sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Viikonloppukuulumiset ja kesäkuvia

Viikonlopun kuulumiset tulevat nyt ihan yhteen kirjoitukseen. Eipä mitään kummempaa olekaan tapahtunut, kun Taavi viettää kevyttä elämää lääkekuurin ajan. Puremisen suhteen olen saanut sen historiasta vähän asioita selville, eikä tämä suinkaan ollut eka kerta kun se on purrut. Tosin meillä ollessaan se ei ole yrittänyt purra ketään ja tämäkin tuntuu tällä hetkellä ainakin jääneen ainoaksi kerraksi. Taavi on ollut tapahtuman jälkeen hyvinkin mielistelevä..

Perjantaina käytiin iltasella K:n kanssa Taavia moikkaamassa ja tekemässä sille puurot valmiiksi ja taisin täytellä pari heinäverkkoakin siinä. Taavi oli ok ja ihan hyväntuulisen oloinen, sai vähän Greenline-puuroa ja ja taisin harjatakin sen läpi.


Lauantaina menin iltapäivästä tallille ja tarkoituksena oli pitkästä aikaa kiivetä selkään ja käydä vähän kävelyllä. Taavi ei olisi taaskaan halunnut tarhasta lähteä, kun oli juuri ruokailukin kesken. Se sai tosin jatkaa samalla linjalla myös sisällä, sillä aikaa kun laittelin sille varusteet ja heijastimet päälle.
Menin ilman satulaa, mutta huopa oli pakko laittaa sillä Taavi oli märkä lumisateen takia. Pääsin aitan kulmalta tosi kätevästi kyytiin, ei tarvinnut yhtään vängätä asiasta. Taavi lähtikin ihan mielellään lenkille, josts olin kovin yllättynyt. Se käveli reippaasti ja suunnaksi valikoitui pihasta vasemmalle ja sitten oikealle. Muutaman sata metriä se jaksoi kävellä reippaasti ja sitten Taavi kyllästyi.. :D

Vakipaikassa Taavi pysähtyi "syömään", vaikka paikka on tietenkin lumen peitossa. Siinä se sitten hangessa ihmetteli ja tuumasteli tilannetta. Annoin porkkanan palan ja sitten matka jatkui. Hetken aikaa vielä käveltiin tietä pitkin ja käännyttiin kotiin. Mentiin pellon kautta, niin pääsi Taavi vähän hankeen kahlaamaan, se tosin koitti heti seuraavasta mahdollisesta paikasta poistua sieltä pellolta sileälle tielle.. ;)
Ihan lyhyt lenkki siis käytiin ja Taavi oli koko lenkin tosi hyväntuulinen. Se myös lähti pohkeesta tosi hyvin eteen ja puukylkisyys oli tipotiessään!
Tallissa sitten riisuin heijastimet ja Taavi sai lääkepuuronsa sekä lisää heinää. Silittelin ja rapsuttelin sitä vielä jonkin aikaa ja pyörittelin kumiasualla karvan ilmavaksi että se kuivahtaisi. Yhtään kertaa Taavi ei luiminut tai huiskinut, vaikka ihan reilusti mahan altakin pyörittelin.


Sunnuntaina Taavi sai taas viettää vapaan, vaikka toisaalta olisi ollut hyvä ilma käydä kävelemässä. Mutta ettei nyt liian raskaaksi mene sairaslomalla.. :) Taavilla kävi vieras ja se sai kunnon harjauksen käytävällä ja tietenkin aimoannoksen porkkanaa. Taavi käyttäytyi hyvin eikä ollut mahan harjaamisesta millänsäkään.
Annettiin vielä päivälääke puuron kanssa ja sitten Taavi pääsi vielä hetkeksi ulos ilman loimea. Se painikin siellä hyvän aikaa Heikin kanssa vielä, ennenkuin tuli sitten muiden kanssa takaisin sisään syömään.

Uusi kuvia en sitten koko viikonloppuna ottanut, kun eipä ole ollut mitään ihmeellistä kuvattavaa. Sain kuitenkin kesävieraiden ottamia kuvia CD:llä. Laitan niistä jokusen kuvan tähän katseltavaksi, ihanan kesäisiä! 

 


Varovasti porkkaa pienistä käsistä..

.. Ihan huulilla vain.. :)





Ei ole herkkuja






 
Hei kaverit! Täältä tullaan taas!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.