Pitkä postaus verikokeista, ratsastusfiiliksistä jne.

Eipä ole tullut pitkiin aikoihin kirjoiteltua mitään! Olen vähän kasannut ajatuksia, eikä nyt liiemmin toisaalta ole mitään mistä kirjoittaa. Pääosin kaikki on ihan hyvin. Poni on pysynyt terveenä edelleen ja verikokeet antoiva viitteitä siihen suuntaan, että ruokinta ja liikunta on tasapainossa. Insuliini on viitearvoissa, kuten ennenkin, mutta glukoosin ja insuliinin suhde on parantunut, se oli Ripellä muistaakseni 4,75. Viimeksi se taisi olla jotain yhden luokkaa ja sellainen tulos puski vähän hikeä allekirjoittaneen otsalle. Prascendilla lienee tähän myös oma osuutensa.

"Glukoosi:Insuliini suhde lasketaan kertomalla mmol/l ilmoitettu glukoosiarvo kahdeksallatoista ja jakamalla se insuliinituloksella. Tuloksen pitäisi olla yli 10. 4,5–10 oleva tulos kertoo kompensoidusta insuliiniresistenssistä. Jos tulos on alle 4,5 on kyseessä kompensoimaton insuliiniresistenssi."

Se ACTH-arvo elää edelleen omaa pirullista elämäänsä ja on tätä nykyä 160.. Viimeksi puolikkaalla lääkkeellä tulos oli 137. Ei käy järkeen, ei. Ja kaikkien mielestä poni näyttää ulkoisesti niin paljon paremmalta, kun aikaisemmin.
Ell oli sitä mieltä, että lääkitystä olisi ehkä syytä nostaa. Mutta itse jäin asiaa vielä pohtimaan, varsinkin ponin ollessa ripulilla edelleen.

Siitä päästäänkin kätevästi siihen ripuliasiaan. Siitä minulla on sentään iloista kerrottavaa teille! Ripuli on loppunut. Tässä nyt kävi taas sellainen juttu, että bentoniittisaven aloituksen jälkeen heinä vaihtui toisen lohkon heinäksi. Se olikin reilusti kuivempaa ja selkeästi omaan silmään "parempaa". Sitä syötetään nyt alkuun puoliksi vanhan kanssa. Kaksi päivää tästä ihme ja kumma oli tapahtunut.

Se on kuiva! Kuiva!

Sitten kävi niin, että jostain syystä tarjolla oli vain vanhan lohkon heinäpaali ja seuraavana päivänä kannikat olivat märkänä ja poni piereskeli holtittomasti. Hain ystävältä muutaman paalin kuivaa, ettei mahan tilanne pääsisi enää pahaksi. Nyt on taas molempia heiniä avattuna, joten seuraan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu.
En ole uskaltanut kuitenkaan vielä lopettaa sitä bentoniittisaveakaan, vaikka vahvasti nyt näyttäisi, että heinä auttaa. Jännää sinällään, että mikä siinä sen lohkon heinässä sitten oli vikana. Sama säilöntäaine (maitohappo), sama heinäseos, sama korjuuaika, vain eri lohko. Märempää se ainakin jostain syystä oli. Tämä nyt oleva heinä on lähes kuivaa. 

Verikokeissa paljastui myös sellainen asia, että poni on jonkin verran aneeminen.. Alkuun olin asiasta melko ahdistunut, mutta sittemmin sitä on tallilla naureskeltu ja mietitty. Totesin nimittäin, että jos poni on nyt aneeminen, niin mitä se sitten on ei-aneemisena. Tallinpitäjä totesi, että taiat arvita turvavyön. ;)
Rippehän oli aneeminen lievästi myös keväällä, kun ekat kokeet otettiin ja tilanne on edelleen siis melko samanalainen. Mietittiin myös vaihtoehtoa, että se onkin tälle yksilölle ihan normaali tulos. 

 

Fengshuit kohdallaan. :D Oli pakko ottaa kuva, kun alkoi naurattaa sattumalta sävysävyyn osuneet tavarat.

Liikunnassa on ollut viimepäivinä kentällä jumppaamista. Poni on taas päässyt vähän jäykäksi, kun olen liian laiskasti sitä kentällä jumppaillut. Toisaalta olen itse ollut jonkin aikaa niin kipeä jaloista, että ratsastus on ollut jopa aavistuksen epäukavaa, kun lonkkiin koskee. Turhaudun sitten omaan vinouteen ja siihen, etten kykene korjaamaan ongelmaa. Eikä turhautuminen ainakaan paranna ponin liikkumista. Sitäpaitsi tuntuu, että silläkin on jotain syksyn kolotuksia. Niskojen jumituksen takia nöyrryin pitkästä aikaa ottamaan kuurin lihaksia rentouttavaa öiksi.
Tänään sitten olikin ihan eri fiilis hevosen selässä. Sain lonkat kunnolla auki ilman kipua ja jalat kiinni hevoseen. Rippe ei keskittynyt yhtään, vaan suurinpiirtein vihelteli ja katseli maisemia. Mie koetin nätisti sille monta kertaa vihjata, sitten sanoin rumemmin, enkä saanut vieläkään vastakaikua. Sisuunnun niin, että keräsin ohjat kunnolla käteen ja aloin ratsastaa. Ja taas kerran se toimi. Poni totesi, että tehdään sitten. 

Tein ravi-käynti siirtymisiä ja taivuttelin kaulaa. Oikealle oli vaikeaa ja jäykkää, poni olisi mielellään jättänyt päänsä kannateltavaksi ja kun pyysin nostamaan, niin se vastusti apua jäykistymällä. Olisi pitänyt aiemmin ottaa laukkaa mukaan.
Kun sitten otin laukkaa ja tunsin ponin perän sisällä, niin pyysin sitä pitkillä sivuilla lievään avoon. Alkuun se hetken kyseli onko pakko, mutta kun kerran raipan kanssa napautin, niin takapuoli löysi oikealle paikalle. Laukka lyheni hienosti ja poni suoristui. Toiseen suuntaan laukka olikin sitten aikamoista säätämistä, mutta enemmän kai kyse oli oman kunnon loppumisesta. Ei olla kumpikaan totuttu tekemään tällaistä reipastempoisempaa treeniä, vaikka ilmiselvästi olisi tarvetta. Laukkojen jälkeen sain sitten nauttia muutaman kierroksen hyvää ravia myös oikealle. Pysäytin, kiitin ja pomppasin samantien pois selästä.

Mulla on kai liikaa tapana jäädä junnamaan sitä samaa tehtävää ja hioa käyntiä loputtomiin. Pitäisi vaan uskaltaa rohkeammin ottaa ravia ja laukkaa, vaikkei poni tunnu täysin hyvältä käynnissä. Kun lopulta saattaakin olla enemmän kyse siitä, että poni on alkuun niin jäykkä, että lihakset pitää saada lämpimiksi. Ja sitäpaitsi ravissa on helpompi pistää poni töihin jos se alkaa keskittyä muualle.
Ja toisaalta haluaisin aina olla niin kevyt, enkä oikein raaskisi käskeä. Ja jotenkin aina annan ponille ohjaa lisää, etten vaan vedä suusta ja koetan henovaraisesti neuvotella, ettei poni nyt vaan koe minua epämukavaksi. Ja poni antaa ymmärtää, että puhu sinä kädelle vaan.
Olisi helpompi, kun alusta asti ottaisi ohjat käteen ja selkeästi kertoisi, että nyt mennään näin. Nyt mulle käy lähes aina niin, että ensin koetan olla kohtelias ja kysellä, että josko tehtäisiin tätä ja poni kyselee, että mitä tuolla tiellä tapahtuu. Sitten pyydän, että voisitko keskittyä, kääntäisitkö päätä tänne, voisitko kuunnella, olisiko mitenkään mahdollista tehdä näin tai niin. Ja sitten lopulta kyllästyn ja puhun ISOILLA kirjaimilla. Ja jälkikäteen on paha mieli. Vaikka poikkeuksetta minun ei tarvitse koskaan kahdesti puhua isoilla kirjaimila, niin en haluaisi joutua kertaakaan tekemään niin.

 

Ja loppuun vielä pieni asia, jonka olen huomannut Freeformin myötä: Rippe on saanut sään taakse selkään lisää lihasta. Lisäksi klippauksen jälkeen sen selkälihakset ovat (vastoin ennakko-odotuksia) olleet todella pehmeät, eikä selkä enää arista yhtään. Ilmeisesti se pitkä karva ei ole kovinkaan hyvä lämmöneristäjä ja jatkuva loimius on ainakin selän lihaksistolle parempi.