enemmän kuin valmis

"Jokaikinen aamu 

On kaks vaihtoehtoo

Voit luovuttaa tai uskoo

Et joka kerta kun kaatuu

Tarinan opetus on kallis

Mut sit oot enemmän kuin valmis"

Aste - enemmän kuin valmis
 

Kuulumisia väliaikakodista

Rippe on kotiutunut ennästysajassa uuteen väliaikaiseen kotiinsa. Eilen käytiin lenkilläkin ja ystäväni lähti pyörällä mukaan. Aivan mahtavat maastot. Rippe nautti ihan silminnähden, kun sai oikoa jalkojaan oikein kunnolla ja ravata pitkiä pätkiä hyvällä pohjalla. Monta sataa metriä pitkällä laukkasuoralla se tosin hyytyi. Heh! En viitsinyt ottaa ihan kaikkea irti, kun liikutus on nyt vähän satunnaisempaa pitkän matkan ja omien kiireiden takia.
Otettin tavoitteeksi, että ennen kotiinlähtöä se suora menee reippaassa laukassa kokonaan.

Uuden kaverinsa kanssa Rippe on tullut juttuun ihan kiitettävästi. Syövät lähekkäin ja välillä samaltakin kasalta. Välillä tamma vähän liikuttelee Rippeä, mutta Rippe vaikuttaa rennolta ja tyytyväiseltä, hakeutuu itse tamman lähelle ja uskaltaa levätä. Tallin joutuessaan se hirnui kaverilleen ja samoin lenkiltä tullessa sillä oli kiire katsomaan, että tamma edelleen on tarhassa. :) Yöt hevoset ovat omissa karsinoissaan, Rippe oli maannut olkipatjallaan aivan pitkin pituuttaan ainakin likaläiskistä päätellen. Olki on myös maistunut välipalana ja heinää on ollut riittämiin tarjolla ja sen laatu on aivan ihanaa niittyheinää omasta pellosta.

Tallihan on sama, jossa olen aikanaan alkanut ensimmäistä poniani Elmoa ratsastamaan ja vuoden kerkesin sen kanssa näissä maisemissa puuhata, kunnes ostimme Elmon omaksi ja siirsimme muualle. Sittemmin paikka on myyty ja kunnostettu. Metsäteitä tallatessa tuli mieleen, että näitä teitä minä aikanaan Elmolla ratsastin ja kaipasin niin kovin juuri Ranualle muuttanutta Rippeä. Ja nyt minä ratsastan sillä kaipaamallani ponilla niissä samoissa maisemissa. Maailma on joskus aika uskomaton paikka.

Kyllä minä olen miettinyt sitäkin, että jos tämä paikka olisi edes vähän lähempänä tai edes samalla suunnalla työpaikan kanssa, niin...

"Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan, vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän."

Olen viimeaikoina pohtinut hevosenomistamista monelta kantilta. Kolmen vuoden sisään olen hyvästellyt kaksi hevosta. Se on pistänyt pohtimaan kaiken pysyvyyttä. Ei oikeastaan koskaan ole takeita, että se oma hevosystävä olisi vierellä vuodesta toiseen.

Elmo ostettiin meille nuorena, 5-vuotiaana ja terveenä. Silti jouduin luopumaan siitä jo kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen hevosen ollessa 13 vuotias. Välissä myin sen pois kahdeksi vuodeksi ja ostin takaisin. Se teki asiasta jotenkin vielä kurjempaa, olin juuri vuotta aikaisemmin saanut sen takaisin ja menetin uudelleen. Olen silti tietyllä tapaa sitä mieltä, että parempi montussa, kun uudessa kodissa. Ei minusta ole hevosta myymään.

Elmon kanssa olin tehnyt aina paljon pitkän ajan suunnitelmia, haaveita riitti ja unelmia toisensa perään. Sen piti olla se hevonen, joka vanhana laiduntaan omenapuiden katveessa keittiön ikkunan alla, sitten joskus. Meillä piti olla vielä monia vuosia yhdessä.

Kun jouduin tekemään päätöksen sen lopettamisesta, en oikeastaan itkenyt hevosen kuolemaa. Itkin menetettyjä haaveita, rikkoutuneita unelmia. Mitä kaikkea jäikään tekemättä! Se pettymys oli karvas.

Sillä hetkellä päätin, etten enää koskaan tee niin, en haaveile tai suunnittele mitään seuraavan hevosen kanssa. 

Elmon kanssa myös pelkäsin kokoajan, että se kuolee. Pelkäsin sitä hurjasti ja itkin jo etukäteen, kun mietin sen kuolemaa. Pelkäsin, että se katkoo jalkansa tai saa ähkyn. Pölyallergian takia pelkäsin, että sille tulee puhkuri. Ja kun se alkoi ontumaan, pelkäsin kokoajan, että sillä on paha nivelrikko. Ja lopulta se kuoli.

Taavin kanssa noudatin alusta asti laatimaani taktiikkaa, en koskaan unelmoinut että se eläisi 30-vuotiaaksi. Tottakai toivoin sitä, mutta alusta asti asennoiduin asiaan eri tavalla. Olin luvannut sille loppuelämän kodin, joten tiesin, että joudun jättämään hyvästit myös sille jossain vaiheessa.

Kun siltä sitten löytyi se niin kamalan pelätty nivelrikko, olin vähällä luovuttaa heti. Muistan, kuinka kerroin isälleni puhelimessa, että Taavilla on nivelrikko ja ääneni sortui kesken lauseen.

Diagnoosin jälkeen tiesin heti, etten saa pitää Taavia luonani välttämättä montaakaan vuotta. Elin vielä tarkemmin päivä kerrallaan.
Kun sen mahakin temppuili, ei pitkän ajan suunnitelmia voinut todellakaan tehdä. Kaikkeen suunnitteluun lisäsin lauseen "jos Taavi on terve silloin". Tehtiinhän me lopulta kaikenlaista.

Kun Taavin aika sitten tuli, en ole päivääkään itkenyt tekemättömiä asioita tai kaatuneita unelmia. Elin päivän kerrallaan, nautin kaikesta hetkessä, enkä koskaan pelännyt tulevaa. Reilut kaksi vuotta yhteistä aikaa opetti minulle paljon, kun maltoin pysähtyä kuuntelemaan. Sen lähtö sattui, se todella sattui ja sattuu edelleen. Kaikesta huolimatta en vieläkään valitsisi toisin tämän hevosen kanssa missään kohtaa.

Olen taas viimeaikoina palannut muistelemaan näitä. Pohtinut kaikenlaista ja lopulta tullut siihen tulokseen, ettei yhteisen ajan pituudella ole väliä jos päivät on käytetty hyvin. Joskus vuosikin voi olla parempi kuin kymmenen. Lyhytkin aika voi olla parempi, kun kokonaan ilman.

Karua myös sanoa, että ehkä siihen jollain lailla turtuu, kun tarpeeksi monta kertaa tekee päätöksen ystävän elämästä. Se ei enää tunnu niin kauhealta, siihen suhtautuu jotenkin järkevämmin. Helppoa se ei ole, mutta jollain tapaa asia ei pelota samalla tavalla. 

Hetket ovat kuin laivat,
ne lähtevät armottomasti aikanaan.
Meidän on oltava kuin satama,
tyynesti kaivaten.

ei ikävä ikinä mee, se pysyy, se syvenee

"En minä ole unohtanut
minä kaipaan
vaikka ääneen en sanokaan

ja rakkaudella minä
tulen monta kertaa
kuiskaamaan
-olisitpa yhä täällä"

 

Liikkuvaa Taavia, ruokintapohdintaa syksyksi jne.

Laitoin tänään taas kameran hetkeksi kuvaamaan meidän askartelua kentällä. Lähinnä tarkoitus oli katsella itse, miltä liike videolla näyttää, mutta en nähnyt mitään syytä, miksei tätä voisi julkaista. Se on taas ihan leikkaamaton versio, kaukaa kuvattu jne. Video on kuvattu ihan lopusta, Taavi on jo vähän väsynyt (se on kentällä päässyt todella helpolla) ja ei ole esimerkiksi enää halukas peruuttelemaan.

Minua harmittaa suunnattomasti, etten ole onnistunut löytämään enää toista kertaa sellaisia asetuksia mitä kerran löysin. Silloin sain puolipidäteharjoitusten ja peruutus-ravi-siirtymisten kautta Taavin sellaiseen moodiin, että se hetkittäin kulki erittäin kivasti. Suoraan siirtymisestä se myötäsi niskastaan, kulki suorana ja rehellisesti läpi kehon, vain muutamia metrejä, mutta kuitenkin. Se kulki!
Sitä Taavia en ole sen koommin nähnyt ja se harmittaa, koska tiedän sellaisen olevan jossain.

Harjoittelua, harjoittelua! Helteet vaan ovat saaneet mielen ja hevosen laiskaksi, eikä kentällä tee mieli puurtaa ennen iltayhdeksää. Huh! Eilen oli pakko antaa Taaville vapaa, kun helle nousi täällä ennätyslukemiin. Ei vaan pystynyt, kumpikaan.

Muina päivinä Taavi on juossut pihatiellä ja irtona kentällä (minä pyörän kanssa perässä) ja käynyt ratsain hölkkälenkillä. Yllättäen helteet ovat todellakin tehneet hommasta melko tahmaista ja vastenmielistä molemmille. Ollaan kuitenkin selvitty ja Taavikin on saanut liikunnan jälkeen pesun ja päässyt piehtaroimaan. Pojat pääsivät myös eilen takaisin pihattoon ja olivat asiasta erittäin onnellisia, tönöttivät siellä ihan vain silkasta tönöttäminen riemusta. :D

Löysin muuten veden, jota Taavikin jopa suostuu juomaan. Koska näillä helteillä on hyvä juoda! Se on fysiologinen suolaliuos, niin hullulta kun se kuulostaakin, tätä meni eilen 10 litraa! Tänään ehkä 4-5 litraa, mutta kuitenkin sitä juotiin. Tähän asti on koitettu, melassit, mehut, omena, lese, pellava, murskattu ohra, yrtit... Kaikki tuottaa saman lopputuloksen; yksi kulaus ja se oli siinä sitten. Tämän vinkin bongasin ht-netistä ja siitä puhuttiin myös uusimmassa Hevosenomistaja-lehdessä. Hevonen myös hyödyntää suolan ja nesteen parhaiten tällätavalla.

Taaville on myös tilattu pirunkoura-pellettejä kokeiluun. Otan riskin ja kokeilen, mitä maha sanoo. Niitä on kehuttu nivelien hoidossa paljon, joten siksi asia houkuttaa. Tuloksia pitäisi olla luvassa jo parissa päivässä jos on tullakseen. Jos tuote toimii, eikä maha tule siitä kipeäksi, niin ruusunmarja vaihtuu sitten tähän.
Myös muita muutoksia olen syksylle miettinyt. Yksi on varma, Taavi alkaa saamaan pellavasiemenöljyä rasvahappojen takia. Se korvaa siis hampunsiemenen ja pellavansiemenen. Öljystä se saaa pienestäkin määrästä enemmän hyviä rasvahappoja ja ne ovat valmiita hyödynnettäviksi, siemenistä osa tulee aina pureskelematta läpi ja pienessä määrä myös rasvahappojen määrä jää onnettomaksi. Tämä on myös edullisempi.

Auki on vielä kivennäisasia, minua houkuttaisi henk-koht. kokeilla, että kestääkö maha ihan tavallista kivennäistä nyt, kun kaikki muu on korjattu kuntoon. Toisaalta en tiedä uskallanko, mitä jos maha ottaa takapakkia taas? Toisaalta jos aloittaisi pienellä annostuksella? Jäljellä on vielä juureksia yms., joten niitä voisi alkuun syöttää kivennäisen kaverina. Söihän Taavi laitumella ollutta kivennäisvatiakin, eikä maha siitä tullut kipeäksi...

Kokeiluun menisi ekaksi Black Horsen kivennäinen, koska siinä on kivennäiset hyvin imeytyvässä muodossa ja se on helposti saatavissa sekä maistuvaa. Lisäksi minulla on siitä hyviä kokemuksia; Elmo söi sitä vuosia. Se olikin ihanan helppo hevonen ruokinnallisesti, se sai kivennäisen lisäksi pari desiä Racing Peacemakeria/Racing Ponya, välillä pellavaa ja progutia ja se voi aina hyvin, karva kiilsi jne. Vaikka sekin söi välillä luvattoman huonoa heinää ja sai jopa säilöstä joskus ruokamyrkytyksen. Huhheijaa.

Mutta toisaalta; luulen, ettei se myöskään koskaan ollut kovin herkkä näyttämään kipujaan tai (vatsa)vaivojaan ylipäätään, sehän esimerkiksi alkoi isossa tallissa asuessaan jossain vaiheessa impata. Liekö syynä vatsavaivat, turhautuminen vai mikä, ei sitä tutkittu, koska hevonen ei muuten oireillut selkeästi.
Vatsahaava-buumi oli silloin juuri rantautunut tänne, joten sitä tottakai epäiltiin. Silloin klinikalta annettiin ohjeeksi syöttää Progutia. Ei kuulemma voi olla vatsahaava, kun hevonen kiilsi, eikä se ollut ripulilla!

Luulen, että olisin tänäpäivänä aika paljon tarkempi Elmonkin kanssa. Ehkä se ei ollutkaan niin terve, kun nyt tuntuu. Ikävä on silti välillä niin valtava! 

Tuokion verran saimme olla yhdessä varmoina siitä, että rakkautemme kestää tuhannen vuotta

22.5.1999 - 27.6.2012

Taivas silmiis heijastuu
ja hetken kauniin elää saa.
Tää yö mut saa jälleen toivomaan
sut nähdä saisin uudestaan. 

Tunsitko taivaan kaartuvan
siivilläs selkääs koskevan?
Kuiskasin sen, et kuullut,
sua rakastan. 

Muistatko, olin vaiti vain,
vaikk' lauluna soit sielussain.
Värit taivaan mä tunnistan,
ne silmistäs loistavan.

Tunsitko taivaan kaartuvan
siivilläs selkääs koskevan?
Kuiskasin sen, et kuullut,
sua rakastan. 

Pois sä meet, pois sä meet
tiedän sen, tiedän sen,
elää saan, elää saan,
rakkauden, rakkauden. 

Suljen silmäni, kuvas nään,
mä tunnen sen, oot lähelläin

Laulun tein, olet voima sen,
kun muistat mua, kuuletko sen?

Tunsitko taivaan kaartuvan
siivilläs selkääs koskevan?
Kuiskasin sen, et kuullut,
sua rakastan.

Pois sä meet, pois sä meet
tiedän sen, tiedän sen,
elää saan, elää saan,
rakkauden, rakkauden.

Tunsitko taivaan kaartuvan
siivilläs selkääs koskevan?

Kuiskasin sen, et kuullut,  

sua rakastan.

sanat:  Samuli Edelmann - Levottomat Feat. Cata Mansikka-Aho

Haastetta pitkästä aikaa

Sain haasteen Takaisin Lähtöruutuun -blogin pitäjältä m:ltä. Ruvetessani lueskelemaa tarkemmin, huomasin, että olen kerran jo vastannut tällaiseen. Laitan tähän kuitenkin uusien kysymysten vastaukset. :) En haasta myöskään ketään, koska olen sen jo kertaalleen tehnyt (tosin pienemmässä mittakaavassa).


Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 


11 asiaa

Nämä on kopioitu suoraan edellisestä vastaavasta postauksesta.

1.  Pelkään epäonnistumista, pelkään niin paljon, että olen todella huono kokeilemaan mitään uutta, varsinkaan jos joku näkee. Ennen olin myös hyvin ujo, mutta olen saanut rutkasti itsevarmuutta lisää.

2. Pidän itseäni ihmisten kanssa pitkäpinnaisena, kuuntelen kauan kaikenlaista ilkeilyä yms., mutta sitten, kun kuppi kaatuu, se kaatuu kunnolla. Silloin satan sanoa paljon sellaista, jota en tarkoita. 

3. Maistan melkein kaikki hevoselle ostamani ruuat. Pitäähän se tietää, mitä se syö. :D

4. Inhoan soittamista, en tiedä mitään kamalampaa. Ihan oikeasti. Jos tiedän, että minun pitää soittaa jollekin (varsinkin vieraalle), tsemppaan itseäni siihen pitkään ja hermoilen asiaa etukäteen. Kirjoitan usein kaiken paperille nimestäni lähtien, jotten mene sanoissa sekaisin.

5. Kohdasta neljä johtuen, tykkään hoitaa asiat ja ajanvaraukset kasvotusten.

6. Olen äkäinen ollessani nälkäinen tai jos syöminen venyy liian pitkälle. Aika usein meillä kotona kuuleekin kysymyksen "oletko syönyt" tai "otatko suklaata", kun alan kirota jotain asiaa. ;)

7. Olen Coca-Cola-addikti. Välillä pääsen siitä eroon, kunnes taas huomaan ostaneeni kaupasta Colaa. Muut cola-juomat eivät vedä vertoja aidolle.

8. Pureskelen kynsiä. Olen pureskellut niitä aina, eikä tapa ole saatu kitkettyä. Ainoastaan geelaus saa minut lopettamaan, mutta ne tulevat arkikäytössä armottoman kalliiksi, eivätkä ne pysy silloin, kun olen töissä (puhdistusaineet liuottavat ne). 

9. Noudatan pääpiirteittäin gluteenitonta ruokavaliota, vaikkei minulla ole keliakiaa. Pitkään jatkuneet mahaongelmat ovat kadonneet, nykyään voin syödä silloin tällöin viljoja. 

10. Olen välillä ärsyttävän epäileväinen ja nirso eri ruokien suhteen, enkä uskalla esim. ravintolassa maistaa mitään kovin erikoista. Otan melkein aina tuttua ja turvallista, hyväksi havaittua. Ärsyttää, jos uusi ruoka onkin pahaa. ;)

11. Sensijaan en ole kovinkaan tarkka hygienia-asioista tai ruokien parasta ennen-päiväyksistä, enkä pelkää pöpöjä. Olenkin aniharvoin kipeänä.



11 kysymystä

ravurista ratsuksi -projekti Matte muutama vuosi sitten

1. Mikä on tai mitkä ovat olleet hienoimpia hetkiä hevosten kanssa?
- Elmon kanssa aikanaan mieleen jäänyt hetki oli, kun se makaamassa ollessaan päästi minut ekaa kertaa ihan viereen. Se oli silloin ollut minulla jo useamman vuoden.
 
Ratsastettavallani (nyt jo edesmenneellä) lämminveri-tamma Matella ratsastus valmennuksissa sai aikaan monta hienoa hetkeä. Kaikkein paras hetki oli, kun se ravasi täysin tahdikkaasti ympyrällä pyöreässä muodossa hyvällä ulko-ohjan tuntumalla, mihin oli koko valmennuksen ajan pyritty. Valmentaja käski minun heittää sisäohjan pois "pelottele itseäsi vähän ja kokeile mitä tapahtuu". Kun toimin ohjeen mukaan, hevonen jäi edelleen ravaamaan alleni ilman minkäälaista muutosta tahdissa, muodossa tai vauhdissa. Se oli yksi hienoimpia hetkiä. Matte oli erittäin haastava, mutta palkitseva hevonen ratsastaa.

Taavin kanssa olen kokenut monia hienoja hetkiä, ei niin suuren suuria, mutta tärkeitä. Ne liittyvät lähinnä tähän uuteen opintiehen hevosen käsittelyssä. Kun joskus keksin uuden tavan saada Taavi toimimaan palkitsemalla ja se juttu todellakin saadaan toimimaan, niin se tunne on todella mahtava.

2. Entä mitkä kauheimpia tai ikävimpiä?
- Yksi kaikkein kauhein hetki on saada puhelu, jossa ystäväsi soittaa sinulle ja kysyy, että ovatko hevoset karanneet, kuinka niin, kysyin. Hänen autonsa edestä pyyhälsi kuulemma juuri aivan Elmon näköinen hevonen. Tässä kohtaa sydän jättää lyönnin välistä. Tallille soittaessa kerrotaan, että hevoset tosiaan ovat karanneet ja ystäväni mukaan juoksevat tiellä jossa kulkee rekkoja, pilkkopimeässä ilman yhtää heijastinta. Koskaan isäni ei ole ajanut yhtä lujaa tallille, jonne matkaa oli kuitenkin meiltä 35km. Ja minä tutisin koko matkan ja olin lähellä oksentaa. Hevoset saatiin ystäväni tuttavien avulla kiinni ja ne talutettiin kotiin täysin ehjinä, vaikkakin väsyneinä. 

Ikävin asia on ehdottomasti Elmon lopetus, muistan sen vieläkin, kun eilisen. Kun vielä kanyylin laiton jälkeen mietin, että pitäisikö päätös kuitenkin pyörtää, se tilanne tuntui niin uskomattomalta ja pahalta. 

3. Millaisen hevosen/ponin ottaisit, jos nyt olisit ostamassa?
- Etsisin varmaan itselleni sen amerikkalais-ranskalaisen lämminveri-ruunan, haluaisin samanlaisen, kun Matte oli, mutta ruunana kiitos. Ja nimenomaan sellaisen, josta saisin itse tehdä ratsun alusta alkaen. Ehkä voisin harkitä myös varsaa.

4. Mikä sinulle on tärkeintä hevosharrastuksessa?
- Tärkeintä on hyvä suhde omaan hevoseen ja se, että sen olot olisivat mahdollisimman mukavat ja luonnolliset. En niinkään ole innostuntu ratsastuksesta esim. kilpailumielessä. Minusta on mukavaa nähdä, miten hevoseni toimii laumassa, seurata sen olemista ja tekemisiä, opettaa sille temppuja ja oppia enemmän käsittelystä ja hevosen ajatuksista ja oppimisesta.

5. Minkä blogin hevostähden haluaisit itsellesi tai mitä haluaisit "testata"?
- Ei tule nyt kyllä yhtäkään erityistä mieleen. Ehkä joku vähän hienompi kouluhevonen olisi kiva kokeilla, sellainen osaava ja liidokkaasti liikkuva, kun harvemmin sellaisen selkään pääsee.

6. Ketä ihailet?
- Empäs tiedä, Tuire Kaimio ja Minna Tallberg ovat sellaisia ihmisiä, joiden työskentelystä ja ajatuksista olen kiinnostunut ja voi kun osaisi yhtä hyvin nähdä milloin palkitaan ja mitä ongelmatilanteissa pitäisi tehdä.

7. Miksi kirjoitat blogia?
- Itselleni muistioksi. :) Lisäksi tarvitsen paikan, jossa voin pohtia ja kirjoitella mieleeni tulevia juttuja ja näin saan ajatuksia selvemmiksi omassa päässäni. Alunperin perustin blogin myös siksi, että säästäisin läheisiäni hevosjutuilta, mutta se ei silti (ikävä kyllä?) ole vähentynyt. :D

8. Millaisista blogeista itse pidät?
- Hevoslähtökohtaisista, ei-kilpailuhenkisistä, sellaisista missä on jotakin minua kiinnostavaa, esim. kuolaimettomuus, pihattohevosia, sairaskertomuksia (omien vastapainoksi), hevosen koulutusta jne.

9. Mitä muuta harrastat kuin hevosia?
- En mitään. Ei ole aikaa.

10. Mitä harrastusta haluaisit kokeilla? (Hevosten parissa tai muualla.)
- Olen kokeillut joogaa ja se oli mielenkiintoista! Pyöräilystäkin tykkään/tykkäsin, varsinkin siihen asti, kun auto ajoi suojatiellä päälleni. Muuta ei oikeastaan nyt tule mieleen.

11. Kenelle haluaisit lähettää terveisiä? Millaisia?
- Haluaisin lähettää terveisiä meidän nykyiselle tallinpitäjälle, että on mahtavaa olla sellaisella tallipaikalla, jossa asioista voi keskustella avoimesti ja saan toteuttaa ideoitani melko vapaasti. Samat päämäärät auttavat asioiden tekemisessä. ;)

Laidunpaikalla ennen siirtymistä nykyiseen pihattoon

Pitkästä aikaa kaulanarun kanssa

Lueskellessa Bessien ja Skinin blogin uusinta postausta tuli hirveä hinku pitkästä aikaa kokeilla kaulanarun kanssa ratsastusta. Kuten kommentteihin kirjoitinkin, asia on ollut meillä katkolla.

Siihen on ollut useampikin syy, ihan ensimmäinen on se, että Taavin kanssa harjoituksissa olisi hyvä olla hiekkapohjainen aidattu alue. Siitä huolimatta, että sellainen on nyt ollut, niin on harjoittelu jäänyt peräti yhteen kertaan (plus kuvailuun pellolla).
Suurin syy harjoittelumotivaation puutteeseen on ollut liian ruusuiset kuvitelmat. Elmon kanssa kaulanarun kanssa ratsastus oli helppoa ihan ekasta kerrasta alkaen ja opettelun myötä meistä tuli hyvä pari. Puhuimme samaa kieltä kaikkein parhaiten nimenomaan silloin, kun kommunikaatiovälineenä oli vain kaulanaru. 

Yhtä paljon tänään kaipasin, yhtä paljon tänään kuin eilenkin, yhden löysin yhden kadotin

Taavi sen sijaan.. Taavi ei ole niin kevyt ja herkkä. Se ei ole miellyttämishaluinen. Kun se ei halua tehdä jotain, se ei tee. Sen kanssa homma sujuu niin kauan, kun se on Taavin mielestä kivaa ja tarpeeksi mielenkiintoista. Tai siitä saa tarpeeksi usein herkkuja.
Pariin kertaan yritys on päättynyt itkun ja pettymyksen kautta kiukkuun ja siten en ole halunnut koko asiaa treenata. Vaikka toisaalta se on ollut unelmana pitkään.

Nyt tuli vain sellainen tunne, että täytyy kokeilla. Lähteä tarpeeksi pienestä tavoitteesta ja toivoa, että oman henkisen kasvun myötä olen oppinut kärsivälliseksi ja oppinut ehkä Taavistakin lisää.

Ainakin alku oli lupaava, Taavi oli portilla höristen vastassa; se siis on vastaanottavaisella tuulella. Juotin sille kymmenen litraa lämmintä vettä kauraleseellä maustettuna. Sitten hokkien tarkistus, nopea harjaus, lampaankarva selkään ja lännenohja naruksi kaulalle. Riimun jätin päähän, josta talutin Taavin kentälle ja sidoin narun kaulan ympäri vähän niinkuin hätäjarruksi.

Mentiin ihan käynnissä, alkuun vaan ympäri kenttää. Sekään ei ollut ihan niin helppoa, kun voisi kuvitella. Kokoajan sai korjata sisällepäin valuvaa Taavia uralle. Aika hyvin se kuitenkin totteli ja siirtyi uralle. Yritin olla tarkka, että heti Taavin reagoidessa rentoudun ja poistan avut. Suoraan se ei kävellyt metriäkään, vaan kokoajan sain korjata jompaan kumpaan suuntaan.

Huomasin myös, että Taavin kanssa toimii jatkuvan paineen sijaan paremmin sellainen "ravistelu" tai painaminen sykleissä: "kaulaa vasten-irti-kaulaa vasten-irti" jne. Lisäksi äkkiä kävi selväksi, että se osaa kyllä kääntymisen perusteet, mutta ei aina viitsi niitä noudattaa, esimerksiksi jos suunta ei ole sille mieluinen (poispäin portista, päin pelottavaa kulmaa tmv.). Tällaisessa tilanteessa se jatkaa tyynen rauhallisesti kävelyä eteenpäin, ei auta vaikka apuja koventaa, päinvastoin.
Siihen auttaa, kun Taavin pyytää pysähtymään ja sen jälkeen pyytää kääntymään paikallaan. Tämä onnistui ihan joka kerta. Aika äkkiä opin, että jos Taavi ei reagoi kahteen ensimmäiseen pyyntöön, se ei aiokaan reagoida. Pysähdyksen jälkeen se saattoi jopa itse kääntyä siihen suuntaan, mihin olin juuri ennen pysähtymiskäskyä pyytänyt sitä kääntymään. :D Nyt naurattaa, vielä jokunen aika sitten olisin vaan lisännyt voimaa ja lopulta repinyt pelihousuni. Olen siis oppinut jotain! Jihaa!

Kun sain portin kohdalle tehtyä ympyrän, lopetin siihen. Lyhyt aika riittää alkuun, tässä oli meille molemmilla pohtimista ja on hyvä lopettaa, kun kaikki on vielä hyvin (karvaasti opittu tämäkin). Taavikin maiskutteli suullaan paljon harjoitusten aikana ja tuntui miettivän ja oli tyytyväisen oloinen. Lopuksi taluttaessani Taavia tallillepäin, se halusi ravata ja mehän sitten ravailtiin (huolimatta siitä, että polveni sanoi itsensä irti kahden ekan askeleen aikana). Varusteet pois tallin pihalla ja sitten Taavi pääsikin samaa matkaa ruokien kanssa pihattoon.

Olen niin yhtä hymyä ja niin ylpeä meistä molemmista, me löysimme yhteisen sävelen edes hetkeksi ja meillä oli hauskaa yhdessä. Ehkä tästä sittenkin vielä tulee jotain, joskus.

 Kotiin ajellessa radissa soi tämä kappale:

Me ollaan ne joilla syytä on huokailla
Joillon muistoja, kipua, kaipuuta
Me ollaan ne jotka luopuivat paljosta
Ollaan ne jotka kosketti onnea

Me ollaan ne joita tuuli heitteli
Me ollaan ne jotka yö kerran peitteli
Ne

Joille kaupunki hiljeni merkiksi
Joille kaukana pilvissä välähti
Nähkää toisenne uskokaa todeksi se
Minkä näätte ja löytäkää toisenne nyt

 Kolmas Nainen - Me ollaan ne

Toivepostaus: Elmo vs Taavi

Lukijoita on taas tullut muutama lisää, kiitos kaikille lukijoille ja tervetuloa uudet lukijat. Uusien ja vanhojen lukijoiden kunniaksi päätin nyt viimein kirjoittaa yhden anonyymin toivomuksen Elmon ja Taavin eroista ja yhtäläisyyksistä. Asia on ollut työn alla jo pitkään ja olen miettinyt, miten tämän toteuttaisin.
Tulin siihen tulokseen, että jaan tämän eri osioihin ja kerron siihen näkemykseni kummastakin hevosesta.

Jonkin verran vertailua toki haittaa se, että olen itsekin kasvanut ja oppinut lisää kokoajan. Taavin tulon jälkeen olen alkanut pikkuhiljaa ajatella asioista hyvinkin eritavalla ja Taavi on saanut paljon parempaa ja hellempää kohtelua kokoajan. Hävettää myöntää ja olenkin monesta pohtinut, miten huonosti välillä Elmoa kohtelin/annoin kohdella. Ja tottakai mietin melkein jokaikinen päivä, millainen se olisi jos se olisi saanut samanlaista kohtelua, kuten Taavi nyt. Olisiko välillemme kehittynyt lämpimämpi suhde ja olisiko se ollut tasaisempi? Todennäköisesti ei, koska Elmo oli hyvin erilainen hevonen, se ei esimerkiksi kiintynyt minuun koskaan, kuten Taavi. Se ei hörissyt nähdessään ja uuteen kotiinkin se asteli varmoin askelin ja hävisi tarhan metsikköön peräänsä katselematta. Mutta monta asiaa tekisin silti tänäpäivänä aivan toisin. Mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa ja virheistä on otettava opiksi edes jälkikäteen.

Laitoin tähän videoita ja kuvia lähinnä Elmosta, koska Taavista te saatte materiaalia melkein päivittäin, mutta Elmo on varmasti jäänyt monelle aika vieraaksi. Josko näistä tosiaan välittyisi (varsinkin videoista) se, miten erilaisesta poninta onkaan kyse.


Tarhakäyttäytyminen:

Elmo

Elmo oli oikea diktaattori tarhakavereilleen, se oli ruoka-aikaan erittäin agressiivinen ja jahtasi muita hevosia kovasti. Se saattoi juoksuttaa niitä muutenkin jos ei ollut parempaa tekemistä. Uudessa laumassa se syöksyi samatien pullistelemaan ja useimmiten otti johtajanpaikan hyvinkin nopeasti. Olen nähnyt vain yhden hevosen, jolle Elmo alistui ollessaan minun omistuksessa. Muuten se on aina ollut lauman pomo, eikä kaihtanut keinoja sitä metsästäessään.


Yhtenä kesänä hevoset oli jaettu kahteen laumaan, tuntihevosten ja yksityisten laumaan. Elmon pahin kilpailija oli tuntihevosten lauman johtaa ja Elmo tottakai yksityisten. Suokkiruuna ja Elmo olivat kokotalven pullistelleet toisilleen aitojen takaa ja ottaneet mittaa toisistaan. Yksi kaunis aamu  langat olivat laitumella maassa ja suokkiruuna kyhjötti laitumen toisessa päässä mutaisena ja yksin. Olivat ilmeisesti ottaneet Elmon kanssa mittaa toisistaan ja niinhän siinä sitten kävi, että Elmo kaappasi koko lauman itselleen.
Kuitenkin normaalisti Elmo pysyi vaikka polvenkorkuisessa paalinnarussa, eikä karkaillut ikinä. 

Taavi

Taavi on laumassa hyvinkin alistuva ja arka. Epäilen, että se ei ole ollut kovinkaan paljon laumassa, koska en ole koskaan nähnyt yhdenkään hevosen pelkäävän muita hevosia, niinkuin Taavi meille tullessaan teki.
Uuteen laumaan joutuessaan se yleensä väistelee muita ja pysyttelee alkuun kaukana tilannetta tarkkailen. Kun aikaa sitten kuluu, niin se pikkuhiljaa alkaa komentelemaan muita, ja saattaakin nousta laumassa ylöspäin muttei kuitenkaan ole mikään päällepäsmäri. Taavi on myös leikkisä ja saattaa painia nuorempien kanssa kauankin.
Taavi kunnioittaa sähköjä paljon ja pysyy hyvin langoissa, se ei ole kertaakaan karannut ja alkuun se pelkäsi mitä tahansa narua todella paljon (esim. riimunnaru oviaukon edessä sai sen peruuttamaan takaseinälle)

Hoitotoimenpiteet

Elmo

Elmo oli hoitaessa kiltti. Se tykkäsi rapsuttelusta ja harjauksesta, antoi puhdistaa kaviot hyvin ja sopi lastenkin hoidettavaksi. Sitä ei tosin voinut sitoa kiinni.. Tai kyllähän en pystyi sitomaan, mutta mitään takeita sen pysymisestä kiinnisidottuna ei ollut. Se saattoi alkaa ihan yhtäkkiä kiskoa vetopaniikinomaisesti itseään, kunnes jotain antoi periksi tai Elmo kyllästyi. Toisinaan se saattoi seisoa ihan asiallisestikin, koskaan ei voinut tietää.
Kengittäessä Elmo oli varsinkin nuorempana hankala, se repi etusiaan, repi naruja ja hyppi sekä loikki sinnetänne. Onneksi meillä silloin oli melko rauhallinen kengittäjä ja kengitettävyys parani, kunhan ei sitonut kahta puolta kiinni.
Elmo sai yleensä aina kehuja klinikalla, koska se oli tosi rauhallinen ja fiksu (vaikka muuta voisi olettaa).

Taavi

Taavi on kiltti hoitaa, mutta ei aina muista varoa ihmistä, jolloin pienempiä ei uskalla jättää sen kanssa kaksin. Se saattaa myös ärsyytyessään purra enkä aina oikein tiedä mitä se ajattelee pienistä ihmisistä, joten en päästä lapsia ilman valvontaa sen lähelle. Taavin voi sitoa ihan mihin tahansa ja se pysyy siinä, se ei edes tiedä mikä on vetopaniikki. :)
Taavi on helppo ihan jokapaikassa, klinikalla, kengittäessä jne. Se ei riehu eikä pompi.

 Vertailuna tästä" vetopaniikki"-jutusta toimii hyvin se, kun hevonen pääsee esimerkiksi syödessään astumaan narunsa päälle, tapahtuu seuraavaa:
1. Elmo yrittää saada päätään ylös, menee paniikkiin, koettaa riuhtoa ja lopulta seisoo naru jalan alla ja vetää täysiä päällään ylöspäin. Ongelma tulee siinä, että hän ei voi omasta mielestään liikuttaa jalkaa koska pää on jumissa. Ja hän ei saa päätä pois jumista, koska seisoo narun päällä. Ja naru on tottakai täysin tiukalla, koska sitä päätä on pakko koettaa kokoajan vetää ylöspäin. :D Yleensä tilanne ratkesi vasta, kun sain tönäistyä Elmoa ja tasapainon horjuessa jalka heilahti ja naru saatiin pois, ellei siis joku osa antanut periksi ennen sitä. Aivan uskomatonta!
2. Taavi yrittää saada päätään ylös, huomaa narun olevan jalan alla, nostaa jalkaa ja sen jälkeen pään. Valmis.

Ratsastus

Elmo

Elmo oli maastossa säpäkkä tuijottelija, se ei tosin aina muistanut tuijottelultaan edetä mihinkään. ;) Se oli kuitenkin perusvarma eli "paikallaan notkahtelua" lukuunottamatta juurikaan sinkoillut. Hyvä niin, sillä säikkyessään se oli salamaakin nopeampi.. Elmo ei pelännyt autoja eikä muitakaan kulkuneuvoja.

Kentällä se oli joskus laiskahko ja melko hankala saada kulkemaan oikeinpäin. Se kulki aina pää pilvissä jos mahdollista. Jossain vaiheessa ennenkuin myin sen, se oli kuitenkin ihan täydellinen ratsastaa. Palaset vain loksahtelivat kohdalleen ja siitä tuli aivan täydellinen. Muistan sen tunteen vieläkin ja niitä ratsastuksia minulla on vieläkin ikävä. 

Elmo kääntyi pennin päällä ja kiihtyi nollasta sataan sairaan nopeasti. Esteradalla se oli kuitenkin herkkä kieltämään erikoisille ja joskus tavallisillekin esteille, mutta hyppylahjoja sillä olisi ollut. Sitä yritettiin mm. ostaa useampaan kertaan juuri sen ponnun takia. Se ei vain ollut silloin myynnissä ja kun myin sen, halusin sen ehdottomasti vain harrastekaveriksi, en kilpahevoseksi. Harjoituksissa se oli rauhallinen ja hillitty, mutta kisoissa kuuma ja nopea. Kun pilli soi, niin vauhti kiihtyi. Joskus käytimme tätä myös harjoituksessa apuna. ;)

Säpäkkyydestään huolimatta Elmo toimi kaulanarulla aivan loistavasti, eikä koskaan yrittänyt esimerkiksi syödä ilman lupaa (toisinkuin Taavi). Se oli herkkä ja kuunteli apuja hyvin. Sillä oli todella ilo ratsastaa kaulanarulla ja olisin uskaltanut lähteä sen kanssa mihin tahansa pelkkä naru kaulan ympärillä, koska se totteli niin hyvin.
Ja lapset, ne saivat ratsastaa ihan rauhassa. Elmo antoi kyytiä vain osaavammille, jotka vaativat siltä jotain.

Taavi

Taavi on ratsastaessa ihan täysin Elmon vastakohta, hidas ja rauhallinen. Se ei kiihdy nollasta sataan edes tunnissa, koska sitä ei vaan saa kiihtymään. Olen tasan kerran laukannut Taavilla "niin kovaa kun jaloista lähti", silloinkin toisen perässä.

Taavi ei ole este- eikä kouluhevonen, joten siinä mielessä lienee turha verrata Elmoon ollenkaan. ;) Taavi on kuitenkin helpompi saada liikkumaan "oikeinpäin" jos sitä alkaa työstää ja jollain kaukaisella tavalla se toimii aikalailla samoilla avuilla, kun Elmo. 

Luonteenpiirteen ja käytös

Elmo

Kuvailimme usein Elmoa leikkimielisesti AD/HD-tapaukseksi, koska se oli hyvinkin eloisa ja sillä oli kokoajan jotain mielessä. Eikä sen kanssa koskaan ollut tylsää. Jos olit jo valmiiksi väsynyt tai pahantuulinen, oli parempi jättää tallireissu välistä, koska vastassa oli todella rasittava ponikin silloin. ;)
Elmo oli kuitenkin kaikesta jekkuilustaan ja hölmöistä ideoistaan huolimatta kiltti ihmiselle. Se ei koskaan purrut, potkinut tai muutenkaan hyökännyt ihmistä vastaan. En koskaan nähnyt sen edes luimivan ihmiselle. Toiset hevoset saivat sitten kaiken sen moninkertaisena. Elmo ei myöskään koskaan jyrännyt tai puskenut, se väisti ihmistä aina ja säikähtäessään hyppäsi eri suuntaan.

Sensijaan sen kanssa lastaus oli pitkään painajainen, mutta lopulta se käveli sisään, kun se näki raipan. Matkustaa se osasi kauniisti, kunhan se ensin saatiin sisään. Kaikki kokeltiin, herkut, liinat, työntäminen, vetäminen, houkuttelu hyvällä, käskeminen pahalla ja tosi pahalla. Kyllähän sen kanssa tehtiin virheitä tässä(kin) paljon.. Tänäpäivänä lähtisin vähän eri ajatuksella liikkeelle (tai itseasiassa liikkeelle lähdettiin ihan hyvin herkuilla, mutta sitten meni pieleen, kun kuski ei aina ollut kaikkein huomaavaisin..).

Elmo tarkkaili ihmistä hyvin ja oli helppo maastakäsin. Sen ainut huono puoli oli se, että joskus hermostuessaan se alkoi peruuttaa suoraan taaksepäin narusta kiskoen ja silloin se oli aivan mahdoton saada pysähtymään. Yleensäkin se siis aina ratkaisi asiat kiskomalla taaksepäin. :D

Elmo sieti ihmiseltä todella paljon, varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna. Mutta toisaalta, se oli myös aika kovapäinen. 

Taavi

Taavi on maailman hitain hevonen, se oli ihan ensimmäinen ajatus siitä, eikä se ole edelleenkään muuttunut. Minulla on ollut Elmon jälkeen oppimista, sillä olin pitkään itse liian "säpäkkä" Taavin kanssa. Lisäksi en ollut tottunut siihen, että hevonen luimii ihmiselle, saatu puree tai potkii (toki muiden hevoset niin oli tehneet, mutta oma ei). Monet itkut tuli sentakia väännettyä, kun hevonen osoitti minulle mieltään niin avoimesti. Nyt olen jo sulattanut tämän ja tiedän, että on vaan hyvä, kun hevonen näyttää mielipiteitään. Taavi ei ole vihainen tai pure ilman syytä, sillä on aina syynsä ja yleensä se on kipu tai muu epämukavuus.

Hitaudestaan johtuen mulla on ollut Taavin kanssa ongelmia myös tämän väistämisen yms. kanssa. Vaadin ja odotin siltä alkuun liian nopeita reaktioita, jotka saivatkin sen toimimaan päinvastoin. Siitä ei tule nopeaa vaikka kuinka vaatii, vaan se alkaa tulla entistä vastahakoisemmaksi. Esim. jos pyydät työntämällä väistämään, kestää hetken, ennenkun tieto on kulkeutunut aivoihin saakka. Jos maltat odottaa, kukaan ei hermostu ja Taavi väistää. Jos alat vaatia nopeampaa reaktiota tönimällä tai koventamalla välittömästi otettasi, saat itseesi nojailevan paikallaanseisovan hevosen. Se ei ole kusipää tai itsepäinen junttura tai muutakaan mitä olen kuullut. Taavi on nöyrä ja herkkä, mutta hidas. Ja se hitaus ei ole asenne, vaan koko olemus.
Taluttaessa Taavi on yleensä köykäinen, mutta pari kertaa on käynyt niin, että se on lähtenyt minulta käsistä. Tätä tapahtuu vain silloin, kun Taavi hätääntyy tai kokee olonsa epämukavaksi. Se käyttää sitä tosin välillä aika pienistäkin asioista. Ikävää tässä on se, että olen huono tunnistamaan tilannetta, milloin hevonen on lähdössä jyräämään ja siitä syystä peukalokin juhannuksena murtui. Valitettavaa on myös se, etten ole sen jälkeen uskaltanut lähteä riimulla kotipihaa pidemmälle. Luottamus on mennyt, eikä sen takaisinsaaminen ole ihan helppoa. Ongelmaahan ei periaatteessa ole niinkauan, kun Taavi on tyyni, mutta eihän sellaista voi taata.

Elmosta poiketen Taavi ei siedä ihmiseltä paljoakaan virheitä. Ja virheillä tarkoitan tässä esim. hermostumista, liian kovakouraista käsittelyä tai epäjohdonmukaisia ohjeita. Se hermostuu tai sulkeutuu hyvin herkästi, vaikkakin asiaa on kovasti saatu jo korjattua. Ikävä kyllä itselläkin kesti ymmärtää, että Taavi on opitusti avuton (opitusta avuttomuudesta on myös hyvää tekstiä Tuire Kaimion kirjassa Hevosen Kanssa!). Sen tajuamisen jälkeen kaikki on alkanut toimia pikkuhiljaa paljon paremmin ja Taavista on tullut avoimempi.

Taavi on tullut minulle selvästi tarpeeseen, se tuli opettamaan oikeanlaista käsittelyä ja hevosystävällistä tapaa ajatella asioista. Elmokin opetti paljon ja näin jälkikäteen ajateltuna monessa asiassa tiedän, miten en ainakaan enää toimisi. Toisaalta Elmo opetti paljon ratsastuksesta, siinä puolessa Taavilla ei ole niin paljon annettavaa (ainakaan ns. perinteisessä ratsastuksessa).
Joskus kaipaan Elmon säpäkkyyttä ja sitä, että voisin laukata täysiä pitkillä laukkasuorilla ja että hevonen vastaisi apuihin nopeasti. Toisaalta nykyisin ei myöskään tarvitse pelätä pukittelua tai rajuja äkkipysähdyksiä täydestä vauhdista. Eivätkä maastolenkit kulu kokonaan tuijotteluun ja säpsymiseen. 

Molemmissa on puolensa. Niillä on kummallakin ihan erityinen paikka sydämessä, vaikkakin vähän erilainen paikka. Elmo on se hulluus, vauhti ja reaktiivisuus, mutta toisaalta myös luotettavuus. Taavi on turvallinen, hidas ja rauhallinen, jonka voin sitoa ihan mihin tahansa ja se odottaa siinä vaikka kolme tuntia. Molemmilla paikkansa minun elämmässä, mutta en enää tähänkään ikään kerettyäni uskaltaisi ottaa viisivuotiasta rasavilliä pukkiponi-Elmoa omakseni, itsesuojeluvaisto on kasvanut, vaikka taitoa on paljon enemmän kuin silloin. Ja kai sitä järkeäkin? Ainakin toivon niin. :) Valmiin Elmon ottaisin ilomielin, sellaisen josta jouduin luopumaan.

Loppuun laitan teille vielä videoita Elmosta. Älkää välittäkö ärsyttävästä nakuttamisesta, se kuuluu kamerasta. En nyt jaksanut alkaa tekemään mitään hienoa videota näistä.


Kouluratsuna:



Esteratsuna valmennuksessa:



Esteratsuna kisoissa:



Sitä sun tätä:






Pari ihan tehtyä videota:

Arkistojen kätköistä

"Monet kauniit muistot, jotka jäivät elämään,
taas jostain saapui, sai heidät itkemään.
Joku säälien, häntä huomannut mä en.
Ei rakkaimmastaan kukaan pysty luopumaan.
Ei, vaikka tietää jos oven sulkee takanaan
voi kaikki kuitenkin silloin olla paremmin.
Ja ehkä tämän laulun vielä silloin laulaa saan.
Kun katseet kertoo, on aika luovuttaa.
Se tekee kipeää, jos sen vielä ymmärtää.
 ----

Ja kun laulu kietoo enää säälin kyyneliin, 

niin tahdon muistaa mitä kerran laulettiin
ja ovi varoen sulje jos mä osaa en.

Olla onnellinen saan hetken sen,

kun kuulla sun äänesi saan.

Silloin silmäni sulkea tahdon 

ja kulkea jaksan mun polkua vaan.

Yö - Parrasvalot

Ja lohtu on mulle että siellä on kaikki sulle.

I miss you so much  

Your light, your smile, your way  

And everything about us

Though you're gone, you're still here  

In my heart, in my tears  

Yeah, you sure left your mark  

And we were just getting started


It wasn't long  

It wasn't long enough together  

But it was long enough  

Yeah, it was long enough  

To last forever

 
 

Sometimes I get so mad 

I scream and swear at this 

'Cause this isn't  

How we planned it

-----

You left, it wasn't long enough  
It wasn't long enough together  
But it was long enough  
Yeah, it was long enough  
To last forever

It wasn't long enough

27.6.2012