 |
| Suihkunraikas |
Minä en tiedä lukeeko näitä kukaan. Haluaisin kovasti kertoa, että meille kuuluu hyvää ja aurinkoista. Mutta ei meille kuulu. Pelko sekä ahdistus on läsnä ja painajaiset riivaavat, välillä olen jo puoliksi luovuttanut, harvemmin täynnä toivoa.
Viidettä viikkoa ontuva hevonen ei todellakaan nostata minussa minkäänlaisia optimismin muruja. Osaavan eläinlääkärin saanti paikalle on ollut työn ja tuskan takana. Tällä alueella olisi tosiaan sellaiselle tarvetta, jolla olisi kaikki pelit ja vehkeet ja taito tulkita näkemäänsä.
Ripelle on nyt varattu klinikka-aika, siihen ainoaan mahdolliseen arkivapaaseen joka mulla on. Se on kahden viikon päästä. Minä nimittäin soitin yhdelle hyvälle eläinlääkärille, mutta hänelläkin kotikäynnit menivät kahden viikon päähän, eikä silloinkaan saatu aikatauluja sopimaan. Hän on tuolla klinikalla silloin töissä, joten tultiin siihen tulokseen, että nopein apu saadaan, kun roudaan ponin sinne. Kyyditkin sain järjestettyä, että edes joku asia oli meidän puolella.
Sitten tutkitaan, tehdään ontumatutkimus, puudutellaan ja etsitään se syy. Pelottaa. Oksettaa. Ahdistaa. Olen itse käynyt läpi kaikki sädeluuontumasta, kaviokuumeesta, karpaalikanavaongelmiin ja kissing spinesiin. Olen varma, että löytyy ne kaikki. Ja varmaan vielä kasa muitakin vikakoodeja.
Viidettä viikkoa ontuva hevonen ei todellakaan nostata minussa minkäänlaisia optimismin muruja. Osaavan eläinlääkärin saanti paikalle on ollut työn ja tuskan takana. Tällä alueella olisi tosiaan sellaiselle tarvetta, jolla olisi kaikki pelit ja vehkeet ja taito tulkita näkemäänsä.
Ripelle on nyt varattu klinikka-aika, siihen ainoaan mahdolliseen arkivapaaseen joka mulla on. Se on kahden viikon päästä. Minä nimittäin soitin yhdelle hyvälle eläinlääkärille, mutta hänelläkin kotikäynnit menivät kahden viikon päähän, eikä silloinkaan saatu aikatauluja sopimaan. Hän on tuolla klinikalla silloin töissä, joten tultiin siihen tulokseen, että nopein apu saadaan, kun roudaan ponin sinne. Kyyditkin sain järjestettyä, että edes joku asia oli meidän puolella.
Sitten tutkitaan, tehdään ontumatutkimus, puudutellaan ja etsitään se syy. Pelottaa. Oksettaa. Ahdistaa. Olen itse käynyt läpi kaikki sädeluuontumasta, kaviokuumeesta, karpaalikanavaongelmiin ja kissing spinesiin. Olen varma, että löytyy ne kaikki. Ja varmaan vielä kasa muitakin vikakoodeja.
Blogissa tuskin tulee olemaan kovin paljon elämää ennen sitä. Toivottavasti mulla on sitten jotain kerrottavaa. Tietenkin olen itse varma, että tämä on tässä, loppu. Ja samalla salaa toivon, että ongelma olisi korjattavissa.
Jotenkin minusta tuntuu, että olen välillä niin kovin yksin kaikkien pohdintojen ja ajatusteni kanssa. Tallilla toki ihmiset joutuvat niitä kuuntelemaan ja yksi ihminen on vilpittömästi asiasta kanssani tekstiviestein vaihtanut tilannepäivityksiä. Ja siitä suuri kiitos niille parille ihmisille.
Loput ihmiset joille asioita puhun, eivät ole läsnä. Heistä näkyy kilometrin päähän, ettei kiinnosta. Huoli ja murhe on yksin minulla ja tuntuu, ettei kukaan ole kiinnostunut Ripen kuulumisista, koska menee huonosti. Se on toisaalta vähän surullista, itse kuitenkin olen usein kysellyt toisten hevosten kuulumisia ja auttanut jos suinkin on ollut tarvetta, koettanut etsia apua ongelmiin jne.
Ja sitten taas ei-hevosihmiset eivät asiaa edes tajua. Turha yrittää puhua siitä, mikä huoli mulla on. Koska eihän tuollainen asia ole oikea murhe.
Sellaisilla fiiliksillä mennään, oli kiva saada ajatuksia vähän kirjoitettua ulos. Toivottavasti aurinkokin alkaisi pikkuhiljaa lämmittää ja saataisiin oikea kesä.
Täällä ollaan hengessä mukana vaikka olenkin maailman surkein kommentoimaan. Voimia kovasti, huoli hevosesta lamauttaa tavalla jota ei voi ymmärtää jos sitä ei ole kokenut. Toivotaan parasta <3
VastaaPoistaKiitos! :) Se epätietoisuus on lamaannuttavaa ja sitten pitäisi vielä jaksaa kysellä ja ihmetellä eläinlääkärien perään ja vonkua palvelua, se on vähän turhauttavaa.
PoistaHei,
VastaaPoistaminä luen ja elän mukana.Samanlaisia pelkoja minullakin ja tosi harvalle voi jutella. Olemme eläneet massiiviset hiekkakertymät. PPID todettu viime syksynä, jälkiviisaana voisi todeta, että se oli jo ostettaessa kaksi ja puoli vuotta sitten ja hevonen nyt vasta 15 v. Nyt ollut enempi ja vähempi ripulilla pitemmän ajan ja torstaina klinikalle.
Kiitos sinulle tarkoista ruokintaraporteista, olen niitä lukenut, kun olen pohtinut omani ruokintaa. Edellinen hevoseni oli 19v, kun ostin sen. Ainoa isompi vaiva oli pitkään jatkunut rivi jalassa. Muuten käytiin kouluvalmennuksissa siihen asti, kun hevonen täytti 24v. Entinen estehevonen, mutta osasi laukkapiruetit yms. Se hevonen oli lottovoitto, joten sen jälkeen ei ole kiinnostanut lotota. Hevonen lähti ikivihreille laitumille täytettyään 25v, siinä vaiheessa hampaat olivat menneet huonoon kuntoon.
Pidän peukkuja ja toivon teille parasta! Terveisin Nyyti
Kiva kuulla, että meitä on muitakin. Minä toivon, että teillekin löytyisi apua ripuliin. Meilläkin oli jossain vaiheessa ripulivaihe ja nytkin Rippe meni rokotuksen jälkeen taas vesipieruille ja löysälle. Onneksi se taisi mennä ohi.
PoistaElmokin oli mulla vuosia, eikä sillä koskaan ollut mitään suurempaa. Alamäki alkoi, kun ostin sen takaisin ja näköjään tälle epäonnelle ei näy loppua. Täytyy kyllä myöntää, että joskus olen hieman kateellinen niille, joiden hevoset jolkottaa vuodesta toiseen suunnilleen edes terveenä ja mulla on sitten nää ontuvat ja muuten kipeät. Meilläkin on tallilla kasa tuntihevosia, joiden keski-ikä on 20 ja siellä ne porskuttaa menemään..
Mutta ei se auta, kun yrittää eteenpäin. :)
Minä luen blogiasi ja toivon kovasti, että Rippe parantuu ja pääsette jatkamaan seikkailuitanne.
VastaaPoistaPidät Ripestä todella hyvää huolta ja olet erittäin paneutunut siihen, että hevosesi voi hyvin. Valitettavasti oma tietämykseni ei riitä antamaan mitään kommenttia tilanteeseen, mutta toivon todella, että järkevästi hoidettava syy ontumiselle löytyy.
Kiitos! :) Pelkästään sillä, että jättää kommentin on suuri vaikutus tässä vaiheessa.
PoistaMinä luen ja myötäelän! Epätietoisuus on pahin vaihe. Vaikka jos odotettavissa on huonoja uutisia niin ei sekään ole hyvä hetki kun ne kuulee ja täytyy miettiä, mihin siirtoihin ryhtyy. Rippe on niin hienossa kunnossa ja olet tehnyt sen kanssa ison työn. Toivon todella että saatte klinikalta syyn ja avun. Rohkeutta ja voimia siihen saakka!
VastaaPoistaKiitos! Nämä kaikki kommentit saivat mut kyynelehtimään. Vaikka se myötäelo tulisi ruudun takaa, niin sillä on silti merkitys.
PoistaMun ensisijainen tavoite olisi saada Rippe edes kivuttomaksi olijaksi, nythän se ei ole sitäkään vaan erittäin jäykkä (tosin se voi osittain olla ihan sitäkin, että vanha kangistuu liikkeen puuttuessa..). Sitten voidaan miettiä, että mitä sitten. Poislaittaminen on aivan viimeinen vaihtoehto, sillä enhän mie tätä ratsastuksen takia teekään ja Rippe on tullut mulle eläkepäiviä viettämään. Se on toki erittäin iso plussa jos saan vielä hevosen käyttöön - edes jonkinlaiseen.
Iso halaus teille molemmille. Kyllä meitä lukijoita ja hengessä mukana tukijoita täällä on.
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaMinäkin seuraan aktiivisesti, vaikka ujo kommentoija olenkin. Epätietoisuus iäkkään ponin ontuman suhteen on ollut osa arkea täälläkin, enkä toivo sitä kenellekään vaikka meillä siitä ollaankin noustu onnenkantamoisten myötä vielä iloisiin eläkepäiviin.
VastaaPoistaRipelle onnea matkaan klinikalle ♡
Kiitos! :) Mie toivon, että Rippekin saisi vielä mukavia eläkepäiviä.
PoistaMinäkin luen, vaikka olen kamalan huono kommentoimaan. Luin blogia aktiivisesti jo Taavin aikaan ja myötäelin jo silloin kovin kamppailuissa. Tuntuu kamalan epäreilulta, että yrität kaikkesi, että hevonen voisi hyvin, ja silti aina on kaikkea. Etenkin kun vihdoin sait rakkaan Rippesi.
VastaaPoistaMinulla ei ole enää ollut hevosta kohta vuoteen, enkä ole sen jälkeen käynyt missään lähelläkään hevosia, kun talutin elämäni hevosen kuljetusrekkaan. Tuntui, että takki oli totaalisen tyhjä, vaikka omani onneksi aika terve olikin. Lähinnä sillä oli headshaking, joten aina se oli tietyllä tapaa kyttäämistä. Onko se nyt enemmän jumissa, onko kaikki hyvin, onko tuo kipuilme jne. Vieläkin saatan herätä öisin ja ajatella, että voi ei, unohdinko tehdä jonkun jutun tallilla tai miten hevonen voi. Sitten muistan, ettei se ole enää vastuullani.
Kamalasti tsemppia sinulle ja toivottavasti kaikki kääntyy teillä parhain päin!
Kiitos! Minä muistan, miten Taavin jäljiltä se takki oli tyhjä! Kävin senjälkeen aika ison kriisin läpi. Rippe oli omalla tavallaan mulle se viimeinen mahdollisuus jatkaa harrastusta järkevästi.
PoistaSaa nähdä miten tässä käy. Toivottavasti vielä hyvin.
Ehkä jotenkin alkaa masentaa tämä muukin elämä, kun hevonen sairastaa. Jo siksi, että mulle se talli on kuitenkin aina ollut se henkireikä ja mun juttu. Ja kun ei ole sitä hevosen kanssa vietettyä aikaa (kun nyt en ole uskaltanut tehdä Ripen kanssa oikein mitään, en edes talutella), niin ei ole mitään muutakaan. Möllötän kotona ja päivät vaan soljuvat ilman mitään fiksua kaavaa tai tekemistä.
Täälläkin yksi ruudun takaa myötäeläjä, joka turhan laiska kommenttien kanssa (puolustus, yleensä luen puhelimella, ja sen kanssa on niin ankea kirjoittaa, seliseli). Mukana on jännitetty niin aikoinaan Taavin taivalta kuin Ripenkin ylä- ja alamäkiä. Parasta mahdollista huolta olet varmasti hevosistasi pitänyt, ja antanut niille mahdollisuuksia joita moni ei olisi, tasapainoillut eteenpäin vaikeissa tilanteissa joissa moni olisi luovuttanut. Voimia epätietoiseen odotukseen ja siihen, mitä ikinä selviääkään. Toivottavasti syy kuitenkin selviää.
VastaaPoistaKiitos sinulle ihanasta kommentista. Jotenkin nämä kaikki tänne tulleet kommentit jo lohduttavat. Tiedän, että on joku joka lukee ja jota kiinnostaa.
PoistaMinäkin toivon, että syy selviää, jotta epätietoisuus lakkaa. Sitten voi ruveta miettimään, että mikä on seuraava suunnitelma.
Voi, ikävä kuulla että Rippe ontuu edelleen. Toivon että saat jotain selville ja hoitoa Rippelle.
VastaaPoistaTäällä olen myötäelänyt teidän tarinaa. Olet pitänyt Rippestä niin hyvää huolta, se oli onnekas päästessään sun hevoseksi. Toivottavasti teillä on vielä paljon yhteistä aikaa!
Meillä on myös ollut epäonnea. Suljin blogin, kun jotkut kirjoitukset htnetissä pahoittivat mieltäni kovasti. Ehkä palaan joskus kirjoittamaan vielä yhden kirjoituksen, muutoin en usko, että jaksan enää avautua tuntemattomille, jotka sitten iskevät vyön alle hetkellä, joka on muutenkin vaikea. Tiedän että kuulostaa mysteeriseltä, mutta selitän joskus.
Isot tsemppihalit teille ja voimia! Rapsutuksia Rippelle!
Voi harmi Liisa, mie ihmettelinkin sulkeutumista. Jos haluat, voit laittaa mulle meiliä : elina.kahkonen@yahoo.com (tai jos päätät avata blogin vain kutsutuille, niin haluan ehdottomasti lukea!)
PoistaTsemppihalit sinnekin! Muistan hyvin, miten ilkeät kommentit voivat satuttaa ja masentaa. Onneksi tähän niitä ei ole tullut.
Hengessä mukana! Rippe on mahtava tyyppi, toivottavasti teillä vielä vuosia edessä 🐴🐴
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaMinäkin luen ja tunnen tuskasi. Ei-hevosihmiset eivät tosiaan aina ymmärrä, miten kova paikka se on, kun hevonen sairastaa. Miten kiinni siinä omassaan on ja miten hirveää on katsoa, kun se ei voi hyvin.
VastaaPoistaTuntuu niin pahalta, että juuri Rippe sairastaa. Sinulle, jos kelle, todellakin soisi hyviä aikoja Ripen kanssa. Olet pitänyt siitä niin hyvää huolta, kuten sitä ennen Taavista.
Kunpa nyt löytyisi joku sellainen syy, joka saataisiin hoidettua. Elän hengessä mukana, vaikka juuri nyt omaa päätä sumentaakin univelka. Jaksamista!
Kiitos M lohduttavista sanoista. Ymmärrän kyllä loistvasti, että sulla on paljon muuta ajateltavaa nyt, toivottavasti pian tapahtuisi ja saataisiin iloisia uutisia!
PoistaHei! Tammani alkoi ontumaan reilu kuukausi sitten, löytyi paise vasemmasta jalasta ja ehdin huokaista helpotuksesta. Meni reilu viikko niin muutamien parempien päivien jälkeen hevonen oli koko etupäästään kipeä. Hoidettiin edelleen vasenta jalkaa,onko jalassa mätää, mutta miksi sen koko etupää on tönkkö. Ell kävi useamman kerran, kengittäjä kävi, oli hyviä ja huonoja päiviä. Alettiin hoitamaan hevosta kuin sillä olisi kaviokuume. Siinä meni sitten muutamia päiviä ja tilanne oli sama (no toki kaviokuumeessa tilanne voi olla pitkäänkin sama), pyysin eläinlääkärin käymään. Eri eläinlääkäri ja tutkittuaan hän oli varma että oikeassa jalassa on paise (kaikki alkoi vasemmasta). Mitään kaviossa ei näkynyt,hän teki päätelmän näkemän perusteella ja meinasi että ei näytä kaviokuumeiselta. Kaviokuumehoitoa ei purettu, vaan sen päälle alettiin hautomaan oikeaa jalkaa. Tämä asia tapahtui perjantai-päivänä ja tuli tiistai, tilanne oli sama. Soitin klinikalle ja sanoin että tulen kuviin. Kuvissa vasemman jalan paise oli ok, oikeassa näkyi varjostuma, jonka eläinlääkäri kuittasi että se johtuu siitä kun kaviosta on etsitty paisetta ja pohjaa kaivettu niin röngten näyttää sen varjostumana, ei ole paise. Kaviossa näkyi tämän varjostuman kohdalla pieni naulanpala, jolla ei ole mitään merkitystä? Molemmissa kavioissa oli aivan pieni rotaatio ja koska hevosen insuliinarvot ovat loistavat (eli kyseessä ei voi olla se perinteinen kaviokuume), tulimme kotiin diagnoosina mekaaninen kaviokuume, joka ei ole siis sama asia kun se perinteinen. Hoitona samanlainen kengitys kun kaviokuumeessa ja ruokinnan saa palauttaa normaaliksi, lisäksi ulkoilua saa pikkuhiljaa lisätä, kuitenkin sairastarhassa muutaman viikon. Hälyytin kengittäjän laittamaan sairaskengät. Sanoi että rotaatio on niin pieni että se on voinut olla hevosella "aina", epäili diagnoosia. Kuitenkin kengittäjä alkoi laittamaan sairaskenkää ja miten kävikään? Kun hän oli laittanut oikeaan jalkaan kengän ja oli katkaisemassa varvasta, alkoi mätää pursuta ulos joka välistä! Ja sitä mätää sitten tuli oikein kunnolla! Aivan sama kohta joka näkyi varjostumana kuvissa ja josta sanottiin ettei ole paise. Kun mätä oli valunut ulos, kengittäjä katsoi onkaloon (joka on valtava!) ja totesi että mitä ihmettä siellä onkalossa oikein on. Ja mikäs se siellä, naulanpala! Se naulanpala joka näkyi kuvissa ja jolla ei kuulemma myöskään ollut yhtään mitään merkitystä...että näin. Seuraavana aamuna hevoseni kulki täysin puhtaasti, ei mitään arkomista, silminnähden kipu hellittänyt.
VastaaPoistaOlen uinut niin syvissä vesissä,ahdistunut niin että oireilen fyysisesti ja suurin syy tähän on ollut se tietämättömyys. Kun kukaan ei ole osannut sanoa mistä tässä on oikeasti kyse. Ja kun pääsen klinikalle, saan diagnoosin niin se on aivan väärä. En edes uskalla ajatella mitä olisi tapahtunut jos kengittäjä olisi laittanut kengät niin että se paise olisi jäänyt huomaamatta, hevonen vaan on kipeä ja minä hoidan mekaanista kaviokuumetta, ihmettelen kun ei helpota. Tuskin oli monestakan millistä kyse, että se olisi voinut jäädä huomaamattakin...
Meidän matka jatkuu, onkalo on syvä ja sitä saa hoitaa todella pitkään että menee umpeen. Kun onkalo on aivan kavion kärjessä niin siihen ei pohjallinen auta. Vielä en huokaise helpotuksesta, mutta hiukan valoa näen tunnelin päässä.
Tarinan opetus olkoon, että vaikka kuinka tutkitaan ja tehdään diagnooseja niin siltikin voidaan olla väärässä...
Toivon sinulle sydämestäni voimia oikean diagnoosin löytämiseen. Kirjoituksellani ei ollut tarkoitus pelotella eläinlääkärien väärillä diagnooseilla, vaan tuoda julki se, että joskus sen oikean syyn löytäminen voi olla aivan valtavan vaikeaa. Kuitenkin jossain se syy on, joku sen ontuman aiheuttaa.
Voimia, Anne
Kiitos kokemuksista ja pitkästä viestistä! En pelästynyt, olen nimittäin itsekin tuskastellut sitä, että syyn löytyminen on joskus niin tuuripeliä ja arvailua.. Ja jos kysyt neljältä lääkäriltä, niin sulla voi olla neljä eri diagnoosia. Ja sitten kun hevonen on vielä vähän vanhempi, niin lääkärit vähän kitsaasti viitsisivät tutkia. :)
PoistaTunnistan hyvin ton fyysisen oireilun ja sehän ei ainakaan auta asiaa yhtään.
Onneksi teidän homma selvisi ja toivottavasti hepo toipuu hyvin kavioiden avauksesta.
Jaan tuskasi paraikaa sairasta koiraa hoivatessa, tästä onneksi kuitenkin tiedän, että pitäisi tulla kuntoon, mutta on sitä eläimen kipua todella vaikea katsella.
VastaaPoistaItseäni on joskus auttanut sellainen jostain lukemani ohje, että "varaa murheille aika ja sen ulkopuolella vain pakotat itsesi olemaan ajattelematta asiaa". Jossain tilanteissa se on toiminut, etenkin kun toitottaa itselleen, että se murehtiminen ja ahdistavissa ajatuksissa pyöriskely ei paranna sitä murheen aiheuttajan oloa yhtään, joskus jopa päin vastoin, jos oma ahdistuksemme tarttuu muihin.
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta itse olen joskus tästä hyötynyt. Suuresti tsemppiä ja jaksamista!
Kiitos tästä! Tuo voisi olla kyllä ihan yrittämisen arvoinen ohje!
PoistaJaksamista sinnekin koiran hoitoon! Meillä täällä juuri kuukausi sitten saatiin se marsun paisehoito päätökseen ja voi sitä onnen päivää!
Voi itku tuota Ripen ontumista. Mitään järkevää en osaa sanoa, tuo kun on niin ahdistavaa. Itse jouduin laittamaan PDIDD-ponini pois kahden vuoden yhteiselon jälkeen ja sitten pv-ruunani seuraavan kahden vuoden päästä jälleen saman kahden vuoden yhteiselon päätteeksi. Mietin jo koko harrastuksen paketoimista, mutta jostain kumman syystä sain voimia jatkaa. Minut ehkä pitää järjissäni se, että toinen hevoseni on pikkuponi, joka on ollut minulla 7 vuotta ja sairastanut yhden hyvin lievän ähkyn yhtenä päivänä. Mutta nämä isommat hepat ovat sitten olleet oikeita murheenkryynejä. Ponituuristani huolimatta olen kuitenkin yhä enemmän koko ajan tietoinen siitä, miten tämä hevosenpito on ongelmasta toiseen menemistä ja miten koko ajan joku uusi murhe odottaa kulman takana. En ihan oikeasti tiedä, onko tässä touhussa mitään järkeä.
VastaaPoistaOnhan marsu ok?
Tämä kaksi vuotta tuntuu olevan mullekin jonkinlainen kirous... Ja harrastuksen paketointi on täälläkin ollut mielessä usein ja on nytkin. Toivottavasti Rippe nyt saataisiin vielä sellaiseen kuntoon että se voi olla seuranani.
PoistaJa tuntuu myös siltä, että tieto tosiaan lisää tuskaa.. Mitä enemmän sitä tutustuu ongelmiin, sitä enemmän on tietoinen niistä kokoajan ja osaa niitä tarkkailla. Ja yhtä tarkkailuahan tämä tuntuu olevan.
Marsu on ihme kyllä viimein kunnossa. Se otti kyllä aika paljon aikaa ja sille tuli vielä joku fistelin tyyppinenkin siihen, jota käytiin avauttamassa. Mutta lopulta se meni umpeen, vaikka kuulemma sillä fistelillä ei olisi ollut marsun hyvinvointiin mitään vaikutusta. Ei kuulemma ole lääkäri sellaista marsulla vielä nähnyt (kaneilla kuulemma yleisiäkin), vaikka paljon on niitä hoitanut.. :D Ei yllättänyt yhtään.
Kaikkiaan siihen paise-episodiin paloi kyllä yli tonnin edestä rahaa, joten siksikin tämä Ripen ontuma tuli nyt vähän huonoon saumaan. Itselläni on kuitenkin suhteellisen pieni palkka. Mutta kyllä tässä vielä sitkutellaan. :p
Oi voi, marsunkin kanssa oli siis vielä murhettä. Onneksi on nyt kunnossa!
VastaaPoistaJa juu, rahallisestihan tämä eläinten sairastelu on ihan konkurssia hyvin äkkiä. Siinä ei paljon naurata, kun lääkärilasku on tyyliin puolet nettopalkasta. Ja sitten toinen eläin tempaisee perään samanlaisen. Kokemusta on.
Minähän heitin näiden kahden kuoppaan joutuneen sairastelijan jälkeen itseni ihan uusille ulottuvuksille ja ostin suokkivarsan. Aikaisemmin kaikki hevoseni ovat olleet iäkkäämpiä, mutta tuo onnenponi oli tullessaan 5-vuotias. Katsotaan onnistunko huijaamaan kohtaloa tällä nuorella hevosella. Sen hennoilla hartioilla lepää nyt koko hevosharrastukseni tulevaisuus, sillä jos sekin ottaa ja kuolee, lopetan taatusti koko touhun. Tai no, sitten jäisi poni taas yksin, joten kai tämä minun hevosenpitoni on jonkinsortin ikiliikkuja... Varsa on toistaiseksi pysynyt terveenä ja selvisi ruunauksestakin ilman pienintäkään ongelmaa, vaikka olin jo valmistautunut sen kuolevan leikkauspöydälle minun tuurillani....
No, aika näyttää miten käy, mutta tosiaan niinhän se on, että mitä enemmän osaa hevosta lukea ja tietää sairauksista, sitä enemmän saa murhetta kantaa. Jossain hetkellisissä valon pilkahduksissa osaan iloita siitä, että minun nykyisiltä hevosiltani kipua osataan nähdä ehkä vähän rivakammin ja ennaltaehkäistäkin jopa jotain, joten edellisten hevosten kurjat kohtalot eivät ole menneet ihan hukkaan. Mustempina hetkinä surkuttelen huonoa tuuriani ja häpeän sanoa, että tämä varsa on minulla neljän vuoden sisään kolmas hevonen. Ja minä kun en todellakaan kierrätä hevosia enkä vaadi niiden pysymistä ratsastuskunnossa. Kun nyt edes elossa ja kivuttomina voisivat pysyä.
Tsemppiä. Olette mietteissä.
Joo, ei se paljon naurata, kun säästötil hupenee hurjaa vauhtia ja luonnollisesti se ei kerkeä täyttyä kovinkaan nopeaa tahtia uudelleen. Mun niinhän nää aina menee - kaikki samaan aikaan kipeänä, itsekin tarvitsisi mennä lääärin ja tilin pohja jo paistaa. :D Olen jo realioinut osan omistamisani hevostavaroisa, kuten pari satulaa jne.
PoistaMie mietin tota varsa-asiaa silloin Taavin jälkeen ja se ehkä olisikin enää ainut vaihtoehto munkin kohdalla. Tai sitten ostan sen kauan haavelemani lämpösen vielä. ;) En minä siihen mun puskailuun sen kummempaa ratsua tarvisisikaan.
Ja samahan se on omallakin kohdalla. Juuri tuli vanhoja päivityksiä Facebookissa, jossa viisi vuotta takaperin mulla oli vielä Elmo! Ja mietin, että se voisi periaatteessa olla mulla vieläkin jos olisi pysynyt terveenä. Ja tietty sama Taavin kanssa. Mullahan on myös kriteerinä se, että kunhan voisi elää kivuttomasti, niin se riittäisi. Mut mun hevoset on aina niitä, joiden ennuste edes kivuttomaan oleiluun on toivoton. Ratsastusjutut on sitten ihan vaan suuri plussa tässä kaikessa räpiköinnissä.
Toivotaan, että teillä on onni myötä. Pakkohan sen on joskus kääntyä!
Täällä ollaan! Itse olen nykyään hevoseton kun tein raskaan päätöksen vajaa vuosi sitten ja jännevamman ja nivelrikkoepäilyn omaava humma sai laukata vihreämmille. Ei enää itkuja kun hevonen oli epämääräinen. Toivottavasti teillä paistaa aurinko risukasaan!
VastaaPoistaKiitos! Kyllä se on tietyllä tapaa helpottava tunne, kun sen kipeän laittaa pois ja huoli lakkaa.
PoistaTäällä myös yksi blogisi uskollinen lukija, vaikka liian harvoin tuleekin kommentoitua. Tämä on ehdottomasti yksi aivan suosikkiblogejani, ei pelkästään siksi että itsellänikin on noita eestinhevosia kaksi, vaan koska ihailen sitä, miten hyvin ja tarkasti olet perehtynyt kaikkiin hevosen hoitoon liittyviin asioihin! Ja juuri siksi kyllä tuntuukin niin epäreilulta, että juuri sinun kohdallesi nyt kertyy kaikkea murhetta hepojen kanssa. Olisitte kyllä ehdottomasti jo ansainneet huolettomia hevosteluvuosia Ripen kanssa! Ja uskotaan kovasti, että sellaisia teille vielä suodaan :)
VastaaPoistaTiedän enemmän kuin hyvin, mikä kokonaisvaltainen huoli jäytää kun eläin sairastaa. Viidestä koirasta olen joutunut aikoinaan luopumaan ja nyt nämä hobustytöt ovat lisänneet huolikertymää ihan huippuunsa, molemmat vuorollaan. Meillä on eletty kaviokuume, pääntauti, useat ähkyt, allergiset reaktiot ja Lawsonia-infektio. Kaikesta ollaan onneksi tähän saakka selvitty, mutta kyllähän tämä hevosenpito vähän sellaista "kauhun tasapainoilua" on, että aina sitä miettii, että mitähän seuraavaksi...
Tsemppiä teille ihan hirmuisesti, kovasti täälläkin odotellaan hyviä uutisia Ripen tilanteesta. Olette ajatuksissa!
-Marjo
Kiitos ihanasta kommentista.☺ Tuo kauhun tasapaino on kyllä oikein hyvä sana kuvaamaan tätä eläinten kanssa olemista. Haha!
PoistaOn sitä kaikkea murhetta teilläkin sitten ollut. Piti oikein googlettaa tuo Lawsonia-infektio..
Myötätunto saa minunkin sydämeni sykkyrään puolestasi. Muistissa niin tuoreena huoli ja ahdistus kipeän hevosen takia...
VastaaPoistaPäivä kerrallaan. Odottaminen on pahinta ja epätietoisuus. Olet tehnyt paljon hevosesi hyväksi .
Ihan hurjan paljon jaksamista !!
Miten totta onkaan lause : " huoleton on hevoseton "
Kiitos! Kyllä mieli on paljon pirteämpi näiden kaikkien ihanien kommenttien jälkeen. :)
PoistaTäällä yksi myötäeläjä joka lukee kyllä jokaisen postauksen vaikken kommentoikkaan. Meidän edesmennyt poni sairasti metabolista ja kaviokuumeoireita tuli ja meni. Lopulta kroonistunut kaviokuume vei voiton ja päätimme ettei enää kannata yrittää kun ponikin tuntui luovuttaneen taistelun. Lulu lopetettiin marraskuussa 2015 ponin ollessa vain 10 vuotias. Tsemppiä hurjasti ja Ripelle pikaista paranemista! ❤
VastaaPoistaSe on kurjaa, kun nuori poni menee kaviokuumeen kourissa. Rippehän on ollut siitä onnellisessa asemassa, että useammasta kaviokuumeesta huolimatta sillä ei ole yhtään rotaatiota kavioissa.
PoistaJa kiitos! Nyt tuntuu jo vähän valoisamalta, kun teitä ihania lukijoita onkin niin paljon.
Paljon tsemppiä ja jaksamista vaikeaan tilanteeseen. Epätietoisuus on pahinta myrkkyä. 😔
VastaaPoistaKiitos! Sehän se onkin, kun tietäisi edes, että mitä me tarkalleen ottaen voitaisiin hoitaa.. Oli ennuste sitten millainen vaan. Olisi joku syy.
PoistaLuin minäkin.
VastaaPoistaVoi, noissa hevosasioissa tuntuu kyllä olevan ihan yksin maailmassa, vaikka tosiaan niitä heppaihmisiä olisi ympärillä, mutta silti. Kaikkien päätösten kanssa on ihan yksin eikä siihen kukaan muu voi osallistuakaan. Joskus tuntuu, että kaikki päätökset on ihan yhtä huonoja ja sitten on vain jonkinlainen keskitie löydettävä.
Toivottavasti klinikkareissu menee hyvin ja syy löytyy. Mikään ei ole pahempaa kuin epävarmuus. Koita jaksaa pitkät viikot odottaen. Pidän peukkuja.
Kiitos! Näinhän se menee, ei niitä päätöksiä voi kukaan muu tehdä. Mutta tukena ja miettimässä tietenkin. :)
PoistaTsemppiä sinulle! Niin kauan on toivoa, kuin on elämää. Jospa klinikalla löytyisi syy ontumiseen ja samalla siihen parantava hoito. Kaikkea hyvää teille ja voimia!
VastaaPoistaKiitos Amalia! :)
PoistaPaljon tsemppiä ja toivotaan parasta!🙂 Täällä myös laiska kommentoija, mutta jokaisen postauksen luen mielenkiinnolla.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKurja homma! Tiedän tuon tunteen, kun oot niin yksin hevosesi vaivojen kanssa. Varsinkin, kun hepat on täällä kotona ja "yksin" harrastaa täällä niiden kanssa. Josen ontuman kanssa silloin pari vuotta sitten koin samoja tunteita, että tämä oli nyt tässä, enkä uskonut että siitä on enää suuntaa ylöspäin. Eikä oikeastaan ollutkaan, mutta en nyt tarkoita tai toivo etteikö teillä olisi. Toivottavasti klinikalla löytyy joku syy ontumaan. Ja jaksamisia sinne asti. Kaksi viikkoa on niin pitkä aika tälläisissä asioissa. ;(
VastaaPoistaKiitos! Kyllähän nämä aina kurjia on. :( Minä muistan vieläkin niin elävästi sen keväisen kamppailun Elmon ontuman kanssa, joka sitten päättyi kesäkuussa ponin lopetukseen... Mutta toivotaan, että Ripelle olisi jotain parempia uutisia.
PoistaTäällä yksi kiitollinen lukija!
VastaaPoistaKun hevonen on kipeä, on sen hoito yksinäistä puuhaa. Ei siitä mihinkään pääse, ei muita kiinnosta tai eivät osaa eläytyä jos ei samaa ole käyneet koskaan itse läpi. Kun itse pohdin akuutissa kaviokuumeessa kipulääkkeistä huolimattta ontuvan hevoseni lopettamista, minulle huikattiin neuvona mm. antaa hevoselle reikihoitoa ja inkivääriä. Ilmoitin ykskantaan, että jos auttajalla ei ole hirvikivääriä tai pulttipyssyä käsillä, niin nyt ei tarvitse tulla neuvomaan.
Lohdutuksen sanana "muiden ihmisten hevosista, jotka vuodesta toiseen jolkottelevat terveenä". Ei ne terveenä jolkottele. Omistajat eivät vaan tunnista vaivoja tai välitä niitä hoitaa.
Minunkin ensimmäinen hevoseni 35 vuotta sitten oli aina terve kuin pukki eikä koskaan päivääkään epäpuhdas. Paitsi että nyt tällä kokemuksella arvelen, että ei se varmaan aina niin priima ollut; silloin ei vain ollut hevosten terveydenhuolto näin kehittynyt ja omatkin hevosmiestaidot vasta lapsenkengissä. Kukin klenkkasi miten taitoi.
Joo - kyllä se on juuri näin, että siinä kipeän hevosen kanssa ei ihan kaikki neuvot aina miellytä.
PoistaTotta myös se, että suurin osa "terveistä" ei ole sellaisia oikeasti. Niinhän se Elmokin oli mulla viisi vuotta, eikä sillä mitään kummempaa. Paitsi nyt jälkikäteen mietittynä, niin tuskimpa ihan terve oli sekään. ;)
Voi että, harmi jos Rippe ontuu vieläkin :( itse käyn tuolla tallilla ja aina kun Ripen näen ajattelen että onpas se hienon näkönen. Oot pitänyt siitä hyvää huolta, mun mielestä oot hyvä esimerkki hevosen(ja varmaan muidenkin eläinten)omistajasta. Vaikutat siltä että oikeasti välität siitä eläimestä, haet sille tarvittavia joitoja etkä jätä oman onnensa nojaan. Tsemppiä teille jatkossakin ja toivottavasti klinikalta jotain selviäisi!
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaToivottavasti klinikalla löytyisi vihdoinkin syy ontumiseen ja se syy olisi hoidettavissa. Odottavan aika on pitkä. Tsemppiä ja jaksamisia sinulle ja rapsutukset superkomealle Ripelle.
VastaaPoistaKiitos. ☺
Poistaoon lukenut sun blogia monta kertaa ensimmmäinen ajatukseni oli kyllä sensurin alainen. Joten jätetään sanomatta.. En osaa muuta sanoa kun että toivottavasti kaikki menee vielä hyvin ja parhaiten... Koita jaksaa <3 Ja kaikkea parasta teille molemmille <3
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaYmmärrän hyvin huolesi. Niitä riitti todella paljon edesmenneen hevoseni kanssa, kun aina oli jotain pikkupulmaa, johon sai miettiä syytä. Tästä syystä en varmaan koskaan enää hevosesta itselleni haluaisikaan. Liian paljon murheita siitä saatavaan iloon nähden -tämä toki vain oma kokemukseni. Huomasin kyllä, että hevosen täytyy olla elämän suurin intohimo, että siihen jaksaa paneutua niin paljon rahalla, ajatuksilla ja työmäärällä.
VastaaPoistaTsemppiä kovasti!
Näinhän se on. Olen itsekin jotenkin sitä mieltä, että Ripen jälkeen hankin jonkun muun eläimen. :) Mutta toivottavasti sitä ei tarvitsisi vielä miettiä.
Poista