Pieniä onnistumisen hetkiä, näistä eletään taas pitkään

Pakko tulla hehkuttamaan, kun olen itsestäni niin ylpeä.

Näytin Taaville tänään lenkin jälkeen kärryjä (jotka seisovat tällähetkellä pressun alla) ja sen mielestä ne olivat vähintäänkin vähän epäilyttävät. Halusin sitten kokeilla, että onko aisat riittävän pitkät ja ajattelin saada Taavin niiden väliin. Ei onnistunut yläkautta laittaa (taavi lähti karkuun, koska toiminta oli epäilyttävää), joten päätin koettaa saada Taavin ensin aisojen väliin seisomaan.
Taavi tosin oli sitä mieltä, että aisojen väliin peruuttaminen ei ole hyvä idea ja peruutti aina jommalta kummalta puolelta ohi tai ei suostunut peruuttamaan ollenkaan. Lopetin yrittämisen ja tuumasin hetken.

Aloitettiin ihan alusta. Siirsin Taavin seisomaan kärryjen eteen ja pyysin taakse, kun Tavi siirtyi askeleen, niin kehuin sitä vuolaasti ja rapsutin sen lempikohdasta (korvista). Ja taas yhden askeleen peruutus kohti kärryjä sai aikaan kutiavien korvien rapsutusta. Ja eipä aikakaan kun Taavi seistä nökötti aisojen välissä, eikä kertaakaan epäröinyt ottaa askelta taakse! Sain nostettua aisatkin ylös ja tulin siihen tulokseen, että pituutta on riittävästi. Siis niin hienoa!

Ja mikä tästä nyt sitten teki niin hienon jutun? No se, että mulla ei pettänyt hermot ja keksin vieläpä oivallisen keinon saada Taavin kärryjen väliin eikä siihen tarvittu edes namia tai pakottamista. Ja että lopputulos oli onnistunut; rento ja tyytyväinen hevonen aisojen välissä omasta tahdostaan.

Ehkä jollekin iha olematon juttu, mulle henkilökohtaisesti iso työvoitto tällä omalla oppimatkallani.

Taavi ja ystävänsä Väinö

Taavi antaa viimeisen varoituksen loimea nyppineelle Maunolle, ei huvita leikkiä nyt!