Uusi ystävä

Tänään kävin aamusella tallilla, kun laitettiin Pipsa ja Rippe samaan tarhaan. Pipsahan on menossa laitumella reilun viikon päästä, mutta siihen saakka saavat olla hevoset kahdestaan. Syksyksi on suunnitteilla siirtää Rippe ja Pipsa tallin pihassa olevaan pikkupihattoon, joten tällainen etukäteistutustuminen tekee ihan hyvää niille. :)

Yhdistäminen tapahtui melko rauhallisesti, vähän juoksuaskelia ottivat, haistelivat, piehtaroivat yhdessä ja hetken päästä söivät jo samalta heinäastialta. Rippe näytti väistävän Pipsaa jopa turhankin herkästi.

Rippe siirtyy kesäksi verkkojen varaan, sillä sen ruokkiminen on omalla vastuullani. Ainakin nyt näyttää ihan hyvälle, kun on kaksi verkkoa päällekäin. Samalla tulee testailtua pihaton ruokintasysteemiä kesän aikana, sinnekin on siis tarkoitus viritellä verkkoruokintaa.

Salaiset riemuni, surujen viilto, kuka on kaiken sen arvoinen

On ollut taas vähän taukoa kirjoittelusta ja yksi syy on se, etten ole tiennyt mitä kirjoittaa. Olen ajatellut pitää tämän blogin sellaisena posiitivisena ja jättää vastoinkäymiset omaan tietoon. 

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Rippe ontuu. Ontuman syy ei ole ainakaan paise tai kaviokuume, ne kengittäjä kävi sulkemassa pois perjantaina (ihanaa, kun on niin mahtava kengittäjä, että tulee tädin mieltä rauhoittamaan tarvittaessa ja jaksaa pohtia mun kanssa tätä ongelmaa). Samalla hän lyhensi taas oiken jalan varvasta sen, minkä pystyi ja kahden viikon päästä laitetaan kaikki jalat uudelleen. Lämpökamerakaan ei tuonut meille mitään suoraa vastausta ongelmaan. 

Ideoita kyllä on, mikä voisi olla vialla ja kengittäjä oli kanssani siitä samaa mieltä. Klinikalle ei ainakaan vielä lähdetä, nyt poni on kipulääkkeellä, mahansuojalääkkeellä, kylmään ja lämmitän jalkoja sekä kävelytän.

Melkein tekisi ironisesti mieli sanoa, että ollaan palattu normaaliin arkeen hevosenomistajuudessa... ;)

En kaipaa arvostelua, enkä neuvoja anonyymeilta. Minulla on ympärilläni ihan hyvä tukijoukko ja poni saa kyllä kokoajan hoitoa.

Muut hevoset pääsivät tänään laitumelle, Rippe ei laitumelle kokopäiväisesti siirrykään ja nyt vielä reilun viikon verran sen kaverina on toinen toipilas. Huomenna laitetaan hepat yhteen. Niiden olisi tarkoitus syksyllä jakaa yhteinen pikkupihatto, joten pieni tutusminen onkin ihan hyvästä.
Jossain vaiheessa olisi tarkoitus jättää Rippekin yötäpäivää ulos, kun se on mahdollista pitää katoksellisessa tarhassa.

Myös ell kävi pistämässä Ripelle rokotteen uudelleen ja samalla otin ponille matolääkkeen. Seuraava rokote onkin sitten vasta puolen vuoden päästä.

Ihana aamu tallilla

Minun suloinen silmäteräni, päivieni valo

Hemuli aamutorkuilla

Herkuttelua

Iltapalan lomassakin vähän iloista väriä

Markanpilkkuja alkaa taas näkyä

Maadun matojen ilona

(liekö muuten sattumaa, että tuo hevosen lopettamista käsittelevä juttu on noussut luetuimpien tekstien joukkoon juuri nyt? ;) )


 
Kirjoitin tämän alunperin Facebookiin ja se on siellä ihan kaikkien luettavissa julkisena, mutta päätin jakaa asiani myös täällä. Se liittyy hevosen raadosta nousseeseen kohuun. Kuvaa en julkaise, koska sillä ei ole merkitystä, eikä sen levittäminen ole minusta missään suhteessa asiallista. Eikä varsinkaan omistajan syyllistäminen, sillä tapauksessa on toimittu ihan lain puitteissa.

"Ihan oikeastiko joku kauhistuu siitä, että kaatopaikalla on kuolleen hevosen ruho? Voi hyvä jestas sentään. Ja siitäkin piti ottaa kuva ja laittaa Facebookiin, josta se on päätynyt Iltapäivälehtiin asti

Ja kukaan ei mieti, miltä hevosenomistajasta tuntuu, kun kuolleen hevosen kuva leviää mediassa ja häntä haukutaan moraalittomaksi hevosen esineellistäväksi jne. Sen mitä ymmärsin, kyseessä olisi jonkun perheen tytön poni, joten hänellä tuskin on ollut edes kauheasti sananvaltaa hautapaikan suhteen.

Omistaja tai hevosen lopettanut taho on luultavasti toimittanut ruhon ihan asiallisesti ja lain mukaan kaatopaikalle haudattavaksi, mutta kuvanottohetkellä sitä ei ole vielä keretty tekemään. Ruho on ilmeisesti saapunut paikalle vain hetkeä aiemmin.
Hevosen kokoisen eläimen hautaaminen on kuitenkin vähän eri asia, kun lemmikkikoiran tai gerbiilin. Se vaatii aika ison kuopan ja vieläpä luvallisen paikan. Ei tähän rivitalon takapihalle oikein semmosta kuoppaa saa kaivettua, vaikka kuinka hevosta rakastaisi. Ei vaan onnistu.

Teuraaksikaan ei kaikki hevoset kelpaa syystä jos toisesta (eikä sekään varmasti mikään kaunis näky ole, mutta sitäpä ei kukaan näekään). Tuhkaaminen on kaunis ajatus, mutta myös hemmetin kallis, maksat vähintään tuhatlappusen ja saat 30kg tuhkaa itsellesi.

Lisäksi jos tilanne tulee eteen nopeasti, on keksittävä muita ratkaisuja. Vai voiko sitä kuollutta hevosta sitten pitää taivasalla tallin pihalla, kunnes saadaan hauta kaivettua, kukat laskettua ja pappi kutsuttua?

Mitä eroa sillä on, onko hevonen haudattu kaatopaikan kupeeseen vai pellon laitaan? Samallatavalla se jokatapauksessa maatuu ja madot sen syö.
Loppusijoitus on minusta aivan epäoleellinen asia. Tärkeintä on, että hevonen on elänyt hyvän elämän ja kuollut asianmukaisesti kärsimättä turhaan.

Siinäkö se rakkaus hevosta kohtaan oikeasti punnitaan, että miten hienot pirskeet sille kuoleman jälkeen järjestetään? Eikö kuitenkin olisi tärkeämpää käyttää ne rahat sen hevosen hoitamiseen silloin, kun se vielä on hengissä?
Ihan omana mielipiteenä olen kyllä nähnyt paljon pahempaakin hevosen esineellistämistä ihan elävillä hevosillakin, mutta ei siitä sen enempää. Olen puhunut."

Ja niinkuin myös Facebookiin kirjoitin, minulla on asiassa oma lehmä ojassa (tai oikeastaan hevonen kaatopaikalla). Tai näin uskoisin klinikan toimineen Elmon kohdalla. Eikä asia minua ole päivääkään vaivannut, enkä usko, että Elmollekaan asialla on ollut mitään merkitystä.

Se pääsi pois, koska sillä ei ollut toivoa elää kivuttomana. Minä päästin sen pois, enkä ole kaivannut sille koskaan mitään hautaa tai muuta konkreettista paikkaa. Muistelen sitä kotona omissa oloissani ja sytytän sille joskus kynttilän, niinkuin Taavillekin. En ole käynyt Taavin haudalla kuoleman jälkeen juurikaan. En tiedä oliko se yhtään sen arvokkaampi loppu, kun Elmollakaan. Enkä aio asiaa edes miettiä, minulle tärkeintä on, että molemmat ovat kivuttomia. 

Ja jos joku tulee väittämään, etten minä ole arvostanut hevosiani tai olen pitänyt niitä pelkkinä esineinä, niin tinttaan nenään. Välittömästi ja lujaa.

kaikkee kiva tehdä on, mikä kielletään

Rippe 18v päästeli taas tänään vähän kentällä ratsastuksen päätteeksi. Piti vain päästää pojat piehtaroimaan, mutta Rippe ei halunnutkaan antaa kiinni. Innostuivat sitten Hemulin kanssa kisailemaan. Ja kyllä taas nauratti.
Kyllä se taas varmaan vartin juoksemisen jälkeen antautui kiinniotettavaksi.

Ratsastuskin on alkanut sujua jo paremmin, tänään Rippe malttoi keskittyä melko hyvin omiin juttuihinsa, vaikka Hemuli olikin samaan aikaan kentällä. Ja mikä parasta; se ravasi mielellään ja teki kaiken mitä siltä pyysin. Lopuksi käytiin vielä pihatiellä käppäilemässä.

Eilen oltiin maastoilemassa ja saatiin kunnon hikikin pintaan. Poni sai taas ojennella jalkojaan oikein kunnolla, kun painettiin tukat hulmuten hiekkateitä.

Tallille tuli uutta heinää ja siihen olen nyt pikkuhiljaa puolen kilon nostolla totuttanut Rippeä. Selected-rehukin on nyt nostettu puoleen kiloon päivässä yhteensä, se tarkoittaa noin 0,7 litraa. Lisäksi kävin hakemassa sille Black Horsen kivennäistä säkin, kun tallin kivennäinen vaihtui, eikä se maistu Ripelle. Päästään kaikki helpommalla, kun sillä on kivennäinen jonka se syö kuivaruuan seassa mukisematta.

Olen antanut sille myös kuureina pirunkouraa, mitä jäi Taavilta. Olen kyllä huomaavinaan, että se notkistaa vanhempaa hevosta, joten se varmaan tulee jäämään kuuriluonteiseksi ruokavalioon. Ripellä se ei ole aiheuttanut mahavaivojakaan.

Selkeästi se on taas piristynyt ja massaakin saanut vähän lisää. Sellainen muodonmuutos kuitenkin ottaa aikansa. Kauhean hankalaa tällaiselle kaikki-heti-mulle-nyt -tyypille. ;)

10 vuotta sitten

Toukokuun 13. 2005 matkasimme Ranualle katsomaan Rippeä ja vietimme siellä muistaakseni kolme päivää. Poni hyvästeltiin kyynelsilmin ja raskain mielin reissun jälkeen, enkä itseasiassa enää tavannutkaan sitä ennenkuin nyt.

"Onko siitä jo niin kauan?" kysyi isäni, kun yksi päivä juttelin sille tästä reissusta. Niin se aika kuluu, lapset kasvaa, mutta Rippe pysyy.

Hevosen pitäminen puolihoidossa

Ajattelin kirjoittaa nyt kokemuksia ja ajatuksia hevosen pitämisestä puolihoidossa vuokrapaikalla. Samalla kerron, mitä meillä kuuluu puolihoitopaikkaan minulle ja mitä tehdään tallin puolesta.

Kaikki valmiina iltaa varten

Mitä tallikeikka sitten joka päivä pitää sisällään:

Yleensä heti tallille päästyä nappaan kottarit matkaan ja putsaan karsinan. Jos olen havainnut edellisenä päivänä kuivikkeen olevan vähissä, otan sen jo mennessä kyytiin ja kippaan karsinan nurkkaan siivouksen ajaksi. Rippe on yleensä todella siisti (ellei hevoset ole jostain syystä olleet aamulle kauemmin sisällä), sillä on kakat takanurkassa ja pissat tietenkin ruunamaiseen tapaan keskellä. 

Turve- sekä iltaheinäkuorma perillä

Karsinan putsauksen yhteydessä vaihdan ämpäriin puhtaan veden ja laitan iltamurot valmiiksi hoitotilan hyllylle. Ripen iltaruokaan tulee 3dl Racing Selected-rehua ja 1dl Mineral Plus -kivennäistä. Se saa lisäksi 2dl Selectediä turvotettuna ratsastuksen jälkeen, koska se ei suostu syömään suolaa kuivan nappulan joukossa. Tähän puuroon saan piilotettua kaiken muunkin jos tarvetta on (esim. maitohappobakteeri ja nyt jo loppuunsyödyt hampunsiemenet, jotka käivät Taavilta). Seuraavaksi otan karsinan luota heinävaa'an ja suuntaan lantalan ja heinälän suuntaan. 

Heinät pitää hevosille pussittaa valmiiksi, jotka sitten kyllä tallin puolesta jaetaan hevosille aamulla, aamupäivällä, iltapäivällä ja illalla. Lisäksi hevoset saavat usein aamulla pienet nökäreet heinää karsinoihin odotellessaan ulospääsyä. 

Ripelle punnitsen kolme kappaletta noin kilon (1-1,25kg) säkkejä ja yöheiniksi se saa 4kg. Päiväheinät ovat osittain siksikin niin kevyet, että Rippe syö myös kaverin heiniä tarhassa, joten se todellisuudessa syö varmaan 1,5 kiloa per päiväruokinta. Sen päiväannos on siis jotakin 7,5-8,5 kilon välillä. Heinänä on kuivaa heinää.

 

Lopuksi käyn viemässä yöheinäsäkin karsinaan ja sullon heinät tiheäsilmäiseen verkkoon. Jätän aina lattialle vähän "sääliheiniä" pahimpaan nälkään.

Tämän jälkeen käyn yleensä hakemassa Ripen tarhasta, harjaan ja mahdollisesti liikutan sen. Riippuen kellonajasta ja säätilasta, jätän sen joko valmiiksi sisään tai vien vielä ulos. Jos Rippe jää aikaisemmin sisään, otan sen yöheinäverkon ulkopuolelle ja tallityöntekijä ripustaa sen illalla paikoilleen lähtiessään. Näin heinää riittää mahdollisimman pitkään.

Lopuksi tarkistan vielä tarhan vesitilanteen ja lisään sitä tarvittaessa.

Tallin puolesta hevoset siis ruokitaan valmiiksi täytetyillä heinäkasseilla, viedään ulos ja sisään sekä loimitetaan tarpeen vaatiessa. Vesistä huolehtiminen, heinien laitto ja karsinan siivous sekä kuivitus kuuluu omistajalle.

Loimitus tarpeen mukaan kuuluu tallivuokraan.

Minusta puolihoito on ollut todella hyvä juuri minulle. Se antaa enemmän vapauksia hoitaa hevosta, kuten tahdon, vaikuttaa sen kuivikemäärään, heinien määrään jne. Pystyn myös paremmin seuraamaan juomista, syömistä ja lannan koostumusta. Se sopii tällaiselle hysteerikko-omistajalle vallan mainiosti. ;)

Puolihoidossa tietenkin huonoihin puoliin voisi laskea sen, että se on sitovampaa, kun täyshoidossa pitäminen. Joudut käymään tallilla joka päivä, koska karsina on puhdistettava ja ruuat laitettava valmiiksi. Lisäksi omalla kohdalla vuorotyö välillä hankaloittaa hevosenhoitoa, kun heinäpusseja on laitettava välillä enemmän valmiiksi ja se pitää muistaa etukäteen huomioida (jos esimerkiksi käyn torstaina aamulla tallilla ja tulen perjantaina vasta illalla, tarvitsee tehdä kahden päivän heinät valmiiksi). Lisäksi tallille olisi hyvä keretä ennenkun hevoset tulevat sisään, koska karsina pitää putsata.

Minulla on onnea, sillä talli sijaitsee melko lähellä kotiani, meiltä on tallille vain 5km matkaa. Koen, että kovin  paljon kauempana en viitsisi hevosta puolihoidolla pitää, koska matkoihin menee paljon aikaa ja se käy pidemmän päälle raskaaksikin. Varsinkin aamuiset tallikäynnit ovat hyvinkin aikarajoitettuja, eikä niistä viitsisi kovinkaan paljoa tuhlata autossa istumiseen. 

Hintahan puolihoidolla on yleensä jonkinverran matalampi, kun täysihoidossa. Minulla ei ole mitään itsehoitamista vastaan (päinvastoin, hoidan erittäin mielelläni itse), mutta tottakai sen kuuluu silloin näkyä hinnassa. Rippe asuu maneesitallilla, maneesi on meille käytännössä ihan turha. Mutta koska hinta on silti minusta enemmän, kuin kohtuullinen, olen tyytyväinen valintaani. Tällä hinnalla on vaikea saada edes kentälliseltä tallilta täysihoitoa.
Maastot ovat näin lähellä kaupunkia sijaitsevaksi talliksi melko hyvät, ei pitkiä lenkkejä, mutta lyhyistä saa kaiken ilon irti; on kiivettävää ja metsäpolkuja, muutama suora laukkaamiseen jne. Eikä ole pakko mennä autotielle, mikä on aina plussaa. 

Kaikinpuolin olen ollut todella tyytyväinen tähän ratkaisuun. Lisäksi tallinomistaja on mukava ja antaa melko paljon vapauksia hevosenhoitoon, kesäsuunnitelmiin jne., mikä vähentää huomattavasti hevosenomistajan stressiä, kun asioista voi puhua ja niitä voidaan suunnitella hevosen yksilöllisen tarpeen mukaan. Minäkin yritän parhaani mukaan olla mahdollisimman vähän vaivaksi ja auttaa aina, kun vaan voin tai olen sopivaan aikaan tallilla.

Talli on myös melko pieni, joten ruuhkaa on todella harvoin. Aika paljon tallilla saa puuhailla ihan itsekseen ja harvoin joutuu ratsastamaan kenenkään kanssa edes samaan aikaan. :)

hyppykoikkaloikkanen

Kokeiltiin tänään meille vähän harvinaisempaa urheilumuotoa. Ystäväni Suvi tuli meitä valvomaan ja kuvaamaan, koska yksin en uskalla hypätä. Iän myötä itsesuojeluvaisto on kaasvanut, enkä ole vuosiin hypännyt kunnolla, nytkin jännitti melko huolelle. Kuvia katsellessa ei uskoisi, että olen joskus hypännyt Elmolla paljonkin, jopa metrin ratoja valmennuksissa.. Ei todellakaan. Onneksi Rippe hoiti homman kotiin, eikä kieltänyt kertaakaan (vaikka aihettakin olisi ollut).
Huomaa, etten ole pitkään aikaan istunut tuossa yleissatulassa, tuntui todella huteralle kaikenkaikkiaan, haha.

Vähän oli vauhti hukassa, eikä tietenkään yhtään auttanut, etten alkuun uskaltanut sitä myöskään pyytää. ;) Ripellä oli lisäksi selvästi kakkahätä suurimman osan ajasta, muttei se myöskään saanut asiaansa hoidettua, kun vasta lopussa. Loppua kohti saatiinkin ihan hyviä hyppyjä, kun Rippe laukkasi tarpeeksi eteen ja uskalsin ratsastaa sen esteelle. Hypättiin lopuksi jopa pientä pystyä ristikoiden sijaan. Jee!

Joo, ei ole istunnat kohdallaan eikä mikään muukaan, mutta ei se haittaa. Uskalsin sentään hypätä ja ihan kivaakin oli. Eiköhän tyyli molemmilla parane jos otetaan asiaksemme sillointällöin jumppailla myös pikkuesteitä. 

Lopuksi Rippe sai piehtaroida ja käveltiin loppukäynnit yhdessä. 

On se vaan niin mahtava ystävä. sydän.

Pienin askelin kohti tasapainoa...

Tänään istuin ekaa kertaa Ripen selässä sellaisessa ravissa, jota olen hakenut. Tunne oli aivan uskomaton ja kantaa varmasti vielä monta huonompaa hetkeä. Sen on siis mahdollista kantaa itseään tasapainossa myös ratsastajan kanssa, edetä ponnekkaasti ja liikkua tahdikkaasti. Ja tämä siis ilman tiukkaa tuntumaa enemmän "lännentyyliin".

Kunhan voimaa saadaan lisää, niin pakka varmasti pysyy koossa pidempiä aikoja. Nyt Rippe alkoi loppua kohti muuttua taas vähän "latteammaksi" ollen silti edelleen ihan eri luokkaa, kun viimeaikoina muuten.

Menin aivan hetken, koska halusin palkata hevosen niin hyvästä yrittämisestä.

Olen käyttänyt Rippeä kentällä hyvin maltillisesti, noin kerran viikossa, joskus jopa kahtena kertana olen ratsastanut sen kentällä. Se on tuntunut melko voimattomalta ja tasapainottamalta ja olen ilmeisesti ollut ihan oikeassa. Sehän alkoi ensin väläytellä sitä hyvää ja tasaista ravia ohjasajaen, sitten vapaana juostessaan ja nyt sillä alkaa olla tarpeeksi voimaa ja tasapainoa ravata samallatavalla myös ratsastajan kanssa.

Lisäksi tein tänään vähän erilaisen ratkaisun ja suoritin alkuverkan pihateillä sekä kävin ravaamassa pitkän mastonmäen ylös ja vasta sateen yltyessä vein ponin maneesiin. Siirsin sen heti selkäännoustuani raviin ja sama "maastoravi" jatkui myös maneesin seinien sisäpuolella.

Vanhemman hevosen kuntouttaminen ei ole kiireisen puuhaa, eikä auta odottaa liikaa ja liian nopeasti. Varsinkin, kun matkassa on muitakin muuttujia. Sama toki pätee kaikkiin hevosiin, kärsivällisyys yleensä palkitaan.

Tästä on hyvä taas jatkaa. Meillä on aikaa.

Muutama kuva ja kuulumiset

Rippe sai alkuviikosta pehmusteen kuolaimettomiin, nyt on tarpeeksi pitkä. Kuvassa näkyy myös uudet lännenohjat!

Viikko meni pitkälti kevyessä kenttähölkässä, kun olin iltavuorosa töissä. En oikein tykkää aamusta tiukalla aikataululla lähteä maastoon jos jotain sattuukin. Rippe ei vesilätäköitä moittinut, vaan juoksi mukisematta.

Ei varmaan tarvitse enää ihmetellä, mikä veti mahan taas vähän sekaisin... Onhan se vesi toki parempaa tuolta paskan seasta, kun puhtaasta saavista. Huoh!

Ripelle saapui jo jokin aika sitten hieno nimikyltti, nyt vasta sain sen paikalleen. Voi sitten tuon väliaikaisen teipin ottaa pois. ;)

On se hieno!

Tänään oltiin vapun kunniaksi pitkällä maastolenkillä ja löydettiin uusi reittikin. Hikikin tuli, mutta ei se menoa haitannut. Mun sydän suli, kun tallille tullessa ja avatessani auton oven kuului tarhasta iloinen hirnahdus. sydänsydän.