Muutenhan kyseessä on aikalailla rutiinikäynti, hampaat katsotaan ja poistetaan ne sudenhampaat (vaikkakaan nythän niillä ei ole niin väliksi), kyselen vähän Taavin mahasta ja sitten se ahdistuksen kohde; ontumatutkimus.
Eläinlääkäri ehdotti jalkojen taivuttamista, kun oltiin viimeksi klinikalla, sillä voitaisiin sulkea pois mahdollinen jalkasäryistä aiheutuva mahavaiva.
Olen varmaan vatvonut tätä asiaa niin kauan siksi, etten ole varma haluanko tietää jos jaloissa onkin jotain. Tuleeko minusta entistä hysteerisempi, en tiedä. En minä kipeälläkään halua ratsastaa, joten sinällään saattaisin saada mielenrauhan jos tulos olisikin positiivinen.
En ole uskaltanut oikein ajatella koko asiaa. Ontumatukimuksesta on varmaankin Elmon viimeisen vuoden aikana tullut minulle ahdistuksen paikka. Muistan viimeisen taivutuskokeen, jossa Elmo ontui vähän jokaista jalkaa (vaikkakin kaikki muu olikin heijastusta tästä kipeimmästä vaivasta) ja viimeistä jalkaa se ei antanut edes taivuttaa. Ja siltä reissulta me palattiin tyhjän kopin kanssa, vain häntäjouhet mukana.
Elmon jälkeen minusta on tullut hysteerinen jalkojen suhteen (ihan kun en muuten olisi kaiken suhteen....) ja lenkkien nautinnosta puolet katoaa siihen jatkuvaan kyttäämiseen. Auta armias jos hevonen kompastuu!
Olen ihan varma ja pelkään, että ontumatutkimus paljastaa Taavin jaloista kauheuksia, ehkäpä sillä on paha nivelrikko tai kinnerpatit, ehkä sen jaloissa on jotain muuta vikaa. Ehkä se ei kestä enää käyttöä tai siitä on vaan kävelemään. Vaikka eihän se ole ontunut.
Viimeisen viikon olen tosin ollut monta kertaa varma, että se ontuu tai kävelee oudosti, vaikka oikeasti en näe yhtään mitään epätavallista (kai). Syynään ja ihmettelen sen liikkeitä tarhassa, taluttaessa, käännöksissä ja ratsain, ylämäessa, alamäessä, mutkissa, suoralla ja olen kokoajan näkevinäni merkkejä epäpuhtaudesta. Haron ja lääpin jalkoja, tunnustelen mahdollista pulssia ja lämpöeroja, nesteitä ja turvotuksia.
En uskalla edes suunnitella juurikaan hiihtolomaviikon tekemisiä, olen varma, että maailma pysähtyy maanantain klinikkareissuun. Ennen sieltä kotiutumista en sano ääneen yhtään suunnitelmaa, joita hiihtolomalla voisi tehdä vaikka niitä välillä erehdynkin pohtimaan ja melkein jopa innostun - kunnes taas muistan maanantain klinikka-ajan.
Elmon
kanssa olin tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmia ja lopulta melkein
kaikki jäi toteutumatta, se lähti toisaalta kuitenkin niin yllättäin. Ja
kuinka se harmittikaan, kun niin paljon jäi tekemättä ja toteutumatta,
kaikki asiat mitä niin kovasti suunniteltiin. Meillä piti olla aikaa loputtomiin, vielä vuosia vuosien jälkeen.
 |
"Maailman pisimmät tunnit niiden otteeseen jää kiinni Niitä kantaa loppuun asti vaikka itse ei aina huomaa Millainen on se taivas jota ei löydetty koskaan Olen kuullut paljon siitä osan jopa omasta suustani" Apulanta - Koneeseen Kadonnut |
"Meillä piti olla aikaa loputtomiin, vielä vuosia vuosien jälkeen."
VastaaPoista*nyyh*
Kovasti voimia!
Kiitos! Välillä ikävä vaan iskee niin kovana. Vaikka haaveilinkin aikoinaan paljon siitä, kuinka katselen oman mökin ikkunasta Elmoa eläkepäivillä, niin aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaan.
PoistaNiinpä, eikä kaikesta surusta ees tarvi päästä yli.
PoistaMissä vaiheessa tuo kuva on otettu kun leikkaat jouhia muistoksi?
Minä aattelen ihan samoin, että Skinny elää varmasti niin vanhaksi kuin vain saattaa ja köpsyttelee tyytyväisenä papparaisena pitkään. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Kamala ajatella jos asiat jäiskin jotenkin kesken. Mutta niinhän ne jää jokatapauksessa, tietysti vielä enemmän jos yhteistä aikaa ehtii olla vaikka vaan vuosi tai pari. On niin paljon kaikkea mitä on ajatellut oppia yhdessä, mutta jota ei voi tehdä ennenkuin yhteistä taivalta on pitkälti takana kun ei voi hypätä kehityksessä välttämättömien vaiheiden yli.
Elmokin saapui minulle takaisin, sehän oli minulla viisi vuotta aikaisemmin ja nyt se kerkesi olla vain vuoden. Ja olin tosiaan ajatellut, että nyt en siitä luovu eikä kukaan sitä vie minulta pois. Mut opimpahan kovan läksyn.
PoistaTuossa vaiheessa Elmo oli rauhoitettu ja odoteltiin nukutusaineen vaikuttamista eli kaatoa. Halusin kuville koko lopetustapahtuman, vaikka se voi kuulostaa joidenkin mielestä hassulle. Minulle se on tärkeä osa muistoja, se mihin kaikki lopullisesti päättyy.
Nyt pystyn katsomaan kuvia ja kohtalaisesti itkemättä, alkuun se oli mahdotonta.