maanantai 23. joulukuuta 2013

Yrmynaamainen joulu..





Taavi sitten päätti järjestää pienen jouluyllätyksen. Sillä on takapolvet kipeät, niin kipeät, että meinasin todellakin saada kaviosta, onneksi meni hutiin. Että ilon kautta!

Enpä osaa sanoa, miten ne yhtäkkiä ovat näin kipeytyneet, se on liikkunut paremmin kun pitkiin aikoihin, on ollut hyväntuulinen ja polviin on saanut normaalisti koskea, se ei lepuuttele jalkoja tmv. Tänään se vaan oli köpö ja polvet arat. Tosin kun ruokaa oli edessä, niin ei haitannut mikään koskeminen tai hierominen...

Eilen Taavi sai Väinöltä potkun takamukseen, niin että lasahti (mitäs meni ahdistamaan toisen nurkkaan), onneksi ei tullut vaurioita, mutta silloin se lähti paikalta hiukan haparoiden. Lisäksi se on kahtena päivänä liikkunut reippaasti (toissapäivänä siellä tonttujutussa ja eilen tarhassa juossut), se on saanut vastikään hokkikengät (ja liikkunut niillä hyvin), tarha on mennyt taas mutaliejuksi (se tuntui syksyllä olevan polville myrkkyä), ilma on ollut sateinen ja tuulinen (eihän se hyvää nivelille tee)... Mitäs vielä.. Ainiin, nivelaine on vaihdettu uuteen jokunen aika takaperin ja hampunsiemen on ollut pari päivää loppu, kun en ole kerennyt rouhia lisää. Mikä on todennäköisin syy vai onko sellaista? Onko vika ollenkaan näissä syissä vai onko ne kaikki syyllisiä?

Nyt on ensiavuksi laitettu polviin Penetrolia, Arnikaa ja tuplattu nivelaine, hampunsiemen, voikukka ja omenaviinietikka. Kotoa on huomenna lähdössä lisäavuksi nokkonen ja siankärsämö ja mietin, että kävisinkö ostamassa lisäpurnukan MSM:ää. Lisäksi tilaukseen lähti muutama lisäyrtti nivelille, ainakin vastaisuuden varalle jos ongelma katoaa ennen niiden saapumista.  Lisäksi Taavi on nyt loimitettuna, Horsewaren loimi on siitä mukava, että sen helma suojaa polviakin viimalta.

Nyt vain katsellaan, mihin tilanne kehittyy.. 





9 kommenttia:

  1. Sanonko. Nivelvaivaiselle pihatto ei ole hyväksi. Tulee jalat vain entistä kipeämmäksi ja tönköksi varsinkin talvella kun on kylmä sekä märkää. Ja jos pihatto ei ole tehty kunnolla esim. Suojan seinät ei ole eristetty pahentaa vain. :/ Näin asia vain on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinä pihatossa sen huonon tekee? Samanlainen se talvi on muillekin hevosille, koska ulkona nekin suurimman osan päivää viettävät, vai? Miksi pihatto pitäisi eristää, miten se vaikuttaa niveliin? Enemmän kyllä puhutaan siitä, että nivelvaivaisen paikka ei ole karsinassa.

      Taavi ainakin makaa pihatossa, jopa enemmän kun karsinassa asuessaan, joten siitä ei ainakaan ole kysymys, ettei jalat saisi lepoa. Sillä on asianmukainen pihatto, joka suojaa tuulelta ja sateelta ja pehmeä olkipatja, jolla maata. Tosin päivisin Taavi haluaa nukkua ulkona ja sillehän minä en mitään voi. :)

      Poista
  2. Tsemppiä! Ainakin Taavi on hyvässä hoidossa :)

    Meillä kans jouluna onnutaan ja lepuutetaan sukkajalkaa. Ihan hiukan lämmin kintereestä. Onks tää nyt sit se kinnerpatti vai mikä.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Parhaamme yritetään, että herran olisi hyvä olla. Täytyy myöntää että pieni itku pääsi siitä pettymyksen määrästä, mutta kyllä se taistelutahto sieltä taas päätään nostaa. Vielä ei luovuteta. Onneksi taavi on aikamoinen draamaqueen, eli ehkä tilanne ei vielä ole kovinkaan vakava.. :)

      Voi teidänkin jalkoja. :( Sehän noissa on, kun on vaikea sanoa, että mistä kolottaa ja mikä on syypää milloinkin. Minä kyllä syytän tätä sateista ja koleaa säätä, se varmasti osaksi vaikuttaa nivelien vointiin ja kun tätä nyt jatkuu ja jatkuu...

      Poista
  3. Minä olen saanut sen käsityksen, että nivel vaivaisille parasta on tasainen liikkeessä pysyminen. Eli sen perusteella voisi ajatella pihattoa paremmaksi paikaksi sellaiselle hevoselle. Siellä se voi kuitenkin valita koska lepää ja koska liikkuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, nivelvaivaisille liike on lääke. :) Toki jos on akuutti tulehdustila päällä, niin silloin liikettä pitää tilapäisesti rajoittaa, mutta kaikista paras ratkaisu esim. nivelrikkohevoselle on hyvä pihatto. Nämä kosteat ilmat ja kylmät tuulet ovat myrkkyä nivelvaivaiselle, asui se sitten tallissa tai pihalla. :(

      Poista
    2. Kiitos teille! Ihan samoilla linjoilla tosiaan mennään ja Taavi on minusta ollutkin koko syksyn paljon parempi ja notkeampi, kun on saanut olla pihatossa. Tämä on eka kerta tänä syksynä, kun polvet vaivaavat, vaikka muuta pientä on ollutkin (lähinnä lihaksistossa yms).

      Ehkä pitää vain näillä koleilla keleillä vähän hanakammin loimittaa, josko se vähän ehkäisisi. Nuo takapolvet on niiiiiiin hankalat, kun niitä ei voi kylmätä, eikä oikein lämmintäkään saa niihin mitenkään, ei voi laittaa BOT-suojaa tmv.. Ainoa apu mitä niille voi antaa on Penetrol yms. litkut. :(

      Poista
    3. Mun polvi-selkävaivaiselle apu oli jatkuva loimitus (kun polvet vaivasivat, veti selän jumiin) ja lämmin linimentti. Tsemppiä ja hyvää joulua vielä tässäkin :)

      Poista
    4. Kiitos! Meillä oli tänään jo tilanne todella paljon parempi, ihanaa! Hyvää joulu sinnekin!

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.