Eipä tuo ilmakaan mikään paras olisi ollut, kylmän kolea ja sumuinen.
Käytiin illalla kuitenkin moikkaamassa Taavia. Mentiin talliin taas pikkuovesta satulahuoneen kanssa ja jäin katselemaan Taavi mutaisia loimia satulahuoneeseen. Jotain siinä Karrille niistä tokaisin ja sen perään tallin puolelta kuului taas tuttu hörähtely, Taavi oli jo kuullut että tultiin! :)
Se oli taas pyörinyt jossain mutalammikossa, mutta oli sentään kuivunut. Raappailin piikkisualla suurimmat kurat pois ja Taavi sai syödä sen jälkeen Greenline-puuronsa. Siliteltiin vielä hetki ja annoin vähän heinää ajanvietteeksi.
Otsikko sen sijaan viittaa viestiin, joka oli tänään tullut minulle Facebookiin. Minulle oli tarjottu hevosta. Eikä mitä tahansa hevosta, vaan teini-iän suurta hevosrakkautta! Se hevonen ei ole koskaan kadonnut mielestäni.
Sydän melkein pakahtui, kun kirjoitin vastaukseksi, että vielä muutama kuukausi sitten olisin ollut vailla hevosta..
Se, mikä tässä eniten hämmentää, niin tämä ei ole suinkaan eka kerta kun näin on käynyt. Kyseistä hevosta on tarjottu mulle myös vuonna 2006, kun Elmo oli ostettu meille virallisesti edellisenä syksynä (sen ollessa ensin mulla vuoden vuokralla). Silloinkaan mulla ei ollut mahdollisuutta ottaa tätä hevosta itselleni. Kohtalon ivaa ilmeisesti, että se aina livahtaa käsistäni.
Se on sittemmin vaihtanut kotia useasti ja olen aina koettanut pysyä kartalla, missäpäin maailmaa se on menossa. Se on kiertänyt melkein koko Suomen, se lähti Kaakkois-Suomesta maailmalle (tultuaan ensin Virosta), kävi Ranualla asti ja on nyt pikkuhiljaa laskeutunut Etelä-Suomeen.
Mielessä kävi kyllä kysellä sen kuulumisia sen jälkeen, kun Elmo lopetettiin, vaan miksi ihmeessä en sitten kysynytkään.. Toisaalta, luulin sen todella viimein löytäneen sen kuuluisan loppuelämän kodin.
Ei vissiin auta kun ruveta lottoamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.