Pitkä postaus verikokeista, ratsastusfiiliksistä jne.

Eipä ole tullut pitkiin aikoihin kirjoiteltua mitään! Olen vähän kasannut ajatuksia, eikä nyt liiemmin toisaalta ole mitään mistä kirjoittaa. Pääosin kaikki on ihan hyvin. Poni on pysynyt terveenä edelleen ja verikokeet antoiva viitteitä siihen suuntaan, että ruokinta ja liikunta on tasapainossa. Insuliini on viitearvoissa, kuten ennenkin, mutta glukoosin ja insuliinin suhde on parantunut, se oli Ripellä muistaakseni 4,75. Viimeksi se taisi olla jotain yhden luokkaa ja sellainen tulos puski vähän hikeä allekirjoittaneen otsalle. Prascendilla lienee tähän myös oma osuutensa.

"Glukoosi:Insuliini suhde lasketaan kertomalla mmol/l ilmoitettu glukoosiarvo kahdeksallatoista ja jakamalla se insuliinituloksella. Tuloksen pitäisi olla yli 10. 4,5–10 oleva tulos kertoo kompensoidusta insuliiniresistenssistä. Jos tulos on alle 4,5 on kyseessä kompensoimaton insuliiniresistenssi."

Se ACTH-arvo elää edelleen omaa pirullista elämäänsä ja on tätä nykyä 160.. Viimeksi puolikkaalla lääkkeellä tulos oli 137. Ei käy järkeen, ei. Ja kaikkien mielestä poni näyttää ulkoisesti niin paljon paremmalta, kun aikaisemmin.
Ell oli sitä mieltä, että lääkitystä olisi ehkä syytä nostaa. Mutta itse jäin asiaa vielä pohtimaan, varsinkin ponin ollessa ripulilla edelleen.

Siitä päästäänkin kätevästi siihen ripuliasiaan. Siitä minulla on sentään iloista kerrottavaa teille! Ripuli on loppunut. Tässä nyt kävi taas sellainen juttu, että bentoniittisaven aloituksen jälkeen heinä vaihtui toisen lohkon heinäksi. Se olikin reilusti kuivempaa ja selkeästi omaan silmään "parempaa". Sitä syötetään nyt alkuun puoliksi vanhan kanssa. Kaksi päivää tästä ihme ja kumma oli tapahtunut.

Se on kuiva! Kuiva!

Sitten kävi niin, että jostain syystä tarjolla oli vain vanhan lohkon heinäpaali ja seuraavana päivänä kannikat olivat märkänä ja poni piereskeli holtittomasti. Hain ystävältä muutaman paalin kuivaa, ettei mahan tilanne pääsisi enää pahaksi. Nyt on taas molempia heiniä avattuna, joten seuraan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu.
En ole uskaltanut kuitenkaan vielä lopettaa sitä bentoniittisaveakaan, vaikka vahvasti nyt näyttäisi, että heinä auttaa. Jännää sinällään, että mikä siinä sen lohkon heinässä sitten oli vikana. Sama säilöntäaine (maitohappo), sama heinäseos, sama korjuuaika, vain eri lohko. Märempää se ainakin jostain syystä oli. Tämä nyt oleva heinä on lähes kuivaa. 

Verikokeissa paljastui myös sellainen asia, että poni on jonkin verran aneeminen.. Alkuun olin asiasta melko ahdistunut, mutta sittemmin sitä on tallilla naureskeltu ja mietitty. Totesin nimittäin, että jos poni on nyt aneeminen, niin mitä se sitten on ei-aneemisena. Tallinpitäjä totesi, että taiat arvita turvavyön. ;)
Rippehän oli aneeminen lievästi myös keväällä, kun ekat kokeet otettiin ja tilanne on edelleen siis melko samanalainen. Mietittiin myös vaihtoehtoa, että se onkin tälle yksilölle ihan normaali tulos. 

 

Fengshuit kohdallaan. :D Oli pakko ottaa kuva, kun alkoi naurattaa sattumalta sävysävyyn osuneet tavarat.

Liikunnassa on ollut viimepäivinä kentällä jumppaamista. Poni on taas päässyt vähän jäykäksi, kun olen liian laiskasti sitä kentällä jumppaillut. Toisaalta olen itse ollut jonkin aikaa niin kipeä jaloista, että ratsastus on ollut jopa aavistuksen epäukavaa, kun lonkkiin koskee. Turhaudun sitten omaan vinouteen ja siihen, etten kykene korjaamaan ongelmaa. Eikä turhautuminen ainakaan paranna ponin liikkumista. Sitäpaitsi tuntuu, että silläkin on jotain syksyn kolotuksia. Niskojen jumituksen takia nöyrryin pitkästä aikaa ottamaan kuurin lihaksia rentouttavaa öiksi.
Tänään sitten olikin ihan eri fiilis hevosen selässä. Sain lonkat kunnolla auki ilman kipua ja jalat kiinni hevoseen. Rippe ei keskittynyt yhtään, vaan suurinpiirtein vihelteli ja katseli maisemia. Mie koetin nätisti sille monta kertaa vihjata, sitten sanoin rumemmin, enkä saanut vieläkään vastakaikua. Sisuunnun niin, että keräsin ohjat kunnolla käteen ja aloin ratsastaa. Ja taas kerran se toimi. Poni totesi, että tehdään sitten. 

Tein ravi-käynti siirtymisiä ja taivuttelin kaulaa. Oikealle oli vaikeaa ja jäykkää, poni olisi mielellään jättänyt päänsä kannateltavaksi ja kun pyysin nostamaan, niin se vastusti apua jäykistymällä. Olisi pitänyt aiemmin ottaa laukkaa mukaan.
Kun sitten otin laukkaa ja tunsin ponin perän sisällä, niin pyysin sitä pitkillä sivuilla lievään avoon. Alkuun se hetken kyseli onko pakko, mutta kun kerran raipan kanssa napautin, niin takapuoli löysi oikealle paikalle. Laukka lyheni hienosti ja poni suoristui. Toiseen suuntaan laukka olikin sitten aikamoista säätämistä, mutta enemmän kai kyse oli oman kunnon loppumisesta. Ei olla kumpikaan totuttu tekemään tällaistä reipastempoisempaa treeniä, vaikka ilmiselvästi olisi tarvetta. Laukkojen jälkeen sain sitten nauttia muutaman kierroksen hyvää ravia myös oikealle. Pysäytin, kiitin ja pomppasin samantien pois selästä.

Mulla on kai liikaa tapana jäädä junnamaan sitä samaa tehtävää ja hioa käyntiä loputtomiin. Pitäisi vaan uskaltaa rohkeammin ottaa ravia ja laukkaa, vaikkei poni tunnu täysin hyvältä käynnissä. Kun lopulta saattaakin olla enemmän kyse siitä, että poni on alkuun niin jäykkä, että lihakset pitää saada lämpimiksi. Ja sitäpaitsi ravissa on helpompi pistää poni töihin jos se alkaa keskittyä muualle.
Ja toisaalta haluaisin aina olla niin kevyt, enkä oikein raaskisi käskeä. Ja jotenkin aina annan ponille ohjaa lisää, etten vaan vedä suusta ja koetan henovaraisesti neuvotella, ettei poni nyt vaan koe minua epämukavaksi. Ja poni antaa ymmärtää, että puhu sinä kädelle vaan.
Olisi helpompi, kun alusta asti ottaisi ohjat käteen ja selkeästi kertoisi, että nyt mennään näin. Nyt mulle käy lähes aina niin, että ensin koetan olla kohtelias ja kysellä, että josko tehtäisiin tätä ja poni kyselee, että mitä tuolla tiellä tapahtuu. Sitten pyydän, että voisitko keskittyä, kääntäisitkö päätä tänne, voisitko kuunnella, olisiko mitenkään mahdollista tehdä näin tai niin. Ja sitten lopulta kyllästyn ja puhun ISOILLA kirjaimilla. Ja jälkikäteen on paha mieli. Vaikka poikkeuksetta minun ei tarvitse koskaan kahdesti puhua isoilla kirjaimila, niin en haluaisi joutua kertaakaan tekemään niin.

 

Ja loppuun vielä pieni asia, jonka olen huomannut Freeformin myötä: Rippe on saanut sään taakse selkään lisää lihasta. Lisäksi klippauksen jälkeen sen selkälihakset ovat (vastoin ennakko-odotuksia) olleet todella pehmeät, eikä selkä enää arista yhtään. Ilmeisesti se pitkä karva ei ole kovinkaan hyvä lämmöneristäjä ja jatkuva loimius on ainakin selän lihaksistolle parempi.

Syksyn kuulumiset (mm. satula-analyysia, karvanajosuunnitelmia ja mahan tilannetta)

Tilanne täysin hallinnassa.. :D

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kuulumisispostausta pitkään aikaan. Pitkiin aikoihin ei ollut mitään uutta kerrottavaa; maha pysyi samanlaisena, mutta poni virkeänä. Mahahaavalääke ei auttanut mahaan yhtään, eikä ponin käytös muuttunut sen myötä mitenkään, joten tuskin oli kyse mahahaavasta. Tulipahan kokeiltua. Sensijaan samalla jätin hiivat ja muut pois ja kahdessa päivässä oltiin alkutilanteessa.. Eli ne ainakin jonkin verran helpottavat.

Oikeastaan muutama päivä sitten ongelmassa tapahtui selkeä muutos parempaan. Edelleen takajalat ovat joka päivä hiukan ruikussa, mutta kuivat ja harjattavissa. Useampi viikko on nimittäin mennyt niin, että tallille tullessa olen aloittanut hommat takapuolen pesemisestä, pahimpina päivinä kurapaskaliru tippui vuohisia pitkin maahan, kun saavuin tallille..
Se ainoa muutos muutama päivä sitten oli, että tuuppasin puuron sekaan reilulla kädellä vehnälesettä. Sehän oli jossain vaiheessa herkkua, sittemmin tapahtui jotakin ja leseestä tuli inhokkia. Puuron seassa se näemmä uppoaa kuitenkin ja hyvä niin - se tuntu rauhoittavan vatsaa edes jollain tasolla. Ruokavalio koostuu nyt siis kivennäisestä, leseestä, pellavasta (koska se on puuron maistuvin ainesosa) ja proteiininappulasta. Lisäksi ruutalla menee sitten hiivat (Black Horse yeast booster), maitohappobakteerit ja oluthiiva.

Tähän väliin jäniskevennys, kun juoksutin ponia liinassa niiden vaahtrakuvien jälkeen.. Virtaa oli ja homma ei aina ollut ihan hallittua menoa. Mutta joskus näinkin. Aniharvoin tulee liinan päässä juoksuteltua, kun se sitten useimmiten on juuri tätä.

 

Olen nyt liikuttanut Rippeä niin, että 2-3 päivää liikuntaa ja sitten vapaapäivä. Se on tuntunut todella sopivalle tahdille ja poni pysyy virkeänä ja siitä on mukava lähteä töihin. Kaksi päivää liikuntaa jos ei tehdä mitään erityisen rankkaa. Kolmas sitten palautteluun jos tulee mentyä toinen päivä vähän rankemmin.

Lihaksia olen välillä vähän hieronut ja ne ovat pysyneet pehmeinä. Tiistaina meille tulee eläinlääkäri taas ottamaan verikokeet ja jos onnistutaan saamaan suunavaaja ilman rauhoitusta, niin suuhunkin voisi katsoa. Otetaan ACTH-koe ja sitten laajat verikokeet, joissa näkyy mm. maksa- ja munuaisarvot sekä paastoinsuliini. Ihan mielenkiintoista katsoa, että mitä on tässä kevään ja kesän aikana tapahtunut. Poni ainakin voi hyvin mahaa lukuunottamatta ja ulkoiset cushingoireet ovat pienentyneet. Karva kyllä kasvaa edelleen, mutta ehkä se on aavistuksen erilaista. Klipperin terät ovat teroituksessa, joten parin viikon sisään olisi sitten aika taas hurruutella karvat pois.

Aion tänä vuonna olla vähän aikaisemmassa, jotta pakkasille kerkeää kasvaa karvaa. Ja ideana olisi, että nyt klipataan kokonaan ja talvella tarpeen vaatiessa voisi klipata vain osan ponia, jolloin pärjäisi ulkonakin esim. ilman kaulakappaletta ja vähemmällä loimituksella. Nythän se tukalin aika on, kun ilma on päivällä lämmin, mutta karva pitkä. Toisaalta tuo karva ei tunnut olevan kovinkaan lämmin esim. tuulella ja sateella vaan poni palelee. Siksi se on ollut loimitettuna huonommalla säällä.

Tässä yksi kaunis ja harvinainen päivä me eksyttiin Ripen kanssa kentälle jumppaamaan. Huomaa kyllä, että ollaan paljon maastoiltu. Poni on melko vino. Mutta jäykkä se ei ollut ja työskenteli todella mielellään, mitä nyt vähän kyttäili alkuun. Ensin käynnissä pitkään hain ponia suoraksi ja ympyröillä rehellistä taipumista. Ja keskityin myös omaan istuntaan, jotta kyljet on yhtä pitkät ja molemmat istuinluut satulassa.
Kun alkoi tuntua hyvälle käynnissä, otin muutaman kierroksen suuntaansa kevyttä ravia melko pitkällä ohjalla. Sitten laukkaa molempiin suuntiin ja lopuksi muutama ympyrä myös vastalaukkaa. Edelleen melko pitkällä ohjalla, mutta tarkkana ponin kupeista ja asetuksesta. Tuo vastalaukka on tämän ponin paras suoristaja!
Vastalaukan jälkeen mulla oli alla ihan eri poni. Se pyöristyi, nosti selän ylös ja liikkui omalla moottorilla tyytyväisenä ja suorana (minä myös). En mennyt enää kauaa, muutama hyvä kierros ja ympyrä kumpaankin suuntaan. En halunnut väsyttää ponia, kun se työskenteli niin hienosti! Sitten kiitokset, leivät ja alas selästä taluttamaan loppukäynnit. Jäi tosi onnistunut fiilis.

Olen mennyt nyt tuolla Freeformilla kaikki ratsastukset ja ostin siihen alle tuon HAF-padinkin. On se vaan kätevä ja hyvä, ei tarvi säätää kaikkien romaanien kanssa ja satula tuntui asettuvan mukavasti paikalleen. Lisäsin vielä väliin geeliromaanin palat tuomaan lisää vaimennusta ja mukavuutta. Hikijälkikin oli tasaisempi. Jalustimia siirsin vähän taaemmas ja voi hitsi, miten helppo on nyt keventää ja olla.
Vieläkin välillä innotun satuloimaan liian taakse tuon satulan, mutta se kyllä asettuu omalle paikalleen viimeistään ensimmäisessä laukassa. Se ohjeistetaan sovittamaan niin, että istuimen syvin kohta tulee siihen kohtaan, jossa istuisit ilman satulaa. Satula joustaa edestä lähes loputtomasta, joten lapoja se ei kiristä. Tässä mallissa on avoin säkätila, joten se ei painu säkään kiinni.
Kevyt ja mukava käsitellä, pehmeä ja lämmin istua, kaikinpuolin kyllä kiva satula. Ja hyvin siitä oppii pysymään tasapainossa ja käyttämään keskivartalon lihaksia. 
 

Yhteinen evästauko ennen treeniä

Treenin jälkeen talliin lähdössä.

Mahan tilannetta ja satulan asetuksia edelleen

Mitä kuuluu mahalle? Siihen en osaa vastata. Takajalat on ruikussa edelleen, mutta poni pirteä ja hyvinvoiva. Selvästi mahan hoitaminen on lisännyt ponin vireystasoa eli kyllä se kipeä olikin. Nyt on mennyt viikon verran maitohappobakteeria, tiistaina saapui aiemmin tilaamani hiivavalmiste ja sitä on syöty siitä asti, elektrolyyttiä ja omepratsolia menee myös varmuudeksi pieni annos. Ja kaikki nämä ruiskulla suoraan ääntä kohti kahdesti päivässä.

Pellavan lisäsin torstaina, koska sen poisjättö ei rauhoittanut mahaa, joskaan ei syöttäminen ole parantanutkaan. Mutta se kelpaa ponille superisti, joten menköön, kun kerkesin sen säkinkin ostaa.

Kalkin vielä lisäsin eilen ruiskumixiin ja tänään ei tullut ratsastaessa yhtään löysää läjää, eikä tarhassakaan ollut teille kuvattavaksi niitä huonoja kasoja. Joka päivä tarhassa on sekä hyviä kasoja, että huonoja kasoja. Se on alusta asti ihmetettänyt minua.

Kuitenkin persus näytti myös tänään tältä: 

Nämä mahavaivat on toki vähän pitkäpiimäisiä ja hankalia hoitaa. Varsinkin jos syy tosiaan on tossa Prascend-lääkkeessä, niinkuin epäilys on. Jos ei ole tilanne rauhoittunut viikon sisään, niin soitan ell ja pohditaan sitten yhdessä tätä asiaa.

En voi olla miettimättä Taavia, kun painin vatsavaivojen kanssa. Se on ollut viikolla paljon mielessä. Sen kanssa lopulta hävisin pitkn ja tuskaisan taistelun vatsavaivojen osalta. Enkä vieläkään ole täysin hyväksynyt sitä.
Mahaan liittyvät ongelmat saavat niskakarvani pystyyn. Onneksi ongelmat ovat erilaisia, muuten saattaisin vaipua melkoiseen epätoivoon. Ja Rippe vaikuttaa tällä hetkellä kivuttomalta, liikkuu mielellään ja virtaa riittäisi jaettavaksi muillekin. 

 

Olen pelännyt paljon kaviokuumetta suoliston huonon kunnon takia, mutta itsestäni on ollut hassua huomata, että kavioiden kuumotus ja pulssit ovat hävinneet, kun mahaa on hoidettu.
Lisäksi yhtenä päivänä sain melkein paskahalvauksen, kun toinen etunen oli kuuma ja pulssitti äkäisesti. Poni arkoi sitä ravissa. Onneksi ennen pahinta hysteriaa tajusin tutkia kavionpohjaa ja säteitä tarkemmin. Poni oli astunut omaan lantaansa ja säteiden uurteissa oli päässyt taas muhimaan bakteereja. Kavion huolellinen puhdistus ja desinfiointi rauhoitti pulssia ja lopetti arkomisen heti. Iltaan mennessä tilanne oli normaali kaikiltaosin. Huh!

Satulan kanssa on testattu kaikenlaista ja jokaisella ratsastuskerralla se tuntuu aina vaan enemmän hyvälle. Siinä on helppo olla jalustimien varassa. Rippekin tykkää kun olen lenkillä kevyessä istunnassa. Pientä säätöä on vielä satulan oikeassa paikassa, pehmusteiden ja ponin tyytyväisyyden välillä. Kun minä olin tyytyväinen pehmusteiden tuomaan selkärangantilaan sun muuhun, niin poni ei ollut. Kun vähensin välistä, niin poni muuttui taas tyytyväisemmäksi. Minulla on tähän oma teoriani, saman syyn takia alunperin otin rungottoman käyttööni. Mutta en halua siitä vielä blogissa enempää puhua. Olen sitten kuunnellut enemmän ponia ja mennyt sen mukaan.
En ole ihan varma, että oliko tuo säkäleikkaus sittenkään hyvä. Se tuntuu tekevän satulan tasapainoisesta istuvuudesta paljon haastellisemman. Eikä tämä ole lainkaan sama asia, kun sovituksessa ollut (vanhempi?) Freeform. Itse toki tykkään tästä enemmän.

Kahtena päivänä hieroin ponin selkää. En tiedä tykkäsikö poni ja ainakin oman ylävartalon sain jumiin, mutta Rippe on hieronnan jälkeen liikkunut irtonaisemmin. Tänään lihakset tuntuivat todella pehmeiltä, eivätkä aristaneet. Ehkä siitä siis oli hyötyä, vaikka näin maallikkona puuhailinkin. Tuon uuden satulan ei ainakaan pitäisi puristaa tai kiristää mistään.

 

Loppuviikon tapahtumia, tarhakamuja, maastoilua ja irtokenkiä.

(ei ole suoritettu vielä tarhan siivousta)

Aika haipakkaa on loppuviikko mennyt kengityksen jälkeen. Torstaina oltiin maneesissa iltasella. Tehtiin vähän puomijumppaa ja sitten ihan vaan vähän laukkaa (jossa sain melko ison pukin, kun kevyesti napautin raipalla lavalle!) ja ravia. Ravissa meno tuntui itsestä epämääräiseltä, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kyse taitaa olla voimattomuudesta.
Tein nimittäin lopuksi neliötä, jossa kulmissa siirsin etuosaa sisälle kulman läpi, siitä suoraan ravia muutama askel, käyntiin ja uusi kulma. Yksi lempitehtäviäni! Alkuun ravi-käynti -siirtymässä Rippe roikkui vahvasti ohjalle, oikein lysähti käsille. Kun pidin vain tiukasta tuntuman löysäämättä, se ensin hämmennyksestä pysähtyi, seisoi hetken suutaan mukeltaen ja sen jälkeen tapahtui se, mitä odotin: Rippe nousi edestä aikomuksenaan peruuttaa, jolloin se keveni. Heti paine pois ja kiitos. Kolmen toiston jälkeen käsillä makaaminen loppui ja samalla myös ravi parani.

Pyysin kuitenkin ystäväni sunnuntaina katsomaan Rippeä kanssani, jotta saan mielenrauhan sen liikkumisen kanssa. Hänkin oli sitä mieltä, että hermoilen ehkä ihan turhaan. ;)

Perjantaina päätin sitten lähteä maastoon katsomaan, miten siellä kulkee.. Noh, vauhdikkaasti kulki. :D Häntä tötteröllä täysii on Ripen mielestä ainut oikea askellaji maastossa ja oli siinä pidättelemistä. Eikä tuntunut enää ravikaan yhtään epämääräiseltä.  Autotien vartta se kulki varmanlaisesti eikä pelännyt autoja. Metsään meno oli virhe, siellä oli osittain melko syvä hanki ja yhdessä kohtaa upottiin oikein kunnolla. Pihatielle päästyämme huomasin, että kenkä puuttuu!!

Rippe sai perjantaina myös uuden tarhakaverin. Tämä on vain väliaikaista (koska hevonenkin on tallilla vain hetken hoidossa), mutta ainakin ruskealle ruunalle ilmeisesti hyvin terapeuttista, kun se alkoi heti syödä paremmin.
Ja Rippe on varmasti helppo liittää sitten muidenkin talliin muuttavien kanssa samaan, kun se on noin kiltti. :)

Onneksi sain lauantaiksi hälytettyä yhden tutun lyömään Ripelle uuden kengän, kun vanhaa kenkää ei enää löytynyt. Käytiin sitten lauantainakin maastossa, mutta mentiin eri paikkaan ja pysyttiin teillä. Ilta kerkesi jo sen verran tulla, että pakkanen jäädytti tiet, pehmeämmissä kohdissa otettiin kuitenkin vähä ravia ja laukkaakin. Menojalkaa vipatti Ripella niiiin kovasti. 
On se vaan niin hyvänmielenponi, että sen tohotuksesta maastossakin tulee hyvälle tuulelle. Se muistuttaa aika paljon sitä ensimmäistä poniani Elmoa. Toisaalta Taavin jälkeen meno maastossa tuntuu välillä aika veikeälle, mutta onneksi on takamuksen alla tukeva länkkäri. Hah.
Ostin muuten Ripelle erittäin halvalla Hubertuksen yleissatulan silmälläpitäen esim. pieniä hyppelöitä tmv. Ja mikä siinä oli parasta, se istui ponille hyvin. Mikä tuuri!

Satuloidessa on muuten ollut hauska huomata, että satulavyön kiristyksen aikaan esiintyvä hampaiden napsuminen on vähentynyt neljän satuloinnin aikana jo huomattavasti. Ekalla kerralla napsuttelu alkoi jo vyön osuessa mahaan, nyt napsuttelua ilmenee vaan pienen hetken vyön kiristyksen aikana ja sekin on kovin lievää.
Myös kuolaimista on tullut kiva juttu, kun samalla saa aina kivennäisnappulan. Tänään kuolaimet oikein hamuttiin suuhun. :)

Poni alkaa muutenkin vähän muuttua enemmän edukseen, karvaa on tippunut paljon ja olomuoto on sitämyöten paljon siistimpi, silmät ovat puhtaammat ja kaviot huolitellummat. Se alkaa näyttää jo ihan siedettävältä.. Odotan innolla kesää.

Viikon hiljaiset kuulumiset ja perjantaiyllätys

Viime päivityksestä on kulunut aivan liikaa aikaa, mutten ole yksinkertaisesti kerennyt tänne koko viikkona. Taavikin on keskiviikkoa lukuunottamatta lomaillut koko viikon. Olen ollut aikalailla työllistettynä koko viikon ja illat ovat venähtäneet pitkiksi. Tallille mennessä on pilkkopimeää ja oman otsalampun tehon totesin keskiviikkona aivan riittämättömäksi. Onko kellään suositella tehokasta ja hyvää otsalamppua?
Kentällä on kyllä hyvä valaistus, mutta Taavin kanssa kentällä tuhraaminen on niin turhauttavaa, eikä sitä kovin montaa kertaa viikossa viitsi muutenkaan tehdä. Lisäksi pimeys ja alkuviikon pitkät päivät töissä on kyllä vieneet suurimmat mehut, joten en edes viitsi väsyneenä lähteä ratsastamaan. Olen kuitenkin joka päivä käynyt moikkaamassa Taavia ja antanut sille useimmiten myös ruuat samalla. 

Ja tietenkin olen koettanut arpoa, että laitetaan loimea vai ei. Jos otan loimen pois, niin takuulla sataa koko seuraavan päivän. Jos taas laitan loimen, niin aurinko paistaa ja tuntuu, että Taavi sulaa loimiensa kanssa. Haluaisin pitää sitä mahdollisimman paljon ilman loimea, mutta en myöskään raaski seisottaa sitä sateessa kastumassa.

Lisäksi se uusin Horseware on jo kahdesta kohtaa revitty ja se odottaakin tällähetkellä kotona paikkausta (seuraava loimi täytyy olla vähintään 1200d). Taavilla on ollut nyt käytössä käytettynä ostetut ja paikatut vanhat Thermo Masterit, toisen fleecevuorellisen kyllästin ja se pitääkin nyt hyvin vettä selän kohdalta (olisi voinut tosin laittaa sitä kyllästettä myös helmaan, kun nyt se imee kaiken veden). Vuoreton malli on kyllästetty jo kesällä ja pitää myös hyvin vettä. Kolmas on roikkunut tallilla pyykkinarulla kohta kaksi viikkoa kuivumassa... Ei oikein kuivu. :D 

Se edellisen postauksen lännensatula tuli myös lunastettua, joten sinällään tuo töissä viihtyminen ei ole ollenkaan huono ajatus. ;) Se on kyllä todella mukava satula istua ja ihan ensimmäinen, jossa en lenkin aikana jatkuvasti väännä ja käännä asentoa, voin istua rennosti jalat omilla paikoillaan koko lenkin. Taavikaan ei ole kipeytynyt, joten eiköhän tuo ihan hyvä nyt ole. Ainakin leveyttä on paremmin kun edellisessä ja lyhyempi helmakin on tuntuu paremmalta. Vanha satula meni myös kaupaksi ja lähti tänään uuteen kotiinsa, joten se vähän tasoittaa tilin vajausta. :)
Ostoslistalle päätyi nyt myös satulateline jaloilla, sellainen pitäisikin olla tulossa. Tuon hintaluokan satulaa ei enää viitsi säilytellä lattialla.

Huomenna tallilla on Halloween-juhla ja Taavi aikoo pukeutua (tai siis Taavi puetaan) sinne, eilen sovitettiin pukua. Heli on toivottavasti saanut sen huomiseksi valmiiksi. Itselle en ole kerennyt edes miettiä vaatteita. Katsellaan... :) Luvassa on pientä esterataa, maastakäsin tehtäviä ja ratsain tehtävärata. Ensin oli tarkoitus, että menen ainakin tehtäväradan ratsain, mutta tänään (perjantain kunniaksi) tarhasta käveli talliin hevonen, jonka jalka näytti tältä: 

Joku hokillinen on kolhaissut vähän oikeaa takasta. Huomasin aluksi turvotuksen ja Taavi aristi koskemista jalkaan. Pesun jälkeen tämä sitten paljastui.
Onneksi Taavi varaa painoa jalalle, mutta aristaa selvästi jalkaa ravissa ja käynnissä (joka nyt ei Taavin tapauksesa kerro mistään vakavemmasta, sehän nilkuttaa ihan kaikista haavoista). Kuitenkin käynnissä voidaan varmasti huomenna osallistua maastakäsin. Se tuskin on jalalle pahaksi. Harmittaa kyllä, kun nyt olisi ollut taas hyvää aikaa ratsastaa. Nyt vain sitten optimistisia ajatuksia, ettei jalkaan tule impparia ja se lähtee paranemaan mukisematta.

Posti toi myös mukavaa tekemistä viikonlopulle, vaikkei ratsastus onnistusikaan:

Lännensatula kokeilussa

Eilen meille haettiin lännensatula sovitukseen. Satula on Premier-merkkinen, custom-valmisteinen, pyörehelmainen ja fullquarter-rungolla. Värinä kaunis punaruskea. Satula näytti kuvissa siltä, että se saattaisi olla Taaville sopiva, se on kaarevarunkoinen ja melko leveä.

Eilen Taavilla oli kraniohoidon jälkeinen vapaapäivä, mutta illalla käytiin kuitenkin jo mallailemassa satulaa selkään. Ilman vyötä se näytti todella kivalle, se pysyi selässä hyvin paikallaan, eikä keikkunut. Siihen jäi reilusti selkärangantilaa ja edestä se asettui minusta kauniisti. 

 
Kun laitettiin sitten vyö kiinni, niin satula keikkasi eteen ja jäi takaa ilmaan, tämä korostui, kun Taavi käveli satulan kanssa. Padi auttoi toki vähän, muttei poistanut ongelmaa. Kokeiltiin satulaa pariinkin eri kohtaan, mutta aina sama juttu. Toisaalta myös vanha, kapeaksi jäänyt ja liian suora satula teki samaa, toki lievemmin. Päätettiin kuitenkin vielä selvitellä netistä ohjeita ja latsoa tilannetta paremmin seuraavana päivänä.

Illan aikana surffasin pitkin netin ihmeellistä maailmaa, lueskelin lännensatuloista ja katselin videoita niiden sovituksesta. Tulin siihen tulokseen, että leveys tässä satulassa on varmaankin ihan kohdallaan (etupaneelien muoto on tismalleen Taavin muotojen mukainen, ei purista eikä kiristä mistään, etukaaren ja sään väliin mahtuu painon kanssa kaksi sormea), se ei myöskään ole liian suora (ei jää kantamaan edestä ja takaa) ja pituuskin on hyvä.
Harmittavan vähän löytyi tietoa siitä, miten satulan kuuluisi istua takaa ja saako se nousta ilmaan. Toisaalta itse järkeilin, että melkein pakostikin satula nousee takaa ilmaan, kun se ainoastaan kiristetään edestä hyvin pieneltä alueelta. Ainoastaan sen löysin, että paino ei saa tulla pelkästään helmojen reunoille, vaan sen pitäisi osua keskelle paneeleita ja näinhän Taavin kohdalla käykin.
Lisäksi löysin videon, jossa satulan takaosaa heiluteltiin ja todettiin sen olevan "fine". Eli ainakaan kovin tiukasta se tuskin saisikaan selkään asettua ilman painoa. Silloinhan vaarana olisi, että se painaa liiaksi takaa.

Satula alta

Soitin myös satulan omistajalle ja kyselin, miten se on sopinut hänen hevoselleen ja onko se noussut takaa. Hänelle satulan on sovittanut ammattilainen (ja se oli ainut jonka hänen hevosensa hyväksyi) ja sain mieltä piristävän vastauksen; satula on noussut takaa niin hänen hevosellaan, kun kaikilla muillakin joille sitä on sovitettu. Se ei hänen tietämyksensä mukaan ole ongelma (hän oli itse nimittäin alkuun ihmetellyt samaa juoksuttaessa) jos se painon kanssa istuu selkään hyvin ja tasaisesti. Eli painoa vaan kyytiin ja kokeilemaan! Hän myös neuvoi sitomaan satulavyön edessä olevista molemmista lenkeistä läpi yhden sijaan.

Tänään sitten uudella puhdilla tallille sovittamaan. Sidoin satulan ohjeen mukaan molemmista renkuloista läpi ja se vakautti satulaa aivan huomattavasti. Vaikka se edelleen Taavin kävellessä nousi hieman, niin se otti silti melkein koko matkalta kiinni hevoseen, eikä ollut enää hutera tai käsin heiluteltavissa.
Painon kanssa tilanne vain parani; satula painui sopivasti alaspäin ja pysyi siinä. Se ei noussut takaa liikkeessä vaikka nousin penkistä ylös eikä ravissakaan keikkunut.

Maastolenkillä satula oli ihan taivaallinen istua, Taavi liikkui hyvin ja oli tyytyväinen. Satula ei liikkunut koko lenkin aikana mihinkään ja oli todella tukevan tuntuinen.
Taavin liikkumiseen teki paljon myös Nooran tekemä hoito, sillä laukassa oli ihan erilainen meno. Liike alkoi kunnolla takaa ja Taavi ponnisti koko kehon läpi laukan pyöriväksi. Aivan sairaan mahtava fiilis! Ilmeisesti myös Taavilla oli mukavaa, sillä se olisi lopulta halunnut vain laukata kaikki ravipätkätkin, mikä on melko harvinaista. Lenkin jälkeen satula oli mukautunut paremmin ja näytti hyvälle. 

Lenkin jälkeen

Jottei lenkki nyt olisi llut ihan liian täydellinen, niin Taavin palautumisessa ilmeni ongelmaa; se yskähteli lenkin alussa muutamia kertoja ja  puuskutti todella voimakkaasti pidemmän ravi- ja laukkapätkän jälkeen. Vielä kahden kilometrin kävelyn jälkeen se edelleen tallin pihalla oli sieraimet levällään, joskaan ei enää "huohottanut". Sitten tilanne kyllä tasoittui.. Täytyy seurata, miltä se alkaa näyttää. Ehkä ruokaan lisätyt yrtit ovat saaneet limat liikkeelle tai sitten Taavi käytti itseään pitkästä aikaa oikein kunnolla ja satulakin tuo aika paljon lisäpainoa kuormitukseen. Pirteä se on, kokoajan keksimässä kaikenlaista jekkua ja höristelee kun menen hakemaan. Pitkästä aikaa. :) Olen niin ihmeissäni kranion hyvistä vaikutuksista joka kerta. Aivan ihmeellinen hoitomuoto!

Satula saa olla meillä testissä koko ensiviikon ja tarkoitus onkin testailla sitä nyt kaikessa mahdollisessa, jotta mahdollinen epäsopivuus tulisi esiin. Tällähetkellä tilanne näyttää kuitenkin melkohyvältä, vaikka lompakko-parka saattaa olla asiasta toista mieltä..

Ainiin ja muistakaa heijastimet!

Älä työnnä silmää nokkoseen jne..

Kahdessa päivässä on keretty paljon. Pojjaat ovat laukanneet monen monituista kertaa ja eilen yritettiin saada Taavia hikeen, vaan ei saatu! Käytiin yli 6km lenkki metsä- ja hiekkateillä. K ravasi ja laukkasi ihan reippaasti, mutta ei ollut edes vyön kohta juurikaan hikinen. Mukana rämpinyt ja kirmaillut allekirjoittanut kyllä oli senkin edestä. Taavi vasta alkoi lämmetä ja innostua lenkin puolivälin jälkeen. Alkulenkistä se oli vähän tahmea, niinkuin lähes aina.
Ensimmäinen laukka saatiin nousemaan, kun olin ensin mennyt kauemmas houkuttimeksi ja sittenhän Taavi kirmasi luokseni laukkaa oikein tomerasti. Yksi kerta riitti ja vauhtia riitti ilman houkutintakin jatkossa. Harmi, että kaikki kuvat heilahtivat varjoisella metsätiellä. 

Sieltä sitä tullaan ravia!

Itsehän sitten teloin peukaloni kahteen kertaan sillä lenkillä, yhden kerran Taavi tölväisi siihen, kun koetin korjata tota turpahihnaa. Sai kyllä kirjaimellisesti kuulla kunniansa. Toisen kerran innostuin juoksun lomassa tökkäämään reidellä peukaloon, silloin sattui kyllä kovasti juuri sinne alaniveleen, mutta onneksi kipu helpotti pian. Tosin turvotusta oli pitkälle iltaan, toivottavasti peukku ei kuitenkaan ottanut takapakkia. Aika kipsinpoistoonkin on jo varattu kahden viikon päähän!

Lisäksi astuin lättäpohjaisilla tennareilla juostessa ilmeisesti kiven päälle, sillä päkiä oli illalla todella arka ja sitä särki. Olen kuulemma tapaturma-altis yksilö, en oikein tiedä mistä K puhuu.. ;)
Aamullahan tiputin kipsin peukalo edellä patjaan sillä seurauksella, että peukalon ylin nivel taittui ja kuului melko suuri POKS. Vaikka alkuun säikähdin ja kipukin oli melkoinen, niin lopulta tilanne osoittautui vain positiiviseksi. Ylin nivel oli silloin juhannuksena kuvien mukaan ehjä, mutta se ei ole taipunut kunnolla onnettomuuden jälkeen; nyt voin taivuttaa niin paljon, kun kipsi antaa periksi ja ihan ilman kipua! 

Pienet sammakot ovat lähteneet liikkeelle ja niitä on aivan kuhisemalla, kokoajan saa katsoa mihin astuu.

Ei kannata työntää silmää nokkoseen....

Se tekee kipeää. :(

Taavi tosiaan kotimatkalla eilen koetti repiä hiirenvirnaa pensaasta, eikä huomannut vieressä oleviä nokkosia. Ne lävähtivät suoraan päin näköä ja osuivat ilmeisesti aivan avonaiseen silmään. :( Kyllä oli kurjannäköinen hevoinen hetken aikaa.
Onneksi harjapakissa oli vähän Heinixiä ja laitoinkin sille Greenlinen sekaan viisi tablettia, josko ne vähän olisivat auttaneet tukalaan tilanteeseen. Auts!

Tänään Taavilla kävi vieraita, vaikkakin viime kesältä tuttuja. Noora 6v. (syksyllä 7v.) perheineen Espoosta tuli Taavia moikkaamaan. Heillä on mökki täällä lähettyvillä, joten kesäisin Noora on päässyt ratsastelemaan, ensin Elmolla ja nyt Taavilla viime kesästä alkaen.

Taavi esitteli temppuja, kunhan ensin hetken sai taas katsella, että ketä on tullut kylään.
Mentiin myös pitkästä aikaa "kentälle", jossa tosin on toisessa laidassa multakasat ja pohja on osittain tosi muhkurainen. Kyllä siinä kuitenkin kävellen pystyi tekemään ihan hyvin ja yhdellä suoralla pohja oli oikeinkin hyvä.

Noora meni ensin hetken aikaa ja muisteltiin vähän, miten Taavi pysähtyy, lähtee liikkeelle ja kääntyy, sitten mentiin myös vähän ravia. Se on aina yhtä hauskaa! :)
Harmi, että ötökät kiusasivat taas kovasti, enkä viitsinyt laittaa sitä kokonaista ötökkäloimea, ettei istuin muutu liukkaaksi (kun siinä loimessa ei ole satulalle reikää).
Lopuksi laitoin K:n selkään, jotta viimein saisin ne hikijäljet tuosta satulasta, vaan en saanut vieläkään. Lopetettiin, kun luulin Taavi jo hionneen satulan alta, mutta tallissa selvisi, ettei se ollutkaan juuri hiessä.

Taavi kuitenkin liikkui satulan kanssa pirteästi ja spurttaili laukassa tallillepäin ja K:n ratsastuksenkin (siis paljon painoa selässä) jälkeen karvat olivat selässä suorassa ja satula omalla paikallaan.Vaikkakin se on K:lle onnettoman pieni, eikä hän millään pystynyt istumaan siinä optimaalisesti. Jalustinhihnatkin ovat liian lyhyet. Mutta hän ei kuulemma muilla mene, kun länkällä.. Tyttöjen satuloita kuulemma tämmöset. :D

Vruumm!