sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Asetusten testailua ;)


Suvi (joka oli mukana, kun käytiin katsomassa Rippeä ja sopimassa kaupat) oli tänään sattumalta meidän tallilla käymässä ja moikkasi samalla meitä. :) Harjailtiin Rippe kunnolla ja kylläpä siitä karvaa irtoaakin!

Samalla sain yllytettyä Suvin kokeilemaan yhtä juttua. Rippe on nimittäin opetettu hyppäämään käskystä pystyyn, mutta itse en ole uskaltanut koettaa. Onneksi minulla on yllytyshullu Suvi, joka testaa. :D Hyvinhän tuo sitten hyppäsi, kun saatiin avut kohdalleen. Hyvin sievästi, ei liian korkealle.
En itse henkilökohtaisesti opettaisi tai ole opettanut hevosta hyppäämään pystyyn, mutta tämä on opetettu Ripelle jo kauan sitten.

Samalla vähän irtojuoksutettiin ja vauhtia oli taas paljon. Meidän viikonlopun kengitys peruuntui kengittäjän loukkaantumisen takia, mutta tiistaina saadaan oma luottokenkääjä paikalle. Odotan sitä jo innolla (vaikka inhoankin kengitystä huonojen kokemusten takia, siksi tarvitsen luotettavan kengittäjän itseäni varten, hah), että päästään vähän paremmin liikkumaan.

Rippe sai karsinaansa myös tiheäsilmäisen verkon jokunen päivä takaperin ja ainakin toistaiseksi se on pysynyt ehjänä. Olen antanut osan heinistä maahan ja laittanut osan verkkoon, jotta pahin nälkä talttuu ennen verkkoon tarttumista. On sitten tekemistä vähän pidemmälle yöhön. 





4 kommenttia:

  1. Miksi Rippe kengitetään jos se on pärjännyt mainiosti ilmankin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska suurin osa talvesta on liukasta ja jäätä, enkä halua sen joutuvan jännittämään liikkumista. Enkä halua itsekään stressata, että kuluuko kaviot liikaa tai arkooko se. Osa maastoista on esimerkiksi karkeaa soraa tai sepeliä. :) Se on kuitenkin ollut nyt kengättömänä melko kevyellä käytöllä käsitykseni mukaan.

      Poista
  2. Wouu! :D Millaiset avut Ripelle oikein annetaan että se hyppää pystyyn ? Onko sille opetettu jotain muita temppuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin onneksi ohjeet mukaan: ohjalla pidätys, eteenpäin nojaus ja pohkeet napakasti kiinni. :D

      Ei osaa muita temppuja, mutta pikkuhiljaa olisi sille tarkoitus opettaa samoja, mitä Taavi jo osasi. :)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.