sunnuntai 17. toukokuuta 2015

kaikkee kiva tehdä on, mikä kielletään



Rippe 18v päästeli taas tänään vähän kentällä ratsastuksen päätteeksi. Piti vain päästää pojat piehtaroimaan, mutta Rippe ei halunnutkaan antaa kiinni. Innostuivat sitten Hemulin kanssa kisailemaan. Ja kyllä taas nauratti.
Kyllä se taas varmaan vartin juoksemisen jälkeen antautui kiinniotettavaksi.

Ratsastuskin on alkanut sujua jo paremmin, tänään Rippe malttoi keskittyä melko hyvin omiin juttuihinsa, vaikka Hemuli olikin samaan aikaan kentällä. Ja mikä parasta; se ravasi mielellään ja teki kaiken mitä siltä pyysin. Lopuksi käytiin vielä pihatiellä käppäilemässä.

Eilen oltiin maastoilemassa ja saatiin kunnon hikikin pintaan. Poni sai taas ojennella jalkojaan oikein kunnolla, kun painettiin tukat hulmuten hiekkateitä.

Tallille tuli uutta heinää ja siihen olen nyt pikkuhiljaa puolen kilon nostolla totuttanut Rippeä. Selected-rehukin on nyt nostettu puoleen kiloon päivässä yhteensä, se tarkoittaa noin 0,7 litraa. Lisäksi kävin hakemassa sille Black Horsen kivennäistä säkin, kun tallin kivennäinen vaihtui, eikä se maistu Ripelle. Päästään kaikki helpommalla, kun sillä on kivennäinen jonka se syö kuivaruuan seassa mukisematta.

Olen antanut sille myös kuureina pirunkouraa, mitä jäi Taavilta. Olen kyllä huomaavinaan, että se notkistaa vanhempaa hevosta, joten se varmaan tulee jäämään kuuriluonteiseksi ruokavalioon. Ripellä se ei ole aiheuttanut mahavaivojakaan.

Selkeästi se on taas piristynyt ja massaakin saanut vähän lisää. Sellainen muodonmuutos kuitenkin ottaa aikansa. Kauhean hankalaa tällaiselle kaikki-heti-mulle-nyt -tyypille. ;)










2 kommenttia:

  1. Vautsi! Ompa makeita noi ravikuvat! Kyllä Ripeltä vaan liikettä näkyy löytyvän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sillä on liikettä ja elastisuutta, vielä kun keksisi miten saman saisi esiin ratsastuksessa. Haha!

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.