torstai 13. joulukuuta 2012

Ruokintamuutoksia ja talvivarustusta

Mitään kummallista ei ole taaskaan tapahtunut. Taavi ei ole hikoillut sen yhden illan jälkeen ja ja on ollut muutenkin ihan ok. Selkään en ole kiireiltä oikein kerennyt, mutta eipä tuolla nyt olekaan niin väliksi. Ompahan saanut kunnolla levätä ja parantua. Taavi sai eilen uudet kengät ja olin kerrankin itse paikalla, kun kengittäjä kävi!
Yleensä olen aina töissä ja homma hoituu kätevästi tallin puolesta. Meillä on niin mahtava talli, kaikki hoituu ja Taavi on saanut oikein erikoishyvää kohtelua nyt, kun se on sairastanut. Tämä on juuri sellainen talli, johon voisin jättää hevoseni pidemmäksikin aikaa hoitoon, ilman että tarvii käydä vahtimassa.

Kävin viime viikolla tilaamassa itselleni joululahjan veronpalautusrahoista; uudet talvikengät! Nyt loppui nimittäin se ainainen varpaiden palelu. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kun jäätyneet sormet ja varpaat, johon olen tänä vuonna päättänyt tehdä ison muutoksen.
Tälläiset kengät sieltä paketista sitten tänään löytyi:



"Alaska Thermo on talvikenkä äärimmäisiin olosuhteisiin. Se on kenkä, jonka kaikki yksityiskohdat on suunniteltu erityisesti kylmien olosuhteiden vaatimusten mukaisesti. Aito lammasturkisvuori, paksu kitkakuvioinnilla varustettu PU/kumipohja, tilava lesti, lämpöpohjalliset ja Thinsulate-lämpöeriste sekä ainutlaatuinen erikseen ladattava Therm-ic-lämmitysjärjestelmä tekevät Alaskasta ylivertaisen talvikengän. Sievin Alaska Thermo on ainutlaatuinen yhdistelmä lämpöominaisuuksia, jotka pitävät jalat lämpiminä ja näin parantavat työolosuhteita ja -turvallisuutta. Alaska Thermo on markkinoiden ensimmäinen talvikenkä, jossa on täysin integroitu lämmitysjärjestelmä."

Kuva ja teksti Sievin sivuilta



Lisäksi olen käynyt ostamassa koetestiin Clas Ohlsonilta lämmitettävät hanskat. Tosin nyt en ole päässyt niitä käytössä testamaan, koska en ole ratsastanut eikä ole ollut erityisen kylmäkään. Lämpöisiltä tuntuvat ihan sellaisenaan, joskin ei niillä paljon muuta tehdä, kun pidetään ohjista kiinni. ;)

Taaville kävin tänään hakemassa Agrimarketista sitä klinikan suosittelemaa Kraftin Lusern Hackad Strå:ta. Samalla ajattelin ottaa testiin Racingin uuden rehun "Selected". Sitä mainostetaan vatsahaavaisille, metabolisesta kärvisille ja kaviokuumeherkille sopivaksi rehuksi. Sen sokeri- ja tärkkelyspitoisuudet ovat hyvin matalat ja se ei sisällä täysjyväviljoja (tosin siinä on silti vehnälesettä ja kaurankuorijauhoa).

Ruokintaa on tullut pohdiskeltua viime aikoina paljonkin. Tällä hetkellä Taavi syö kuivaa heinää ja Greenlinea. Klinikalta sanoivat, että Kraftin hake on parempaa kuin Greenline, toki myös hinta on varmaan kolminkertainen. Olen kyllä järkyttävän kyllästynyt puurojen turvotteluun ja tekemiseen.

Joku kivennäinen olisi hyvä, mutten tiedä mitä uskaltaisin syöttää. Syksyllä taavi söi Hippolytin Gemuse Krauter-kivennäistä, mutta minua se ei oikein vakuuttanut ja lisäksi ongelmatkin alkoivat silloin. 

Selected ratkaisisi sinällään monta ongelmaa. Sitä ei tarvitse turvottaa ja se kuitenkin pääasiassa sisältää sinimailasta (melassileikettä, pellavansiemenpuristetta jne). Taavi saisi siitä tarvittavat kivennäiset yhdestä ja samasta pussista. Ruokinta olisi siten aika yksinkertainen; Kraftin haketta ja Selected-rehua sekä tietenkin kuivaa heinää.
Jonkun verran olen nähnyt myös suositeltavan Chevinal Plussaa ja kalkkia mahavaivaiselle, mutta se pitäisi sitten kuitenkin johonkin sekoittaa. Ja sen maittavuus mietityttää.. Elmo sitä joskus söi yhden tönikän ja se kelpasi vähän huonosti. Lisäksi sen kanssa puuhaaminen on sottaista.


Lusernia, on aika höttöä tavaraa, no mitä tietty voi heinältä odottaa? ;)

Uusi Racing Selected..

.. ja se näyttää tältä.


Illalla käytiin tallilla punnaamassa ja ihmettelemässä uusia rehuja. Taavi oli makuullaan nukkumassa, kun mentiin. Kömpi kyllä ylös katselemaan ja ihmettelemään heti. :)
Saihan se toki pikkumaistiaisetkin ja hyvin tuntui kelpaavan, lisääkin kerjäsi ja kuppi nuoltiin moneen kertaan. Tuo hake on hyväksi tossa pelletin seassa, niin tulee sitten paremmin pureskeltua koko annos. 

1desilitra haketta painoi noin 20g ja 1dl pellettiä painoi noin 100g. Pelletissä suositeltu syöttömäärä poneille 1,5-3 litraa, hevosille 3-6 litraa päivässä. Taaville ainakin nyt alkuun oli suunnitelmissa nostaa annos 2 litraan päivässä (1litra aamuin-illoin). Hakkeen ohjeessa oli 0,5-2kg päivässä, joka on ihan tosi paljon määrällisesti. Koska meillä ei ole tarkoitus korvata sillä heinää, vaan parantaa mahan vointia, niin ajattelin määräksi 0,5 litraa aamuin illoin ja lisäksi ennen ratsastusta 1litra, tämä tekee kiloissa kutakuinkin 300g.
Nostetaan tai lasketaan määriä sitten tarvittaessa.

Annokset tietenkin nostetaan pienissä erissä (2dl viikossa pellettiä ja 1dl viikossa haketta). Toivottavasti tästä nyt tulisi hyvä perusruokinta, niin ei tarvisi sitten muutella enää. Eipä muuta näiltä päiviltä, viikonloppuna ajattelin Taavia vähän liikuttaakin ja pääsen testaamaan samalla uusia kenkiä. Lääkekuuri Taavilla jatkuu vielä tiistaihin.


16 kommenttia:

  1. Tervehdys, liityin lukijaksi ht.netin kautta, siellä olen seurannut keskustelua mahavaivoista ja osallistunut johonkin itsekin. Omallani on myös mahan kanssa meneillään "jotain", tällä hetkellä mennään hiekkadiagnoosilla ja toivotaan että oireet poistuu hiekan myötä. Mutta erinäiset mahaoireilut kiinnostavat kovasti!

    Vinkeän näköinen Taavi-hevonen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva, kun liityit joukkoon, on aina kiva lueskella ja vaihtaa kuulumisia samoista asioista "kärsivien" kanssa! Täytyykin käydä vilkaisemassa teidän blogia.

      Toivottavasti olisi vain hiekkaa teillä, mahavaivat ovat tosi viheliäisiä ja vaikeita. :(

      Taavi kiittää, hän on aikamoinen persoona myös sisäisesti.

      Poista
  2. Heippa, löysin Racing Selectedin googletettuani teidän blogin, ja haluaisinkin kysellä käyttökokemuksia? Itsellä myös vatsahaavainen, ja rehu kuulostaa hintaluokaltaan "vähän liiankin hyvältä". Toiset vaihtoehdot ovat Re-Leve tai Criollo Full..

    Mukavan oloinen blogi muutenkin, ja tosi vangitsevan näköinen tämä Taavi!
    emppsi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Aika moni muukin on eksynyt blogiin samalla haulla. ;)

      Itse syötin vain tuon yhden säkin, kun Taavin maha tuntui kipeytyvän, vaikka syötettiin aika pienellä määrällä (paljon pienemmällä kun suunnittelin alunperin). Taavin maha tosin tuntuu kipeytyvän esim. kaikista kokeilluista kivennäisistä, joten sen perusteella en tekisi koviakaan johtopäätöksiä.
      Minusta vaikuttaa edelleen ihan hyvältä rehulta ja moni tuntuu ravipuolella olevan tyytyväinen. :)

      Täytyy käydä jossain vaiheessa vilkaisemassa sinunkin blogia!

      Poista
  3. Tuo Racing Selected on todella hyvä rehu. Painosta vaan sen verran, että litrapaino on muistaakseni 650g luokkaa. Toisena erinomaisena tuotteena voisin mainostaa Progutia, ellei ole jo tuttu teille. Mahavaivaiselle ei ole ainakaan haittaa suoliston toiminnan tukemisesta, vaikkei nyt itse mahaan vaikutakaan. :)

    http://www.racing.fi/racing-tuotteet/progut-suoliston-parhaaksi/

    Itse annan noin 2dl/hevonen, eli noin 120g. Lanta ei ole koskaan löysää, ei haise kitkerälle eivätkä hevoset ole sairastelleet, vaikka virusta oli viime syksynä tallissa pitkään. Paljonhan tuolla onkin tieteellisesti tutkittua näyttöä, eikä ole siis myyjien puheiden varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) Meillähän ei tällähetkellä syödä Selectediäkään, kun ei tarvetta. Pelkästään lusernia eri muodoissa mahan hyvinvointia tukemaan ja puuron seassa saan nivelaineet alas. Progutin voisi tosiaan vielä lisätä, siitä ei varmasti ole haittaa!

      Poista
  4. Löysin blogisi, yllätys, etsiskellessäni tietoa mahahaavasta. Itselläni 7-vuotias lämppäri ruuna, jolla vähän väliä vatsa kuralla. Ajoittain on myös pinkeä ja joskus arkoo (ei kyllä muutenkaan pidä vatsan koskettelemisesta). Aion myös vaihtaa racing prixin tuohon selectediin, vaikuttaa tuoteselosteiltaan erinomaiselta! Ruuna ollut ns "märillä pieruilla" jo jonkin aikaa, oli kuitenkin kuukauden paussi kun lisäsin säilön sekaan kuivaa. Taas nuo märkäset paukut pakkaa olla riesana. Pellavaa syö, progutia myös satunnaisesti kun meno näyttää pahalta. Mitä ekoja oireita mahahaavassa on ollut teillä? Itse kuitenkin pidän aika pienenä todennäköisyytenä mahahaavaa, mutta esiintyyhän sitä silti harrasteratsuillakin. Ruuna kuitenkin pirteä ja eloisa, liikkuu ihan hyvin muutenkin :) Hieno tämä blogi! Mukava kun löytää blogeista ajankohtasia aiheita!

    VastaaPoista
  5. Heippa ja kiva, kun eksyit ja sait ehkä jotain apuakin! :)

    Oletko kokeillut syöttää hevosellesi psylliumkuurin? Oireilu voisi kertoa myös hiekasta suolistossa; hiekka ärsyttää suolta ja siksi hevonen pieruilee ja on turvoksissa. Meillä psylliumin kokonainen siemen myös rauhoitti suolta, vaikka hiekkaa ei ollutkaan ja sitähän käytetään tasapainottamaan suolen toimintaa.
    Säilö voi joillekin hevosille tehdä myäs tota märkäpieruilua, voisit koettaa lisätä ruokintaan ruokintakalkkia (saa maatalouskaupoista isoissa säkeissä ja ei maksa juuri mitään), se neutralisoi hapanta säilärehua ja jotkut ovat saaneet siitä muutenkin avun märkiin pieruihin.
    Meillä tuo Kraftin lusern-hake on toiminut tosi hyvin vatsaongelmissa. Se myös neutralisoi vatsahappoja ja siinä on paljon hyviä kuituja! Myös Greenline on hyväksi (sama sinimailanen eri muodossa vain).

    Prixin vaihto Selectediin on varmasti hyvä idea, koska se vähentää tärkkelyksen määrää ruokinnassa ja siinä on tosiaan paljon hyvää, myös sinimailasta! :) Meillä se jätettiin pois, kun Taavi alkoi taas oireilla, vaikka nyttemmin tiedän oireilun johtuneen ihan muusta. Taavin ruokinta koostuu nykyään pelkästää 3dl Greenlinea, johon sekoitan nivelten ja yleiskunnon parantamiseen tarkoitetut ainesosat (hampunsiemen, ruusunmarja, nokkonen, glukosamiini ja MSM).


    Meillä ensimmäisiä oireita oli hikoilu öisin ja liikutuksen jälkeen, kova kuolaaminen ja vaahdon muodostus syödessä ja jumalaton ahneus. Hevonen oli myös puukylkinen ratsastaa. Se myös tykkäsi välillä hiissata vauhtia pois ravipätkän jälkeen, lähti siis innoissaan liikkeelle, mutta hetken päästä vauhti hiipui. Sitten alkoi lihakset ja massa tippua ympäriltä ja hevonen oli äkeä kupeista, varsinkin nälkäkuopista, myöhemmin vasta kainaloista. Osan oireista osasin yhdistää tähän vasta, kun hevonen oli lääkityksellä.

    Vatsahaavaa voi tosiaan löytyä melkein miltä tahansa hevoselta, jopa harrasteratsuilta. Se on ikävä vaiva hoitaa ja kalliskin, joten mielummin keskittyy sen ennaltaehkäisyyn.

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Kävimme tuon seitsen vuotiaan ruunan kanssa kuukausi takaperin klinikalla, vatsalaukun tähystyksessä. Vatsahaavahan sieltä löytyi! On nyt syönyt omepratsol-kuurin loppuun. Jännityksellä odotan, mitä kontrollitähystyksessä näkyy :) its tilasin hepalle horse balancelta minesylin ja gastroforin (koettu viimeiseksi ja toimivimmaksi vaihtoehdoksi!) Ruuna nyt syönyt noita vasta vajaa viikon. Karkearehua, kuivaa heinää, saa runsaat 13 kg/pv ja rehuina melassileike (racing) ja greenline (racing). Ajattelin kuitenkin vaihtaa nuo mella melassileikkeeseen sekä kraftin hakkeeseen. Kuulemani perusteella luonnonmukaisemmat vaihtoehdot :)
    Kannattaa käydä horsr balancen nettisivuilla ja tarvittaessa ottaa yhteyttä yhteydenotto lomakkeella asiakaspalveluun.. itse sain todella ystävällistä ja asiallista tietoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan nenä, mutta hyvä, kun asia on nyt hoidossa! Arvostan hevosenomistajia, jotka vievät hevosen tutkitettavaksi ja näin vika saadaan hoidettua. Ruokinta kuulostaa tosi hyvälle! Tsemppiä paranemiseen!

      Poista
  7. Moi,
    Löysin tämän tekstin kun googlettelin selectedin käyttökokemuksia. Mietin omalla hevosellani vaihtoa tuohon rehuun kun sitä on suositeltu lihasongelmaisillekin ja omallani on vähän sitä ongelmaa.. Oliko teidän kokemukset tuosta rehusta millaisia? Hyvältä rehulta vaikuttaa tuoteselosteen perusteella.

    http://ropellikorvat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä rehua, moni on tuntunut tykkäävn siitä ja sen vähäinen tärkkelyspitoisuus on lihaksille todella hyväksi. Meillähän Taavin vatsa ei rehusta kovin kovasti silloin pitänyt, mutta se ei rehellisyyden nimissä pitänyt mistään muustakaan. Eikä tämä todellakaan ollut huonoimmasta päästä kokeilluista, vaan pussi saatiin syötettyä hyvin loppuun. Me siirryttiin sitten pikkuhiljaa kokonaan pois teollisista kivennäisista ja muista vastaavista tuotteista.

      Jos nyt olisi tarvetta täysrehulle, kokeilisin tätä ehdottomasti uudelleen, kun pääsyyllinen vatsavaivoihin on ratkaistu ja suolisto saatu toipumaan. Kaikille rehun "kohderyhmään kuuluville" olen rehua kyllä auliisti suositellut kokeilemaan. :) Se oli ainakin maistuvaa, helposti annosteltavissa ja suht edullistakin, lisäksi se on tosiaan tuoteselosteen osalta mukavaa luettavaa, sinimailasta, mäskijauhoa, pellavansiemenpuristetta yms. mahalle terveellistä.

      Poista
  8. Meilläkin painitaan klöysän mahan kanssa (hevonen ei sulata kortista heinää joten heinän laadun vaihtelut näkyy heti vatsan toiminnassa) ja eksyin blogiisi kun etsin kokemuksia Lusernista. Taidanpa vaihtaa greenlinen siihen. :) Klinikalle hiekkakuvaan mennään myös varmuuden vuoksi ensi viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella tuntuu nyt olevan taas mahan kanssa vaivaa. :( Voi kurjuus. Lusernista on minulle vain hyviä kokemuksia! Hiekkakuvan ottaminen kuulostaa myös hyvälle idealle. Joskus löysään mahaan voi saada apua myös yesac-hiivasta jos tuo heinän kortisuus on ongelma; sen pitäisi auttaa suolistoa pilkkomaan kuitu paremmin käyttöön. :) Moni on saanut avun myös progutista.

      Poista
    2. Hiekkaa meillä löytyikin ja syötin psylliumkuurin, se tuntuu ainakin nyt auttaneen ja vatsa voi paremmin. Lusern hake oli hyvä hankinta, se tuntuu myös tasapainottavan vatsaa yhdessä procutin kanssa. Harmi kyllä täysihoitotallin heinän laatu on nyt ollut todella kirjavaa, viime talvena jouduttiinkin ostamaan omat heinät, mutta tänä vuonna ei samalla tuottajalla enää ollut satoa jäljellä. :( Oma talli olisi kyllä paras vaihtoehto...

      Poista
    3. Vieraalla pitämisessä on aina omat ongelmansa... Sitten on vain koetettava tasapainotella ja selviytyä. Heinä on suuri ongelma, eikä toki aina ole mahdollista saada optimaalista heinää. :(
      Hyvä jos saitte psylliumista apua, sitä psylliumia Taavi söi välillä muutenkin vatsaa tasapainottamaan. Tuntui auttavan, vaikkei ollut hiekkaa.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.