sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uusi ystävä



Tänään kävin aamusella tallilla, kun laitettiin Pipsa ja Rippe samaan tarhaan. Pipsahan on menossa laitumella reilun viikon päästä, mutta siihen saakka saavat olla hevoset kahdestaan. Syksyksi on suunnitteilla siirtää Rippe ja Pipsa tallin pihassa olevaan pikkupihattoon, joten tällainen etukäteistutustuminen tekee ihan hyvää niille. :)

Yhdistäminen tapahtui melko rauhallisesti, vähän juoksuaskelia ottivat, haistelivat, piehtaroivat yhdessä ja hetken päästä söivät jo samalta heinäastialta. Rippe näytti väistävän Pipsaa jopa turhankin herkästi.





Rippe siirtyy kesäksi verkkojen varaan, sillä sen ruokkiminen on omalla vastuullani. Ainakin nyt näyttää ihan hyvälle, kun on kaksi verkkoa päällekäin. Samalla tulee testailtua pihaton ruokintasysteemiä kesän aikana, sinnekin on siis tarkoitus viritellä verkkoruokintaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.