Pitkä postaus verikokeista, ratsastusfiiliksistä jne.

Eipä ole tullut pitkiin aikoihin kirjoiteltua mitään! Olen vähän kasannut ajatuksia, eikä nyt liiemmin toisaalta ole mitään mistä kirjoittaa. Pääosin kaikki on ihan hyvin. Poni on pysynyt terveenä edelleen ja verikokeet antoiva viitteitä siihen suuntaan, että ruokinta ja liikunta on tasapainossa. Insuliini on viitearvoissa, kuten ennenkin, mutta glukoosin ja insuliinin suhde on parantunut, se oli Ripellä muistaakseni 4,75. Viimeksi se taisi olla jotain yhden luokkaa ja sellainen tulos puski vähän hikeä allekirjoittaneen otsalle. Prascendilla lienee tähän myös oma osuutensa.

"Glukoosi:Insuliini suhde lasketaan kertomalla mmol/l ilmoitettu glukoosiarvo kahdeksallatoista ja jakamalla se insuliinituloksella. Tuloksen pitäisi olla yli 10. 4,5–10 oleva tulos kertoo kompensoidusta insuliiniresistenssistä. Jos tulos on alle 4,5 on kyseessä kompensoimaton insuliiniresistenssi."

Se ACTH-arvo elää edelleen omaa pirullista elämäänsä ja on tätä nykyä 160.. Viimeksi puolikkaalla lääkkeellä tulos oli 137. Ei käy järkeen, ei. Ja kaikkien mielestä poni näyttää ulkoisesti niin paljon paremmalta, kun aikaisemmin.
Ell oli sitä mieltä, että lääkitystä olisi ehkä syytä nostaa. Mutta itse jäin asiaa vielä pohtimaan, varsinkin ponin ollessa ripulilla edelleen.

Siitä päästäänkin kätevästi siihen ripuliasiaan. Siitä minulla on sentään iloista kerrottavaa teille! Ripuli on loppunut. Tässä nyt kävi taas sellainen juttu, että bentoniittisaven aloituksen jälkeen heinä vaihtui toisen lohkon heinäksi. Se olikin reilusti kuivempaa ja selkeästi omaan silmään "parempaa". Sitä syötetään nyt alkuun puoliksi vanhan kanssa. Kaksi päivää tästä ihme ja kumma oli tapahtunut.

Se on kuiva! Kuiva!

Sitten kävi niin, että jostain syystä tarjolla oli vain vanhan lohkon heinäpaali ja seuraavana päivänä kannikat olivat märkänä ja poni piereskeli holtittomasti. Hain ystävältä muutaman paalin kuivaa, ettei mahan tilanne pääsisi enää pahaksi. Nyt on taas molempia heiniä avattuna, joten seuraan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu.
En ole uskaltanut kuitenkaan vielä lopettaa sitä bentoniittisaveakaan, vaikka vahvasti nyt näyttäisi, että heinä auttaa. Jännää sinällään, että mikä siinä sen lohkon heinässä sitten oli vikana. Sama säilöntäaine (maitohappo), sama heinäseos, sama korjuuaika, vain eri lohko. Märempää se ainakin jostain syystä oli. Tämä nyt oleva heinä on lähes kuivaa. 

Verikokeissa paljastui myös sellainen asia, että poni on jonkin verran aneeminen.. Alkuun olin asiasta melko ahdistunut, mutta sittemmin sitä on tallilla naureskeltu ja mietitty. Totesin nimittäin, että jos poni on nyt aneeminen, niin mitä se sitten on ei-aneemisena. Tallinpitäjä totesi, että taiat arvita turvavyön. ;)
Rippehän oli aneeminen lievästi myös keväällä, kun ekat kokeet otettiin ja tilanne on edelleen siis melko samanalainen. Mietittiin myös vaihtoehtoa, että se onkin tälle yksilölle ihan normaali tulos. 

 

Fengshuit kohdallaan. :D Oli pakko ottaa kuva, kun alkoi naurattaa sattumalta sävysävyyn osuneet tavarat.

Liikunnassa on ollut viimepäivinä kentällä jumppaamista. Poni on taas päässyt vähän jäykäksi, kun olen liian laiskasti sitä kentällä jumppaillut. Toisaalta olen itse ollut jonkin aikaa niin kipeä jaloista, että ratsastus on ollut jopa aavistuksen epäukavaa, kun lonkkiin koskee. Turhaudun sitten omaan vinouteen ja siihen, etten kykene korjaamaan ongelmaa. Eikä turhautuminen ainakaan paranna ponin liikkumista. Sitäpaitsi tuntuu, että silläkin on jotain syksyn kolotuksia. Niskojen jumituksen takia nöyrryin pitkästä aikaa ottamaan kuurin lihaksia rentouttavaa öiksi.
Tänään sitten olikin ihan eri fiilis hevosen selässä. Sain lonkat kunnolla auki ilman kipua ja jalat kiinni hevoseen. Rippe ei keskittynyt yhtään, vaan suurinpiirtein vihelteli ja katseli maisemia. Mie koetin nätisti sille monta kertaa vihjata, sitten sanoin rumemmin, enkä saanut vieläkään vastakaikua. Sisuunnun niin, että keräsin ohjat kunnolla käteen ja aloin ratsastaa. Ja taas kerran se toimi. Poni totesi, että tehdään sitten. 

Tein ravi-käynti siirtymisiä ja taivuttelin kaulaa. Oikealle oli vaikeaa ja jäykkää, poni olisi mielellään jättänyt päänsä kannateltavaksi ja kun pyysin nostamaan, niin se vastusti apua jäykistymällä. Olisi pitänyt aiemmin ottaa laukkaa mukaan.
Kun sitten otin laukkaa ja tunsin ponin perän sisällä, niin pyysin sitä pitkillä sivuilla lievään avoon. Alkuun se hetken kyseli onko pakko, mutta kun kerran raipan kanssa napautin, niin takapuoli löysi oikealle paikalle. Laukka lyheni hienosti ja poni suoristui. Toiseen suuntaan laukka olikin sitten aikamoista säätämistä, mutta enemmän kai kyse oli oman kunnon loppumisesta. Ei olla kumpikaan totuttu tekemään tällaistä reipastempoisempaa treeniä, vaikka ilmiselvästi olisi tarvetta. Laukkojen jälkeen sain sitten nauttia muutaman kierroksen hyvää ravia myös oikealle. Pysäytin, kiitin ja pomppasin samantien pois selästä.

Mulla on kai liikaa tapana jäädä junnamaan sitä samaa tehtävää ja hioa käyntiä loputtomiin. Pitäisi vaan uskaltaa rohkeammin ottaa ravia ja laukkaa, vaikkei poni tunnu täysin hyvältä käynnissä. Kun lopulta saattaakin olla enemmän kyse siitä, että poni on alkuun niin jäykkä, että lihakset pitää saada lämpimiksi. Ja sitäpaitsi ravissa on helpompi pistää poni töihin jos se alkaa keskittyä muualle.
Ja toisaalta haluaisin aina olla niin kevyt, enkä oikein raaskisi käskeä. Ja jotenkin aina annan ponille ohjaa lisää, etten vaan vedä suusta ja koetan henovaraisesti neuvotella, ettei poni nyt vaan koe minua epämukavaksi. Ja poni antaa ymmärtää, että puhu sinä kädelle vaan.
Olisi helpompi, kun alusta asti ottaisi ohjat käteen ja selkeästi kertoisi, että nyt mennään näin. Nyt mulle käy lähes aina niin, että ensin koetan olla kohtelias ja kysellä, että josko tehtäisiin tätä ja poni kyselee, että mitä tuolla tiellä tapahtuu. Sitten pyydän, että voisitko keskittyä, kääntäisitkö päätä tänne, voisitko kuunnella, olisiko mitenkään mahdollista tehdä näin tai niin. Ja sitten lopulta kyllästyn ja puhun ISOILLA kirjaimilla. Ja jälkikäteen on paha mieli. Vaikka poikkeuksetta minun ei tarvitse koskaan kahdesti puhua isoilla kirjaimila, niin en haluaisi joutua kertaakaan tekemään niin.

 

Ja loppuun vielä pieni asia, jonka olen huomannut Freeformin myötä: Rippe on saanut sään taakse selkään lisää lihasta. Lisäksi klippauksen jälkeen sen selkälihakset ovat (vastoin ennakko-odotuksia) olleet todella pehmeät, eikä selkä enää arista yhtään. Ilmeisesti se pitkä karva ei ole kovinkaan hyvä lämmöneristäjä ja jatkuva loimius on ainakin selän lihaksistolle parempi.

Kun täti alkoi ratsastaa

Tänään sain viimeinkin K:n taas houkuteltua kameran taakse ja vähän uutta videomateriaalia ponista. Se on huikeasti parantunut tässä viimeaikoina. Suurimmaksi osaksi siksi, että täti kyydissä on vaatinut siltä jotain ainaisen kyselyn sijaan ("huvittaisiko sinua keskittyä hetki työntekoon?" "ai ei, no tässä vähän ohjaa sinulle, kun tämä vauhtikin hyytyy" jne.).
Minä päätin, että nyt saa kysely riittää. Kun ollaan töissä, niin ollaan töissä ja silloin haluan, että keskitytään minuun. Noh - ei tämä nyt vieläkään ihan niin hyvin suju (kuten voitte päätellä videosta, jossa tervehditään nurmikolle saapunutta lajitoveria), kun olisi tarve, mutta hyvä alku kuitenkin. 

Ikävä kyllä (ja seliseli) Rippe ei ollut parhaimmillaan tänäänkään. Eilinen periaatepainimaraton näkyi kummankin kunnossa ja energiatasossa. Eilen nimittäin kentällä oli sadetin ja traktorikin meni antamaan multaa ostajalle. Eihän sitä nyt töihin voi keskittyä ja sitä sadetintakin pitää kokoajan tuijottaa ja väistellä. Ratsastin L:n muotoisella kentällä, koska väistin sadettajan. Tein aina täyskaarron ja vaihdoin suuntaan. 

Rippe tuijotti sadettajaa ja koetti hitailla varsinkin ylänurkassa, mutta minä vain ratsastin. Viis mistään tötöilystä, pyysin vaan eteen tarpeeksi kovasti ja kiitin, kun päästiin ohi. Ja jatkoin tätä ratsastamista, mutta koska ponilla jäi liikaa aikaa miettiä muuta lisäsin tuohon kulmaan laukkaa. Sitten kaarto ravissa ja taas laukkaa. Jankutin tehtävää, en välittänyt katkoksista laukoissa, mutta komensin kyllä heti uutta laukkaa. Asetin ja taivutin minkä pystyin ja keskityin vain liikuttamaan ponin jalkoja. Tuijottelusta työn määrä lisääntyy. Ja kyllähän se sieltä sitten taas löytyi - rentous nimittäin ja työmotivaatio.
Sen verran se kuitenkin vaati, että oltiin molemmat jo melko poikki. 

Rippe sanoo, että tee muija keskenäs. :D

Namuja ahkeralle työläiselle

Tein vielä vastalaukkatehtävää eli nostin kaarrosta laukan ja laukkasin vastalaukalla kulman yli. Sujui itseasiassa yllättävän kivasti. Varsinkin jos sadettaja oli sillähetkellä suihkimassa muualle, kun kaarron suuntaan.
Lopuksi haeskelin vielä sadettajaa hyväksikäyttäen vähän raviväistöä edelleen tolla samalla kuviolla. Ei ne kummosia olleet, mutta yritystä kuitenkin. Sitten ponilla vapaat ohjat ja alas selästä. 

Tänään se sitten näkyi yleisenä hitautena ja paikoittain ohjilla roikkumisena eli ryhdittömyytenä. Jos eilen poni oli vaikea ratsastaa edestä, niin nyt se oli vaikea ratsastaa takaa. Suorastaan työläs. Ihan hyviäkin pätkiä tuli, varsinkin vastalaukan jälkeen, mutta koska aikaa on rajoitetusti (kuvaajan kärsivällisyys ei riitä pitkiin kuvashetkiin) en saanut ponista parasta irti. Mutta kyllä edistyminen silti näkyy. Ja ratsastajan vinous.

Vasemmalle en saanut laukkaa pyörimään millään aluksi. Poni puski ja kaatui sisään, eikä laukasta oikein meinannut saada mitään otetta. Mutta yksi pätkä vastalaukkaa korjasi ongelman melko hyvin.

Näillä mennään, alla muutama lyhyt videopätkäkin ilman kaunisteluja. Tiedostan omat vinouteni ja virheeni. Siksi sitä videota on hyvä välillä ottaa. Lataamisen ja tietokoneen hitauden kanssa loppui vaan kärsivällisyys ja osa pätkistä jäi laittamatta.
Sunnuntaina meillä on estekisat! Omalla tallilla järjestetään pienet kisat ja ilmoitin Ripen ristikkoluokkaan. Olenhan hypännyt sillä kaiketi kahdesti ja toisella kerralla ilman satulaa. Haha.

Ravipätkiä:
 

Laukkaa:

Tässä pätkässä on ehkä tämän päivän parhaita hetkiä (tai siis selkään se tuntui parhaalta juuri tässä kohtaa vastalaukan jälkeen). Rippe ei roikkunut edestä ja se liikkui ihan itse myös takaa. Videolle tästä tallentui vaan viimeinen kierros.  

Ihanat vapaapäivät

Vapaat ovat taas menneet ihan hujauksessa ja Rippe on saanut hyvin liikuntaa. Torstaina menin kentällä kevyen treenin. Rippe on yhtäkkiä ottanut ihan aimoharppauksen tossa kouluratsastusosiossa. Hetken se tuntui niin täydelliseltä, että hämmästyin. Se kylläkin väsähti nopeasti kuumalla kentällä. Mutta hetken se kantoi itseään pyöreänä ja venytti kaulaa kohti ohjaa, eikä tietenkään ollut sitä kameraa!

Perjantaina vuorossa oli sitten taas pidempi lenkki, kun käytiin kiertämässä se 16km lenkki ihan kahdestaan. Jännitin vähän, että mahdetaanko päästä koko lenkki, kun ei ole rohkeaa hevosta edellä. Alku olikin melko mielenkiintoinen, kun Rippe pomppi pusikoissa pelottavaa traktroinkorjaajaa karkuun ja koetti muutaman kerran kääntyä kotiin vauhdilla.

Sitten tuli roska-auto vastaan, jota onneksi päästiin sivutielle karkuun. Onneksi tosiaan - sillä roska-auton ollessa kohdalla poni pomppasi ihan varoittamatta kaikki neljä jalkaa ilmaan selkä köyryssä. Kävi aika korkealla. Heh. Kohdattiin vielä pyöräilijä, mutta siitä päästiin ihan hyvin ohi. Hän veikkasi Rippeä islanninhevoseksi! 

Ripen hihhulointi rauhoittui, kun vähän aikaa ravattiin. Oikeastaan se alkoi tuntua niin laiskalta, että mietin päästäänköhän ollenkaan tavoitteeseen. Olin asettanut tavoitteeksi, että keskinopeus olisi vähintään 8 km/h. Sport Tracker sekosi jo alkumatkasta, mutta saihan siitä lähtöajan talteen, joten keskinopeuden pystyi kotona laskemaan.

 

Heppatien jälkeen sorapätkän päässä Ripen meno reipastui, kai se huomasi, ettei aiota kääntyä kotiin.  Sitten se paineli tukka putkella vähän laukkaa ja innostui taas menosta. Viilensin sitä kerran matkan aina purosta ottamallani vedellä ja hyvin se tuntuikin jaksavan. 

Kotiintullessa poni vaikutti ihan pirteältä ja lopullinen keskinopeus oli 9 km/h, ihan hyvin. Ei tarvinnut mennä edes mitenkään jaksamisen rajoilla.

Poni pääsi kylpyyn ja jalkojen kylmäykseen. Sitten naposteltiin vähän vihreääkin. Vihdoin on muuten löytynyt taas ruoka, jonka seassa lisukkeet ja kivennäinen menee alas. Se on niinkin yksinkertainen, kun vehnälese! Sen suurempaa herkkua ei ilmeisesti olekaan.

Lääkitys on myös saatu nostettua perjantaina puolikkaaseen, eikä oireita mahaa lukuunottamatta ole tullut.

Lauantaina käytiinkin sitten illalla ilmojen viilettyä semmoinen 7,5km kävelylenkki taluttaen. Tallilta Tiia lähti koirineen meidän mukaan ja meillä oli todella hauskaa! Rippe tykkäsi seuralaisistaan kovasti, eikä koettanut kertaakaan kääntyä kotiin.

Tänään teinkin aamutallin ja kävin välillä kotona juomassa kahvit. Tulin sitten takaisin ja oltiin kentällä samaan aikaan Tiian ja Henkan kanssa. Rippe keskittyi ihan superisti silti omiin tehtäviinsä ja malttoi hienosta kuunnella suurimman osan aikaa. Alussa se oli todella tahmea, mutta kun saatiin moottori käyntiin, niin liikkumisessa oli todella kivoja pätkiä. Semminen lyhyt ja ytimekäs puolisen tuntia ja loppukäynnit taluttaessa tiellä.
Pitäisi saada joku kuvaamaan jossain vaiheessa, kun ponin liikkumisessa on tapahtunut ihan valtava muutos.

Huomenna Ripellä on vapaa, se on ansainnut sen!

Sadepäivän koulujumppa

Tänään sain houkuteltua K:n kuvaamaan minua ja Rippeä kentällä. Halusin nähdä, miltä se näyttää silloin, kun se tuntuu hyvälle. Tietenkin sattui kevään ensimmäinen sadepäivä.. Se teki ratsastuksesta kiireistä ja ponin keskittyminen kärsi. Siihen nähden lopputulos oli ihan hyvä. Se oli sellainen, josta normaalitilanteessa olisin sitten lähtenyt vasta työstämään lisää. Ripelle sopii kunnon alkuverryttelyt laukassa, jotta se saa paikat kunnolla lämpimäksi.

Videoiden muokkaamiseen menee niin tuhottomasti aikaa, että niitä ette ainakaan vielä saa. Muutaman kuvamaistiaisen sensijaan koetin napata. Eihän se meno näytä läheskään samalta videolla edes puolta ajasta, mutta pieniä pilkahduksia ja hyviä hetkiä mukaan mahtuu. 

 

Vastalaukka on ollut harjoituksena meille aivan oivallinen. Se venyttää ponin kupeita ja nostaa selän ylös. Sen tuntee satulaan asti, kun saa ponin ns. läpi ja se alkaa kulkea omalla moottorilla läpi koko rungon. Iso kenttä on myös plussaa, koska silloin Rippe saa ravata tarpeeksi isosti ilman, että tarvitsee kokoajan kääntää kovin jyrkästi. 

Videoista näki myös sen, että voisin ottaa ohjat lyhyemmäksi, jolloin saisin pakkaa vähän enemmän kasaan. Sitä on Ripen kanssa todella vaikea jotenkin hahmottaa, että missä sen pää on. 

 

Oli meillä myös vähän erimielisyyksiä pariinkin otteeseen, toinen liittyi siihen iänikuiseen kakkaongelmaan ja toinen sitten yleiseen tuijotteluun. Ripellähän on tapana alkaa hidastamaan jo kauan ennen, kun se lopulta kakkaa. Ennen sen pysähteli kentän reunoille jatkuvasti, mutta nyt se on saatu aikalailla kitkettyä pois. Nytkin se alkoi hyytyä ja tiesin, mistä se johtuu. Se ei suostunut nostamaan laukkaa ja muuttui ihan kuuroksi. Lopulta hermostuin ja pari kertaa annoin raipasta, kun laukka katkesi kaikesta pyytämisestä huolimatta. Rippe tästä kiukustui ja pukkasi oikein kunnolla. Heh. Mutta sitten se sai tehtyä asiansa ja päästiin jatkamaan hommia paremmalla eteenpäinpyrkimyksellä. 

Tuijottelu on muuten vaan rasittavaa, kun kesken hommien alkaa kuikuilu. Olen koettanut viime aikoina lähinnä ajaa liikettä eteen aina tuijottelun alkaessa. Joskus joudun aika ronskisti nykäisemään ohjasta, kun hienotunteisempi huomauttelu ei auta.

Onneksi kengittäjä tulee huomenna ja saadaan kaviot lyhyemmiksi. Etuset alkavat olla jo valtavan pitkät ja ihan varmasti haittaavat liikettä. Vaihdoin Ripelle D-nivelen kolmipalan sijaan ja se tuntuu olevan hyvä valinta. Suu vaahtoaa ja poni tuntuu tyytyväisemmältä. Samainen kuolain on ollut käytössä kaikilla hevosillani jossain vaiheessa. Elmo siihen aikanaan ihastui ja senjälkeen olen käyttänyt sitä muillakin. 

Eläinlääkäri kävi myös ottamassa perjantaina Ripestä sen kontrolliverikokeen, se ei ollut vielä lauantaina valmistunut. Katsellaan mitä se näyttää. Nyt Rippe on saanut kaksi päivää noin 1/6, eikä ainakaan tänään horjunut. 

Tässä totesin K:lle, että nyt se tuli läpi ja sen voi ilmeestäkin päätellä.

Kevään jumppakuuri

Minua on puraissut jonkinsortin kouluratsastuskärpänen ja poni on saanut tuta sen nahoissaan. On jumpattu kentällä ja hiki on virrannut ponilta. Yllättävän paljoon se poni pystyy, kun sitä vähän komentaa yrittämään. Se on niin mukavuudenhaluinen, ettei oiekin yritä jos tehtävä on yhtään haastavampi. Jäisihän sitä itsekin mielellään omalle mukavuusalueelle. Jotta kehitystä tapahtuisi, on sieltä kuitenkin poistuttava aika-ajoin.

 

Meinasi taas vaan käydä niin, että tulin liian ahneeksi ja harjoittein liian vaikeita juttuja ravissa. Kun vasta on opittu edes jotenkuten ravaamaan, niin pitäisi malttaa mielensä. Poni tuntuu aivan erilaiselle kuin ennen. Se ravaa tasaisemmin, ei huoju ja nytky niin paljon ja tuntuu kumpaankin kierrokseen ihan yhtä hyvälle, selvää puolieroa ei enää ole. Vinous on kuitenkin edelleen suuri ongelma ja siihen meille suositeltiin vastalaukkaa. Eihän Rippe mitään kummallista osaa, mutta laukka sillä on ihan vaivihkaa maastoillessa parantunut. Yhtäkkiä huomasin, että siinähän on säädeltävyyttä ihan toisella tavalla, kun syksyllä.

Näinollen en pitänyt vastalaukkaa edes mahdottomana suorittaa. Joskin tänään totesin, että pitäisi varmaan enemmän harjoitella myös suoraan laukkaamista ihan myötälaukassa. Ja opetella taas istumaan niin, etten kokoajan tee jotain ja puske lisää vauhtia. Antaa hevoselle suorittamisen rauha. 

Ripellä on myös valtavan ärsyttävä tapa jumittaa ja tulla kuuroksi avuille jos kentällä on muita - ihmisiä tai hevosia. Aivan todella rassaavaa. Nytkin räpelsimme aivan kaameita nostoja, joita Rippe itse katkoi jne. 

Vasta toisen hevosen lähdettyä homma alkoi toimia, kuten toivoin ja tehtiin jopa sitä vastalaukkaa. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, miteen hyvin se sujui ja nostotkin onnistuivat! Ja ero myötälaukassa ja ravissakin tuntui heti. Nyt olisikin sitten syytä harjoitella ja treenata enemmän laukassa, josko siitä saataisiin raviinkin lisää voimaa ja suoristumista.

Kaviot ovat kasvaneet niin valtavasti, että varasin sille jo kengityken viikon päähän maanantaille, edellisesti kengityksestä on silloin kulunut viisi viikkoa! Saa räpylät kyytiä ja samalla kengittäjä saa katsastaa sitä sädemädän tilannetta. Hyvin ne säteet kuivuivat, mutta edelleen vasen kavio välillä lämpöilee ruununrajasta. Tosin mietin myös, että rasittaako pitkä varvas kavioniveliä ja sitäkautta aiheuttaa lämpöilyä. 

Myös sen kontrolliverikokeen sain sovittua viimein, se on perjantaina. Se kolari ja senjälkeen tullut munuaistulehdus oheisongelmineen on vienyt muutaman edellisen viikon ihan kokonaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa arki taas asettua omiin uomiinsa ja elämä normalisoitua. 

Hokkikausi päätettiin loppuviikosta ja sen kunniaksi alettiin taas miettimään tarhakaverinkin mahdollisuutta. Koetetaan nyt josko Sisu olisi Ripelle tarpeeksi hellä kaveri. Muutaman kerran ensin päästetään pojat hetkeksi yhdessä ulkoimaan ja ehkä ensiviikonloppuna ne voisi sitten kokonaan yhdistää.
Eka yhteinen ulkoiluhetki maastolenkin jälkeen sujui ainakin ihan hyvin. Rippe oli epävarma ja luimisteli, mutta väisti kuitenkin Sisua pyytämättäkin (Sisu ei laittanut korvia luimuun kertaakaan) ja kyllä Rippekin uskalsi aina lähelle heinää syömään. Katsotaan nyt josko tästä jotain kehittyisi. 

Ontuu, ei onnu

Mitäs tänne kuuluu? Vaihtelevaa. Lauantaina aamulla kävin tallilla ja Rippe ontuikin yllätykseksi ravissa melko voimakkaasti vasemmalle. Kentän pohja oli kyllä koppurainen, joten sillä lienee osuutensa asiaan. Silti olin ihmeissäni. Rippe liikkui kuitenkin todella mielellään ja itse tarjosi ravia, motivaatio oli kohdallaan. Ei kuitenkaan menty enää, kun ontuma tuli ilmi. Oikealle liike oli puhdasta.

Annoin ponille Metacamia varmuudeksi ja jynssäsin ne säteen Hexocililla oikein kunnolla. Vesiboksiin ponipapparaisen saaminen olikin vähän työn ja tuskan takana. Se tuli ensin puurokupin perässä ihan hyvin, mutta poistui sieltä jossain vaiheessa. Lopulta se sitten sinne tuli takaisin. Olin äreä ja naputtelin narulla kupeisiin uhkailuksi. Ei ollut paras ja kivoin tapa, mutta oikeasti mulla oli kiire. Saatiin asia hoidettua ja kenellekään tuskin jäi traumoja. 

 
Seuraavana päivänä juoksutin ponia kentällä nähdäkseni miten se liikkuu. Hyvin liikkui, ei ontunut tai onnahdellut kertaakaan. Tarhassa sillä oli vasen kavio selkeästi lämpimämpi, kun muut. Se on myös myös pahin kavio, mitä tulee sädemätään ja se todellakin voi aiheuttaa lämpöä ja pulssien tuntumista.. Tai voisiko olla mustelma? Tietysti pelkäsin myös kaviokuumetta, muttamutta... Tein lyhyen otannan kuudella muullakin hevosella, osalla oli kaviot lämpimät ja neljällä tuntui myös pulssi. Joten mitään kovin selviä johtopäätöksiä ei voi vedellä suuntaan tai toiseen. Minusta tuntuu, että lämpimät kelit ovat lisänneet pulssien tuntumista.
Käytiin taas vesiboksissa ja nyt se sujui jo paremmin. Pesariin päästiin ilman suurempaa draamaa, kun laitoin narun turvan ympäri, laitoin painetta ja poistin heti, kun tuli askelkin eteen. Lopulta poni käveli itse vesiboksiin ja alistui kohtaloonsa. Ei yrittänyt karata ja saatiin jalat hoidettua.
Annoin Metacamia puolikkaan annoksen.

 
Tänään käytiin maastossa. Ei merkittäviä lämpömuutoksia kavioiden välillä. Poni liikkui hyvin ja mielellään. Olin ajatellut pelkkää kävelyä, mutta poni oli eri mieltä.. Kävin maastolenkin jälkeen kokeilemaan pari kiekkaa kentällä - ei ontumista. Kaviot viilenivät liikunnalla (!!). Tänään ei käyty pesarissa, mutta tiputtelin Hexocilia uurteisiin. Ne on kuivuneet aivan valtavan hyvin ja mikä parasta - meillä on jo kuivat hiekkatarhat hevosilla! Se on sädemädästä kärsivän hevosenomistajalle suuri helpotus. Jatkoin vielä metacamia puolikkaalla annoksella. 


Katsellaan, seuraillaan.. Seisomaan en kovin mielelläni jätä jos vaan jalat alla kantavat.

Suoristelu ja jumppaus on muuten tuottanut aivan selvää tulosta. Maastossakin eron huomaa, poni ravaa suorempana ja kevennys tuntuu samalle riippumatta siitä, kummalle jalalle kevennän (ennen siinä on ollut eroa, jota pidin pelkästään omana ongelmanani). Lisäksi Penaponi-blogin Sanna pohti, että johtuisiko vinous ainakin osittain siitä ettei jalat mahdu rungon alle ja itsekin olin samaa mieltä. bingo! Nyt suorana juostessaan poni takoo aivan valtavasti, kun vauhti on reippaampi! Tästä pitää jutella kengittäjän kanssa seuraavalla kerralla. 

 

Työ alkaa kantaa hedelmää (suoruus ja ryhti)

Pakkasten aikaan tehty ryhdin hakeminen ja suoruuden metsästys on tuottanut todellakin toivottuja tuloksia!

Iskä tuli tänään moikkaamaan Rippeä pitkäst aikaa ja käytin heti tilaisuuden hyväksi. Pyysin iskää kuvaamaan meitä kentällä. On välillä vaikea arvioida, miltä poni näyttää, kun istuu itse selässä. Pitkälti minä luotan siihen, että jos tuntuu hyvälle, niin sitten on hyvä. Mutta onhan se ihan terveellistä välillä katsoa videolta ja kuvista, että miltä se sitten näyttää. Nytkin kamera paljasti sen, ett yrityksistä huolimatta oma ylävartaloa hakee vinoon. Mutta vähemmän kuin ennen. 

Poni sensijaan on suoristunut ja ryhdistynyt ihan silmissä. Ja etuosan noustessa myös jalat ovat löytäneet paikkansa rungon alla, ravi on hidastunut ja muuttunut tahdikkaammaksi. Rippe kantaa itseään paremmin ja pysyy melko pitkiäkin pätkiä ohjien ja pohkeiden välissä, takapää ei liiraa ja vaikeampi oikea kierroskin tuntuu helpottuneen. Siihen kierrokseen kaiken avain on se, että ajattelen asettavani ponia ulos. Silloin ponin kyljet suoristuvat ja ulkolapa ei painu niin paljon ulospäin. Jalat mahtuvat alle ja ponin on helpompi liikkua. 

Jokaisella askeleella joutuu kyllä ajattelemaan. Joutuu keskittymään ratsastukseen paljon. Tänäänkään poni ei ollut ihan parhaimmillaan, kun heitin alkulämmittelyt laukan kautta (yleensä haen käynnin kautta ponin kuulolle), kentällä oli muitakin ja tilsat häiritsivät.

Rippe on kyllä todella tarkka. Liian lyhyt ohja saa sen jännittymään, liian pitkä ohja taas veltostumaan ja istuakin pitäisi oikein. En ymmärrä, miten se on pysynyt noin herkkänä, vaikka on vuosia juossut tunteja. Ehkä se siksi olikin laiskan ponin maineessa.

Ostoslistalle lähtee normaalit sileät nahkaohjat, nuo länkkäohjat aiheuttaa hankaluutta pituudellaan.

Loppuun vähän liikkuvaa kuvaa. Omaan silmään ero liikkumisessa on merkittävä. 

Suoristelua pakkasella

Pieniä ajatuksia itselle muistiin:

Tänään Sannan blogikirjoituksen innoittamana raahasin Ripen villaviltin kanssa (kivikovalle) kentälle. Miten tyhmä sitä ihminen voikaan olla? Siitäkin huolimatta, että olin tietoinen, mitä piti tehdä ja miten, niin aloin nyplätä ja näplätä, taivuttaa, asettaa ja nillittää. Poni vastasi siihen kumisuulla ja kuikuilemalla tallille tullutta sora-autoa. Pinna kiristyy, alan vaatia kovemmin huomiota, johon hevonen vastaa viheltelmällä, eikä ainakaan tule kuulolle. Satulakin menee vinoon. Kunnes muijalla selässä välähtää, että mitä pitikään tehdä.

Piti suoristaa, hakea hevosta suoraksi ja hidastaa. En yhtään ymmärrä, mitä sille ajatukselle tapahtui, kun pääsin selkään ja aloin nyplätä. Ärsyttää, nolottaa, kiukuttaa, että meninkin taas sortumaan siihen nykimiseen. Pyysin Ripeltä sata kertaa anteeksi, että olin törppö.

Se siitä. Keskityin istumaan keskellä hevosta ja koetin ajatella sen reisieni väliin yhtä paljon. Ero oli alkuun suuri ja hevonen oli vasten ulkojalkaa, oma sisäreisi ja -jalka oli irti hevosesta, hevonen mutkalla ja haluton liikkumaan, satula vinossa ja kyydissä vaikea olla. Oli yllätys, että korjaukseksi riitti lähes pelkkä ajatus siitä, mihin haluan hevosta siirtää. Nostin oman ngelmakohdan eli lantion ylös, pikkasen pidätettä, vähän pohjetta, vatsalihaksilla ohjailua. Vähän aikaa siinä meni, tuli nykivää kävelyä, aaltoilevaa liikettä pois suoruudesta ja takaisin. Sitten kuolaimen mukeltamista ja rentoutuminen.
Satula suoristui, hevonen alkoi kävellä ja mulla oli hevosta yhtä paljon kummallakin jalalla ja ohjalla. Pätkittäin, mutta oli kuitenkin. Mentiin pari kertaa puomien yli, se olikin melko haastaavaa. Ripen oli selkeästi hankala säilyttää suoruutta puomeilla, mutta todella hyvin se tsemppasi ja malttoi miettiä ja kuunnella ohjeita. Lopetin siihen tältäerää.

Samalla taisin päästä ongelmien ytimeen; helpompi suunta onkin vaikeampi. Oikea kierros on näennäisesti helpompi, mutta todellisuudessa Rippe tuo siinä persusta liikaa sisälle (koska se on muutenkin sinne oikealle) ja pullauttaa ulkolavan ulos. Tässä vaiheessa se ranka menee vinoon ja satula keikahtaa mukana. Ja minä olen korjannut ongelmaa painalla sisäpohkeella kylkeä vielä enemmän ulos (tavallaan olen yrittäny siirtää hevosta satulan alle, heh..), kun olisikin pitänyt pyytää ulkokylkeä suoremmaksi ja hevosta enemmän molempien pohkeiden väliin. Huoh.

Mutta taas hetken tunsin sen hyvänolon tunteen, kun olimme hevosen kanssa samaa mieltä ja onnistuttiin. Miksi aina pitäää ruveta vääntämään, vaikka tiedän, ettei se tee meistä kumpaakaan onnelliseksi? Kai se on se sisäsyntyinen suorittamisen pakko, mikä kummittelee. Mikään pakko ei ole mitään. Tärkeintä on, että kaikilla on kivaa.

Tässä suoruuden hakemisessa riittääkin meille tekemistä siksi aikaa, kun kelit ovat koppurat (ja sen jälkeenkin). Välillä voidaan sitten käydä ratapohjan pehmeällä osuudella laukkaamassa. :)


Huomenna jatkamme harjoituksia.