maanantai 21. heinäkuuta 2014

Maastoilua ja hännän tilanne tänään

Timi on päässyt kylmäköiden suosioon ja se on huolittu myös pihaton suojiin. Mutta Taavin ihmisen luokse ei ole asiaa! ;)

Tänään käytiin Taavin kanssa metsässä kävelyllä. Olisin halunnut ajamaan, mutta valjaita pukiessa vasta tajusin, että häntäremmi ottaa tietenkin siihen hännän "haavaan" kiinni. Ei muuta kun tavarat paikoilleen ja uutta suunnitelmaa keksimään. Koska kuumuus oli ihan lamaannuttava, niin painuttiin metsään poluille seikkailemaan. Siellä ei ollut ötököitäkään.
Retken jälkeen pesin Taavin haalean viileällä vedellä ja se alkoi taas kiukutella, se ei voi sietää edes helteellä yhtään viileää vettä. Ihme kermaperse! Se kuitenkin tyytyi kohtaloonsa.

Käytiin vielä kentän kautta, jotta Taavi pääsi piehtaroimaan oikein kunnon suojan itselleen. Sitten sitä kelpasikin mennä kavereiden kanssa syömään.





Hännän tilanne on samanlainen, kuin eilen. Parempaan päin ollaan menossa, enkä nähnyt nyt sitten tarpeelliseksi kiireellä soittaa eläinlääkäriä. Jossain vaiheessa kuitenkin konsultoidaan, koska asia kiinnostaa. Keskellä oleva reikä on edelleen näkyvissä ja tänään otin siitä oikein kuvankin teille.
Kohtaa on nyt hoidettu ihan vain yksinkertaisesti pesemällä kerran päivässä ja lätkäisemällä päälle tervarasvaa ja pihkaakin olen välillä laittanut. Enää alue ei myöskään kutise yhtä voimakkaasti ja Taavi ei enää nauti esim. pesusta yhtä paljon.


Alue tänään ennen pesua, ei enää niin paljon kudosnestettä päällä





8 kommenttia:

  1. Korvahuppuötökkäsuoja! Mistä?? :) Tarvitsen samanlaisen vuokrahevoselleni kesäksi..

    - Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tilattu joskus aikoja sitten Horzelta! Aivan älyttömän hyvä ja kätevä. :) Taavi ei suostu hupun kanssa metsässä liikkumaan ja pelkkä korvahuppu ei auta pään ravisteluun, tämä on miellyttänyt ilmeisesti meitä molempia. ;) Näytti olevan edelleen valikoimissa: http://www.horze.fi/%C3%B6t%C3%B6kk%C3%A4loimet/horze-k%C3%A4rp%C3%A4sotsapanta-korvahupulla/22828.html

      Poista
    2. Kiitos :) Ostankin vuokrahepalle samanlaisen, se ärsyyntyy kovasti metsän öttiäisistä, ja tästä olisi apu korville sekä vähän silmillekin :)

      - Sanni

      Poista
  2. Oletko ylpeä siitä että hevosesi on paska pomo muille? Miten alempi arvoisten pääsy suojaan on tossa laumassa varmistettu jos possut ei päästä muita sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taavi ei ole edes laumassa pomo. :D Heh.... Ne muut ovat jokatapauksessa yöt sisällä lepäämässä, sekin olisi selviö jos olisit blogia aiemmin lukenut. Mitä nyt asia sinulle edes kuuluu.

      Poista
    2. Ihan mielenkiinnosta; miten Taavin käytös on paskamaista muille? Ja mistä päättelit, että olen ylpeä siitä?

      Poista
  3. Hei!
    selvisikö Taavin kaulassa ollut patti asia silloin?
    Mun hevoselle ilmestyi kananmunan kokoinen pattikaulaan, ei aristanut eikä vaikuttanut muutenkaan kipeältä.
    silti vein klinikalle ja patti avattiin sekä laitettiin patologille koepalat.
    Jotain kalkkeumaa siellä oli, ei varsinaisesti paisekaan.
    Se parantui niin että jäi sormen pään kokoinen muhura siihen, kunnesparin kolmen kuukauden päästä se on jälleen iso!!!

    Ajattelin vain josko teille löytyi siihen joku järkevä selitys, me lähdemme taas klinikalle patin kanssa :/

    T.Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tarkoitatko sitä syksyistä pattia, joka tuli kaulan alle? Ei selvinnyt, se vain häipyi omia aikojaan, yhtä nopeasti, kun tulikin. Eikä sitä ole sen koommin näkynyt.

      Ompas kummallista, mikähän se sitten mahtaa teillä olla. Kuulostaa oudolle. :S Tule toki kertomaan jos asiassa jotain selviää!

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.