Salaiset riemuni, surujen viilto, kuka on kaiken sen arvoinen

On ollut taas vähän taukoa kirjoittelusta ja yksi syy on se, etten ole tiennyt mitä kirjoittaa. Olen ajatellut pitää tämän blogin sellaisena posiitivisena ja jättää vastoinkäymiset omaan tietoon. 

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että Rippe ontuu. Ontuman syy ei ole ainakaan paise tai kaviokuume, ne kengittäjä kävi sulkemassa pois perjantaina (ihanaa, kun on niin mahtava kengittäjä, että tulee tädin mieltä rauhoittamaan tarvittaessa ja jaksaa pohtia mun kanssa tätä ongelmaa). Samalla hän lyhensi taas oiken jalan varvasta sen, minkä pystyi ja kahden viikon päästä laitetaan kaikki jalat uudelleen. Lämpökamerakaan ei tuonut meille mitään suoraa vastausta ongelmaan. 

Ideoita kyllä on, mikä voisi olla vialla ja kengittäjä oli kanssani siitä samaa mieltä. Klinikalle ei ainakaan vielä lähdetä, nyt poni on kipulääkkeellä, mahansuojalääkkeellä, kylmään ja lämmitän jalkoja sekä kävelytän.

Melkein tekisi ironisesti mieli sanoa, että ollaan palattu normaaliin arkeen hevosenomistajuudessa... ;)

En kaipaa arvostelua, enkä neuvoja anonyymeilta. Minulla on ympärilläni ihan hyvä tukijoukko ja poni saa kyllä kokoajan hoitoa.

Muut hevoset pääsivät tänään laitumelle, Rippe ei laitumelle kokopäiväisesti siirrykään ja nyt vielä reilun viikon verran sen kaverina on toinen toipilas. Huomenna laitetaan hepat yhteen. Niiden olisi tarkoitus syksyllä jakaa yhteinen pikkupihatto, joten pieni tutusminen onkin ihan hyvästä.
Jossain vaiheessa olisi tarkoitus jättää Rippekin yötäpäivää ulos, kun se on mahdollista pitää katoksellisessa tarhassa.

Myös ell kävi pistämässä Ripelle rokotteen uudelleen ja samalla otin ponille matolääkkeen. Seuraava rokote onkin sitten vasta puolen vuoden päästä.