tiistai 18. helmikuuta 2014

Tilannepäivitystä sairastuvalta

Nenä loistaa, niinkuin aina. :D

Täällä voidaan jo paremmin ja kenkäkin saatiin takaisin. Ranixal menee edelleen ja Penetrolia olen nyt kahtena päivänä laittanut takapolviin ikäänkuin varmuudeksi. En tiedä mikä on auttanut vai kaikki vaiko vaan aika, mutta joku on selvästi parantanut herra hevoisen oloa, kun tänään jaksettiin jo höristä ja korvat olivat enemmän hörössä, kun luimussa. Penetrolin laitto polviin ei myöskään tänään aiheuttanut raivaria, kuten eilen ja mahaankin sai tänään jo koskea. Välillä sain pientä mulkoilua ja välillä en yhtään mitään reaktiota kupeista. Muuten rapsuttelut ja silittelyt kelpasivat, ihanaa!

Huomenna eräs ystäväni tulee katsomaan Taavia. Hänen on pitänyt tulla jo kesästä asti, kun minä kävin katsomassa hänen hevostaan pitkästä aikaa. On tässä sitten ollut kaikenlaista, mutta nyt saatiin treffit onnistumaan. Ajateltiin käydä pienellä ajolenkillä yhdessä. Olen ekoille kerroille nyt koettanut saada houkuteltua ihmisiä mukaan istumaan viereen, jota varmuus kavaa. Onneksi ihmisten mukaan houkuttelu ajolenkille ei ole kovin vaikeaa.
 
Ehkä tästä taas noustaan ja selvitään. Josko sitä ensi yönä saisi jo nukuttuakin vähän. :)



Nyt on taas tassu suojattu!

6 kommenttia:

  1. Nätit tassut :) Kiva että Taavi voi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassut on minusta pikkuhiljaa kaunistuneet ja parantaneet asentoaan. :)

      Poista
  2. Voisitko kertoa tarkemmin tuosta penetrolista.. mihin vaivaan se on tarkoitettu entä mistä sitä saa hankittua? Onko se jotain pliisterin tapaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penetrol sisältää kortisonia ja DMSO:ta. Kortisoni lieivttää tulehdusta ja DMSO liuottimena kuljettaa sen ihon läpi (ainakin teoriassa). DMSO muuntuu myös kehossa MSM:ksi ja auttaa sinälläänkin.
      Tarkoitettu ainakin nivelvaivoihin ja niiden ennaltaehkäisyyn, käytetään kuurina. Klinikoilta sitä yleensä saa hankittua. :)

      Poista
  3. ... ja kannattaa muistaa levitellä Penetrolit hanskat kädessä - maistuu nimittäin äkkiä omassa suussa :) Ainakin niin kävi joskus 90-luvulla :D t. sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hanskat käteen! Tosin olen silti onnistunut saamaan välillä epäilyttävän sipulin maun suuhuni... :D

      Ja levitys hammasharjalla tai sienellä, miten kukakin tykkää. Mulle on neuvottu molempia. Koin sienen käytännöllisemmäksi, kun sitä ei tarvi uittaa siellä pullossa, jolloin koko Penetrol menee likaiseksi.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.