Iilimatoja!

Rippe on saanyt nyt kaksi kertaa iilimatoja jalkaansa. Niitä on roikkunut siellä, missä olemme havainneet sitä tuvotusta eli säären yläosassa polven alapuolella.
Olisimme halunneet niitä myös kavioniveleen, mutta madot eivät vain halua tarttua sinne! Ei sitten millään. Kaikenlaista kikkakolmosta kokeiltiin, mutta kun ei maistui, niin ei maistu.

Iilimatohoidosta ylipäätään voi lukea enemmän täältä ja täältä. Niistä löytyy niin hyvät tiedot, etten viitsi niitä tähän alkaa kirjoitella. Lyhyesti sanottuja iilimatojen syljessä on paljon hyvää tekeviä ainesosia. 

Ripellä iilimatoja kokeillaan siihen oletettuun karpaalikanavan ongelmaan tai mikä ikinä sitä jalkaa turvottaa. Lisäksi oltaisiin tosiaan haluttu niitä myös kavioniveleen. Rippeähän ei mielellään voi piikittää kortisonilla, koska sillä on kaviokuumetausta. Toki sinne voisi sitten kai piikittää jotakin muuta..

Lisäksi odottelen edelleen ratkaisua siihen, että saadaanko joku kotiin ultraamaan vai mitä tehdään. Ja että kuka nyt sitten tulisi, kun jokaisella tuntuu olevan oma mielipide eläinlääkäreistä. Toinen tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Ja jokaisesta jollain on huonoja kokemuksia. Siinähän sitten koetat valita, että kuka olisi paras sille omalle mussukalle.
Eikä se vika sitten välttämättä edes ole siellä missä epäillään tai edes näy ultralla. Kaikki on yhtä kysymysmerkkiä mun päässä.

Minusta myös valitettavasti tuntuu siltä, että vanhan hevosen tutkiminen ja hoitaminen on monelle lääkärille vähän toisarvoista.. Minusta se on omistajan tehtävä määritellä, miten paljon haluaa tutkituttaa ja hoitaa.

"Mikä mun jalassa on?"

Rippe ei tykkää madoista ollenkaan. Sen mielestä ne ilmeisesti tuntuvat jotenkin epämiellyttäviltä ja sillä olisi hirveä tarve kokoajan liikutella jalkaa. Ja se taas ei ole ollenkaan toivottavaa, kun madot sitten helposti irtoavat.
Ekalla hoitokerralla madot olivat todella haluttomia kiinnittymään ja mietittiin jo, että vaikuttaako Ripen cushing-lääkitys siihen. Lopulta pari matoa saatiin tarttumaan ja niistäkin Rippe onnistui ravistamaan toisen irti keskenkaiken, eikä uutta saatu kiinnittymään. Onneksi tuo yksi veijari imi itsensä täyteen saakka ja irrottautui itsestään.

 

Nyt toisella kerralla madot olivat innokkaampia tarttumaan tuohon polven seutuun ja kolme matoa siinä kaikkiaan ruokaili. Eikä Rippe onnistunut irrottamaan niitä tälläkertaa. Veren määrästä olisi voinut kuvitella, että olisi ollut kyseessä isompikin operaatio. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, kun jouduin aika tiukasti roikkumaan ponin riimussa ja vahtimaan sen liikkeitä. Samalla tallinpitäjä laittoi vielä neuloja, joiden pitäisi vaikuttaa polveen, kavioon ja mahdollisesti myös siihen karpaalikanavaan.

Veren annetaan hoidon jälkeen valua vapaasti ja sen voi seuraavana päivänä pestä pois. Siinä olikin sitten hommaa kerrakseen...

Kokemuksia en osaa vielä sanoa, mutta lupaan palata asiaan.