Selasin Facebookissa vanhoja kuvia ja saimpas taas kyynelkanavat puhdistettua. Ikävä Taavia kohtaan tuntuu vaan niin loputtomalta. En usko, että sellaista hevosta koskaan enää tapaan matkallani. Niin moni asia on Taavin lähdön jälkeen muuttunut, eikä harrastus tunnu enää samalta.
Olen edelleen vähän katkera, etten saanut pitää Taavia kauempaa ja että asiat lopulta menivät, kuten menivät.
Taavi, maailman kaunein ja hienoin sinisilmä <3
VastaaPoistaKyllä. Erikoinen ystävä kaikella tavalla.
PoistaVoi Taavi :(, ei ole ihme, että ikävä on loputon. Nää elämiemme hevoset vie meistä aina jotain mukanaan. Se tietysti kertoo, miten tärkeitä ne on olleet.
VastaaPoistaSitä itsekin eilen mietin, että ikävän suuruus kuvaa myös sitä, miten tärkeästä hevosesta oli kyse.
PoistaLuulen, että Taavin kohdalla surua lisää vielä se, että en ole vieläkään ihan hyväksynyt luovuttamista sen kohdalla. Vaikka tiedän, ettei ketään voi loputtomiin yrittää auttaa.
Juuri noin se menee. Iso ja hyvin, hyvin rakas hevosystävä jättää raskaan surun ja ikävän pitkäksi aikaa. Se vielä kun mukana on tuota harmistusta vielä estää sen muiston kultaantumista hieman. Kun ei voi ihan kokonaan hyväksyä on se raskaampaa silloin. Taavi oli niin kaunis ja symppis se välittyi ihan meille lukijoillekin <3
VastaaPoistaKiitos Irkku. Näin se menee. Mutta kyllä aika auttaa, eikä suru ole enää niin kova ja kokoajan läsnä. Mutta muisteleminen on edelleen todella vaikeaa.
PoistaSaattaa olla, että katkeruus liian aikaisesta menettämisestä ja "epäonnistumisesta" Taavin parantamisessa seuraa sinua lopun ikääsi. Eikä siitä tunteesta ehkä tarvitsekaan päästä; ehkä on tärkeämpää hyväksyä että on katkera ja pettynyt ja surullinen.
VastaaPoistaSe voi olla ihan totta Sanna. Sinä aina puhut niin viisaita. :) Jonkunlaisen rauhan haluaisin asian suhteen saada. Että voisin vielä joskus katsella kuvia siitä ilman itkuja ja voisin miettiä muutakin, kun sitä "epäonnistumista". Jännästi se asia kummittelee mielessä ja vieläkin lukiessani hevosten mahajuttuja pohdin, että olisikohan tuo tai tuo parantanut Taavin. Turhaa - mutta eihän ihminen mielelleen mitään voi.
PoistaMinua on aina lohduttanut ajatelma "Horses don't fear death, they fear pain." ja tuohan on totta. Sitä aina yrittää kaikkensa, joko itsensä kannalta tai hevosen kannalta tai molempien. Pitäisi vain pystyä olemaan itseään kohtaan armollinen ja antamaan anteeksi. Helpommin sanottu kuin tehty.
VastaaPoistaNäin on. Olen oikeastaan todella yllättynyt, miten vaikea tilanne Taavin lopettaminen kaikkinensa oli ja on edelleen.
PoistaSen päätöksen kanssa on vain opittava elämään ja niinkuin sanoit - oltava itselleen armollinen. Kukaan kun ei meistä pysty ihmeisiin.
Taavi oli todella onnekas poni kun sai olla niin rakastettu ja hyvinhoidettu viimeiset vuodet :)
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista. :) Minäkin niin toivon että se oli onnellinen viimeiset vuotensa.
Poista