Mustia, synkkiä ajatuksia ja vähän muutoksia pihattojärjestelyissä

Aikaa viimeisestä päivitysestä on kulunut hyvänlainen tovi. Osaksi syynä on taas kiireet ja lisäksi on toisaalta tapahtunut paljon ja toisaalta ei yhtään mitään.

Mitä Taavin mahalle sitten kuuluu? En tiedä. Toisena päivänä vähän parempaa ja toisena taas vähän huonompaa. Kakka on muuttanut muotoaan ja väriään eli ainakin jotain on tapahtunut. Myös piereskely on vähentynyt ja hiljentynyt. Ehkää siis jotain toivoa on. Nyt on menossa inuliinien syöttöä, mutta sen kanssa olikin vähän ongelmaa. Tuikkasin takiaisenjuuri-voikukanjuuri-sikurijuuri-lakritsinjuuri -mixin muun ruuan sekaan sen enempää ajattelematta ja syömättä jäi koko ruoka. Joku juurista on kitkerää ja pahanmakuista, kun tein sitten itse makutestin. ;)
Heitin seoksen tehosekoittimeen sillä seurauksella, että se lopulta kuumeni ja hajosi. Mutta saimpas Taaville hienonnettua juurimixiä. Sekoitin sen greenlinepuuroon ja se halpaan meni mokoma ahmatti.

Ahmatista puheenollen; joku mättää nyt kovasti. Taavi saa samanverran ruokaa tiheistä verkoista, kun viimekeväänä (kun se laihtui), mutta se ei ole laihtunut tippaakaan. Ei yhtään, päinvastoin. Olen tullut siihen tulokseen, että keho ja aineenvaihdunta on jumissa. Tai jotain on ainakin pahasti pielestä. Kolien vähyys voi kuulemma aiheuttaa pöhöttymistä ja liikalihavuutta, mutta tiedä sitten.
Tilanne on nyt kaikenkaikkiaan vähän jumissa. Maha on ollut senverran kipeä, että liikuttaa ei ole voinut. Ruokaakaan en pysty rajaamaan enempää tällähetkellä, siihen on onneksi tulossa jonkinlainen muutos. Nyt olen ottanut taas viikko-ohjemaan kevyttä liikutusta kunnon mukaan ja koetan saada mukaan myös ravia ja laukkaa. Kipeää en kuitenkaan ala höykkyyttää, koska sen jälkeen työmotivaatiota saa kaivaa aika syvältä sieltä, minne aurinko ei paista.

Joku oli TAAS purrut siitä samasta kohtaa kaulaa, josta loimikin repesi ja harja lähti. Nyt oli iso karvaton läntti ja kämmenen kokoinen turvotus.

Yksi suuri muutos on kuitenkin nyt tulossa; pihattolaiset rajataan huomenna omaan lohkoonsa. Hemulilla on ollut vähän vaikeuksia sopeutua laumaan ja omistajansa on vähän huolissaan sen selviytymisestä. Minulle välilanka sopi ihan hyvin, koska se mahdollistaa ruuan rajoittamisen ja punnitsemisen helpommin. Kahdelle hevoselle on helpompi järjestää vielä paremmin ruuan sisällään pitäviä verkkoja jne. Haastetta kuitenkin on, koska omaruokinnalla heinän on riitettävä vuorokaudeksi kerrallaan ja ruokintapaikkoja on oltava ainakin kaksi, mielummin useampi. Välilanka tarkoittaa tosin meille myös lisäkustannuksia, tarvitsee ostaa oma lämmitettävä vesikuppi, mutta muutenhan kaikki säilyy lähes ennallaan. Lisäksi välilanka mahdollistaa myös laihtuneen Taavin pitämisen ensi kesänä poissa kesälaitumelta.

Jos ensikesää koskaan tulee. Siis Taaville. Olen joutunut pohtimaan asiaa kaikilta kanteilta ja kulmilta, miettinyt ja vielä kerran miettinyt. Erityisesti olen miettinyt sitä, että kuinka pitkälle voin pitää mahakipuista hevosta ja kuinka pitkälle omat rahkeet riittävät. Olen avoimesti kaikille sanonut, että takki on melkolailla tyhjä jo. Melko kurjaa on mennä tallille hoitamaan hevosta, jonka naama on mutrussa ja ilme hapan, joka ei tykkää mistään. Paitsi ruuasta ja siitäkin pitää kiukutella. Joskus on toki vähän parempiakin päiviä, silloin ei luimita jos pysyt kaukana kupeista. Samaan tahtiin vaihtuu ajatukset vaaleanpunaisesta harmaaseen hyvinkin mustanpuhuvaan.

Toisaalta olisi niin paljon helpompaa jos hevosella olisi selkeä parantumaton sairaus tai vamma, jolle ei ole mitään tehtävissä. Ei ole parannuskeinoa. Mutta minä tiedän, että tähän on. Keväällä oli oireeton jakso, joten joku keino täytyy olla. En vaan löydä sitä.

Annan kuitenkin suolistolle vielä aikaa. Sillä kestää pitkään toipua, mikäli nyt ollaan edes oikealle tiellä. Tämä on vaan niin vaikeaa kaikki-heti-mulle-nyt -ihmiselle. Että pitäisi odottaa, eikä tuloksia näe heti. Katsotaan kuitenkin vuosi loppuun ja mietitään sitten, mitä tehdään ja missä ollaan.