On aikaa nähdä, on aikaa huomata. Ei ne paljon tarvitse, ne pienet onnen hetket.

Taavin vointi on ollut vähän päiväkohtaista, mutta yhtä pahaksi se ei ole enää äitynyt, kun viikonloppuna.

Keskiviikkona Heidi tuli Taavi moikkaamaan ja ajoin suoraan töistä tallille. Näin heti, ettei kaikki ollut ihan kunnossa, Taavi huitoi hännällä ja lepuutti jalkaansa tarhassa. Otin sen hetken päästä syömään Ranixal-puuron ja se oli selkeästi äkäisempi, kun tiistaina. Tilanne kuitenkin tasoittui hyvin nopeasti ja Heidin tullessa se oli jo rauhallisempi ja iloisempi. Siinä valjastuksen aikana se rauhoittui entisestään. Lenkille se lähti mielellään.

Käytiin samassa suunnassa, kun viimeksikin ja tälläkertaa juna tuli takaa, kun olimme radan vieressä. Taavia sen verran jäsnkätti, että se siirtyi raville, mutta muuta kummallista se ei junasta sanonut. Lenkki oli varmaan 7km ja suurin osa mentiin ihan rauhallista käyntiä. Sopivissa kohdissa otettiin pätkiä raviakin, sai kyllä käskeä useampaan kertaan, ennenkuin Taavi suostui ravaamaan, ihan hyvin se sitten kuitenkin ravasi.

Hiki oli taas tullut lenkillä, onhan se tietysti rankkaakin näin alkuun vetää painavaa kuormaa. Taavi oli kuitenkin lenkin jälkeen todella hyvällä tuulella ja iloinen. Ranixal on saattanut tehdä sille vähän ummetusta, sillä se kakkasi lenkin aikana peräti kahdesti ja olo selvästi helpottui.
Laitoin Penetrolin polviin ja heitin Tapsun loimi päällä pihalle. Täyttelin vielä heinäverkotkin ja lopulta aikaa tuhrautui niin kauan kaikkeen puuhamiseen, että jaettiin vielä ruuatkin hepoille tallinomistajan kanssa.

Torstaina kävin heti töiden jälkeen antamassa Ranixal-puuron, ottamassa loimen pois ja täytin heinäverkot. Pyöröpaali on loppu, joten ovat nyt verkkojen varassa. Kylmäköt pitävät kyllä huolen, että he saavat syödä verkoista ensin ja muilla ei ole silloin asiaa pihattoon ollenkaan. Heitin sitten muillekin vähän ulos heinää.
Tulin illemmalla uudelleen tallille ja verkot oli nypitty lähes tyhjiksi, aikaa siihen siis kului noin neljä tuntia, ovat varmaan asuneet verkoilla kokoajan..

Otin Taavin harjattavaksi ja tänään oli ihan ok-päivä, vähän kupeista luimistelua, mutta ei mitään hälyyttävää tai vakavaa. Harjauksen jälkeen vein Taavin takaisin ulos ja täytin verkot jälleen yötä vasten. Taavi sai pitää vapaan, sillä oma olo oli yksinkertaisesti niin vetämätön ja löysä. Huomenna sitten olisi tarkoitus taas käydä liikkumassa vähän, katsotaan mitä keksitään.

 

Tänään pihattoa siivotessani, Taavi ja Väinö heinää rouskutellen seuranani, muistin taas sen, miksi niin kovasti pidän tästä harrastuksesta. Nautin kaikkein eniten juuri tästä; hevosten kanssa yhdessäolosta leppoisissa merkeissä, pelkästä hevosen rapsuttelusta, päivittäisistä hoitotoimista, ruokkimisesta ja sille höpöttämisestä. Minusta on ihana nähdä miten Taavi on jo selvästi ottanut minut omaksi ihmisekseen ja tykkää seurastani pihatossa, kun lähden esim. hakemaan talikkoa tai olkipaalia, se tulee kurkkimaan ovelle, että minne katosin. :) Voisin viettää sen seurassa loputtomasti aikaa, kun se hyväntuulisena pitää minulle seuraa ja kuuntelee höpötyksiäni.

Nyt olen taas liikuttanut Taavia aktiivisemmin ja se onkin ollut jokaisen tallikäynnin päämäärä; liikuttaa hevonen. Ja hyvin äkkiä tunsin taas, kuinka homma menetti kiinnostuksen; ihan kummankin osalta. Pakollinen ratsastus tekee illoista kiireisiä ja koska suurin osa ajasta menee ratsastamiseen, jää kaikki muu yhteinen aika vähemmälle, paljon vähemmälle. Ja homma menettää silloin minulle merkityksensä.

Minulle on terapiaa siivota pihattoa, laittaa vesiä, lisätä heiniä verkkoihin, höpötellä mukana olevalle Taaville, rapsutella sitä ja unohtaa kaikki muu. Ratsastusta en koe minulle läheskään niin vapauttavana. Ehkä se johtuu siitä, että joka askeleella kuuntelen ja tarkkailen, että liikkuuko hevonen puhtaasti, onko sillä kipuja, onko sen epämiellyttävää olla jne. Joku anonyymi ihmetteli sitä, miksi hankkia hevonen jos sitä edes liikuta. Niinkuin yritin nyt selventää, itselle hevonen on muutakin, kun ratsastusväline. Ennen itsekin ihmettelin ihmisiä, jotka eivät ratsastaneet hevosiaan ja ehkäpä ihmettelen vieläkin jos hevonen seisoo suurimman osan päivästä sisällä tai pienessä tarhassa tai jos sitä ei edes käydä muuten katsomassa. Mutta jos hevosella on mahdollisuus liikkua vapaasti ja purkaa mahdolliset patoutuneet energiansa se tulee kyllä liikkuneeksi itsekin. Enkä koe siinä suhteessa olevani huono ihminen tai hevosenomistaja, kun hevoseni ei joudu pääse lenkille joka päivä.
Ehkäpä siis kaikesta huolimatta me jatkamme Taavin kanssa tekemistä ihan ilman paineita, ilman päämääriä ja ilman hoppua sekä pakkoa. Jos ei huvita mennä lenkille, niin sitten ei mennä, eikä siitä oteta paineita. Mennään sitten, kun keretään ja muuten vietetään aikaa yhdessä. Pidetään kuitenkin kiinni siitä, että liikutaan säännöllisesti. Se on minun tapani harrastaa ja olla. Nautin myös hevoseni seurasta enemmän silloin, kun se todella haluaa olla kanssani ja lähteä lenkille, se on iloinen ja pirteä ja haluaa itse liikkua ilman patistamista.

Meillä on ollut mitä mainioin syksy, kun ollaan juurikin tehty niinkuin ylempänä kirjoitin. Taavi oli myös erityisen iloisena aina lenkille päästessään ja mikä tärkeintä; se ei oireillut mahaansa millään lailla. Jalatkin ovat olleet kunnossa ja menohaluja on riittänyt.

Ehkä toisenlaiset hevosen kanssa myös kiinnostus ratsastusta kohtaan saattaisi olla toisenlainen. Toisaalta, ajatusmaailmani on muuttunut paljon ihan viime vuosina, enkä oikeastaan itsekään tiedä, miten haluaisin hevostani ratsastaa. Vaikea sanoa siis, motivoisiko osaavampi, terveempi ja reippaampi hevonen yhtään sen enempää. Eikä se terve kuitenkaan kauaa olisi, ainakaan hysteerisen tädin silmissä. ;)
Taavia en silti vaihtaisi mihinkään, pidän siitä, sen seurasta ja sen koko olemuksesta. Ihan koko sydämelläni pidän siitä.

Talvikarvan pudotus on muuten viimein alkanut Taavillakin! Kesäkuvissa se näyttää niin hassulle lyhyessä karvassa, saa nähdä minkälainen hevonen sieltä karvan alta paljastuukaan.