sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Uudet ostokset testissä!

Auringonpalvoja

Tänään päästiin sovittelemaan uudet ostokset ja uusien pehmusteiden kunniaksi käytiin ajolenkilläkin, jossa vauhtia ei sitte puuttunutkaan.

Hevoset oliva kentän takana yppimässä ruohonkorsia, joten menin pihaton portista hakemaan Taavia. Kun se kuuli nimeään huudettavan, se heti nosti päätään ja lähti innoissaan kävelemään portille. :) Harjauspaikalla heitin sille siivun heinää mutusteltavaksi ja maisteltiin samalla uusia heppanameja. Ne olikin todella hyviä! Ne kyllä tuoksuukin jo niin ihanalle, että voisi melkein itsekin maistaa. Ja mikä parasta, näiden rakenne on huokoinen, jolloin ne saa helposti pilkottua käsin pienemmiksi paloiksi temppujen opettelua varten.
Ostin nämä messuilta, niitä sai itse valita kippoon, erilaisia makuja oli valtavasti! Oli mansikkaa, banaania, hunajakukkaa, vadelmaa, omenaa, yrttiä, minttua, sinimailasta, kookosta jne. Näissä ei pitäisi myöskään olla keinotekoisia väri- tai aromiaineita. :) Tuo ämpäri maksoi 9e ja siitä riittää syötävää pitkäksi aikaa!



Taavi mainostaa, nää on hyviä. ;)




 Soviteltiin myös eilen ostettua loimea ja se oli oikein sopiva, jopa parempi, kun osasin odottaa. Yleensä, kun näiden malli on tehty enemmän hienoille ja jaloille puoliverisille, kun tällaisille tappijalkaisille muhkuille. Ainakin se Horsewaren sadeloimi roikkuu Taavilla polvissa, mutta tämä oli lyhyemmällä helmalla ja siksi ihan sopiva kaikinpuolin! Ja kauniskin. ;) Mun mannekiini tosin oli eri mieltä kuvaamisesta.

Harjauksen jälkeen päästiin sitten viimein pukemaan valjaita ja niihin pujottelin uudet pehmusteet paikoilleen. Valjaiden laitto ei ollut Taavista yhtään kivaa, mutta kun ne saatiin puettua, niin ilme muuttui taas ihan positiiviseksi. Juttelin tallinomistajan kanssa ja Taavi nuokkui aurinkoisella seinustalla. 



Uudet pehmusteet! Silapehmuste on ostettu samaan sävyyn jännesuojien kanssa, joita en jaksanut kaivaa tähän kuvaan.

Lähdettiin tänään siis Taavin kanssa ekaa kertaa ihan kahdestaan ajolenkille. Hyvin sain kärryt perään ja päästiin matkaan. Ajattelin käydä vähä toisenlaisen lenkin, kun normaalisti. Lähdettiinkin pihatien jälkeen ylämäkeen sepelitielle ja se käveltiin melkein kokonaan, koska pohja on terävää kiveä täynnä. Lumisella paikalla otettiin vähän ravia ja Taavi oli vähän laiskanpuoleinen ja jäykkä.

Se tosin jäi ainoaksi jäykkäravailuksi, sillä seuraavan kerran kun pyysin ravia, niin Taavi ampaisi matkaan oikein reippaasti. Se paineli letkeää ja nopeaa ravia korvat hörössä. Otetiin ravia aika lyhyitä pätkiä ja muuten käveltiin (joka sekin sujui reippaasti), matkalla on melko paljon loivia mäkiä, joten niide kiipeäminen käy hyvin kuntoilusta. Tieltä päästiin sitten metsäautoteille ajelemaan ja siellä otettiin ravia sitten vähän pidemmän matkaa. Taavi oli ihan intoa täynnä ja kilvoitteli Marinan kanssa vauhdeista, pyysin sitä laukkaamaankin testimielessä. Alkuun se hämmentyi, mutta kun nosti viimein laukan, niin laukkasi intopiukeana eteenpäin eikä olisi malttanut ollenkaan lopettaa. Hah, ihan kummallista! :D










Matkalla myös pysähdyttiin pari kertaa ottamaan evästä, tänään oli ruokalistalla kuusta, mäntyä ja sammalta, viime keväänä myös sammal oli kova sana.
Yhdessä paikassa tulin kärryiltä alas, kun siinä kohtaa tiehen on painautunut syvät urat. Ajattelin, että on turvallisempaa ja helpompaa jos olen pois kyydistä. Taavi halusi vielä ottaa hiekkatiellä yhden pätkän ravia, joten annoin sen mennä. Pihatien pätkä sitten käveltiin.

Ajattelin, että Taavi olisi kovinkin hikinen lenkin jälkeen, mutta ei se edes ollut! Vähäisetkin hiet kuivuivat melkein samantien ja edes kupeet eivät jälkihionneet! Pestiin vielä suu ja Taavi halusi taas lopuksi ottaa siankärsämöteestä hörpyt. Sitten se palasi tyytyväisenä tarhaan.

Vietiin jonkin ajan päästä pojille iltapuurot ja laitoin vielä lisää heinää ruokintakatokseen nyt, kun siellä ei ole pyöröä.

4 kommenttia:

  1. En yleensä ikinä kommentoi blogeihin hevosen söpöydestä tai muusta ulkoiseen olemukseen liittyvästä mutta tämä on jo toinen kerta tässä blogissa. Taavi-herra vaan on niin persoonallinen ilmeittensä kanssa että olen ihan myyty! Tuo auringonpalvonta ilme on huippua. Kaveri ei pingota vaan nauttii!! Varsinainen hurmuri koko herra hevonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taavi on kyllä ihan mahtava ilme-hevonen ja ei tosiaan turhia pingota, paitsi ruoka-aikaan. :D

      Poista
  2. Loimi on kyllä niin hyvin istuva Taaville että! Silapehmuste on itselle mieluinen oranssi eli siis tosi makeennäköinen sekin ;) Olipas mukavaa että herra oli niin intona lenkillä. Toivottavasti hyvä vireys olisi nyt suunta kevättä kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loimi oli kyllä ihan nappiostos! :) Täällä todella toivotaan, että tämä kunto ja vire jatkuisi.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.