lauantai 7. kesäkuuta 2014

Oltiin reissussa (+ mahaongelmat jatkuvat edelleen...)



Taavi matkusti tänään taas K:n porukoiden luokse ja käytiin samalla reissulla moikkaamassa Nooraa (joka on käynyt Taavilla kahtena kesänä ratsasatamassa) perheineen, kun olivat saapuneet mökilleen.

Reissu meni  kaikkiaan tosi kivasti ja ilmakin oli sopiva, ei liian kuuma. Taavi tuntui ihan viihtyvän, kun oli ruohoa. Se sai ensin laiduntaa K:n porukoiden pihassa liinan päässä, kun me juotiin kahvit. Siinä ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että Taavi olisi halunnut olla kokoajan myös kahvipöydässä ihmisten kanssa.  Sitten lähdettiin reissuun, josta matkaa kertyi yhteensä noin 4km. Välissä tietysti syötiin paljon. ;)

Kotoa Taavi kiipesi koppiin suorilta, kun sai houkuttimena mysliä, mutta takaisinpäin se ei sitten olisikaan halunnut lähteä. Kiepautin narun turvan ympärille ja sitten Taavi käveli nöyrästi perässä koppiin.




















Taavin maha sensijaan ei tunnu rauhoittuvan millään, se on vieläkin melkoisen löysällä ja vetisellä lannalla. Ja tekihän se tänään myös yhden oikein rehellisen lehmänläjän. Maha on myös selvästi pinkeä ja pömppö niinkuin kuvistakin näkee, ilmaakin on. Taavi ei onneksi sitä kovastikaan arista koskettaessa, mutta onhan se selvästi nuutuneempi eikä tuollainen nyt voi ihan hyväksikään olla. Kävelykin on taas epätahtista ja esim. tänään kuljetuksen jälkeen kupeet olivat märät hiestä. Ei siis hyvältä vaikuta.

Se on nyt saanut Greenlineakin vielä tavallista vähemmän, kun isot määrät eivät oikein uppoa. Senkin turvotin mahdollisimman vähän. Oluthiivan määrän nostin taas ylöspäin ja lisäsin vatsaa hoitavia yrttejä (lakritsijuuri, islanninjäkälä jne.) mukaan. Lisäksi kokeilen myös pientä määrää psylliumia, josko se tasapainottaisi suolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.