Uudempaa ja vanhempaa sukupolvea yhdistettynä

 
Viikonloppu oli kovin kiireinen, kun lauantaina olin työkavereiden kanssa kylpylässä virkistäytymässä ja sunnuntaina haettiin Sannan Hemuli (Hemulin ja Sannan blogi) samalle tallille. Pojista tulikin tarhakaverit ja päästettiin ne maneesiin ensin tutustumaan. Hyvinhän se meni, pientä karjumista ja juoksentelua vain. Ei kyllä kaksikosta ollenkaan huomaa, että toinen on neljä ja toinen kahdeksantoista! Vauhti on molemmilla yhtä kova, Rippe olisi halunnut juosta jopa vielä Hemuliakin enemmän. ;)
Yhden kerran hemuli koetti purra Rippeä takamuksesta, mutta sai palautteen hyvin nopeasti ja ärhäkästi.

Perjantaina ohjasajoin Rippeä kentällä ja se meni ihan hyvin. Rippe malttoi pätkittäin laskea päätään ravissa ja heti ravi muuttui paremmaksi. Kiitin sitä aina myötäksestä pyytämällä sen käyntiin. Todella nopeasti se hoksasikin, mitä halusin.
Väistöt sensijaan ei oikein onnistuneet, kumpikaan ei ymmärtänyt mitä toinen haluaa. Ja Rippe ei kestä yhtään, että sitä raipalla ohjaisi oikeaan suuntaan, vaan se hermostuu, alkaa tarjota vielä enemmän väärää asiaa ja lopulta lähtee maata kiertävälle radalle. Vähän tilanne parani, kun jätin raipan pois ja yhdestäkin ristiaskeleesta kiitin vuolaasti. Jätin hyvään suoritukseen.

Tänään tulikin sitten takatalvi ja räntää on jokapaikka täynnä. Yök! Nyt on maneesista iloa, sillä kaikkialla muualla kerääntyy aivan käsittämättömät tilsat.  Tänään tehtiin kuitenkin vain temppuja. Rippe ei oikein meinaa malttaa keskittyä, eikä oli kovin yritteliäs ja luovuttaa helposti. Tai sitten se välillä yrittää liikaakin ja liian innokkaasti... Ehkä me vielä jossain vaiheessa löydetään joku tasapaino. :) 

Muutama kuva ja lopussa pidempi video poikien juoksentelusta.

Juniorille näytetään kaapin paikka

Ja se video:


linkki videoon

voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan?

Eilen oltiin maastoilemassa ja tänään Ripen entinen (ja vähän niinkun nykyinenkin) hoitaja Jenna kävi katsomassa hoitojutut, koska en itse pääse lauantaina tallille. Ihanaa, kun voi hyvillä mielen jättää Ripen hoitoon. Tiedän, että Jenna hoitaa Ripen hyvin ja pitää siitä varmaan yhtä paljon, kun minäkin.

Iskäkin kävi moikkaamassa meitä ja päästettiin Rippe kentälle irti. Kenttä on vihdoinkin sulanut ja siinä pääsee jatkossa sitten ratsastamaankin. Mahtavaa! Hyvältä pohja varmaan myös tuntui, senverran koreasti jaloilla pisteltiin. Harmi, että mukana oli vain kännykän kamera.

Ja mikä parasta; ei tullut edes kunnolla hiki! Eli kunto alkaa kohentua. 

Ripen tarhakaveri lähti tänään, mutta sunnuntaina sille saapuu uusi kaveri. Kyseessä on ystäväni Sannan Hemuli, joka oli aiemmin Taavin pihattokaverina hetken aikaa. Saas nähdä, miten pojat tulevat toimeen. 

Oisko heinää, oli niin rankkaa...

Päivällä tarhaa siivotessa Rippe parkkeerasi rapsuteltavaksi. :)

Nuorennusleikkaus

Tänään pidettiin liikutuksesta vapaapäivä ja hoidettiin vähän ulkonäköä. K tuli katsomaan Rippeä ja oli sitä mieltä, että sen partakarvat pitäisi siistiä. Siispä tuumasta toimeen... Jossain vaiheessa tilanne näytti melko epätoivoiselle, mutta lopputulo oli yllättävän hyvä jos ei tarkastele ihan läheltä. ;) Jokatapauksessa Rippe nuortui varmaan kymmenen vuotta!

Ja kyllä se karvakin siitä kovasti irtoaa, kokoajan vain kiihtyvällä tahdilla. Ei sattuisi olemaan vapaaehtoisia hinkuttajia?

Energiaa ja pöhinaa, irtokenkää ja sensellasta..

Viikonloppu meni ihan hujauksessa! Viikon loppupuolella posti toi tullessaan uuden, pidemmän otsapannan. Nyt ei enää päätä kiristä. Ostin sen kolmella eurolla nettikirppikseltä, miten hyvä sattuma.

Lauantaina oli todella tuulinen päivä ja tein ehkä pienen virhearvion. Päätin nimittäin lähteä maastoon. Heh.. Sain melkoiset kyydit ja ilman lännensatulaa olisin tippunut ehkä noin kolmesti. Muunmuassa ensimmäinen laukkapätkä aloitettiin useamman pukin sarjalla, josta jatkettiin häntä suorana niin pitkään, kun tietä riitti. Tien päässä metsästä "hyökkäsi" maastoauto hiljaa hiipien ja vaanien. Rippe kääntyi U-käännöksen ja oli omasta mielestään hyvin varma, että nyt me lähdettiin kotiin ja lujaa. Sain sen onneksi seis vetämällä toisesta ohjasta.

Kuski vielä tuli ulos autosta jotakin puuhaamaan ja paukutteli ovia, Rippe otti lähtöä melko mallikkaasti, mutta selvittiin. Sen verran kierroksilla se kuitenkin sitten kävi, että katsoin parhaaksi mennä suorinta tietä kotiin. Harmi, että metsä on vielä niin lumen peitossa, niin on mentävä tien vartta molempiin suuntiin.
Silti minua vain naurattaa, kun Rippe touhottaa ja pörisee. Se on jotenkin niin turvallisen tuntuinen kaikesta huolimatta. 

Sunnuntai vietettiinkin sitten maneesin seinien sisäpuolella. Tehtiin vähän länkkäjuttuja, laitettiin jalkoja ristiin ja jumpattiin takapäätä laukannostoilla. Annoin Ripen mennä periaatteessa pitkällä ohjalla itsensä ja oman päänsä kantaen. Se olikin ihan supertyytyväinen ja suoritti hienosti!

Tänään tänne olikin tullut talvi takaisin. Rippe tietysti kiittelee itseään, ettei ole vielä luopunut kaikesta karvastaan. ;) Se oli ihan märkä, joten ei tullut paljon harjattua. Putsasin kaviot ja lähdettiin maneesiin. Käytin hiljaisen hetken tallilla hyväksi ja laskin ponin irti maneesiin, oli taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pystytin myös yhden pienen esteen ponin piristykseksi.
Maneesiin saapui myös toinen hevonen, joten otin Ripen kiinni ja keräilin esteen pois, johan siinä tarpeeksi tulikin verryttelyä. Maneesista lähtiessä huomasin, että toinen etukenkä puuttuu. Se sama, joka putosi jo kerran!
Kirosin ääneen, vein ponin karsinaan ja lähdin etsimään kenkää. Se löytyikin melko helposti, sillä se varmaankin putosi, kun Rippe kompastui omiin jalkoihinsa yhdessä vaiheessa.
Huomenna se on mentävä varmaan putsi-ostoksille, sellaset heijastinputsit ajattelin hankkia.

Kävi tuuri ja meidän irtokenkien lyöjä sattui olemaan kotonaan vähän matkan päässä. Saatiin siis kenkä samantien takaisin kiinni. Rippe pääsi sen jälkeen vielä takaisin tarhaan upouudessa ulkoloimessaan, tulihan sillekin käyttöä! 

Loppuun vielä muutama video maneesista tältä päivältä. Vähän vaikea on kyllä itse kuvata ja juoksuttaa. Varsinkin jos yrittää pitää kuvan edes kohtuullisen vakaana.

Pikkueste:

Kun taas saavun, luotas löydän kaiken entisen

Eka kunnon ratsastus

Rippe on asunut täällä nyt kolmatta viikkoa ja minusta tuntuu, että se on ollut täällä aina. Sen muutto tänne ja siirtyminen omistukseeni tapahtui erittäin kivuttomasti jotenkin. Vaikka sitä voisi luulla, että poni on kymmenessä vuodessa muuttunut paljonkin, ei se oikeastaan ollut. Ihan sama poni se on karvojensa alla. Silloin sitä katseltiin pikkutytön uskolla vaaleanpunaisten lasien läpi, nyt enää vaaleanpunaisten lasien läpi. Hah.

Mietin pitkään sitä, että mahtaako poni enää tuntua tai näyttää yhtään niin ihmeelliseltä, kun silloin. Mutta ei ne tunteet mihinkään ole muuttuneet, jotakin taikaa Ripessä on.

Ripen saapuminen oli lopulta minulle aivan hirveä suuri helpotus ja se on tuonut elämääni uutta puhtia. Paljon valoa ja iloa, niinkuin joku sanoi; on syy nousta aamuisin sängystä. Olen ollut energisempi, kun aikoihin.

Suru Taavin lähettämisestä taivaslaitumille pysyy poissa jos ei kokonaan, niin ainakin pidempiä pätkiä kerrallaan. Silti ikävä välillä puskee kyyneleet silmiin ja tuo mieleen sen tuskaisen päivän ja päätöksen, jonka kanssa painin varmaan koko loppuelämäni.
Vieläkään en pysty kauaa katsomaan Taavin kuvia, ahdistun niistä valtavasti. Mutta kaikki ajallaan.

Olen kuitenkin taas saanut kiinni siitä nautinnosta, jota tämä harrastus on minulle kaikki nämä vuodet tuonut. Olen päässyt nauttimaan iloisen ja pirteän hevosen seurasta vailla jatkuvaa huolta sen hyvinvoinnista ja kivun määrästä. Kaikki illat eivät mene internettiä selaillessa ja etsien selitystä tai apua milloin mihinkin ongelmaan. Siis ne illat, joita en viettänyt hoitaen hysteerisesti sitä sairasta ja kivuliasta hevosta. Päässä on tilaa myönteisille ajatuksille ja ajatuksen koostuvat lähinnä seuraavan päivän liikutuksen ja tekemisen suunnittelusta fiiliksen mukaan, ilman mitään pakkoa.

Kaikki tämä on vakuuttanut minua siitä, että Taavin kohdalla tein oikean päätöksen. 
Eniten hevosen, mutta myös itseni kannalta. 
Ihan viime hetkellä.

Huomenta!

Aamut ovat tälläviikolla alkaneet tallihommissa ja Ripen seurassa. Ihana aurinko on hellinyt jokaisena päivänä.

Eilen Rippeä kävi katsomassa sen vanha hoitaja, joka on myöskin nähnyt Ripen viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Hän talutti ponin Ranualle päin lähtevään kuljetuskoppiin ja mietti näkisikö sitä enää koskaan. Otin häneen yhteyttä viikonloppuna ja eilen sitten ystävykset tapasivat vuosien jälkeen. :) Hänkin vannoi, että poni on karvaisuudestaan huolimatta edelleen ihan oma itsensä ja tuntui ratsastaessa tutulle.
Samalla sain Ripelle hoitajan aina tarvittaessa, se on mahtavaa!

Tänään otin tuota kuvaa tarhassa ja pyysin Rippeä poseeraamaan kameralle. Sehän poseerasi käskystä ja höristeli vielä lisäksi jostain syystä, hassu poni. Harmi, ettei se kuvasta oikein kuulu. ;)

Muutama keväinen kuva

 

Suvi kävi tänään katsomassa meitä ja antoi mulle vähän mielenrauhaa sen maneesiravailun suhteen. Kyseessä on siis mitä luultavammin vaan tasapainottomuus, voimattomuus ja hevosen tapa liikkua sellaisella tahdilla (Rippe on aina ollut vähän hassu ravissa). Se myös liikkui jo paremmin, kun aikaisemmin viikolla, ehkä maastoilu ja pyörittely on tehnyt sille hyvää. Pyydän sille kyllä hierojan vielä jossain vaiheessa. Lisäksi se on maneesissa paljon ponnettomampi, kun ulkona. Kentällä Rippe liikkui heti jo pirteämmin. Harmi, että kenttä on vielä niin huonossa kunnossa, ettei siinä voi käyntiä kummoisempaa juuri harrastaa.

Pihatie oli sula ja siinä otettiin vähän ravia sekä laukkaa ja sekös oli ponin mieleen. Yhden kerran se otti lähdöt toisesta päästä, kun olisin halunnut sen menevän lähemmäs maneesin edessä olevaa traikkuyhdistelmää. Se käänty ympäri, vastasi pidätteeseen keulimalla, keuli vielä uudestaan ja pomppasi siitä loikalla laukalle ja kiiti hyvän matkaa tietä pitkin hekottava kuski kyydissään. :D Poni mikä poni! Harmi, ettei se tilanne tallentunut videolle.

Suvi nappasi muutaman kuvankin ja tässä niistä parhaimpia.

 

 

 

 

Loppuviikon tapahtumia, tarhakamuja, maastoilua ja irtokenkiä.

(ei ole suoritettu vielä tarhan siivousta)

Aika haipakkaa on loppuviikko mennyt kengityksen jälkeen. Torstaina oltiin maneesissa iltasella. Tehtiin vähän puomijumppaa ja sitten ihan vaan vähän laukkaa (jossa sain melko ison pukin, kun kevyesti napautin raipalla lavalle!) ja ravia. Ravissa meno tuntui itsestä epämääräiseltä, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kyse taitaa olla voimattomuudesta.
Tein nimittäin lopuksi neliötä, jossa kulmissa siirsin etuosaa sisälle kulman läpi, siitä suoraan ravia muutama askel, käyntiin ja uusi kulma. Yksi lempitehtäviäni! Alkuun ravi-käynti -siirtymässä Rippe roikkui vahvasti ohjalle, oikein lysähti käsille. Kun pidin vain tiukasta tuntuman löysäämättä, se ensin hämmennyksestä pysähtyi, seisoi hetken suutaan mukeltaen ja sen jälkeen tapahtui se, mitä odotin: Rippe nousi edestä aikomuksenaan peruuttaa, jolloin se keveni. Heti paine pois ja kiitos. Kolmen toiston jälkeen käsillä makaaminen loppui ja samalla myös ravi parani.

Pyysin kuitenkin ystäväni sunnuntaina katsomaan Rippeä kanssani, jotta saan mielenrauhan sen liikkumisen kanssa. Hänkin oli sitä mieltä, että hermoilen ehkä ihan turhaan. ;)

Perjantaina päätin sitten lähteä maastoon katsomaan, miten siellä kulkee.. Noh, vauhdikkaasti kulki. :D Häntä tötteröllä täysii on Ripen mielestä ainut oikea askellaji maastossa ja oli siinä pidättelemistä. Eikä tuntunut enää ravikaan yhtään epämääräiseltä.  Autotien vartta se kulki varmanlaisesti eikä pelännyt autoja. Metsään meno oli virhe, siellä oli osittain melko syvä hanki ja yhdessä kohtaa upottiin oikein kunnolla. Pihatielle päästyämme huomasin, että kenkä puuttuu!!

Rippe sai perjantaina myös uuden tarhakaverin. Tämä on vain väliaikaista (koska hevonenkin on tallilla vain hetken hoidossa), mutta ainakin ruskealle ruunalle ilmeisesti hyvin terapeuttista, kun se alkoi heti syödä paremmin.
Ja Rippe on varmasti helppo liittää sitten muidenkin talliin muuttavien kanssa samaan, kun se on noin kiltti. :)

Onneksi sain lauantaiksi hälytettyä yhden tutun lyömään Ripelle uuden kengän, kun vanhaa kenkää ei enää löytynyt. Käytiin sitten lauantainakin maastossa, mutta mentiin eri paikkaan ja pysyttiin teillä. Ilta kerkesi jo sen verran tulla, että pakkanen jäädytti tiet, pehmeämmissä kohdissa otettiin kuitenkin vähä ravia ja laukkaakin. Menojalkaa vipatti Ripella niiiin kovasti. 
On se vaan niin hyvänmielenponi, että sen tohotuksesta maastossakin tulee hyvälle tuulelle. Se muistuttaa aika paljon sitä ensimmäistä poniani Elmoa. Toisaalta Taavin jälkeen meno maastossa tuntuu välillä aika veikeälle, mutta onneksi on takamuksen alla tukeva länkkäri. Hah.
Ostin muuten Ripelle erittäin halvalla Hubertuksen yleissatulan silmälläpitäen esim. pieniä hyppelöitä tmv. Ja mikä siinä oli parasta, se istui ponille hyvin. Mikä tuuri!

Satuloidessa on muuten ollut hauska huomata, että satulavyön kiristyksen aikaan esiintyvä hampaiden napsuminen on vähentynyt neljän satuloinnin aikana jo huomattavasti. Ekalla kerralla napsuttelu alkoi jo vyön osuessa mahaan, nyt napsuttelua ilmenee vaan pienen hetken vyön kiristyksen aikana ja sekin on kovin lievää.
Myös kuolaimista on tullut kiva juttu, kun samalla saa aina kivennäisnappulan. Tänään kuolaimet oikein hamuttiin suuhun. :)

Poni alkaa muutenkin vähän muuttua enemmän edukseen, karvaa on tippunut paljon ja olomuoto on sitämyöten paljon siistimpi, silmät ovat puhtaammat ja kaviot huolitellummat. Se alkaa näyttää jo ihan siedettävältä.. Odotan innolla kesää.

Vihdoinkin liikkeellä!

Ihanan aurinkoinen päivä! Eilen Rippe sai kavioihinsa kengät ja kantahokit, niin päästään liikkeelle. Niinkuin kuvasta näkyy, meillä on vielä melkopaljon lunta ja jäätä.. Kuulemma kesään mennessä pitäisi kavioiden olla jo ihan kunnossa eli suorat. On ne nytkin jo ihan toisennäköiset.

Käytiin tänään sitten käpsyttämässä pihatiellä ja kiipeämässä yksi iso mäki ylös, siinä on vielä lunta melkein polveen, joten hommaa riittää hevosella. Rippe olikin varsin vauhdikas maastokaveri ja tohotti pihasta pois hirveää haipakkaa. Hyvä, kun muisti jalkoihinsa katsoa. Puoleenväliin mäkeäkin se jaksoi touhottaa, mutta sitten loppui puhti. Se koetti kääntyä ja lähteä rynnistämään mäkeä alas, pysäytin sen aikeet ja napakasti äänellä ärähdin sille ja taas matka jatkui ylöspäin. Mäen päällä hengähdettiin ja tultiin sitten alas sellaista puoliravi-haipakkaa... Hohhoi. :)

Kotitiellä mentiin pelkkää ravia tai nöpöhölkkää koko matka. Pihalla sitten menin vielä hetken aikaa käynnissä väistöjä ja vähän ravia, kun en tohtinut pidemmälle maastoihin lähteä toistaiseksi.

On tässä vähän opettelua Taavin jäljiltä, mutta vain positiivisella tavalla. Vauhtia näköjään riittää ja menohalujakin olisi, mutta kunto on huono. Kunhan karva tippuisi ja saadaan vähän lihaksia, niin paranisi samalla jaksaminen. Rauhassa hyvä tulee.

Ripelle ostamani suitset osoittautuivat talvikarvan kanssa otsapannastaan vähän nafteiksi (arvioin, että se on cob, eikä full), mutta onneksi löysin kolmella eurolla käytettynä niihin uuden otsapannan. Ja samaan aikaan löysin jo aikaisemmin tilaamastani paketista (kolme fleecea käytettynä) yllätyslahjana suitset ja lisäfleecen. Olipa hauska yllätys! :) Nämä on kokoa full ja sitten taas vähän isot, mutta menevät sillävälin, että se pidempi otsapanta saapuu. Jos olisin tiennyt suitsista, en olisi käynyt kiireellä paikallisesta ratsutarvikeliikkeestä ostamassa uusia. Mutta ainahan varasuitset on hyvä olla.

Mä tanssin vaan, vaikka sydämeni palasina on

Kaiken ilon ja onnen keskellä ikävä välillä eksyy mieleen. Ehkä siksi, että keskustelin tänään yhden tallikaverin kanssa hevosen lopettamisesta. Taavi palasi taas kerran mieleeni. Se on edelleen pieni ahdistus minussa, enkä varmaan koskaan pääse asian kanssa täysin sinuiksi. Niinkuin tämänkin ihmisen kanssa totesimme melkein yhteen ääneen: on helpompi tehdä lopullinen päätös, kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Tuli taas todettua vähän aikaa sitten, että maailma on todella pieni. Sain nimittäin kuulla Ripen entiseltä omistajalta, että hän on tavannut Taavin vuosia sitten. Hän kertoi sen olleen äkäinen ja "arvaamaton" sekä ontuvan etujalkaa ja he palauttivat sen koeajalta. Ainakin tiedän nyt, että se on ollut kipeä jo kauan ennen minulle tuloa. Niinkuin olen epäillytkin.

Kaikesta huolimatta Rippe on tuonut elämääni paljon valoa ja iloa. Muuta ajateltavaa. Eikä se ole tuntunut päivääkään vieraalta, joten sen kanssa on ollut helppo puuhata. Tänään paistoi pitkästä aikaa aurinko, putsasin tarhaa ja harjasin taas muovikassillisen karvaa irti. Vähän myös temppuiltiin ja hyvin tuntui Rippe saavan ideasta kiinni hymyilyn kanssa.

Asetusten testailua ;)

Suvi (joka oli mukana, kun käytiin katsomassa Rippeä ja sopimassa kaupat) oli tänään sattumalta meidän tallilla käymässä ja moikkasi samalla meitä. :) Harjailtiin Rippe kunnolla ja kylläpä siitä karvaa irtoaakin!

Samalla sain yllytettyä Suvin kokeilemaan yhtä juttua. Rippe on nimittäin opetettu hyppäämään käskystä pystyyn, mutta itse en ole uskaltanut koettaa. Onneksi minulla on yllytyshullu Suvi, joka testaa. :D Hyvinhän tuo sitten hyppäsi, kun saatiin avut kohdalleen. Hyvin sievästi, ei liian korkealle.
En itse henkilökohtaisesti opettaisi tai ole opettanut hevosta hyppäämään pystyyn, mutta tämä on opetettu Ripelle jo kauan sitten.

Samalla vähän irtojuoksutettiin ja vauhtia oli taas paljon. Meidän viikonlopun kengitys peruuntui kengittäjän loukkaantumisen takia, mutta tiistaina saadaan oma luottokenkääjä paikalle. Odotan sitä jo innolla (vaikka inhoankin kengitystä huonojen kokemusten takia, siksi tarvitsen luotettavan kengittäjän itseäni varten, hah), että päästään vähän paremmin liikkumaan.

Rippe sai karsinaansa myös tiheäsilmäisen verkon jokunen päivä takaperin ja ainakin toistaiseksi se on pysynyt ehjänä. Olen antanut osan heinistä maahan ja laittanut osan verkkoon, jotta pahin nälkä talttuu ennen verkkoon tarttumista. On sitten tekemistä vähän pidemmälle yöhön. 

Vastauksia kysymyksiin

Mitä haaveita ja tavoitteita sinulla ja Ripellä on?
- Sivusin tätä haaveasiaa pari postausta taaksepäin ja olen enemmän sellainen päivä kerrallaan -tyyppi. Senverran kuitenkin olen päättänyt uskaltaa, että ensi kesänä olisi kiva päästä taas lännenkurssille. Muuten meillä ei ole muita tavoitteita, kun nauttia. :)
Ja tottakai minä toivon, että Rippe pysyy luonani vuosia eteenpäin ja mielellään terveenä. Mutta olen valmistautunut ihan kaikkeen.

Minkälaiselle käytölle Rippe tulee? Viikko-ohjelma?
- Rippe tulee varmaan melko kevyelle harrastuskäytölle, vähän samanlaiseen, kun Taavikin. Viikko-ohjelmia en ole koskaan omilleni rakentanut. Nytkään en aio sellaista tehdä, kun työssäni aikataulut saattavat muuttua hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, joten on mahdotonta tietää, miten hyvin kerkeää tallille.
Kuitenkin suunnitelmissa on maastoilla ainakin pari kertaa viikossa, pari kertaa sitten jotain väkertämistä sileällä ja loput sitten fiiliksen mukaan (temppuja, ohjasajoa, humputtelua).

Ei me mitään vaativia juttuja kuitenkaan aiota treenata ja tarkoitus olisi vain pitää papparainen hyväntuulisena ja vetreänä.

Aijotko kisata (länkässä) Ripellä?
- Jos kaikki menee hyvin, niin kyllä minua kiinnostaisi käydä jotkut kisat pyörähtämässä jos sellaiset sopivalla etäisyydellä järjestetään, Trail kiinnostaa minua lajina eniten. :) Ei meillä kuitenkaan ole mitään kisatavoitteita tai suunnitelmia.

Aijotko mennä Ripellä kuolaimettomilla?
- Aion jossain vaiheessa, kunhan saan hankittua sellaiset (myin kaikki Taavin kamat pois). Toki riimustakin saa alkuun ihan pätevät. Kuitenkin aion käyttää myös kuolainta kevyellä tuntumalla osassa ratsastuskerroista ja varsinkin alussa, kun Rippe on mulle kuitenkin vähän vieras tällähetkellä. 

Onko Rippe opetettu ajoon?
- Ei minun tietääkseni, mutta kärrythän ei ole menneet kaupaksi, että... ;) Vitsinä näin toistaikseksi ainakin. Ohjasajaa ajattelin kyllä.

Millaisella liikunnalla/käytöllä Rippe on ollut ja jos ollut kevyellä, niin miten/millaisella ohjelmalla lähdet sitä kuntouttamaan?
- Rippe on ollut viimeaikoina erittäin kevyessä harrastekäytössä, sillä on kuitenkin kilpailtu vuosi takaperin jonkin verran esteitä. Sitä ennen se on ollut mm. tuntihevosena. Lähdetään nyt liikkeelle sillä olettamuksella, että se ei ole vähään aikaan liikkunut eli hyvin rauhallisesti. Kunhan saadaan ne kengät alle, niin ajattelin pistäytyä maastoissa kiipeilemässä ja ottaa maneesiharjoitteluun puomeja. Jumpataan kupeita jne. Katsotaan sitten hevosta kuunnellen, miten jatketaan ja lisätään rasitusta pikkuhiljaa.

Millaisella tallilla Rippe asuu?
- Rippe asuu pienellä, noin kymmenenpaikkaisella tallilla puolihoidossa. Tallilla on maneesi, pieni kenttä ja jonkinverran maastoja, joissa pääsee mm. kiipeilemään. Kokopäivätarhaus yksin tai kaverin kanssa, heinät viidesti päivässä. Karsinat pääosin ulkotalleissa, mutta lämmin hoitotila löytyy sekä varuste- ja pukuhuone. Meidän käyttöön vähän liiankin hyvät puitteet, koska maneesi ei olisi mitenkään pakollinen. Tämä on kuitenkin erittäin lähellä kotiani (5km) ja hinta-laatu-suhde on kohdillaan, edes taloudellisesti ajateltuna ei kannattaisi viedä muualle. Ja puolihoito sopii minulle hyvin, koska tykkään tehdä paljon itse.

Tarhaako Rippe laumassa?
- Tällähetkellä se on yksin, mutta toiveissa olisi saada sille kuunvaihteessa muuttavasta hevosesta kaveri, en oikein tykkää pitää hevosta yksin tarhassa.

Asuuko Rippe pihatossa vai karsinassa?
- Rippe asuu ainakin toistaiseksi karsinassa, se on kuitenkin englantilaistyyppinen eli yläluukun voi jättää auki. Lisäksi se tarhaa koko päivän.
Miksi Rippe ei ole samassa paikassa asumassa missä Taavi asui? Olisiko se tuonut liikaa kipeitä muistoja? 
- Siihen on useampikin syy, mutten ala ihan kaikkia täällä avaamaan. Kuitenkin, kun mulla on hevonen, joka voi asua myäs tallissa, eikä tarvitse muutakaan erityishoitoa, niin koin tämän ratkaisun helpommaksi. Paikka on lähellä kotiamme, joten ajankäytöllisesti järjestely on fiksumpi, minulle jää enemmän aikaa ja energiaa muuhunkin. Ajan jo töiden puolesta melko paljon, joten minusta on ihanaa, että talli on lähellä kotiani. Lisäksi tässä pitäminen on minulle yksinkertaisesti taloudellisesti järkevämpää.

Pihattopaikka olisi toki omasta mielestäni edelleen ykkösvalinta, mutta tällä seudulla on valitettavan vähän pihattoja ylipäätään, varsinkaan niin, että hinta-laatu -suhde olisi edes suunnilleen tolkuissaan ja matka järjellinen jokapäivä käyvälle.

Ainahan sitä sitten voi muuttaa jos alkaa siltä tuntua. Olen kuitenkin aina viihtynyt tässä paikassa hyvin, Elmo on asunut samassa tallissa kahteen otteeseen.

Sinällään paikka ei tuo kipeitä muistoja, vaikka esim. haudalla en olekaan käynyt. Olen noudattanut vähän "poissa silmistä, poissa mielestä" -tyyppistä ratkaisua..

Mitä Rippe syö?
- Rippe syö noin 9kg kuivaa heinää päivässä (1,5kg aamuheinät, aamupäiväheinät, päiväheinät ja iltapäiväheinät + 3-3,5kg iltaisin), lisäksi se saa Racing Mineral Plus -kivennäistä. Yöheinät se syö tiheästä verkosta.

Mistä syystä Ripen kaviot ovat olleet hoitamattomat?
- Tähän kysymykseen tiedän kyllä itse vastauksen, mutta en sitä täällä blogissa viitsi puida. Rippe on kuitenkin ihan hyvin pidetty hevonen. Syy on lähinnä käytännönasioista johtuva.

Minkälainen luonne Ripellä on ja minkälainen se on ratsastaa? Onko se muuttunut vuosien aikana?
- Rippe on luonteeltaan melko energinen ja kova puuhaamaan. Sillä on pilkettä silmäkulmassa ja hirveä hinku puuhata kokoajan jotain. Lyhyiden uusimpien ratsastuskokemusten mukaan se on ihan reipas, herkkä ja tottelee hyvin. Kuulemma se ei siedä kovaa ohjastuntumaa.

Rippe on todella muuttunut vuosien aikana, ehkä enemmän vain hyvään suuntaan. Omat muistot siitä ovat suurimmaksi osaksi sen ratsastuskouluajoilta ja silloin se oli enemmän sellainen "eteenpäin potkittava", kun reipas. Siksi olikin iloinen yllätys, että sillä onkin ihan oma moottori ja letkeät liikkeet.
Myös sen aktiivinen ja iloinen luonne pääsee yksityisenä paremmin oikeuksiinsa, ratsastuskoulussa se oli vähän sellainen hidas hissukka.
Yksi tapa on pysynyt läpi sen elämän: se nakkelee päätään puolelta toiselle. Enkä ole yhtään saanut kiinni missä tilanteessa käytös ilmenee, mutta mm. jännittävissa tai hermostuttavissa tilanteissa nakkelu lisääntyy.

Miten tuo namista luopuminen opetetaan?
- Ohjeet olen itse alunperin saanut Tuire Kaimion Hevosen Kanssa -kirjasta.

Otetaan nami käteen (tai itse saatan pitää vaan takin taskussakin kättä jos hevonen jo siitä tungettelee), laitetaan nyrkki kiinni ja odotetaan, että hevonen lopettaa käden hamuamisen ja pysähtyy paikoilleen ihmettelemään (alkuun riittää hyvin pieni hetki). Sitten nyrkki auki ja nami eteen. Hevonen oppii, että namin saa vasta, kun se seisoo rauhassa, eikä hamuile käsiä.
Tästä sitten pikkuhiljaa voidaan "temppua" muokata niin, että hevonen kääntää koko pään pois ennen namin saamista. Pään kääntäminen pois on monelle hevoselle luontainen reaktio, kun ne hämmentyvät ja miettivät! Pikkuhiljaa etäisyyttä ja aikaa pidentämällä muokkaaminen onnistuu helposti.

Jokainen hevonen jolle olen tämän opettanut, on jo ekalla kerralla hoksannut jutun juonen. Rippekin saattaa vielä unohtaa ja alkaa hamuilla käsiäni herkkujen toivossa, mutta pelkkä "hei!" riittää ja se muistaa odottaa kauniisti. :)

Tämän olen opettanut kaikille omilleni ja erityisesti Taavin ruoka-agression kanssa tästä oli verratonta hyötyä, mutta vain jos sitä noudatetaan aina. Minä myös vaadin, että hevosen mieli on tyyni, pelkkä päänkääntäminen ei riitä jos hevonen on kierroksilla. Monet hevoset eivät myöskään kierroksilla ollessaan malta pitää päätä sivulla, vaan veivaavat sitä edes-takaisin kiireessä. Siitä ei palkita. Vasta, kun pää asettuu aloilleen ja koko hevonen on rauhallinen.

Tässä pitää muistaa palkata hevonen myös silloin, vaikkei se alkaisi hamuta käsiä ollenkaan, vaan seisoisi alusta asti hiljaa paikallaan. Muuten tulee opettaneeksi helposti hevoselle tapahtumaketjun, jossa se ensin hamuaa kättä ja vasta sitten saa namin.

Pieniä arjenaskareita, tutustumista ja temppuharjoittelun aloitus ( +onko kysyttävää?)

Eilen sain viimein valmiiksi edes jonkinlaiset uuden bannerin ja muutin esittelytekstiä. Täytyy jossain vaiheessa tehdä uusi ja parempi banneri, mutta tämä saa nyt alkuun kelvata. :) Vähän on ollut tässä hässäkkää, kun on pitänyt hankkia vakuutusta, soitella sinne ja tänne sekä järjestellä taas elämään jonkinlaisia aikatauluja. Iltavuoroviikolla tämä on aina vähän askartelua koko homma.

Ripen kanssa en ole kummempiä vielä puuhaillut, odotan viikonlopun kengitystä. Olen käynyt tallilla aamuisin ennen töihinlähtöä. Minusta on ollut kiva siivota itse Ripen karsina ja laittaa sille ruuat valmiiksi. Samalla olen pystynyt seuraamaan sen vointia paremmin, kuinka paljon se juo ja onko lanta hyvää. Heinät olen toistaiseksi punninnut tarkkaan, jotta osaan tehdä muutoksia tarpeen mukaan. Hevoset saavat heinää viisi kertaa päivässä, joka on ihan mahtavaa!

Yksi päivä kävin kevyesti maneesissa testaamassa ratsastusominaisuuksia. Vaikuttaa tosi hyvältä. Kavioiden pituus kuitenkin selvästi häiritsee, joten ravia en ottanut paria lyhyttä pätkää enempää. Tein vähän väistöjä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Ihan hirveästi en ees ympyröitä tehnyt, kun ajattelin pitkien kavioiden olevan niilläkin hankalat.

Eilen me vähän kentällä temppuiltiin. Aloitin ihan perusasiasta eli namista luopumisesta, aika hyvin Rippe sen käsitti. Sen jälkeen päästiin sen tauolle ja se kävikin piehtaroimassa ja tuli sitten jatkamaan opintoja. Vähän alustavasti hain siltä myös hymyä. ;) Katsotaan miten kauan menee, että se oppii sen. Täytyisi kaivaa naksutin jostain säilöstä. Mikä kätevintä, Rippe hyväksyy nameiksi kivennäisnappulat, joten sille ei tule ylimääräistä energiaa namipalkasta temppuilun aikana.

Tänään kävin nopsasta aamusta tekemässä siivoukset yms. ja moikkasin ponia tarhassaan. Se oli vähän sitä mieltä, että tarhassa ei ole sopivaa harjata (niinkuin maanantainakin). Mulla sattui olemaan taskussa edellisen päivän kivennäisnappuloita, joten aloin palkata sitä hetken harjauksen jälkeen ja kappas - pian sain kuopsuttaa päästäkin karvaa pois ilman, että se käänsi päätään pois tai lähti paikalta. :)

Ripellä on semmoinen huono tapa, että se ei aina anna tarhasta kiinni. Toistaiseksi täällä uudessa kodissa se on ollut pääsääntöisesti portilla vastassa, mutta mm. silloin hakureissulla se ei antanut kiinni tarhasta. Siihen täytyy nyt paneutua, koetan tehdä itsestäni mukavan ja mielenkiintoisen, senlisäksi ajattelin opettaa Ripen pukemaan itse riimun.

Mietin, että olisikohan teillä lukijoilla jotakin kysyttävää?

Ajattelin, että voisin toteuttaa sellaisen kysymyspostauksen, kun meillä ei vielä tapahdu mitään sen kummempaa ennen kengitystä. :)

Muistojen kätköistä tähän päivään

Vihdoinkin kerkeän kirjoittaa teille vähän tarkemman historia-postauksen. Se lapsuuden suurin haave seisoo nyt tuolla viiden kilometrin päässä ja se on mun ihan ikioma. Siitä kiitos kuuluu edelliselle omistajalla, joka raaski luopua siitä, eikä myynyt sitä kellekään muulle.

Tämän ponin minä aina vannoin hakevani kotiin heti, kun voitan lotossa. Olin varma, että jollain rahalla se varmasti irtoaisi. Rippe on kiertänyt melko monta kotia, joka harmittaa minua kovasti. Onneksi se on kohtalaisen helposti uusiin asioihin sopeutuva vai liekö elämä koulinut siitä sellaisen.

Rippe on saapunut Suomeen kesällä 2001 tallille, jossa silloin kävin. En tiedä mikä ihme siinä on, mutta se vaan jollain tapaa kolahti. Siitäkin huolimatta, että se kiikutti minua ratsastuksessa ulos kentältä niinä harvoina kertoina, kun pääsin sen selkään, enkä pärjännyt sille ollenkaan. Silti minä sitä aina tarhassa ihastelin ja katselin. Ja olisin voinut harjata sitä ihan loputtomiin. Rippe myytiin keväällä 2002 naapuripitäjään ratsastuskouluun ja suru oli suuri. 

Rippe lähtöpäivänään keväällä 2002

Suru poniystävän lähdöstä oli niin suuri, että kerran äiti sitten selvitti tallin puhelinnumeron, soitettiin sinne ja mummin kyydillä lähdettiin katsomaan Rippeä. Siellähän se tarhassa oli ja syöttelin sille leipää. Varmaankin talvella 2002-2003.

Kävin samassa paikassa kesäleireillä vuosina 2003 ja 2004 ja muutenkin tunneilla sekä katsomassa Rippeä aina, kun vain kyydin sain. Rippe oli aina varattu mulle leirihoitsuksi, kun menin ja sain sen tottakai myös aina tunnille tallille mennessäni. :) 

2002

2002

2003

Leirikisoista 2004, meillä taisi mennä kohtalaisen hyvin jopa. Rippe ei ollut tuntiratsuna ollessaan kaikkein reippain.

Kesän 2004 lopulla sain kuulla, että Rippe oli myyty. Ranualle. Kävin hyvästelemässä ponin muistaakseni päivää ennen sen lähtöä. Otettiin kuvia ja tallinomistajan luvalla saatiin pitää ponia muutenkin "hetki omana".

Muistan, miten itkettiin äidin kanssa mökin laiturilla senjälkeen, kun Rippe oli lähtenyt, harmistuksen määrä oli aivan sanoinkuvaamaton.

Jäävyväiskuvia 2004

Jäähyväiskuvia 2004

Jäähyväiskuvia 2004

Sain uuden omistajan osoitteen ja olin kirjeenvaihdossa Ripen silloisen omistajan kanssa. Paperikirjeiden tulo vain kesti niin tuhottoman kauan, ettei millään olisi malttanut odottaa. Ja kaikkein odotetuin kirje, joka sisälsi Ripen kuvia katosi postiin!
Toukokuussa 2005 sain tahtoni läpi ja ihana iskä ajoi mun kanssa Ranualle katsomaan Rippeä. Matkaa kertyi yhteen suuntaan 700km. Neljä päivää oltiin siellä ja aika ikimuistoinen reissu siitä tuli.

Ranuan reissulla iskä sanoi Ripen omistajaperheelle, että jos Rippe tulee myyntiin, niin soittaa saa. Mutta se ei kuulemma ole myynnissä, vaan jää heille. 

Syksyllä 2005 Elmo ostettiin meille omaksi ja muistaakseni keväällä 2006 sain viestin Ripen omistajalta, että se olisi nyt kaupan. Argh! Ei ollut vaihtoehtoja, kun antaa ponin mennä ohitse. Ei ollut sydäntä luopua Elmosta, eikä kahteen varaa.

En kuullut ponista mitään vuosiin, seurasin kyllä sen kulkua pitkin Suomea ja löysin siitä välillä kuvia. Se näytti aina vaan yhtä satumaiselta. Lopulta tavoitin sen, kun se oli tullut takaisin etelään. Aikaa ei vain ollut lähteä sitä katsomaan, vaikka aikomus oli kova. Sen silloisen hoitajan kanssa höpöttelin joskus ja kuulin, että poni voi hyvin, mutta oli laihdutuskuurilla.

2003

Elmo lopetettiin 2012 ja jostain syystä mulle ei tullut silloin mieleen kysyä Ripestä. Ajattelin kaiketi, ettei se ole kuitenkaan myynnissä. Taavi ostettiin heinäkuussa 2012 ja Jaana tarjosi Rippeä mulle muutamaa kuukautta myöhemmin. Ihan kohtalon ivaa oli vastata taas, että mulle on juuri tullut uusi hevonen.

Taavin kanssa kului reilu kaksi vuotta ja Rippe oli usein mielessä. Kävin välillä tarkistamassa Hippoksesta, että joko sille on löytynyt uusi koti. ;) Kun Taavi sitten kuoli, en ollut ollenkaan varma haluanko hevosta enää ollenkaan. Rippe kuitenkin kummitteli mielessä ja viestiteltiin sen omistajan kanssa. Päätin, että käyn ainakin tervehtimässä vanhaa rakkautta.

Aika teki tehtävänsä ja matkan lähestyessä mieli alkoi olla aina vaan varmempi, että uudelle olisi jo tilaa. Ja kun minua vastassa oli hyväkuntoinen ja pirteä Rippe, oli peli jo menetetty. Ja tässä sitä nyt ollaan. Katsotaan miten kauan saadaan olla yhdessä, minulle jokainen päivä on lahja. Olen luvannut Ripelle kodin sen loppuelämäksi.

"Maailmankaikkeus auttaa meitä aina
taistelussa unelmiemme puolesta,
vaikka ne vaikuttaisivat kuinka hölmöiltä.
Jokaisella on omat unelmansa, ja itse kukin tietää,
miten paljon voimaa vaatii pitää niitä hengissä."

Rippe sukupostissa