keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Paras ostos ikinä!

Nimittäin ajovehkeet! Eilen ajolenkillä taas kerran mietin, että miksen ole aiemmin hankkinut kärryjä, kun Taavikin nauttii kärryjen vetämisestä. Nyt, kun se on piristynyt entisestään, niin ajolenkit ovat täynnä vauhtia ja tyytyväisiä hevosia ja ihmisiä.

Kärryjen hankinnan alla lueskelin netistä juttuja takapolvivaivaisen ajamisesta ja arvoinkin sitä, että aiheutuuko Taaville enemmän haittaa ajamisesta. Paljon ollaan sitä mieltä, että takapolvivaivainen vaivaantuu lisää kärryjen vedosta. Ell oli sitä mieltä, että ajaakin voi ja tärkeää on vain pitää kaikki liikunta säännöllisenä.

Aloiteltiin ajelu melko varovaisesti ja ajan vieläkin kaikki mäet käynnissä ja otan muutenkin maltilla, Taavia kuunnellen. Pyrin ajamaan 1-2 kertaa viikossa, en enempää. Kuitenkin ajeluiden aloittamisen jälkeen Taavi on muuttunut paljon ja ainoastaan parempaan suuntaan. Se on saanut selkeästi lisää voimaa, vasen laukka on alkanut löytyä aina vain helpommin, laukat pyörivät paremmin jne.
Luulen, että Taaville ajaminen on tuonut mukavaa vaihtelua ja lisäksi sen polvet saavat kaipaamaansa vahvistusta, nivelhän tarvitsee ympärilleen vahvat lihakset. Ja lihaksia ei saa, ellei takajalkoja käytä. Eikä Taavi oli käyttänyt, mutta ajaessa sen on ollut pakko. Nyt se on alkanut käyttää jalkojaan muutenkin.







Tallilla on mukavia maastolenkkejä, joille pääsee myös kärryillä. Ei siis aina tarvitse ajaa vain teitä pitkin, varsinkin kesällä, kun tiet kovettuvat betoniksi. Taavikin tykkää vetää kärryjä metsässä, nytkin se halusi itse mennä mielummin metsään lenkille hiekkatien sijaan. Ja sopihan se. :)  Samalla tulee vähän eri tavalla vastusta, kun suoralla ja tasaisella tiellä. Jousitus ja leveät pyörät ovat onnen omiaan tuolla metsikössä. Ei tunnu missään!

Olen nyt muutamalla lenkillä kuunnellut Taavin kävelyä ja siinä aina ollut epätahtisuus on kadonnut! Ell totesi siitä viime kesänä, että se varmaan on hevosen ominaisuus, eikä poistu vaikka kipu on hoidettu. Nyt sitä ei ole kuulunut enää. Ääni oli kutakuinkin seuraanvanlainen: klipetiKLOP, klipetiKLOP klipetiKLOP. Jos nyt kukaan osaa tuosta yhtään hahmottaa. ;D En oikein koskaan hahmottanut, että mikä äänen synnytti tai rikkoi, mutta kiinnitin asiaan huomiota ihan ekalla maastolenkilläkin. Ikävä kyllä tätä ei ole varmaan koskaan tarkoituksella nauhoitettu.

Tässä kuitenkin eilisen kävelyääniä asfaltilta:



 
Ravissa minusta on ihana kuunnella, kun Taavi ravaa niin letkeästi ja pärskii tyytyväisenä. Se ei ole koskaan pärskinyt ravatessa eikä tuntunut nauttivan siitä. Nyt se pärskii aina ja jatkaisi ravia, vaikka kuinka.
Ja tässä lyhyt pätkä raviakin, on kyllä  muuttunut tuollaiseksi joustavammaksi ja letkeämmäks (tosin tässä pätkässä jouduin mauskauttamaan sille, kun se hiissasi vauhtia, ihmetteli kai, mitä puuhaan) :



 
Tänään Taavilla oli vapaa kuuden päivän liikutusputken jälkeen  ja se olikin päivällä ottamassa Maunon kanssa aurinkoa takalaitumella, en tohtinut häiritä. Huomenna jatketaan sitten työn merkeissä, koska perjantaina lähdetään Camun ja Sarin kanssa juoksemaan. Josko saataisiin Taavillekin hikeä pintaan ihan huomaamatta, kun kaverin perässä juokseminen on vaan niin paljon kivempaa.

Onnellinen yksisarvinen

8 kommenttia:

  1. Ajaminen on kyllä tosi hyvää treeniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ja mukavaa vaihtelua molemmille osapuolille. :)

      Poista
  2. Varmasti on tehnyt hyvää taavin kropalle ja mielelle tuo ajaminen. Se menee kyllä niin letkeesti ravia! Teillä ollu oikee kunnon liikuntaputki mutta mikäs siinä kun kaikki tykkää ja kelit suosiii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on hyvää tehnyt. Ajattelin, että pitäisi mielenkiinnosta pyytää Nooraa jossain vaiheessa käsittelemään Taavia kraniolla, jotta tietäisi onko jotain jumeja tai onko se parempi kun aikaisemmin. :)

      Kelit ovat todella suosineet ja on ollut aikaakin liikutella. Kyllä sitä vapaatakin sitten taas tulee liikaakin, kun on iltaviikkoa jne.

      Poista
  3. Hei!
    Olen lueskellut blogiasi aina silloin tällöin. Kommentoin muutaman kerran tänne 7-vuotiaasta lv-ruunastani, jolla myös todettiin vatsahaava, ja sen kanssa ollaan tässä nyt puolisen vuotta paranneltu. Välillä poju on parempi, kun taas välillä vatsa tuntuu olevan niin arka. Olen itse aivan pää pyörällä, sillä ruokintaa on muutettu, tallipaikka vaihdettu (näyttää olevan tyytyväinen), ratsastustapaa sekä tapaa olla hevosen lähellä on pyritty muuttamaan ( turha huolehtiminen pois).
    On ollut mahtava saada "vertaistukea" ihmiseltä, joka tosiaan ymmärtää miltä tuntuu olla hevosen omistaja, kun hevosella ei ole kaikki hyvin.
    Tällä hetkellä olen ruokitsemassa hevostani lucerne-hakkeella, racing selectedillä ja heinällä. Koitko tuon selectedin hyväksi vatsaongelmaiselle? Sitä suositeltiin eläinlääkärin toimesta, mutta tuo teollisuus mietityttää :/
    Toivon, että Taaville alkaa myös tuuli puhaltaa myötätuuleen, aivan kuten meilläkin, sitä vastatuulta on ollut jo liian kauan!
    Tsemppiä!
    Ohessa blogini, käy kurkkaamassa. On helpottavaa kun huomaa, ettei ole yksin vaikeiden asioiden kanssa :)

    http://www.lily.fi/blogit/eppu-tuli-taloon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos kommentista! Vertaistuki samankaltaisilta ihmisiltä on voimaannuttavaa ja on mukavaa jakaa kokemuksiaan. Nämä vatsavaivat ja niiden hoito on niin kauheaa salatiedettä, ettei tosikaan. Se mikä auttaa jollekin, ei autakaan toiselle jne. :)

      Meillä Selected oli kokeilussa yhden säkin verran, mutta jätin sen sitten pois, kun ei Taavilla ole oikein tarvetta täysrehulle. Tuntui ainakin Taaville maittavan hyvin, mutta joku siinäkin taisi oloa pahentaa. Luulen, että tällä hetkellä Taavi saattaisi kestää sitäkin ihan hyvin, kun heinä on toisenlaista. Tarvitseeko hevosesi välttämättä täysrehua? Laihtuuko se? Selected on kyllä täysrehuista Marstall Viton kanssa melkein parhaimpia vatsaongelmaiselle, mutta toki nekin kuormittavat vatsaa turhaan jos pakko ei ole antaa. :) Meillä Taavi syö tällähetkellä 2dl greenline, ½dl progutia (Racing Lifeguard!), ½dl oluthiivaa ja mitta nivelainetta. Kun puuro on tekeytynyt, niin lisään päälle "mysliä" (tällähetkellä sis. porkkanaa, punajuurta, palsternakkaa, sikurijuurta, ruusunmarjaa siemenenä ja kokonaisena sekä voikukkaa ja lakritsinjuurta) kupillisen eli noin 1,5-2dl ja hampunsiemenet ½-1dl.
      Maistuu ja hevonen tuntuu hyvältä. Nyt menee myös yksilöllinen yrttisekoitus Taavin ongelmiin. :)

      Nyt tuntuu, että myötätuuli todella puhaltaa ja toivotaan sormet ja varpaat pystyssä, että näin jatkuu mahdollisimman pitkään.

      Käyn kurkkaamassa blogiasi, kunhan kerkeän. Kiitos linkistä! :)

      Poista
  4. Hei!
    Meillä päin vatsahaava oli poikkeus sääntöön; hevonen tuli todella ahneeksi ruoan suhteen ja pysyi hyvässä, lihaksikkaassa kunnossa vatsavaivoista huolimatta. Karvakin sillä on meille tulon jälkeen ollut moitteettomassa kunnossa.
    Hevonen on aktiivisella liikunnalla, joten olen pohtinut, että jos jokin energiaa tuova rehu vaihtiehto olisi, niin valitsisin tuon selectedin. Olisi myös helppoa saada kaikki tarvitsemat vitamiinit yms.samasta säkistä. Tällä hetkellä olen vasta aloittanut sinimailasen syötön. Lisään tuon selectedin kun sen aika on ja katson mitä vatsa tykkää :)
    Yrttejä olen myös harkinnut, mutta käsitykseni mukaan ne ovat melko vahvoja ja tämä herra on varsin herkkis :D!
    Hevoseton on huoleton, mutta onneton! :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista!
      Taavihan muuttui myös erittäin ahneeksi ja sylki vain suusta lensi sen syödessä. Epäilen, että Taavin ruoka-agressiot ovat peräisin nimenomaan tästä ajasta, kun sillä oli lähes pakkomielle ruokaan. Kyllähän se siitä vieläkin tykkää, mutta valikoi mm. heinät tarkalleen.
      Lihakset meillä sensijaan tippuivat ja karvakin meni huonoksi (tosin en osaa sanoa, oliko nämä yksinomaan mahahaavan takia)

      Selected on kätevä, kun kaikki saa samasta nappulasta ja paljon olen kuullut siitä hyvää. Plussana on vielä heppo saatavuus. Sitä minäkin varmaan kokeilisin jos tarvetta olisi.

      Yrteissäkin on eroja, toiset voivat olal vahvoja, mutta toiset lempeitä. Taavi on kestänyt yrttejä oikeastaan yllättävän hyvin, ei ole reagoinut niihin negatiivisesti. Esimerkiksi isohirvenjäkälä (eli islanninjäkälä) ja lakritsinjuuri ovat vatsalle ja limakalvoille hyväksi, eivätkä erityisen vahvoja. :)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.