maanantai 29. toukokuuta 2017

Valoa tunnelin päässä


Halusin vain tulla teille lukijoillekin kertomaan, että kuvat on otettu tänään. Kavioluut eivät ole kääntyneet! Tämän parempaa uutista ei voisi saada. Vasemmassa saattoi olla ehkä millin tai kaksi, mutta se voi johtua ihan yhtä hyvin vähän pitkästä varpaasta, eikä ole ongelma missään nimessä.

Eläinlääkäri sanoi, että Rippe ei ole lihava, joten sinällään jatketaan, kuten ennenkin. Laitumelle Rippe ei tietenkään mene. Kaulasta hän oli sitä mieltä, että sille me ei oikein voida mitään. Ja kuulemma sen suureneminen voi olla myös iän tuomaa muutosta. 
 



Nyt sitten kengittäjän kanssa sovitaan treffit ja sitten Rippe pääsee tarhailemaan. Kipulääkettä se syö vielä yhden paketin verran (jonka aion kengityksen jälkeen puolittaa ja tiputtaa sitten asteittain pois). Jos kipua ei ilmene, niin sitten saa pikkuhiljaa palautella liikuntaa mukaan. Todella varovasti aloitetaan kuitenkin. 

Tänään juhlistettiin hyviä uutisia sen verran, että talutin papparaisen ketjunarun kanssa kentälle ja se sai piehtaroida viikon tallipölyt pois turkista ja haistella vähän ulkoilmaa. Pari pukkiloikkaa tuli narun päässä, mutta ei voinut kun nauraa. :) 



16 kommenttia:

  1. Miten huojentavia uutisia! Jaan ilosi ja toivon että kipu pysyy poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huojentavia uutisia! Viime yönä nukuin varmaan muutaman tunnin ja näin painajaisia mm. siitä, miten kavioluu tuli anturasta läpi jne. :D

      Poista
  2. Ihania uutisia. :) Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että saitte hyviä uutisia :)

    VastaaPoista
  4. Jes, mahtavaa! Toivottavasti toipuminen sujuu kivuttomasti sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti. :)

    VastaaPoista
  5. Upeaa! Kiva lukea näin hyviä uutisia!

    VastaaPoista
  6. Ihania uutisia! Rapsutukset Ripelle ja toivottavasti tällaisia koettelemuksia ei enää tiellenne tule. Kaikkea hyvää ja ihanaa kesää teille.

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, että tilanne näyttää hyvältä nyt!

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa! Toivottavasti pääsette pian taas normaaliin elämään kiinni!

    VastaaPoista
  9. Huh, onneksi saitte hyviä uutisia!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille kommenteista. :) On kyllä ollut todella helpottunut olo.

    VastaaPoista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.