sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Lenkillä vaihteeksi ja spurgulta haiseva hevonen


Tänään käytiin Taavin kanssa taas pitkästä aikaa lenkillä! Lyhyt, mutta meille aika vauhdikas lenkki ja taidettiin molemmat nauttia. Mentiin Taaville mieluisaan suuntaan, jolloin saa aina paremmat kyydit ja vauhdit. :D

Parina päivänä olen nyt törmännyt ihan uuteen ongelmaan; märässä maanneesseen hevoseen. Eilen vielä luulin, että se on onnistunut löytämään pihatosta pissaisen kohdan. Ja vaikka en sellaista löytänyt, lisäsin vielä paalin olkia varmuudeksi. Ihmetystä herätti jo eilen jalkojen ja kavioiden tumma väritys, eihän oljissa maannut hevonen saa itseään tummaan likaan millään. Aloin jo silloin epäillä, että olisiko tälle joku muu selitys.


Puliukolta haiseva hevonen, joka on maannu esaripaalin vieressä näyttää tältä.. (kaviotkin on (OTJ lukuunottamatta) oikeasti ihan vaaleat)

Kun minua tänään oli vastassa samanlainen pahalta haiseva, märkä hevonen, epäilykset vahvistuivat.
Harjatessa tämä kummallinen märkyys ei meinannut millään karvoista irrota ja kuivuessaankin se oli melko sitkeää. Karvat olivat tiukasti klimpissä, koko mahanalus, reidet sekä kainalot.. Suihkin karvankiilloketta ensiavuksi, mutta sekään ei meinannut purra. Siis koko hevonen haisi ihan puliukolle!

Kävin sitten lenkin jälkeen tarkastamassa epäuskoisena taas pihaton, siellä ei ollut yhtään kakkaa, ei pissaläikkiä ja pystyin oikein mainiosti itse olemaan siellä polvillaan vaikka kuinka kauan.. Kävin sitten katsastamassa toisen epäilyni kohteen; esikuivatun heinäpaalin ympärystän. No siellähän sitä on makoiltu! Maassa kastunutta esikuivattua heinää oli heinäkatoksen ympärillä reilusti ja se oli kuin olikin aivan litimärkää, sopisi hyvin kuvaukseen. Se myös maassa kastuessaan ja siitä karvaan tarttuessaan alkaa haista ja aiheuttaa sen, että hevonen on tumman, sitkeän nesteen peitossa. Hohhoijaa..
Ilmeisesti Taavin mielestä on yliarvostettua nukkua kuivassa pihatossa. 










En sitten vielä tiedä, onko tuon möhnän poistamiseen karvasta ainut ratkaisu pesu.. Ja sehän onkin helppoa näillä lämpötiloissa ämpäritekniikalla täydessä talvikarvassa olevan kanssa! Erittäin ihanata varmaan kaikkien mielestä ja vähintään koko päivän homma. :)
Onhan tuo tuollaisenakin aika ikävä, kun haisee pahalle ja karva on tahmeaa, vaikka suurimmat klimpit saisikin selvittyä. Ja kun ollaan menossa ensiviikonloppuna mummoja ilahduttamaan, niin olisihan se kiva jos hevonen ei olisi ihan rääkkäystapauksen näköinen ja -hajuinen. :D Toisaalta jos sen pesee, niin tottakai se nukkuu heti uudelleen siinä samassa kohdassa, kun luvassa ei ole erityisen kovia pakkasia, jolloin maa jäätyisi. 






Tänään juuri pohdin olkikuivituksen hyviä puolia ja ehdottomasti parasta siinä on se, ettei se jäädy. Ja toinen on se, että se mahdoton turveralli on jäänyt pois, kotonakin on paljon siistimpää, kun kengät eivät ole turpeessa, myös hevonen on tähän asti pysynyt siistimpänä, eikä se ole niin pölyinen.
Vaikka olen sitä mieltä, että turve on imuvyltään paras kuivike, niin onhan sen sotkuisuus ihan omaa luokkaa. Sitä turvetta kulkeutuu kengissä ihan joka paikkaan ja sitten jokapaikassa on turvepolkuja. Se myös pakkautuu kavionpohjaan tiukastikin joskus.

Pihaton olkikuivitus on myös toiminut ihan erinomaisesti! Olen kerännyt sieltä kakat pois aina kun olen huomannut kasoja ilmaantuneen, pissat ovat saaneet jäädä ja päälle olen laittanut aina paalin verran uutta olkea. Pohja pysyy pakkasellakin ihanan joustavana ja pehmeänä. Ainoastaan kosteilla ilmoilla tietenkin olkikin kerää itseensä kosteutta ja silloin saa useammin lisätä uutta päälle, kun tuntuu kurjalta makuuttaa kosteilla oljilla, vaikka ne "kuivia" ja puhtaita olisivatkin.
Hevosetkin ovat selvästi tykänneet ja ainakin Taavi tuntuu makoilevan paljon pihatossa. 






Tiistaina Taaville on tulossa taas Noora kranioimaan. Katsoin parhaaksi kutsua Nooran, kun Taavi on ollut vähän jäykkä sen hirviepisodin jälkeen. Olkoon tämä sitten Taavin joululahja. Oikeastaan ajattelin, että se on taas kipeä takaa, kun laukat eivät pyörineet kentällä, mutta taisi olla vikaa silloin Taavin mielestä liukkaassa pohjassa. Tänään maastossa oikea laukka rullasi aivan älyttömän hyvin, oikein tunsin, miten takaa moottori työnsi!

Uudet kengät ovat nyt toimineet hyvin ja niinkuin ajattelinkin; Taavi liikkuu taas paremmin. Se on mielestäni aina liikkunut paremmin hokkien kanssa, oli sitten lunta tai ei. En tiedä pitääkö se pidon tunteesta vai mikä ihme siinä on? Vai onko kenties parempi liikkua, kun antura on kauempana maanpinnasta? Tilsakumien osuutta olen myös miettinyt, mutta viimekeväänä Taavi oli ensimmäisen ja viimeisen hokkikengityksen ilman tilsakumeja ja liikkui paremmin silti. Siis vaikka alla olisi hiekkaa. Kummallista.. Täytyy seurata tilannetta ja kysellä asiantuntijoiden näkemyksiä. Edellinen kengittäjä totesi vaan, että "aha", kun kerroin tästä, joten en sitten viitsinyt kysellä enempää. Jospa uuden kanssa saisin vähän keskustelua aikaiseksi.

Takapää tosin luisti tänään pari kertaa, täytyy miettiä pitäisikö vaihtaa pidemmät hokit taakse vai voisiko niitä kenties laittaa enemmän jos näitä jääkelejä tulee lisää. Olisi tärkeää, ettei takapää pääse luistamaan polvien takia. Toisaalta taas hokkien sanotaan olevan nivelille myrkkyä. Taavin kohdalla en tosin ole huomannut ongelmaa hokkiaikoina, päinvastoin. 







Meille on tullut myös muutama uusi lukija tässä viimepäivinä! Tervetuloa! Kommentoikaa ihmeessä ja saa esittää myös toiveita postauksien suhteen.

6 kommenttia:

  1. Oikein kiva uusi ulkoasu blogissasi! Kyllä on muuten nätti teidän uusi jouluinen rintaremmikin sopii tosi kauniisti Taaville <3 Kyllä ne hokit osaltaan lisäävät sitä niveliin ja jänteisiin kohdistuvaa iskua kun hokki puree napakasti niin minkä on joustetta niin se on sitten se nivel ja jänne. Toisaalta juuri se että jos lipsahtelee usein holtittomasti ei sekään ole hyväksi. Että kumpi sitten lieneekin parempi ja kumpi pahempi?...Varmaan aika kinkkinen pulma.
    Säilöheinä on kyllä tosiaan aika karsean hajuista kun se lilluu vedessä. Meillä sitä ei pääse tapahtumaan kun joskus hiukan säilytyspaikan liepeillä valuu säilöä sellaiseen kohtaa mistä pääsee kastumaan ja sen kun haravoi pois niin se tuoksahtaa aika pahalta ja voin kuvitella että se tahmaa kyllä hevosen aika lailla kun työhanskatkin kopettuu siitä. Harmillinen juttu että säilö pääsee näin pilaantuun. ja tuo ikävän ongelman teille...Mä en itse malta edes haaskata heinää maahan asti ja koitan olla muutenkin ruokintapaikan suhteen ylisiisti ja tarkka...taas näitä mun turhankin tarkaksi meneviä juttujani mutt puhtaus on kans puoliruokaa tässäkin. ja kotona tietenkin pystyn näihin vaikuttamaan tavallani. Taavi on kyllä niin kuvauksellisen persoonallinen noissa kuvissa taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan. Itseasiassa sain ideaa vähän sun blogistasi, kun olit kelloista väsännyt Diisalle rintaremmin. :)

      Tuo hokkiasia on kyllä tosiaan kinkkinen ja hankala. Klinikalla meille sanottiin, että pohjan tulee olla pitävä, että ei saisi lipsua tai olla liukas. Mutta sitten taas toisaalta juuri puhuttiin hokkien huonoistakin puolista. Toisaalta hevonen itse on sitä mieltä, että hokit ovat erittäinkin hyvät ja liikkuu tyytyväisemmin ja erilaisella askeleella niillä. Se on kummallista.

      Aika vähän tuota säilöä meilläkin tipahtelee siihen ruokintapaikalle, mutta sen verran kuitenkin, että siihen mahtuu makaamaan ja nyt märillä keleillä se tosiaan lilluu, kun kävin tänään katsomassa. Sitä tietysti tippuu, kun ruokintapaikalla on kokonainen paali syötävänä, silloin kun sieltä tarjoiltiin kuivaa heinää irtona, niin se pysyi siistimmin kaukalossa.

      Luulisi, että siinä on todella inhottava maata, kun karva kastuu läpimäräksi.. Todellakin se haiskahtaa ja tarttuu tiukasti, yök. Ei aina voi ymmärtää.

      Poista
  2. Kiva tämä uusi ulkoasu. :)

    Itse olen sitä mieltä näillä jäätikkökeleillä, että hokit ovat ihan must. Mieluummin hyvä pito muutaman kuukauden ajan talvisin kuin jatkuva luisto ja liukastelu. Tänään taas hiekoituksesta huolimatta yksi 2vee varsa (siis Salama ;) keräsi kierroksia tarhaan viedessä ja veti aivan totaalisen nurin hiekoituksesta huolimatta... Eikä ollut eka kerta tälle talvelle. :( Kengittäjää odotellaan jo, hirveä kiire vaan hänellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Itsekin olen todella helpottunut, että Taavi sai hokit juuri ennen pahimpia jäätikköjä! Tuntuu tosiaan, että takana saisi olla enemmänkin pitoa. Täytynee katsella josko kävisi ostamassa isommat hokit, kun nyt on aikasen lyhyet takana. Tallilla olisi sopivalla kierteellä isompiakin, mutta kierre oli liian pitkä. Vaikeita, kun pitää olla niin monenlaisia hokkeja. :D

      Voi harmi, hevoset ei välillä osaa oikein itse varoa. Toivottavasti Salaman kaatumisessa ei käynyt pahemmin. :( Kengittäjät ovat varmaan aika kiireisiä juuri tähän vuodenaikaan.

      Poista
  3. Nyt en äkkiseltään muista onko Taavilla takapolvivaivaa ollut, mutta jos on niin kavion kannan tulisi olla korkea. Joskus kuulemma jopa käytetään pieniä kantahokkeja kesälläkin kantaa nostamassa (hankalissa tapauksissa). Näin klinikka-ell sanoi kun takapolviongelmista kärsivän kengityksestä keskusteltiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taavilla on toisessa takapolvessa nivelrikkoa, toisessa ehkä tuloillaan. Tuota kanta-asiaa pohdinkin, että mahtaako sentakia liikkua myös paremmin hokeilla. Ihan selvästi paremmin kävelee.. Mun pitää tästä keskustella klinikalla kun käydään ja sitten kengittäjän kanssa, että mikä olisi fiksuinta. Kiitos kommentista!

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.