perjantai 1. helmikuuta 2013

Vapailua olosuhteiden pakosta ja maastoilua

Huhheijaa, varmasti pisin kirjoitustauko tähän mennessä! Mutta syykin on hyvin selkeä; ei ole ollut mitään mistä kirjoittaa. Toissapäivänä täällä riehui hurja lumimyräkkä ja päätin suosiolla kääriytyä vilttien suojaan, eilen olin pitkään illalla töissä. Kävin kyllä puoli kahdeksan jälkeen moikkaamassa Taavia ja antamassa Aloet.

Tänään sitten viimein pääsin kyytiinkin asti. Hevoset saivatkin tänään ulkoilla vähän pidempään ja olivat vasta tulossa sisään, kun menin. Autoin sitten heppojen sisälle otossa (lähinnä ovahdin, että menevät omiin karsinoihin, nämähän tulevat suurinosa vapaana sisään)
ja olin lisäksi luvannut Einon omistajalle avustaa klippaamisessa.
Klippaussessio alkoi ihan lupaavasti, kun saatiin hevoselle tukot korviin ja kauraa naamariin, mutta klipperissä ilmeni pikkuinen vika; se ei leikannut karvaa.. Heh. Taisi olla terä tylsynyt. Jouduttiin siis hylkäämään moinen idea toistaiseksi, kunnes terä on teroitettu.

Taavi katseli koko operaation ajan omasta karsinastaan kummissaan. Se oli muutenkin tosi uteliaalla ja hyvällä päällä. Annoin sille Lusernit + aloet kuppiin ja kävin sillä aikaa täyttämässä heinäverkon.
Otin Taavin käytävälle harjaukseen ja se halusi välttämättä käydä haistamassa Einoa, siinä pojat pitkään toisiaan haistelivat ja leikkimielisesti napsivat.

Käyks isottelee??

Kaaputtelin taas irtokarvaa ison kasan, tarkistin hokit ja rapsuttelin muuten vaan. Sitten heijastimet ja satula kyytiin, suitset päähän ja menoksi!
Mentiin taas kylälle päin, kun se on valoisin lenkki ja Taavi liikkuu siellä aina hyvin. Nytkin se oli mukavan reipas, tehtiin aika paljon väistöjä heti alkuun. Sujuivat ihan ok jos vaan kuski puristaisi vähemmän ja pyytäisi selkeämmin.. Huoh.
Kevyttä ravia otettiin aika pitkä pätkä ja sen jälkeen jatkettiin väistöjen kanssa vielä tovi. Muutama ravi-käynti siirtymä, että sain Taavia paremmmin hereille, sitten ylämäkeen laukkaa. Sen jälkeen käännyttiinkin jo kotiinpäin. Koetin saada vähän takaosakäännösmäisen käännöksen, se piti ottaa pari kertaa uudelleen, jotta Taavi malttoi keskittyä. Sitten sujui hyvin. :)

Takaisinpäin nostelin laukkoja useampaan kertaan. Koetan pikkuhiljaa jättää "laukka"-sanan pois, aluksi oikean laukan kanssa ja sitten vasemman. Jouduin antamaan aika terävät avut alkuun, huomaa, että Taavi on paljolti turvautunut siihen ääniapuun. Vasen laukkakin nousi kolme kertaa lenkin aikana ja pari pätkää tehtiin ihan kohtalaista raviväistön alkuakin. Taavi oli sopivasti lämmin ja pörheä, jotta se polki kunnolla.

Lopuksi ravailua pitkin ohjin ja sitten käynnillä kotiin. Taavikin vaikutti pirteältä ja tyytyväiseltä vielä kotipihassa.

Varusteet taas perinteisesti pois ja Taavi omaan karsinaan. Se kulautti ämpärillisen melassivettä ja mie hetken katselin, että hiki alkaa kuivua. Kuivui tosi hyvin, ei yhtään jälkihikoilua.Eikä Taaville älyttömän kuuma edes tullut, vaikka aika paljon tehtiinkin lenkillä.

Huomenna Heli on luvannut tulla meitä kuvamaan, jes!
En vielä ole päättänyt, että mitä tehtäisiin ja missä väreissä.. ;)


PS; Meillä on nyt tasan 20 lukijaa, aika hienoa minusta ja tervetuloa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.