lauantai 17. toukokuuta 2014

Mietintöjä vuokraajasta, hitusen mahavaivoja ehkä ja maastoilua



Kiitos kaikille vielä kommenteista edelliseen pitkään postaukseen. Toivon todella, että siitä on apua ja se myös avaa hieman tätä tilannetta muillekin, jotka ovat ehkä tulleet blogiin vasta myöhemmin.

Taavin ollessa nyt parempi ja reippaampi olen pikkuisen maistellut mielessäni ajatusta vuokraajasta. Toisaalta todella kaipaisin välillä vapaapäiviä tallilta (kun käyn sillä kuitenkin, vaikken edes liikuta) ja toki myös taloudellinen puoli kiittäisi pienestäkin helpotuksesta. Mutta on se vaan niin vaikeaa. Ja nyt kun Taavikin on alkanut pitämään liikkumisesta, niin sille toki soisi enemmän liikuntaa, kun mitä pystyn välillä tarjoamaan. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen ollenkaan. On lähes mahdotonta löytää sellaista vuokraajaa, joka haluaisi vuokrata tällaista hevosta ja vielä maksaa siitä, lisäksi pitäisi pestä hevosen hampaat, huolehtia, että sillä on heinää, tarkkailla sen vointia lähes hysteriaan asti ja kestää hysteerisen omistajan kyselyt.. Ja minusta silti tuntuu, että jotain menee pieleen, kun en ole paikalla. Vieras ihminen ei ehkä osaa lukea Taavia samoin. Stressaako Taavi useammasta eri ihmisestä, jotka vielä pahimmassa tapauksessa käyvät eri aikaa päivästä jne.
Pelkkä asian ajattelu saa minut ahdistuneeksi ja lopulta tulen aina samaan loppuajatukseen; ei kukaan kestä näin hysteeristä hevosenomistajaa ja toisaalta; stressitasoni ehkä vain kasvaisi vuokraajan myötä eikä päinvastoin. 






Taavi myös "helpotti" asian kanssa painimista ollen eilen taas pitkästä aikaa hiukan arka kupeistaan (tietenkin, kuinkas muutenkaan, kun olin juuri kehunut miten hyvin on mennyt). Se väräytteli niitä koskettaessa ja muutaman kerran luimisteli (tosin tein sen virheen, että heitin sille heinät eteen ja menin sitten käpälöimään heti perään kupeita...). maha myös mourusi tavallista enemmän. Kupeet eivät kuitenkaan hionneet ja menokin oli reipashenkistä, kun käytiin kiipeilemässä mäkiä edestakaisin. Se kuitenkin tuntui puhaltelevan lenkillä tavallista enemmän (siis tiedättekö, sellaisia pitkiä "puuuh"-puhalluksia ja huokauksia :D). Tuplasin oluthiivan ja lisäsin ruokaan myös reilummin sitä siankärsämöä (jonka vaikutuksesta tai vaikuttamattomuudesta en siis ole päässyt yksimielisyyteen). Tänään maha oli ihan ok, ei kummempaa aristelua, möyryämistä eikä luimintaa.

Tervetuloa mukaan kiipeämään (vaikka rinne ei näytäkään yhtä jyrkältä, kun mitä on) :



Oltiin maastossa myös keskiviikkona, käytiin "hiittisuoralla" (juna radan vieressä) ravaamassa ja laukkaamassa pitkää suoraa. Taavi oli reipas, teki jopa parit koikkaloikat "säikähtäessään". Jännää, että se on alkanut reagoida vapaapäiviin keräämällä vähän ylimääräistä energiaa. Noh, ei muuta kun lisää vauhtia aina ylimääräisten sinkoilujen perään, niin kotiinpäin päästiin ihan vapain ohjin tyytyväisellä hevosella. :)

Tänään mentiin sitten kentällä kaikenlaisia kiemuroita. Tein alkuun etu- ja takaosakäännöksiä ja ravasin aina väleihin, että sain Taavin hereille ja lihakset lämpöisiksi. Tämä sujui jopa odotettua paremmin, kunhan itse maltoin istua persus penkissä, enkä könöttää. Näpertelyn jälkeen otin vähän laukannostoja, oikealle onnistui ihan käynnistä, mutta vasemmalle Taavi alkoi ennakoimaan (eli siis puski kulman läpi lapa edellä) ja nosti helposti väärää.. Sain kuitenkin pari onnistunutta nostoa, kun aikani yritin eri tapoja). Liekö polvi vähän rasittunut vai onkohan vika ratsastajassa. Aloitin kuitenkin varmuudeksi Penetrol-kuurin ja tuplasin nivelaineen samaksi ajaksi. 


Lopuksi vielä näperrettiin ympyrällä, koetin saada Taavia keskittymään itseeni, vaikka kentän toisessa päässä oli vilskettä, heppoja tuli ja meni. Asettelin sitä isolla ympyrällä käynnissä sisään ja ulos vuorotellen, kun lopulta sain tehtävän onnistumaan, niin annoin hetkeksi vapaata ohjaa. Sitten ravailtiin vielä hetki kenttää ympäri pitkällä ohjalla. Oli ihan mukavaa. :)




4 kommenttia:

  1. Itse minua ei ainakaan häiritsisi tuollainen omistaja, nimittäin itse vuokraan yhtä ponia ja sen omistaja ei käy tallilla kuin pari kertaa vuodessa ja joudun itse ostamaan ponin ruuat kun ei omistaja saa aikaiseksi. Tuollainen omistaja vain osoittaa sen, että hevosesta välitetään. Itselleni ainakin kelpaisi tuollainen Taavi vuokrahepaksi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. :) Pitänee nyt harkita asiaa jos Taavi pysyy hyväkuntoisena ja liikkumisintoa on.

      Poista
  2. Siulta sekä Taavia että Elmoa vuokranneena voin sanoa että et oo kauhee :D <3 Vuokraisin mielelläni jatkossakin, mutta vuorokaudessa tuntuu olevan liian vähän tunteja jo nyt :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sanni, kiitos! :D No ne tunnit meinaa täälläkin loppua kesken..

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.