lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hidastusta ulkoruokintaan



Rippekin sai tänään viimein oman verkkonsa heinäkaukaloon. On se ollut jo pitkään mielessä, että pitäisi laittaa. Se hidastaa kuitenkin syömistä ja tasaa verensokeripiikkejä kätevästi, kun heinää saa syötyä hitaammin. Ja ainakin viimekesän kokemuksella koko poni oli paljon rauhallisempi ja tyytyväisempi verkkoruokinnalla.

On vain pitänyt vähän selvitellä ja miettiä, että mikä viritelmä olisi järkevin. Tallin muilla hevosilla on laatikoissaan verkot, jotka on viritety nippusiteillä kiinni ja yhdellä sivulla palohakaset täyttöä varten, mutta hevosen pääsevät syömään jonkin verran sieltä väleistä.

Ripen kohdalla päädyttiin lopulta taittamaan kuormaverkko kahtia, punoin siitä paalinnarun avulla pussin. Pussi kiinnitettiin alapäästä nippusiteillä laatikon pohjaan kiinni ja toinen reuna laatikon vastakkaiseen yläreunaan. Sen punoin kuminauhalla metallikehikkoon, jotta siitä sai tiiviin ja tukevan. Sitten vain pari palohakaa, jolla pussin suun saa suljettua. Helppo täyttää ja nopea käyttää, eikä mahdollisuutta syödä väleistä. Pussista tuli vaan hiukan liian leveä ja loppuosa verkosta piti solmia reunaan kiinni. Siltikin olin yllättävän tyytyväinen lopputulokseen. 








Rakennelmaa kasatessa Rippe pyöri ympärillä silmät lautasen kokoisina hyperventiloiden. Oli sitten pakko vielä illalla nähdä, miten homma toimii ja viskasin verkon alle heinää. Aikansa härveliä tuijoteltuaan Rippe uskalsi tulla katsomaan ja alkoi sitten nyppimään heiniä, kun vanha tekijä. Sillä on niin siisti tapa syödä verkosta. 


Jos ilmat tästä vähän lämpenevät ja sateet väistyvät, niin hevosten olisi tarkoitus jäädä tarhailemaan yötäpäivää. Se on varmasti heppojenkin mieleen, niin ei tarvitse kököttää sisällä. 
Rippe on tehnyt myös melko täydellisen syömälakon, mitä tulee greenlineen ja kivennäisiin. Se suostuu syömään ainoastaan cushing-yrttinsä ja chiansa kauran seassa, muut se jättää syömättä. Nyt parina päivänä olen saanut sen pitkin hampain syömään puuronsa, kun pidän kuppia sen naaman edessä kunnes kuppi tyhjenee. Ihmeellistä, miten voi poni olla nirso!

Olen kärsinyt kovista päänsäryistä kolarin jälkeen ja niskoja on hoidettu fysioterapeutin avulla jo moneen otteeseen. Ratsastus ikävästi laukaisee päänsärkyä ja huimausta. Toivottavasti tilanne ajan kanssa korjaantuu, kunhan niska saa toipua kokonaan vammoistaan. Tällä viikolla tilanne on ollut taas paljon huonompi. Todella tylsää.

Huomenna kuitenkin lähdetään pitkälle vappumaastolle!

4 kommenttia:

  1. Näppärä verkonkiinnitys! Mun pitäisi syksyksi uusia meidän heinäloodat ja olen itsekin miettinyt verkonkiinnitystapoja ja laatikon materiaaleja jne jne. Tästä sain taas hiukan vahvistusta ajatuksilleni, siispä kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä julahti vasta eilen mieleeni, kun koetin miettiä hyviä vaihtoehtoja. Ja kieltämättä ainakin alkuun vaikutti ihan toimivalta ja helpolta! Täytynee ottaa vielä vähän paremmat kuvat niistä kiinnityksistä ja laittaa tänne, kun nyt en tajunnut.

      Ja helposti onnistuisi myös laatikkoon, jossa ei ole tota metallikehikkoa. Sitten vaan poraisi yläosaankin kiinnitysreiät verkolle ja punoisi niihin kiinni. :)

      Poista
  2. Mäkin oisin kiinnostunu tosta heinäverkon kiinnitysohjeista, kiitän jos jaksat kuvata miten itse tuon teit! :) verkosta ruokinnassa on tällä hetkellä pohdittanut miten tehdä se ihmisten kannalta helpoksi, pimeinä syysaamuina ei ehkä jaksaisi vekslata hullujen viritelmien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie laitan ohjeet kuvineen vielä. :) Ajattelinkin, että tästä saattaisi olla iloa muillekin.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.