Mahdoton lemmikki?

  

Olen tässä viimeaikoina miettinyt, että onko mitään vaikeampaa elukkaa, kun hevonen. Siis pitää terveenä, onnellisena ja hengissä ylipäätään. Rahasta on varmaan turhaa edes puhua tässä yhtälössä.

Jos nyt ihan ensin lähdetään lempiaiheestani, että hevosen ruuansulatus on todella huonosti suunniteltu. Se tuottaa kokoajan mahahappoja, ruoka pysyy mahassa heinäannoksen jälkeen kaksi tuntia, jonka jälkeen hapot kalvavat lopun aikaa tyhjään mahaan. Monessa paikassa hevoset ruokitaan kolme kertaa päivässä, joka tarkoittaa esim. 6 tunnin välejä päivällä ja 12 tunnin ruokintaväliä öisin. Tästä hevonen on aika monta tuntia tyhjin mahoin.

Jo vuorokauden paasto saa aikaan haavaumia vatsan limakalvoille. Lisäksi mahassa oleva hapan neste  esimerkiksi ravin voimasta hölskyy mahalaukun herkkään yläosaan, jossa ei ole pintaa suojaavaa kerrosta ollenkaan.

Mahahaavan hoitaminen Gastrogardilla maksaa lähes 300e viikko ja yleensä lääkettä annetaan vähintään kolme viikkoa, hintaa siis tulee moiselle kuurille. Halvempiakin valmisteita markkinoilla on, mutta ne vaativat enemmän sitoutumista (yleensä kolme kertaa päivässä) ja askertelua (tabletit on murskattava ja sekoitettava johonkin.)
Eikä hoitamisesta ole hyötyä jos olosuhteita ei korjata.

Eli siis hevoselle olisi parasta, että ruokaa olisi kokoajan tarjolla. Tämä käytännössä johtaa hevosen lihomiseen muodottamaksi. Ruokaa siis pitäisi olla tarjolla kokoajan erittäin vähän. No tietenkin sitten kun voitan lotossa ja asun kartanossa, voin käydä ripottelemassa Taaville heinää pitkin tarhaa kahden tunnin välein, mutta näin työssäkäyvänä se on hiukan hankala järjestää.

Ehkä sitten verkkoruokinta? Mikä ettei, sen toteuttaminen tosin vaatii kestävät verkot ja niiden saaminen ergonomiseen asentoon aiheuttaa päänvaivaa, kuulemma niskat kipeytyy nyppimisestä pää vinossa. Ja toki hevosen olisi parempi saada syödä heinä maasta, koska keuhkot ovat herkät pölylle ja pää maassa syöminen edesauttaa pölyn kulkeutumista ulos. Pölyongelma voi aiheuttaa hevoselle puhkuria.

Vaarana on toki myös hevosen tarttuminen kiinni verkkoon, jaloistaan, riimuistaan, loimistaan, ihan mistä vaan. Lisäksi tuntuu, että hetken harjoittelun jälkeen mikään verkko ei ole tarpeeksi tiheä, jotta hevonen ei saisi imuroitua heinää kuitenkin niin paljon, että lihoo. Erityisen vaikeaksi homma menee jos samassa on läpipasko ja hyvä rehunkäyttäjä. Toinen tarvitsisi kaksi verkkoa ja toinen ei yhtään.

Ja sitten kun hevosen saa viimein jotenkin laihtumaan talven aikana, se pääsee kesäksi laitumelle (koska sanotaan, että laidun on parasta ruokaa hevoselle) ja lihoo viikossa aloitustilanteeseen. Lihominen on paljon laihtumista helpompaa, eikös se niin mene ihmisilläkin.

Pellettiruokinnasta sen verran, että siihen pellettiin on tosi helppo tukehtua. Saada ruokatorventukos siis ja sen avaaminen klinikalla päivystyksessä ei ole halpaa hommaa. Jos se ei kotikonstein aukene. Ja olen kuullut hevosista, jotka ovat onnistuneet tukkimaan ruokatorvensa heinälläkin.

Sitten nämä ei muista juoda aina riittävästi ja siitä seuraa tietenkin ähkyä ja muita ongelmia. Lisäksi kokopäiväisesti ulkoilevalle hevoselle on ostettava tai rakennettava ulos astia, joka pitää veden sulana. Sen on lisäksi oltava hevosen kestävä.

Ähky onkin sitten melko yleinen vitsaus, joka voi johtua mistä tahansa X:n ja Y:n välillä. Taivaan tähtien asennollakin saattaa olla asian kanssa jotakin tekemistä. Samoin tuurilla on myös osansa siinä, miten hevonen ähkystään toipuu ja kuinka paljon se tulee omistajalle kustantamaan. Kaikki eivät toivu ollenkaan, edes leikkauksella.

Toisilta ähkyleikkauksen aikana on kaivettu suolistosta ämpärillinen hiekkaa. Hiekka onkin yksi hevosihmisen kirosana. Ja tästä pääsee taas aiheeseen riittävä korsirehun määrä, vatsavaivat ja lihavuus.

Mitä lihavuuteen tulee, se aiheuttaa paljon liitännäissairauksia, kuten kaviokuumetta, metabolista oireyhtymää, nivelvaivoja.. Mitä niitä nyt on.

Nivelvaivojen ennaltaehkäisynkin takia hevosen olisi hyvä päästä liikkumaan mahdollisimman paljon rauhallista käpsyttelyä päivässä, tämä siis käytännössä onnistuu parhaiten pihatossa. Pihattoon hevonen tarvitsee mammuttikarvan ja sellaisen karvan kuivaksi saaminen onkin sitten oma taiteenlajinsa. Lisäksi pihattoelämä tuo omat haasteensa, jotta lauma on sopivasti sopuisa ja kaikki pääsevät lepäämään.

Laumaelämä on hyväksi hevosen päälle. Omistajan päälle se voikin olla sitten melko stressaava, kun hevosen loimi on revitty tuhannen riekaleiksi, siltä puuttuu karvaa leikkien jäljiltä tai se on saanut toiselta hevoselta osumaa jossakin välienselvittelyssä. Välejä selvitellään sitä enemmän, mitä enemmän pitää kinata tärkeistä resursseista. Taas päästään sivuamaan aihetta riittävä korsirehu.
Yksin olevakin hevonen onnistuu helposti telomaan itse itsensä, aina ei ole helppoa hallita niitä pitkiä jalkoja, varsinkaan kaikkia neljää samanaikaisesti.

Hevosten jalat ovat muutenkin lasia, kun niiden pienten tikkujen päällä kannetaan 500-600 kiloista ruhoa, ei tarvita isoa virheliikettä, kun kuuluu poks. Sitten arvotaan hajosiko kenties luita vai jänteitä. Ja niiden parantelu vaatiikin sitten aikaa ja kärsivällisyyttä. Useimmiten hevonen ei itse ymmärrä, että toipumisajalla pitäisi seistä ja liikkua hillitysti. Kaikki ei pelasta edes sairasloma, kun on rikki, on rikki.
Aina ei tarvitse edes onnettomuutta, jotta jalat rikkoutuvat. Ne voivat vaan yksinkertaisesti rasittua ja kulua tai niihin voi tulla vikaa ilman selvää syytä. Esimerkiksi pinnoilla on väliä, jalkojen asennoilla, samoin kaarevien urien määrällä, hevosen geeniperimällä ja taas kerran tähtien asennolla.

Hevonen onnistuu siis helposti rikkomaan itsensa ilman mitään edesauttavia kavereita ja rakenteita. Mutta ihan kaikessa ylimääräisessä rakennelmassa tai rakennuksessa on pieni riski, että hevonen voi saada  jonkinlaisen hasardin aikaiseksi. Jalkoja on varsinkin kiva tunkea ihan jokaiseen rakoon ja kuopia kaikkea ja kaikkia (tästä voi taas siirtyä kohtaan verkkoruokinta). Samoin kalterin väliin jäänyt leuka murtuu melko herkästi, kun karsinakaverille on ihan pakko vähän kiukutella.

Tietenkin niiltä löytyy myös kaikkea muuta pienempää ja isompaa sairautta ja vikaa, jotka kuitenkin harvemmin vievät henkeä. Tällaisia on mm. erilaiset räkätaudit, kaviopaiseet (jossa yhtäkkiä jalaton hevonen saa omistajansa haukkomaan happea ja suunnittelemaan jo lopetustoimia), erilaiset iho-ongelmat (esim. rivi vuohisissa, sienitartunnat, kurarupi jne), määrittelemättömät mahaongelmat (ja niitä riittää), hormonivaivat, lihasjumit, nikamajumit, pienemmät ja isommat haavat... Mitä nyt vaan ikinä mieleen juolahtaa. Luulen, että kaikki on mahdollista.

Välillä näitä miettiessä sitä ajattelee, että onko tuota eläintä tehty ollenkaan pysymään hengissä? Varsinkaan ihmisen käsissä. :D