Hän on minulle muita enemmän

Miten joku hevonen voi olla niin tärkeä. Niin suuressa roolissa elämässä. Senjälkeen, kun Rippe saapui minulle, on mieli ollut levollinen. Sydämestä on paikattu iso aukko ja se tuntuu nyt kokonaiselta. Vuosia mielä kaihertanut asia on saatu järjestykseen.

Kuinka monta kertaa työmatkoilla autoa ajaessa tuli mietittyä Ripen kuulumisia, mietittyä miten sillä menee ja missä se kulkee. Miltä tuntuisi omistaa se. Nyt olen saanut ajella työmatkat rauhassa.

Taavin kuoltua en saanut ajatukselta rauhaa, nukahdin ajatukseen Ripestä, heräsin ajatukseen Ripestä. Kunnes luovutin ja otin yhteyttä sen omistajaan. Ja lopun te tiedättekin.

Edes se, että Rippe alkoi ontua, ei oikeastaan ole latistanut sieluni rauhaa. Toki minua harmittaa, että joudun kamppailemaan ontuman kanssa, mutta tämän hevosen kanssa sekään ei tunnu niin pahalta. Se kelpaa minulle, vaikken voisi koskaan ratsastaa sillä. Jos se vaan voi elää kanssani, se riittää minulle. Enhän minä sitä ostanutkaan aktiiviseen ratsastuskäyttöön, vaan itselleni seuraponiksi  ja tiedostin, että sillä on jo ikää. Halusin juuri tämän. 

Rippe on tuntunut alusta asti tutulle ja tuntuu, kun se olisi ollut mulla aina. Kaikki on sujunut niin luontevasti. Vaikka emme olleet nähneet kymmeneen vuoteen!

Sydämeni pakahtuu jokaikinen päivä, kun ajan tallin pihalle ja näen oman keltaisen siellä. Saan uskomattomasti voimaa vain Rippeä ajattelemalla. En vieläkään oikein käsitä, että se todella on minulla. Kaikki tuntuu todella uskomattomalta. Olen niin kauan haaveillut siitä ja nyt se on todella minun.

Niinkuin olen aina tiennyt; tämä on minun hevoseni.