maanantai 2. joulukuuta 2013

Ja taas sitä oltiin sydän sykkyrällä


Kuvat sunnuntailta, kun saatiin tännekin vähän lunta!

Sain taas kokea, miten muutama sydämenlyönti jää välistä. Menin tallilla viiden pintaan, kun olin ensin tehnyt hokkien etsintä-reissun. Siltä reissulta mukaan tarttui myös hunajasiideriä, uudet heijastinputsit, Greenlinea ja heijastin otsapantaan.

Menin hakemaan Taavia pihatolta ja ihmettelin, kun portti oli jotenkin vähän velton tuntuinen. Taavi hörisi mulle pihatosta ja kurkkasi mattojen välistä harja täynnä olkia silmiä siristellen. Kysyin siltä, että oliko se ollut nukkumassa, mutta kun se tuli kokonaan ulos, niin leppoisa tilanne muuttui; Taavi oli yltäpäältä hikinen ja se puuskutti voimakkaasti. Ei muuta, kun hevonen mukaan ja tallia kohti. Taavi liikkui huonosti, kun ei ollut hokkeja ja se jatkuvasti pälyili pihatolle. Sain sen kuitenkin maaniteltua talliin.

Hain sille äkkiä vällyjä niskaan ja aloin sitten tutkimaan asiaa tarkemmin. Tässä välissä iskäkin soitti ja pääsin heti purkamaan asiaa jollekin, mutta kauaa en kerennyt nyt jutella. Mittasin kuumeen, ei ollut. Suolistoäänetkin kuuluivat normaalisti ja Taavi piereskeli. Se oli pirteä, ennemminkin säikky. Tästä sitten heräsi epäilys, että josko syy olisi ulkona..
Tarkempi tutkimus osoitti, että langat ovat poikki, Väinö myös hikinen ja hevosenjälkiä on ympäri pihaa. Lisäksi löytyi se syykin; hirvenjälkiä oli myös pitkin pihaa. Se tosin jäi mysteeriksi, miksi pojat ovat tulleet langoista läpi. Se on ilmeisesti ollut Taavi, koska sillä oli myös selässä karvattomia nirhaumia ja takajaloista säären etuosasta karvat kuluneet. Taavin tapaista se ei ole ja hirviä ne ovat nähneet ennenkin. Ehkä Taavi on liian lähellä aitaa liukastunut ja osunut aitaan, saanut tällin ja säikähdyksissään rynnännyt läpi? Tai ehkä se on vahingossa ahdistettu liian lähelle? Pelkkää arvailua, kun kukaan ei ole nähnyt mitään. 






Taavi kuivatteli loimien alla ja minä koetin sille niitä hokkeja virittää. Eipä siitä taas mitään tullut. Ostamani hokit sopivat takasiin, muttei etusiin. Takasissa on nyt neljä hokkia per kenkä ja se on hyvä, koska takajalt eivät saisi luisua. Ja ne helpommin luiskahtelevat sivuille.
Eteen en sitten saanutkaan, kun toiseen kaksi kantahokkia ja mietin olisiko kuitenkin ollut fiksumpaa jättää ilman.. Toisessa kengässä kantareiät olivat soikeat ja etureiät sitten taas kuluneet, eikä ollut oikean kokoista avaajaa niihin edes. HUOH!
Hokkien asennusta ei toki yhtään auttanut lihaksistaan väsynyt hevonen, joka alkoi tutista jalan ollessa pidempään ylhäällä.




 
Kengittäjän olen kysynyt jo kaksi viikkoa sitten, mutta viimeksi aikataulut kusi ja nyt sitten tekniikka hajoilee. Mulla on vissiin kengittäjiin tällainen karma, ne alkavat sairastaa ja tulee esteitä. Ja kyse ei käsittääkseni ole siitä, että olisin hankala asiakas, että taitaa vaan oikeasti olla huonoa tuuria. Ei meillä muuten ole kiire, mutta toinen etukenkä lonksuu ja tosiaan, empä saanut niitä hokkejakaan eteen. Joten eipä ole paljon liikuteltu.


Parisen tuntia Taavi sai kuivatella ja sitten se olikin pääosin kuivunut. Mietin loimittamista vielä tarhaan, mutta tultiin siihen tulokseen, että isojen lihasten kohdalta Taavi on jo kuiva ja sille tulee sitten huomenna nollakelillä kuuma loimissaan. Heitettiin vain koko kuivaheinätarjoilu pihattoon. Lisäksi Taavi sai iltaruuan joukkoon vuorisuolaa ja oluthiivaa palautumiseen. Illalla kaikki vaikuttivat ihan normaaleilta. Taavi lepuutteli alkuun jonkin verran sitä oikeaa takasta, mutta enää myöhemmin ei. Se myös liikkui kuivattelun jälkeen vähän jäykästi, eikä ihmekään, voi olla lihakset aika kipeänä huomenna.


Että semmoinen maanantai-päivä!

1 kommentti:

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.