettiinkin sitten maneesin seinien sisäpuolella. Tehtiin vähän länkkäjuttuja, laitettiin jalkoja ristiin ja jumpattiin takapäätä laukannostoilla. Annoin Ripen mennä periaatteessa pitkällä ohjalla itsensä ja oman päänsä kantaen. Se olikin ihan supertyytyväinen ja suoritti hienosti!

Tänään tänne olikin tullut talvi takaisin. Rippe tietysti kiittelee itseään, ettei ole vielä luopunut kaikesta karvastaan. ;) Se oli ihan märkä, joten ei tullut paljon harjattua. Putsasin kaviot ja lähdettiin maneesiin. Käytin hiljaisen hetken tallilla hyväksi ja laskin ponin irti maneesiin, oli taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pystytin myös yhden pienen esteen ponin piristykseksi.
Maneesiin saapui myös toinen hevonen, joten otin Ripen kiinni ja keräilin esteen pois, johan siinä tarpeeksi tulikin verryttelyä. Maneesista lähtiessä huomasin, että toinen etukenkä puuttuu. Se sama, joka putosi jo kerran!
Kirosin ääneen, vein ponin karsinaan ja lähdin etsimään kenkää. Se löytyikin melko helposti, sillä se varmaankin putosi, kun Rippe kompastui omiin jalkoihinsa yhdessä vaiheessa.
Huomenna se on mentävä varmaan putsi-ostoksille, sellaset heijastinputsit ajattelin hankkia.

Kävi tuuri ja meidän irtokenkien lyöjä sattui olemaan kotonaan vähän matkan päässä. Saatiin siis kenkä samantien takaisin kiinni. Rippe pääsi sen jälkeen vielä takaisin tarhaan upouudessa ulkoloimessaan, tulihan sillekin käyttöä! 

Loppuun vielä muutama video maneesista tältä päivältä. Vähän vaikea on kyllä itse kuvata ja juoksuttaa. Varsinkin jos yrittää pitää kuvan edes kohtuullisen vakaana.

Pikkueste:

Kun taas saavun, luotas löydän kaiken entisen

Eka kunnon ratsastus

Rippe on asunut täällä nyt kolmatta viikkoa ja minusta tuntuu, että se on ollut täällä aina. Sen muutto tänne ja siirtyminen omistukseeni tapahtui erittäin kivuttomasti jotenkin. Vaikka sitä voisi luulla, että poni on kymmenessä vuodessa muuttunut paljonkin, ei se oikeastaan ollut. Ihan sama poni se on karvojensa alla. Silloin sitä katseltiin pikkutytön uskolla vaaleanpunaisten lasien läpi, nyt enää vaaleanpunaisten lasien läpi. Hah.

Mietin pitkään sitä, että mahtaako poni enää tuntua tai näyttää yhtään niin ihmeelliseltä, kun silloin. Mutta ei ne tunteet mihinkään ole muuttuneet, jotakin taikaa Ripessä on.

Ripen saapuminen oli lopulta minulle aivan hirveä suuri helpotus ja se on tuonut elämääni uutta puhtia. Paljon valoa ja iloa, niinkuin joku sanoi; on syy nousta aamuisin sängystä. Olen ollut energisempi, kun aikoihin.

Suru Taavin lähettämisestä taivaslaitumille pysyy poissa jos ei kokonaan, niin ainakin pidempiä pätkiä kerrallaan. Silti ikävä välillä puskee kyyneleet silmiin ja tuo mieleen sen tuskaisen päivän ja päätöksen, jonka kanssa painin varmaan koko loppuelämäni.
Vieläkään en pysty kauaa katsomaan Taavin kuvia, ahdistun niistä valtavasti. Mutta kaikki ajallaan.

Olen kuitenkin taas saanut kiinni siitä nautinnosta, jota tämä harrastus on minulle kaikki nämä vuodet tuonut. Olen päässyt nauttimaan iloisen ja pirteän hevosen seurasta vailla jatkuvaa huolta sen hyvinvoinnista ja kivun määrästä. Kaikki illat eivät mene internettiä selaillessa ja etsien selitystä tai apua milloin mihinkin ongelmaan. Siis ne illat, joita en viettänyt hoitaen hysteerisesti sitä sairasta ja kivuliasta hevosta. Päässä on tilaa myönteisille ajatuksille ja ajatuksen koostuvat lähinnä seuraavan päivän liikutuksen ja tekemisen suunnittelusta fiiliksen mukaan, ilman mitään pakkoa.

Kaikki tämä on vakuuttanut minua siitä, että Taavin kohdalla tein oikean päätöksen. 
Eniten hevosen, mutta myös itseni kannalta. 
Ihan viime hetkellä.

Vihdoinkin liikkeellä!

Ihanan aurinkoinen päivä! Eilen Rippe sai kavioihinsa kengät ja kantahokit, niin päästään liikkeelle. Niinkuin kuvasta näkyy, meillä on vielä melkopaljon lunta ja jäätä.. Kuulemma kesään mennessä pitäisi kavioiden olla jo ihan kunnossa eli suorat. On ne nytkin jo ihan toisennäköiset.

Käytiin tänään sitten käpsyttämässä pihatiellä ja kiipeämässä yksi iso mäki ylös, siinä on vielä lunta melkein polveen, joten hommaa riittää hevosella. Rippe olikin varsin vauhdikas maastokaveri ja tohotti pihasta pois hirveää haipakkaa. Hyvä, kun muisti jalkoihinsa katsoa. Puoleenväliin mäkeäkin se jaksoi touhottaa, mutta sitten loppui puhti. Se koetti kääntyä ja lähteä rynnistämään mäkeä alas, pysäytin sen aikeet ja napakasti äänellä ärähdin sille ja taas matka jatkui ylöspäin. Mäen päällä hengähdettiin ja tultiin sitten alas sellaista puoliravi-haipakkaa... Hohhoi. :)

Kotitiellä mentiin pelkkää ravia tai nöpöhölkkää koko matka. Pihalla sitten menin vielä hetken aikaa käynnissä väistöjä ja vähän ravia, kun en tohtinut pidemmälle maastoihin lähteä toistaiseksi.

On tässä vähän opettelua Taavin jäljiltä, mutta vain positiivisella tavalla. Vauhtia näköjään riittää ja menohalujakin olisi, mutta kunto on huono. Kunhan karva tippuisi ja saadaan vähän lihaksia, niin paranisi samalla jaksaminen. Rauhassa hyvä tulee.

Ripelle ostamani suitset osoittautuivat talvikarvan kanssa otsapannastaan vähän nafteiksi (arvioin, että se on cob, eikä full), mutta onneksi löysin kolmella eurolla käytettynä niihin uuden otsapannan. Ja samaan aikaan löysin jo aikaisemmin tilaamastani paketista (kolme fleecea käytettynä) yllätyslahjana suitset ja lisäfleecen. Olipa hauska yllätys! :) Nämä on kokoa full ja sitten taas vähän isot, mutta menevät sillävälin, että se pidempi otsapanta saapuu. Jos olisin tiennyt suitsista, en olisi käynyt kiireellä paikallisesta ratsutarvikeliikkeestä ostamassa uusia. Mutta ainahan varasuitset on hyvä olla.

Pieniä arjenaskareita, tutustumista ja temppuharjoittelun aloitus ( +onko kysyttävää?)

Eilen sain viimein valmiiksi edes jonkinlaiset uuden bannerin ja muutin esittelytekstiä. Täytyy jossain vaiheessa tehdä uusi ja parempi banneri, mutta tämä saa nyt alkuun kelvata. :) Vähän on ollut tässä hässäkkää, kun on pitänyt hankkia vakuutusta, soitella sinne ja tänne sekä järjestellä taas elämään jonkinlaisia aikatauluja. Iltavuoroviikolla tämä on aina vähän askartelua koko homma.

Ripen kanssa en ole kummempiä vielä puuhaillut, odotan viikonlopun kengitystä. Olen käynyt tallilla aamuisin ennen töihinlähtöä. Minusta on ollut kiva siivota itse Ripen karsina ja laittaa sille ruuat valmiiksi. Samalla olen pystynyt seuraamaan sen vointia paremmin, kuinka paljon se juo ja onko lanta hyvää. Heinät olen toistaiseksi punninnut tarkkaan, jotta osaan tehdä muutoksia tarpeen mukaan. Hevoset saavat heinää viisi kertaa päivässä, joka on ihan mahtavaa!

Yksi päivä kävin kevyesti maneesissa testaamassa ratsastusominaisuuksia. Vaikuttaa tosi hyvältä. Kavioiden pituus kuitenkin selvästi häiritsee, joten ravia en ottanut paria lyhyttä pätkää enempää. Tein vähän väistöjä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Ihan hirveästi en ees ympyröitä tehnyt, kun ajattelin pitkien kavioiden olevan niilläkin hankalat.

Eilen me vähän kentällä temppuiltiin. Aloitin ihan perusasiasta eli namista luopumisesta, aika hyvin Rippe sen käsitti. Sen jälkeen päästiin sen tauolle ja se kävikin piehtaroimassa ja tuli sitten jatkamaan opintoja. Vähän alustavasti hain siltä myös hymyä. ;) Katsotaan miten kauan menee, että se oppii sen. Täytyisi kaivaa naksutin jostain säilöstä. Mikä kätevintä, Rippe hyväksyy nameiksi kivennäisnappulat, joten sille ei tule ylimääräistä energiaa namipalkasta temppuilun aikana.

Tänään kävin nopsasta aamusta tekemässä siivoukset yms. ja moikkasin ponia tarhassaan. Se oli vähän sitä mieltä, että tarhassa ei ole sopivaa harjata (niinkuin maanantainakin). Mulla sattui olemaan taskussa edellisen päivän kivennäisnappuloita, joten aloin palkata sitä hetken harjauksen jälkeen ja kappas - pian sain kuopsuttaa päästäkin karvaa pois ilman, että se käänsi päätään pois tai lähti paikalta. :)

Ripellä on semmoinen huono tapa, että se ei aina anna tarhasta kiinni. Toistaiseksi täällä uudessa kodissa se on ollut pääsääntöisesti portilla vastassa, mutta mm. silloin hakureissulla se ei antanut kiinni tarhasta. Siihen täytyy nyt paneutua, koetan tehdä itsestäni mukavan ja mielenkiintoisen, senlisäksi ajattelin opettaa Ripen pukemaan itse riimun.

Mietin, että olisikohan teillä lukijoilla jotakin kysyttävää?

Ajattelin, että voisin toteuttaa sellaisen kysymyspostauksen, kun meillä ei vielä tapahdu mitään sen kummempaa ennen kengitystä. :)

Muistojen kätköistä tähän päivään

Vihdoinkin kerkeän kirjoittaa teille vähän tarkemman historia-postauksen. Se lapsuuden suurin haave seisoo nyt tuolla viiden kilometrin päässä ja se on mun ihan ikioma. Siitä kiitos kuuluu edelliselle omistajalla, joka raaski luopua siitä, eikä myynyt sitä kellekään muulle.

Tämän ponin minä aina vannoin hakevani kotiin heti, kun voitan lotossa. Olin varma, että jollain rahalla se varmasti irtoaisi. Rippe on kiertänyt melko monta kotia, joka harmittaa minua kovasti. Onneksi se on kohtalaisen helposti uusiin asioihin sopeutuva vai liekö elämä koulinut siitä sellaisen.

Rippe on saapunut Suomeen kesällä 2001 tallille, jossa silloin kävin. En tiedä mikä ihme siinä on, mutta se vaan jollain tapaa kolahti. Siitäkin huolimatta, että se kiikutti minua ratsastuksessa ulos kentältä niinä harvoina kertoina, kun pääsin sen selkään, enkä pärjännyt sille ollenkaan. Silti minä sitä aina tarhassa ihastelin ja katselin. Ja olisin voinut harjata sitä ihan loputtomiin. Rippe myytiin keväällä 2002 naapuripitäjään ratsastuskouluun ja suru oli suuri. 

Rippe lähtöpäivänään keväällä 2002

Suru poniystävän lähdöstä oli niin suuri, että kerran äiti sitten selvitti tallin puhelinnumeron, soitettiin sinne ja mummin kyydillä lähdettiin katsomaan Rippeä. Siellähän se tarhassa oli ja syöttelin sille leipää. Varmaankin talvella 2002-2003.

Kävin samassa paikassa kesäleireillä vuosina 2003 ja 2004 ja muutenkin tunneilla sekä katsomassa Rippeä aina, kun vain kyydin sain. Rippe oli aina varattu mulle leirihoitsuksi, kun menin ja sain sen tottakai myös aina tunnille tallille mennessäni. :) 

2002

2002

2003

Leirikisoista 2004, meillä taisi mennä kohtalaisen hyvin jopa. Rippe ei ollut tuntiratsuna ollessaan kaikkein reippain.

Kesän 2004 lopulla sain kuulla, että Rippe oli myyty. Ranualle. Kävin hyvästelemässä ponin muistaakseni päivää ennen sen lähtöä. Otettiin kuvia ja tallinomistajan luvalla saatiin pitää ponia muutenkin "hetki omana".

Muistan, miten itkettiin äidin kanssa mökin laiturilla senjälkeen, kun Rippe oli lähtenyt, harmistuksen määrä oli aivan sanoinkuvaamaton.

Jäävyväiskuvia 2004

Jäähyväiskuvia 2004

Jäähyväiskuvia 2004

Sain uuden omistajan osoitteen ja olin kirjeenvaihdossa Ripen silloisen omistajan kanssa. Paperikirjeiden tulo vain kesti niin tuhottoman kauan, ettei millään olisi malttanut odottaa. Ja kaikkein odotetuin kirje, joka sisälsi Ripen kuvia katosi postiin!
Toukokuussa 2005 sain tahtoni läpi ja ihana iskä ajoi mun kanssa Ranualle katsomaan Rippeä. Matkaa kertyi yhteen suuntaan 700km. Neljä päivää oltiin siellä ja aika ikimuistoinen reissu siitä tuli.

Ranuan reissulla iskä sanoi Ripen omistajaperheelle, että jos Rippe tulee myyntiin, niin soittaa saa. Mutta se ei kuulemma ole myynnissä, vaan jää heille. 

Syksyllä 2005 Elmo ostettiin meille omaksi ja muistaakseni keväällä 2006 sain viestin Ripen omistajalta, että se olisi nyt kaupan. Argh! Ei ollut vaihtoehtoja, kun antaa ponin mennä ohitse. Ei ollut sydäntä luopua Elmosta, eikä kahteen varaa.

En kuullut ponista mitään vuosiin, seurasin kyllä sen kulkua pitkin Suomea ja löysin siitä välillä kuvia. Se näytti aina vaan yhtä satumaiselta. Lopulta tavoitin sen, kun se oli tullut takaisin etelään. Aikaa ei vain ollut lähteä sitä katsomaan, vaikka aikomus oli kova. Sen silloisen hoitajan kanssa höpöttelin joskus ja kuulin, että poni voi hyvin, mutta oli laihdutuskuurilla.

2003

Elmo lopetettiin 2012 ja jostain syystä mulle ei tullut silloin mieleen kysyä Ripestä. Ajattelin kaiketi, ettei se ole kuitenkaan myynnissä. Taavi ostettiin heinäkuussa 2012 ja Jaana tarjosi Rippeä mulle muutamaa kuukautta myöhemmin. Ihan kohtalon ivaa oli vastata taas, että mulle on juuri tullut uusi hevonen.

Taavin kanssa kului reilu kaksi vuotta ja Rippe oli usein mielessä. Kävin välillä tarkistamassa Hippoksesta, että joko sille on löytynyt uusi koti. ;) Kun Taavi sitten kuoli, en ollut ollenkaan varma haluanko hevosta enää ollenkaan. Rippe kuitenkin kummitteli mielessä ja viestiteltiin sen omistajan kanssa. Päätin, että käyn ainakin tervehtimässä vanhaa rakkautta.

Aika teki tehtävänsä ja matkan lähestyessä mieli alkoi olla aina vaan varmempi, että uudelle olisi jo tilaa. Ja kun minua vastassa oli hyväkuntoinen ja pirteä Rippe, oli peli jo menetetty. Ja tässä sitä nyt ollaan. Katsotaan miten kauan saadaan olla yhdessä, minulle jokainen päivä on lahja. Olen luvannut Ripelle kodin sen loppuelämäksi.

"Maailmankaikkeus auttaa meitä aina
taistelussa unelmiemme puolesta,
vaikka ne vaikuttaisivat kuinka hölmöiltä.
Jokaisella on omat unelmansa, ja itse kukin tietää,
miten paljon voimaa vaatii pitää niitä hengissä."

Rippe sukupostissa