Mutakelit vaan jatkuu...

Kertoisiko joku tolle hevoselle, että se ei ole virtahepo? Loimi oli suojannut selän, mutta kaikki osat loimen alta lukuunottamatta oli märän kuran peitossa. Kainalot, nivuset, häntä ruotoon asti, kaula, harja, pää silmäluomista lähtien. HUOH.

Ja tietenkin satuin tallille illalla sellaiseen aikaan, että veden kanssa oli jotain hässäkkää, eikä sitä tullut talliin. Kuopsuttelin sitten sen mitä irti sain, mutta ratsastamaan lähdöstä oli turha haaveilla. Eikä sen puoleen, ilmakin ulkona oli ihan kamala sen lisäksi, että siellä oli taas säkkipimeää.

Kerkesin onneksi puuroihin saada vedet ja tarjoilinkin kuranaamalle Greenlinea. Harjaillessa kokeilin nälkäkuoppiakin, mutta ei tuntuneet aiheuttavan mitään reaktiota. Jalankin neste oli taas laskenut kokonaan. Ehkä koppurainen ja huono pohja oli rasittanut sitä.
Siihen se sitten jäikin tämän päivän talleilut. En jaksanut jäädä odottelemaan veden paluuta, kun en kuitenkaan olisi enää ratsastamaan lähtenyt ja oli kiva kerrankin päästä edes vähän aikasemmin kotiin tällä viikolla. Voi olla vähän kutisevat oltavat Taavilla, mut itepä on kurassa kieriskellyt.

Heitin vielä lähtiessä leivän kuppiin.

Kaviotemppua harjoittelemassa

Tänään taas sitä on tullut mietittyä tämän harrastuksen mielekkyyttä tällaisilla maalaisoloissa. Koko syksy on mennyt suurimmaksi osaksi maastoillen ja kävellen, pellot on umpimärkiä ja meidän tallin kenttä ei ole ollut käyttökuntoinen sitten elokuun (eikä myöskään valaistu).
Sitten tuli pakkaset ja lumi, joten taas varovasti koitettiin liikuttaa kesäkenkäistä hevosta. Se onnistui pellolla ihan hyvin pari ekaa päivää, sitten pelto jäätyi koppuraiseksi, mutta maastoon ei jäisten teiden takia pääse. Ja nyt taas pääsee pelkästään maastoon, vesisateeseen kävelemään, umpipimeässä illalla otsalampun valossa, jipii.
Ainiin, jos saa hevosensa mudan seasta sellaiseen kuntoon, että sille voi laittaa varusteet.
Onneksi sentään joka toinen viikko pääsen aiemmin tallille ja näen hevostani myös päivänvalossa.

Miten paljon helpompaa elämä oli maneesitallilla, jossa on aina pitävä ja kuiva, tasainen pohja. Satakoon vaikka koiria ja kissoja taivaan täydeltä, maneesissa voi ratsastaa kastumatta, valoisassa ja täyspainoisesti. Hiekkatarhoissa ei olisi mutaongelmaa, eikä hevonen olisi tarhasta tullessaan toivottomassa kunnossa (tosin Elmo ei ollut ikinä vastaavassa kunnossa, kun Taavi useinkin).. Sentään meillä yleensä on käytössä lämmin vesi ja pesupaikka, kaikilla talleilla ei ole sitäkään.

Sitten alan miettimään asiaa hevosen kannalta ja päädyn aina samaan lopputulokseen; tällä seudulla ei ole yhtään sellaista maneesitallia (tai melkein yhtään muutakaan tallia), jossa pystyisin tarjoamaan hevoselleni yhtä hyvät oltavat hevosen näkökulmasta katsottuna. Se saa kuitenkin tarhata laumassa, isossa tilassa melkein koko päivän. Sillä on tarhassa paljon monipuolista maastoa ja tekemistä. Sitä hoitaa pääasiassa yksi ihminen, joka osaa tarkkailla sen vointia ja käsittelee hevosia reilusti sekä hoitaa ensiluokkaisesti. Lisäksi talli on lähellä kotiani (noin 10km), joka on aivan suurensuuri PLUSSA.

Maneesillisia talleja, joissa olisi hyväpohjaiset hiekkatarhat, kokopäivätarhaus ja mahdollisuus hevoslaumaan ei ole tällä seudulla yhtään, saatika kodin lähellä. Lisäksi en halua hevostani mihinkään isolle tallille stressaamaan hälinästä ja vaihtuvista käsittelijöistä. Ja jos pinkkaan lisätään hyvät maastot, niin ollaan jo ihan pilvilinnoissa. ;)

Eli täytyy vaan purra hammasta ja toivoa sitä lumikerrosta sekä hokkikenkiä!

(PS: Mun tietokone hajosi viime viikolla ja se on ollut korjaajalla nyt kokonaisen viikon, kiintolevy on menossa rikki.. Nyt korjaaja koettaa saada kuvia ja videoita pelastettua sieltä, kun eihän niistä tietty ole tehty mitään kopioita mihinkään. Kone palautuu korjattuna ehkä joskus ensi viikolla, kun pelastushomma etenee hitaasti rikkinäisen kiintolevyn takia. Onneksi meillä on vielä yksi ehjä kone, joten saan blogia päiviteltyä jatkossakin.)