Kevään jumppakuuri

Minua on puraissut jonkinsortin kouluratsastuskärpänen ja poni on saanut tuta sen nahoissaan. On jumpattu kentällä ja hiki on virrannut ponilta. Yllättävän paljoon se poni pystyy, kun sitä vähän komentaa yrittämään. Se on niin mukavuudenhaluinen, ettei oiekin yritä jos tehtävä on yhtään haastavampi. Jäisihän sitä itsekin mielellään omalle mukavuusalueelle. Jotta kehitystä tapahtuisi, on sieltä kuitenkin poistuttava aika-ajoin.

 

Meinasi taas vaan käydä niin, että tulin liian ahneeksi ja harjoittein liian vaikeita juttuja ravissa. Kun vasta on opittu edes jotenkuten ravaamaan, niin pitäisi malttaa mielensä. Poni tuntuu aivan erilaiselle kuin ennen. Se ravaa tasaisemmin, ei huoju ja nytky niin paljon ja tuntuu kumpaankin kierrokseen ihan yhtä hyvälle, selvää puolieroa ei enää ole. Vinous on kuitenkin edelleen suuri ongelma ja siihen meille suositeltiin vastalaukkaa. Eihän Rippe mitään kummallista osaa, mutta laukka sillä on ihan vaivihkaa maastoillessa parantunut. Yhtäkkiä huomasin, että siinähän on säädeltävyyttä ihan toisella tavalla, kun syksyllä.

Näinollen en pitänyt vastalaukkaa edes mahdottomana suorittaa. Joskin tänään totesin, että pitäisi varmaan enemmän harjoitella myös suoraan laukkaamista ihan myötälaukassa. Ja opetella taas istumaan niin, etten kokoajan tee jotain ja puske lisää vauhtia. Antaa hevoselle suorittamisen rauha. 

Ripellä on myös valtavan ärsyttävä tapa jumittaa ja tulla kuuroksi avuille jos kentällä on muita - ihmisiä tai hevosia. Aivan todella rassaavaa. Nytkin räpelsimme aivan kaameita nostoja, joita Rippe itse katkoi jne. 

Vasta toisen hevosen lähdettyä homma alkoi toimia, kuten toivoin ja tehtiin jopa sitä vastalaukkaa. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, miteen hyvin se sujui ja nostotkin onnistuivat! Ja ero myötälaukassa ja ravissakin tuntui heti. Nyt olisikin sitten syytä harjoitella ja treenata enemmän laukassa, josko siitä saataisiin raviinkin lisää voimaa ja suoristumista.

Kaviot ovat kasvaneet niin valtavasti, että varasin sille jo kengityken viikon päähän maanantaille, edellisesti kengityksestä on silloin kulunut viisi viikkoa! Saa räpylät kyytiä ja samalla kengittäjä saa katsastaa sitä sädemädän tilannetta. Hyvin ne säteet kuivuivat, mutta edelleen vasen kavio välillä lämpöilee ruununrajasta. Tosin mietin myös, että rasittaako pitkä varvas kavioniveliä ja sitäkautta aiheuttaa lämpöilyä. 

Myös sen kontrolliverikokeen sain sovittua viimein, se on perjantaina. Se kolari ja senjälkeen tullut munuaistulehdus oheisongelmineen on vienyt muutaman edellisen viikon ihan kokonaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa arki taas asettua omiin uomiinsa ja elämä normalisoitua. 

Hokkikausi päätettiin loppuviikosta ja sen kunniaksi alettiin taas miettimään tarhakaverinkin mahdollisuutta. Koetetaan nyt josko Sisu olisi Ripelle tarpeeksi hellä kaveri. Muutaman kerran ensin päästetään pojat hetkeksi yhdessä ulkoimaan ja ehkä ensiviikonloppuna ne voisi sitten kokonaan yhdistää.
Eka yhteinen ulkoiluhetki maastolenkin jälkeen sujui ainakin ihan hyvin. Rippe oli epävarma ja luimisteli, mutta väisti kuitenkin Sisua pyytämättäkin (Sisu ei laittanut korvia luimuun kertaakaan) ja kyllä Rippekin uskalsi aina lähelle heinää syömään. Katsotaan nyt josko tästä jotain kehittyisi.