perjantai 13. joulukuuta 2013

Haaste hevosenomistajille!

"Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia.
Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla.
Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut."
 
 


 
 Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta. 

Taavi on Valko-venäjän työhevonen ja tasoltaan se on puskapolle, maastomopo, mummokuljetin. Jos nyt virallisia ollaan, niin raviluokan se on suorittanut hyväksytysti ja lännenratsatuksessa Taavi on suorittanut walk&jog-luokissa hyväksytyt tulokset pleasuressa, trailissa ja western horsemanshipissa. On se hypännyt muutaman ristinkonkin, mutta ei oikein moisesta perusta ja tekniikkakin on pahasti hukassa.

Taavin luonne on rauhallinen ja hidas. Yleensä se on äärettömän kiltti, mutta joskus se osaa olla myös todella jästipää. Pääasiassa Taavi on hidas mummonkuljetin maastossakin, mutta joskus se sentään innostuu laukkaamaan kovaa. Hoputtamalla sitä ei saa menemään  lujaa, päinvastoin. Kentällä on Taavin mielestä mielettömän tyhmää, kiertää nyt samaa hiekkalaatikkoa kierrostolkulla!
Hoitaessa Taavi on kiltti, mutta ei aina muista varoa ihmistä, joten ihan pienille se sopii vain aikuisen valvonnassa. Ruoka-aikaan Taavi osaa olla äkäinen ja sen kanssa on oltava tarkkana. 
 




Hevoset vai ponit? Miksi? 

Ennen olin vannoutunut poni-ihminen, pidin hevosia tylsinä ja liian isoina. Hevoset myös harppoivat liian lujaa ja niiden selässä olo tuntui huteralta. Olen oppinut pikkuhiljaa tykkäämään myös hevosista. Ehkä kuitenkin eniten tykkään juuri Taavin kaltaisista ponihevosista. ;) Taavi on 146cm korkea, mutta sillä ei ole ponien luonnetta ja se on muutenkin hevonen, jonka jalat ovat jääneet liian lyhyiksi. Sille onkin lähes mahdoton löytää sopivia jännesuojia, koska jos ympärysmitta on riittävä, suoja on liian pitkä.
Taavin liikkeet ovat kuitenkin sopivan ponimaiset, pienet ja töpöttävät, jotta tunnen oloni kotoisaksi. Sen ruumiinrakenne kuitenkin mahdollistaa sen, että sillä voi pidempi ja isompikin ihminen ratsastaa huoletta.


Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
 
Varmaankin Elmo. Sitä ennen olin lähinnä ajanut poneilla itsenäisesti, mutta ratsastanut lähinnä tunneilla. Siinä olikin sitten haastetta ja vastuuta kerrakseen. Muistan, kuinka maastossa pilkkopimeässä pörisevä poni meinasi saada minutkin uskoteltua, että metsässä on petoja. Oikeastaan se saisikin minut jo hyvinkin vakuuttuneeksi (se ei ole vaikeaa), siinä sitten koetin hillitä itseni, koska laukan pyytäminen kotiinpäin olisi tarkoittanut armotonta pukkilaukkaa.





Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? 
 
Riippuu aivan täysin hevosesta. Taavi on parempi kengällisenä, samoin oli Elmo (se tosin olisi saattanut pärjätä lenkkareiden kanssa). Ehkä itselle huolettomampaa pohjien suhteen on kengällinen hevonen, mutta toisaalta kengät tuovat myös paljon murheita. Pitää löytää sopiva kengittäjä, sopiva kengitys, voi tulla hokinpolkemia, kengät voivat irtoilla jne.

Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)
 
Taitaapi olla kakkosen popot alla, olen tosi huono näissä. Olen aika menestyksekkäästi ulkoistanut tällaiset kengittäjän huoleksi.

 


  

Klippaus: Puolesta vai vastaan?
 
Riippuu ihan hevosesta tämäkin. Taavia en klippaisi, koska sillä on aivan mahtava talvikarva ja se tarvitsee sen pysyäkseen lämpimänä. Muutenkin suhtaudun klippaamiseen itse varauksella, enkä jaksaisi sitä loimitusrumbaa. Tykkään pitää hevosia mahdollisimman paljon ilman loimia, koska ne eivät koskaan istu täydellisesti eivätkä milloinkaan korvaa omaa karvaa. Toisaalta ymmärrän klippauksen jos hevonen on aktiivikäytössä ja hikoilee erityisen paljon ja monta kertaa viikossa, jolloin kuivattaminen on vaivalloista.

Elmo on klipattu kaksi kertaa kokonaan, toisella kerralla keväällä, kun talvikarva ei tippunut vielä toukokuun lopussa ja alkoi tulla kuuma. Se oli virhe, Elmo paleli koko kesän kaikissa sateissa, kun karva ei pitänyt yhtään vettä. Toisen kerran se klipattiin sienitartunnan takia, silloin oli kesä ja se onneksi kerkesi kasvattaa kunnon karvan talveksi.



Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Ehdottomasti laumassa, en halua seisottaa hevostani yksin enää koskaan, kun olen nähnyt miten hyvää hevoskaverit sille tekevät. Hevonen on laumaeläin ja kaipaa lajitoverien seuraa, oikeanlainen kaveri saa vähän vaisummankin hevosen leikkimään ja puuhaamaan. Ja joskus aika erilaisetkin hevoset ystävystyvät keskenään. Taavi on esimerkiksi pitänyt erityisesti oreista tai orimaisista hevosista, se jaksaa puljata nuorten varsojen kanssa ja painia orien kanssa. Nykyisessä laumassa se on alkanut hieroa tuttavuutta Mauno-vanhuksen kanssa ja Taavi saattaa leikki Maunon kanssa pitkiäkin aikoja. Mauno ei ole kuulemma ollut kovin leikkisä koskaan.

Toki on harvassa niitäkin yksilöitä, jotka eivät tule laumassa toimeen, mutta useimmiten syy on resurssien puutteessa (yleensä ruoka tai tila) ja siitä, ettei hevosten anneta rauhassa tottua ja tutustua, se voi viedä viikkoja, jopa kuukausia!

 
Minulla on tallipaikalle aika vähän vaatimuksia, mutta tämä on aivan ehdoton.


Mauno ja Taavi
Taavi ja Eino-ori edellisellä tallilla


Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri)?
 
Molemmat omalla tapaa. Mutta kyllä puskapollen pitää olla sellainen, että sitä jaksaa katsella. En ikinä kyllästy katselemaan Taavia. :) Mutta myös luonteella on merkitystä, ei sitä kusipää-hevosta jaksa vaikka se olisi kuinka kaunis. Ehkä siis kuitenkin luonne menee ulkonäönkin edelle.





Millainen on hyvä hevosblogi? 


Pidän blogeista, joissa on paljon kuvia. Itse en niinkään kiinnitä huomiota pelkästään kuvien laatuun, sillä tykkään nähdä mistä puhutaan. Kirjoitustahtikin saisi olla aika aktiivinen, mutta joskus laatu korvaa määrän. Tykkään myös blogeista, joissa on jotakin erikoista, esimerkiksi mulla on blogilistassa kengättömi ja kuolaimettomia, eritavalla käsiteltyjä jne. Tykkään saada kokemuksia erilaisista ratkaisuista. Kisablogeja en lue itse juuri ollenkaan.


Pahin tippumisesi?
 
En osaa nimetä yhtä pahinta. Mutta muutama pahin Elmon kanssa:
1. Laukasta oli tarkoitus hiljentää raviin, joka ei käynyt Elmolle, se "säikähti" jotakin ojassa ja väisti jyrkästi, mulla meni tasapaino ja kuulemma sen jälkeen tuli kunnon pukki. Lentomatka päättyi puuta päin ja siitä heräilin hetken päästä, Elmo laidunsi pusikossa vähän matkan päässä ja kaveri ei paniikkinaurultaan osannut sanoa mitään. Ja me vielä lähdettiin jatkamaan lenkki loppuun! :D


2. Estevalmennuksessa Elmon nuoruusvuosina, esteen jälkeen pukkilaukkaa ja minä tuli komean ilmalennon päätteeksi suoraan pää edellä alas. Seisoin hetken kypärännupin päällä ja siitä niskojen kautta maneesin pohjaan. Näytti kuulemma hurjalta, tuntui myös. Tämä on ainut kerta, kun iskä on juossut huutaen katsomosta. Ei käynyt kuinkaan, edes niskat eivät kipeytyneet. 


3. Elmo päätti loikata 10cm leveän ja 5cm syvän ojan yli loikalla, joka oli varmaan metrin korkea ja kaksi pitkä.. En ollut ihan varautunut ja tiemme erkanivat liitovaiheessa, Elmo laskeutui ensin ja minä hetken päästä viereen. Voin kertoa, että alaselkä edellä terävälle sepelille tippuminen tekee todella kipeää. Ohjat pysyi kädessä ja Elmo seisoi vieressä silläaikaa, kun mietin uskaltaako liikkua. Keräilin siitä sitten luuni, mutta selkään en päässyt. Onneksi tallille oli lyhyt matka. Iskä soitti ja kiinnitti heti huomiota tuskaiseen ääneeni.
Alaselkä meni mustaksi ja oli verisiä naarmuja täynnä, mutta aika parantaa haavat. ;) Elmo joutui seuraavana päivänä samalle ojalle ja tiukkasanaisen keskustelun jälkeen se oppi ylittämään ojat harppaamalla AINA.






Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
 
Taavi omistaa loimia ihan liikaa! Kun se aniharvoin edes käyttää loimia (okei, tänään laitoin, kun oli luvannut sitä myrskyä). Olen ostellut loimia paljon käytettyinä edullisesti ja paikkaillut tarvittaessa. Laumassa repiminen on kuitenkin melkoyleistä, joten monen sadan euron loimi harmittaisi hajotessaan. Sillä on seuraavanlaisia loimia:
- 3kpl tavallisia fleeceloimia ja 1kpl fullneck

- 1kpl vohveliloimi
- 2kpl verkkoloimea
- 1kpl juuttikangasloimi villavuorella (joka ei meinaa mahtua kiinni edestä ja on mallia napapaita, on menossa myyntiin)
- 1kpl ötökkäloimi

-  1kpl 180g tallitoppa (Elmon peruja)
- 1kpl toppaloimi, about 200g
- 1kpl toppaloimi fleecevuorella + toppakaulakappale
- 1 kpl sadeloimi 70g + fleecevuorinen kaulakappale
- 2kpl fleecevuorellisia sadeloimia (nämä mahdollisesti tulossa myyntiin jos yksi uudi loimiostos osoittautuu sopivaksi)
- 2kpl puuvillavuorinen sadeloimi (joista toinen on Elmon kanssa kisoista voitettu Weatherbeeta, muotoilu ei sovi Taaville erityisen hyvin, mutten raaski myydä sitä loimea)
- 1kpl sadeloimi villavuorella + kaulakappale (Tämä on minun Aarre! Maailman Paras Loimi)

Kuinka usein hevosesi liikkuu?
Taavi liikkuu silloin, kun minua huvittaa. Taaviahan ei huvittaisi ikinä. ;) Pihaton myötä olen voinut onneksi armahtaa itseni jokapäiväiseltä liikutusrumbalta ja varsinkin nyt syksyllä Taavin liikutus on ollut vähäistä. Lumien tulo piristi tilannetta, tosin nyt taas kaikki on jäässä. En ota paineita, kerkeää sitä liikuttamaan sitten, kun ilmat on hyvät. 





Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Vanhemmiten minusta on tullut varovainen ratsastaja, mutten pidä itseäni kuitenkaan mitenkään yltiövarovaisena. Ratsastan kyllä esim. ilman satulaa ja varusteetta, mutten enää ehdointahdoin kiipeä hurjapäiden kyytiin, enkä ota hirveitä riskejä, en uskalla hypätä korkeita esteitä tmv.


Haasteen saavat blogit:

8 kommenttia:

  1. Löysin tän sun blogin vasta ja ihastuin heti Taaviin. Aivan mielettömän hienon värinen hevonen! <3 Aah tuo kolmanneksi alin kuva... Itse rakastan erikoisia värejä hevosissa. Ja kuinka masentavaa on, että itse omistan tylsän ruunikon.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tänne! Se kolmanneksi alin kuva on yksi mun suosikeista kaikista kuvista, mitä Taavista on otettu. Siinä on vaan kaikki kohdallaan. :)
      Mullakin on aiemmin ollut se "ihan perus" ruunikko, tosin kaunis tai oikeastaan komea oli sekin. Mutta kyllähän Taavia tosiaan katselee mielellään, toiset sitten eivät taas voi sietää sitä ja sen väriä. Makuasioita. ;)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta. Koitan saada vastatuksi viikonlopun aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! :) Mukavaa päästä lukemaan vastauksia.

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia! Taavi on kyllä niin hauskan näköinen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta. Alan pikkuhiljaa väsäämään sitä.

    Vaikea kuvitella että joku ei voisi sietää Taavin väriä. On se vaan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kyllä niitäkin on, joiden mielestä se on kammottava. :D Minustakin se on ihana. ;)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.