keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Niin monia kohtaamisia ja silti harvoin sielut hipaisevat toisiaan. - Anna-Mari Kaskinen (KUVATULVA)

Oltiin Helin kanssa kuvailemassa taas pitkästä aikaa Taavia, kun aurinkokin vähän pilkotti pilvien lomasta. Mietittiin pitkään jotain teemaa ja päädyttiin loputa tekemään seppele ja kuvaamaan ihan vaan kesäkuvia.

Oli kyllä ehkä raivostuttavin ja hermoja kiristävin kuvausreissu ikinä!

Kolme suurinta ongelmaa olivat:

1. liian iso seppele (taas)


2. liian innokas koira

3. liian innokas hevonen (köyryselkälaukkaa :D)


Kyllä oli tuskaa, Taavi oli kokoajan menossa seisomisen sijaan. Jos ei muuta niin se räpelsi kuolainta suussaan, jos korvat olivat eteenpäin, niin silmät oli kiinni tai kieli ulkona. Ja sitten kun saatiin kaikki neljä jalkaa maahan, niin koira ilmestyy keskelle kuvia. Sen poishoukuttelun aikana Taavi on jo kyllästynyt seisomaan ja sama otetaan taas alusta. Kyllä pari kertaa hyytyi hymy allekirjoittaneen kasvoilta. Haha.

Saatiin me kuitenkin jotakin aikaan, pääsette ihailemaan kuvia alla. Olisi myös mukava kuulla, mistä piditte erityisesti. Kommentoikaa siis!

Myös junia kulki radalla aika vilkkaasti ja minusta oli mukavaa, että Taavi pysyi niin rauhallisena. Ensimmäinen juna oli todella pitkä ja koko maa tömisi, kun se paineli ohi kovalla vauhdilla. Taavi kiersi ympärilläni pari kertaa käynnissä ja keskittyi muuten haromaan ruokaa suuhunsa ja seuraamaan, miten minä asiaan reagoin. Koetin olla erittäin cool. :) 


Huolestunut ilme, Taavi vähän kyselee, että olisiko syytä luikkia pakoon...


Mutta päätti kuitenkin pysyä vieressä, olen "cool". ;D

Taavi ei ole rokotuksesta yhtään kipeytynyt tai nuutunut, päinvastoin. Se tuntuu puhkuvan energiaa (tietenkin, kun pitää ottaa rauhallisesti). Se ei myöskään ole tainnut ottaa nokkiinsa lastausepisodista, koska se on tullut laitumelta mielellään mukaani. Kupeet eivät arista yhtään ja Taavi tuntuu muutenkin olevan tyytyväinen.

1.


2.


3.


4.


5.


6.


7.


8.





9.


10.


11.


12.


13.


14.


15.


16.


17.


18.


19.


Rakennekuvat piti tietysti myös ottaa.. Eihän näistä muuta voi sanoa, kun, että rantakunnossa ne hylkeetkin on. ;) Ja juu, ei ole oikeasti naurun asia, kun joku taas kuitenkin siihen tarttuu.
 






6 kommenttia:

  1. Kaikki kuvat kivoja, mut 12-19 ihania :)

    VastaaPoista
  2. 14 ja 15 on ihania koska niistä huokuu tänne ruudun toisellekin puolelle iloisuus, riemu ja luottamus. 17 ja 18 on Taavin osalta edustavia, se näyttää niissä niin komealta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kuvassa 18 se tosiaan myös tuntui aivan älyttömän hyvältä. Se pyöritti laukkaa leikiten ja kantoi itseään samalla kauniisti. Harmi, ettei sitä saanut kovasti rasittaa, joten kuvia ei tullut montaa tästä ihmeestä. Toivottavasti se olisi joskus kentällä yhtä hyvä.

      Poista
  3. 11, 13 ja 16 oli erityisen mukavia. Olihan niissä niin kesäinen tunnelma....ja kaunista luontoa että vaikee valita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minusta on aina mukavaa kuulla, millaisista kuvista ihmiset tykkäävät. Aika kivasti on tässäkin jakautunut monelle kuvalle ääniä. :)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.