lauantai 19. lokakuuta 2013

Se väkivallaton hevosenkoulutus...

Useammassa blogissa on ollut juttua Monty Robertsista ja hänen "väkivallattomasta" tavastaan käsitellä hevosia. Itse olen jo pitkään ollut asiasta ihan toista mieltä ja joskus olen ajatellut asiasta kirjoittaakin. En kuitenkaan ole saanut asioita omassa päässänikään tarpeeksi hyvään järjestykseen, että voisin jakaa sitä teidän kanssanne.

Minna Tallberg puolestaan puhuu omassa Facebook-profiilissaan todellista asiaa aiheesta paikallaolleena.

Käykää toki lukemassa.


Melkein viikon seisonut Taavi, jolla oli lenkillä virtaa, siitä päivitys myöhemmin


7 kommenttia:

  1. Tulipa kurja olo kun katsoin noita Minnan ottamia kuvia. En mitenkään usko, että sellaisten ilmeiden kantajille olisi jäänyt koulutuksesta muuta mieleen kuin pelkoa.

    Maasta voi kouluttaa monella tavalla, ja olennaista olisi hevosenlukutaito. On olemassa tiukkoja, ihmisen auktoriteettia kyseenalaistavia hevosia joiden kanssa ei voi turvallisuussyistä neuvotella siitä kuka liikuttaa ja ketä ja mihin suuntaan, mutta mielestäni pelkäävä hevonen ei ole tällainen eikä sitä voi totuttaa sen pelon kohteeseen pakolla ja väkivallalla.

    Mutta sitten toisaalta, jos ihmisen ensisijainen pyrkimys on aina ja kaikessa käsitellä pehmeästi, nousee se "pehmeys" itsearvoksi eikä enää nähdä metsää puilta. Puhun tässä niistä pilalle rakastetuista ja namitetuista hevosista, joilla ei ole enää minkään valtakunnan käytöstapoja. Yksi hevonen meinasi tässä eräänä aamuna taluttaessani sitä ulos tallista napata kädestäni hampailla kiinni, kun kurkotin sen kaulan alta ovenkahvaa. Sille ojentuva käsi = joku tarjoilee hänelle karamellin, oli tilanne mikä tahansa. Minusta tämä on puhdasta röyhkeyttä ja ihmisen tilan kunnioittamattomuutta, ja siitä kyllä annoin ihan ronskisti palautetta roimaisemalla narulla hevosta niin että se perääntyi pari-kolme askelta. Tätä hevosta on koulutettu ja käsitelty "pehmeästi", palkitsemalla ja neuvottelemalla. Yllättäen hevosella on omistajansa kanssa "vetopaniikki" ja lastausongelma, kun taas minun kanssani se kulkee traileriin sivuilleen vilkuilematta ja seisoo kiinnisidottuna missä vaan. En minä ole sitä piessyt, mutta en myöskään neuvottele sen kanssa joka asiasta, vaan oletan että tietyt asiat vain tapahtuvat koska minä niin sanon.

    Summa summarum, minusta on hyvä että kyseenalaistetaan myös näitä kauantehneitä lh-guruja, mutta toivon, ettei kyseenalaistamisesta seuraa sitä, että aletaan pitää kaikkea hevosen kontrolloimista ja rajojen asettamista väkivaltana, koska myös silloin joudutaan ojasta allikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin Minna tekstin lopussa sanoikin; hevosen pitää toimia, mutta sen koulutuksen voi tehdä niin monella tapaa. :)

      Ehkä tässä on enemmänkin ongelmana se, että termit eivät ole selvillä, "nameilla koulutus" on positiivista vahvistamista ja siihenkin löytyy omat pelisääntönsä. Siksi se ei kaikilla toimi, kun sitä ei osata käyttää. ;) Palkitseminen ja neuvotteleminenkin toimii vain jos osaa palkata oikeasta asiasta, tarpeeksi usein ja mikä tärkeintä, hevoselle pitää opettaa, mikä tarkoittaa namia ja mikä ei.

      Ja yllättäen; mulla on hevonen jolla ei enää ole lastausongelmaa, kun siirryttiin positiivisen vahvistamisen käyttöön ja sen pelot siedätettiin yksi kerrallaan. :) Ja kyllä sitä on yritetty viedä koppiin jos millä keinoin ja miten määrätietoisesti tahansa ja saatukin sinne, mutta ongelma oli joka kerta yhtä paha tai pahempi.
      Itsekin ajattelin aina ennen, että hevonen menee koppiin tai sitten se itkee ja menee (koska onhan sen toteltava, kun ihminen määrää). Ikävä kyllä. Lopulta minä itkin ja hevonen ei mennyt siltikään. Tai meni ja minä itkin, miten epäreilu olin sille taas ollut. Silloin päätin, että tilanteeseen täytyy tulla muutos.

      Minä itse käytän nameja ja pehmeitä keinoja, ihan siitä syystä, että hakattua hevosta ei hakkaamalla saa toimimaan, eikä siihen toimi sellainen määrätietoinen napakka ote, vaan se taantuu omaan maailmaansa ja saat mesota aivan yksinäsi. Toki joskus tiukan paikan tullen käytän myös fyysistä napautusta, mutten räimi, enkä säikyttele. Monille perushevosilla käy kaikki, mutta sitten on niitä joiden kanssa joutuu nöyrtymään ja olen todella kiitollinen, että omalle kohdalle sellainen sattui. Jouduin ajattelemaan asiaa muutenkin, kun vaan siltä kantilta, mihin olen aina tottunut ja miten asiat on aina tehty.

      Sinällään on surullista, että hevosia käsittelevät eri tavalla toimivat ihmiset ja sehän on usein isoissa talleissa juuri se ongelma; toisen mielestä hevosen pitää seurata jokaista ihmisen liikettä ja se ei saa tulla ihmisen tilaan, toiselle sillä ei ole väliä ja kolmannen mielestä on mukavaa kun hevonen tönii ja hinkkaa päätään.. Pitäisi aina olla selkeät pelisäännöt, joilla toimitaan, jotta tilanne olisi hevoselle reilu. Koska hevonen toimii aina, niinkuin se on parhaaksi oppinut. Se ei kettuile.

      Kyseenalaistaminen on hyvä, sillä minusta hevosmaailmassa on aivan liikaa väkivaltaa, joka vaan hiljaa hyväksytään. Nykyaikana on vaihtoehtoja, joten miksi niitä ei käytetä? Ei namit tai pehmeät keinot tarkoita sitä, ettei hevosilla ole rajoja tai että niistä tulee kurittomia, silloin ei ole osattu kouluttaa oikein. Ihan niinkuin missä muussa tahansa metodissa ihmiset perehtyvät liian vähän aikaa siihen, mitä ovat ryhtymässä tekemään. Ohjekirjaa aletaan lukea vasta sitten, kun kaikki on jo pielessä.

      Poista
    2. Pointti onkin siinä, että mitä tahansa metodia käyttää, on sitä käytettävä oikein. Voin rehellisesti sanoa, että en ole tavannut vielä yhtään _minun mielestäni_ hyvinkäyttäytyvää hevosta, joka olisi opetettu _vain_ positiivisesti vahvistaen. En myöskään koiraa. Oikea-aikaisuus on pirun vaikeaa jo silloin kun toiminnasta rankaistaan, ja aina vaan vaikeammaksi muuttuu kun tarvitsisi palkita oikeasta asiasta oikeaan aikaan. Huomiotta jättäminen se vasta vaikeaa onkin, koska kehonkieltä lukevaa eläintä ei voi huijata, ja meidän kehommehan muuttuu kun olemme sitä mieltä että tuli "väärää käytöstä" tai "virhe", jonka tietoisesti koitamme jättää huomiotta.

      Oma näkemykseni koirissa ja hevosissa on kutakuinkin sama: positiivisella vahvistamisella päästään hyviin tuloksiin, kun opetetaan temppuja. Koppiinmenokin on yksi tällainen temppu, koiramaailmassa näyttävä seuraaminen, ratsastuksessa oikeastaan mikä vaan. Mutta minä en henkilökohtaisesti usko, että pelkästään positiivisesti vahvistamalla voidaan opettaa _mille tahansa_ hevoselle sellaiset käytöstavat, että sitä on turvallista käsitellä jonkun muunkin kuin sen oman ihmisen. Koska joskus vaan on tilanteita, että hevosta täytyy pystyä muunkin kuin oman ihmisen käsittelemään, eikä aina ole aikaa tai mahdollisuutta neuvotella. En pidä millään muotoa järkevänä sitä, että tietentahtoen rakennetaan yhden ihmisen hevosia, tyylillä "tämä toimii vain näin ja vain minun kanssani ja vain minä voin ymmärtää sitä oikein". Se pönkittää ihmisen itsetuntoa mutta ei aina ole hevosen parhaaksi.

      Opetan ihmisiä myös maastakäsin toimimaan hevosten kanssa, ja olen huomannut, että kaikista hankalinta on selittää luontaista auktoriteettiasemaa ja kuinka sen voi saavuttaa. Minun oma Penani esimerkiksi on sellainen, että se katselee kerran-kaks vierasta ihmistä joka hakee sen tarhakaveria tarhasta pois, ja alkaa sitten määrätietoisesti mennä sinne väliin, kulkea ihmisen yli ja ohjailla ihmistä. Ihan vain koska se on siitä hauskaa ja sillä on siihen mahdollisuus. Se voisi myös mennä muualle tekemään muita juttuja ja seurustelemaan muiden lauman jäsenten kanssa, mutta ei se mene. Ja vaikka kuinka opetan ja näytän ja opetan, ei kaikki vain löydä itsestään sitä rauhaa ja itseluottamusta, että Pena antaisi niiden kulkea tarhassa. Ei sitä luoja paratkoon mennä sinne räimimään, sitä en salli keneltäkään. Määrätietoisuus ja napakkuus on jotain aivan muuta kuin hakkaamista tai mesoamista. Se on vain se ihmisen olemus, hengitys, kehon rentous, jolla minä ohjaan niitäkin hevosia, jotka ovat päättäneet olla menemättä koppiin tai olla seisomatta aloillaan käytävällä. EN väitä, että osaisin kouluttaa mitään todellista, minulle vierasta ongelmatapausta, en ole sen sortin ammattilainen - puhunkin siitä, kun aiemmassa kodissaan täysin mallikelpoinen yksilö ottaa uudessa paikassa uudesta ihmisestään niin täydellisen ylivallan, ettei se enää uuden ihmisen kanssa suostu mihinkään yhteistyöhön ilman että sille koko ajan työnnetään porkkanaa huuleen. Sitten kun sitä asettuu käsittelemään sellainen ihminen joka kieltäytyy olemasta palkintoautomaatti, ja vain olettaa hevosen tulevan mukanaan sinne minne ollaan menossa, ei ongelmaa ilmenekään.

      Korostan ja alleviivaan vielä, että en sano positiivisen vahvistamisen olevan yhtä kuin namiautomaattina toimiminen, vaan sanon, että namiautomaatiksi joutumisen riski on suuri, jos ei ole perehtynyt metodiin ja alkaa noudattaa sitä pelkästään siitä syystä, että itse haluaa toimia ehdottoman pehmeästi aina ja kaikessa. Eli ajattelee, että nyt en koskaan enää vedä narusta koska se saattaa sattua hevoseen, vaan houkuttelen sitä namilla, jotta se astuu askeleen.

      Poista
    3. Sen verran haluan vielä taustoittaa, että yritin kouluttaa ensimmäisen koirani kokonaan positiivisen vahvistamisen kautta. Minulle vain osui yksilö, joka ei ole ahne ja jolla ei ole miellyttämisenhalua juurikaan. Sille oli aivan sama, onko minulla broilerinsydäntä tai itsetehtyä lihapullaa tai mitä vaan "palkinnoksi", koska se ei halunnut palkintoa. Se paskat nakkasi kehuista jos sille päälle sattui. Vahvista sitten positiivisesti sellaista joka ei ota positiivista vahvistusta vastaan.

      Ja nimenomaan koulutin ohjauksessa siihen sellaista arkieloa: nelikymmenkiloinen koira ei vain voi hyppiä vieraiden ihmisten päälle vaikka kuinka innostuisi, se satuttaa ja kaataa ja on vaarallinen. Sen kokoinen koira ei myöskään voi vetää remmissä kuin hinaaja, koska se voi vetää ihmisen mukanaan auton alle pyrkiessään esim. toisen koiran luo. Se ei myöskään voi ottaa pöydiltä mitään vaikka ylettyisikin, koska kotia ei voi rakentaa niin että itsekin joutuu tikapuilla hakemaan kaikki ruokatarpeet katonrajasta. Kaikkea yritettiin opettaa sille oikeasta toiminnasta palkitsemalla ja jättämällä väärä huomiotta, mutta pointti oli siinä, että koiralle oli mieluisampaa tehdä niitä sen haluamia asioita kuin ottaa vastaan positiivinen vahviste minun mielestäni oikeasta toiminnasta. Sitä palkitsi enemmän se väärä käytös, hyppiminen, vetäminen ja varastaminen, kuin mikään, mitä minä yritin. Ja minä kyllä yritin!

      No, koira on nyt varsin yhteiskuntakelpoinen nelivuotias, jota ei edelleenkään voi lahjoa millään, mutta jolla on rajat. Hyppiminen loppui kun koiralla alettiin pitää pantaa sisällä, ja kun vieras tuli taloon -koiraan katsomatta tai reagoimatta-, koira yksinkertaisesti ohjattiin pannasta niin monta kertaa alas neljälle jalalle kuin se koitti hypätä. Huutamatta, reuhtomatta, suuttumatta. Ohjattiin sen jalat siihen missä niiden toivottiin olevan, ja siinä kehuttiin ja se sai huomiota myös siltä vieraalta. Jos se hyppäsi uudestaan, kaikki kehu ja huomio meni pois ja koira taas ohjattiin pannasta neljälle jalalle. Kyllä, koiraan kajottiin fyysisesti ja kyllä, tuntuuhan se vähän ikävältä kun "pakotetaan" laskeutumaan alas. Mutta ei, koiraa ei esim. polvella pukkaamalla pakotettu alas -sitäkin tehdään ja suositellaan ihan yleisesti-, koska isona ja kiihkeänä koirana pieni kipukaan ei olisi haitannut sitä, kunhan se sai suorittaa sitä toimintoa mitä halusi, vrt. talutushihnassa vetäminen kun 60 kg ihmistä koittaa estää, sekin tuntuu ihan napakasti kurkussa ja niskassa.

      Eli metodi koulutettavan eläimen mukaan, ei ihmisen halun mukaan!

      Poista
    4. En nyt oikein ymmärrä, että miten tämä asia on nyt meni yhtäkkiä näin mustavalkoiseksi. Niinkuin sanoin, hevosella on oltava käytöstavat ja ne voidaan sille opettaa ilman väkivaltaa. Eihän kukaan ole väittänytkään, ettei hevoseen tai koiraan saisi koskea jos käytetään pääosin positiivista vahvistamista. Ei kaikki koskeminen ole väkivaltaa! :) Positiivinen vahvistaminen ei välttämättä ole herkkupala (meillä se vaan on se kaikkein paras palkinto). Se voi olla myös rauhaan jättäminen, rapsutus, kehu, lelu (koiralle).. Ja itsekin tunnen hyvinkin läheisesti sellaisen koiran, joka ulkona viisveisasi ihmisestä, sellaisen koulutus on hankalaa kyllä. Mutta pääosin jokainen hevonen (varsinkin rajoitetulla ruualla) on perso herkuille ja namipaloille.

      Lisäksi näitä pehmeinä keinoina voidaan käyttää painetta ja nimenomaan sitä kehonkieltä, mutten siedä sellaista hevosenkäsittelyä, jota esim. Monty käyttää, en siedä hevosen pelottelua enkä voimalla leikkimistä (sitähän kirstyvät turparemmit yms. ovat), enkä myöskään sulata sitä, että lastattavan hevosen näköä rajoitetaan mukamas "pääsuojalla", en myöskään siitä, että muovipussia pelkäävää hevosta pakotetaan pressun yli muovipussilla pelottelemalla. Siitä tässä oli alunperin kysymys.

      Asioissa on myös harmaan sävyjä pelkän mustavalkoisuuden välissä. Ei tarvitse olla namit vs. väkivalta. Minulla vaan taas sattuu olemaan se hevonen, joka motivoituu nameista ja olen sen kanssa oivaltanut paljon. Olisi varmaan ollut edellisenkin kanssa moni asia helpompi silloin, kun tahallaan hakata päätä seinään vetopaniikkisen ja lastausongelmaisen kanssa, mut ei sitä silloin. Sinun koiraasikaan ei minusta ole koulutettu muuten, kun pehmeillä metodeilla vai ollaanko me tästä eri mieltä?

      Ja alunperin pointtihan oli siinä, että Montyn metodia nimenomaan mainostetaan VÄKIVALLATTOMANA tapana kouluttaa, mitä se ei suinkaan ole. En alunperin ottanut kirjoituksessani (lyhyessä sellaisessa) kantaa siihen, miten koiraa tai hevosta pitäisi parhaiten kouluttaa (juuri siksi, miten sen myös kirjoituksessa perustelin). Itse kuitenkin uskon siihen, että väkivallalla ei saavuteta hyvää lopputulosta. Ja edelleen, väkivaltaa ei ole kaikki fyysinen kontakti!

      Poista
    5. Ja vielä se, että olen toki itsekin sitä mieltä, että hevosen on hyvä toimia normeilla avuilla esim. taluttaessa jne., ainakin sen verran että tallityöntekijä voi ongelmitta loimittaa, taluttaa ulos ja siirtää hevosta.

      Ongelma tulee siitä jos sitä käsitellään eri tavalla joka kerta. Esim. jos tallissa on hevonen joka omistajaltaan saa nameja kädestä ja se on oppinut että ojentuva käsi tarkoittaa herkkuja ja toinen räimii päin näköä siitä hyvästä, niin hevonen on syystäkin aika häkeltynyt. Sellaisesta olisi varmasti syytä keskustella omistajan kanssa. Hevosen kannalta olisi helpointa jos kaikilla olisi samat pelisäännöt.

      Poista
    6. No juu, muutaman lauseen perusteella on paha vetää johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Esimerkkinä käyttämälläni hevosella on paljon perustavanlaatuisia käytösongelmia, jotka tekevät siitä etenkin sen omistajan hankalan käsitellä. Hevonen saa käytännössä päättää kaikesta ja sen omat ihmiset vain peesaavat perässä. Jos edes minä en kerro sille, ettei ihmisen yli kävellä tai ettei ihmiseen käydä hampailla kiinni missään tilanteessa, ei sen kanssa kohta pärjää kukaan, vähiten sen omistaja. Kyse ei ole siitä etteikö asiasta olisi keskusteltu, viesti ei vain aina välity eikä taito tai halu riitä kertomaan hevoselle, mikä on sallittua ja mikä ei. Minun oman turvallisuuteni takia minulla on nollatoleranssi kaikenlaiselle ihmisen turvallisuutta uhkaavalle käytökselle, ja jos omistajalla ei itsellään ole haluja tai resursseja opettaa hevoselleen sellaista ihmisen kunnioitusta että sen kanssa on turvallista toimia ilman silmiä selässä, minä opetan. Useimmille tapauksille ei koskaan tarvitse opettaa mitään, minun olemukseni jo sanoo että olen alfa-asemassa, mutta sitten on myös näitä kokeilijoita, jotka ovat oppineet pompottamaan joitain ihmisiä ja koittavat saada alapuolelleen aina pari lisää.

      Muuten uskon että ollaan aika paljolti samoilla linjoilla, tosin itse en täysin tuomitse Montyn metodeja - ehkä ennemminkin sen showluonteisuuden. Hevosen opettaminen on prosessi eikä show.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.