perjantai 20. syyskuuta 2013

Länkkäkisoihin ilmoittauduttu (+maastoilua ja Sports Trackerilla leikkimistä)

En muista kerroinko jo, että ilmoitin Taavin sinne länkkäkisoihin, nyt vaan jännittämään! Samalla minulel valkeni, että aikaa harjoitella on enää viikko! Onneksi sattui tuuri ja mulla on vapaata kisoja edeltävällä viikolla torstai ja perjantai.
Taavin varusteet alkavat olla kasassa, itseltä puuttuu vielä tarpeeksi pitkät farkut ja pitkähihainen kauluspaita (jos mahdollista niin vaaleansinisävyinen).




Keskiviikkona älypuheliostosten jälkeen suuntasinkin tallille harjoittelemaan. Samaan aikaan ratsastukselle oli lähdössä myös Mauski ja Timi. Hyvin me mahduttiin, mutta Taavi ei olisi oikein malttanut keskittyä, kun piti kokoajan vahtia, mitä kaverit tekee. Koetin mennä ilman raippaa ja aika kauan jaksoinkin, sitten luovutin.. Yhden kerran kunnon komennus ja johan alkoi mennä avut perille.
Saatiin muutama ihan kivakin peruutus, useampi askel ilman ohjaa. Sitten taas toisinaan en saanut askeltakaan ja Taavi nojaili ohjaan. Lopetin onnistumiseen.
Otettiin kentällä myös vähän oikeata laukkaa ja jog-käynti-siirtymisiä. Olosuhteisiin nähden meni ihan hyvin (siis ottaen huomioon muutenkin huonoon keskittymiskykyyn yhdistettynä kentällä olevat muut hevoset ja ihmiset).

Torstaina käytiin maastoilemassa aamulla. Menin poikkeuksellisesti vasta iltapäivästä töihin, joten kerettiin Taavin kanssa rauhassa puuhata tallilla, eikä tarvinnut herätä ihan kukonlaulun aikaan. Vaikka se kukko tallilla kiekuikin. ;) Käytiin metsän kautta mastolla ja mastolta tultiin toisen metsälenkin kautta sepelitien kautta kotiin. Matkaa kertyi vain 4km! Tuntuu paljon pidemmiltä nuo lenkit, toki suurin osa on metsäteitä ja -polkuja. Pitihän se päästä leikkimään sillä kuuluisalla Sports Trackerillakin.
Hiukkasen kyllä reitti heittää siitä meidän reitistä, se ei ilmeisesti taskun läpi onnistu pitämään meitä oikealla reitillä. Esimerkiksi molempiin suuntiin loppumatkan pitäisi kulkea samaa pihatietä pitkin, samoin lopussa oikealla näkyvä "sepelitien" osuus on kokonaan ratsastettu tiellä, eikä sen vieressä. Mutta suunnilleen sinnepäin, ei olla niin tarkkoja. ;)





 
Perjantaina menin tallille yhden maissa töiden jälkeen. Lähdettiin taas harjailutuokion jälkeen maastoilemaan. Tänään ajattelin lähteä katsomaan yhtä tietä, jonka ohi ratsastettiin viime viikolla.
Epäilin sen vievän myös mastolle ja epäilys osoittautui täysin oikeaksi, mutta voi miten kivoja pehmeitä hiekkateitä siellä oli. Otettiin oikein reilusti ravia ja laukkaakin, Taavikin oli reipas ja innoissaan.

Taaskaan ST ei pysynyt matkassa mukana kokoaikaa, vaan on väittää meidän taas ratsastelleen ihan missä sattuu. Matkaa kertyi kuitenkin kuutisen kilometria ja aikaa kului melkein puolitoistatuntia. Taavin kanssa ei ole kiire. ;) Vaikka me mentiin paljon ravia ja laukkaakin! Maksiminopeus taitaa kuitenkin olla tuulesta temmattu. :D



Päivölän Tilalta tilatut kokonaiset ruusunmarjatkin tulivat ja jännityksellä tarjosin niitä Taaville. Se pitää niistä todella paljon, joten olenkin käyttänyt niitä aina nameina. Kourallinen on noin 20g, nappaan sen taskuun, syöttelen nameina ja loput heitän iltaruuan joukkoon. Toimii! Ja on ainakin tarveellisiä.

Kengityksen jälkeen kavionivelet ovat olleet omaan silmääni vähän täyttyneen näköiset.. Voin toki kuvitellakin asian, mutta olen silti varmuudeksi hölvännyt niihin Arnikaa ja välillä Feldeniä. Annoin myös etusten kavionivelille ja takapolville Penetrol-kuurin viikko sitten. Taavi on kuitenkin liikkunut puhtaasti, mutta ehkä se on alamäissä vähän tavallista varovaisempi. Toivottavasti ongelma poistuu ihan kotihoidolla ja on ohimenevää.
 

Muuten Taavi on ollut toisina päivinä pirteämpi ja toisina väsyneempi joka varmasti johtuu uudesta elämäntavasta ulkona, nukkunut se on kuitenkin pihatossa joka yö. Kertaakaan ei ole tarvinnut pihattoa siivota, Taavi ei käytä sitä ollenkaan vessanaan. Tänään lisäsin sinne pari paalia olkea, kun vanhat olivat Taavin painon alla menneet lyttyyn. :)

Meinasin jo uutta banneriakin tänään väsätä, kun olen yksin kotona koko yön (hui!) ja sitten pitäisi sitä toivepostaustakin tehdä (ja niitä toiveita saisi edelleen laittaa!). Jotenkin vaan en ole jaksanut keskittyä kumpaakaan. Banneriin varsinkin tarvitsee kunnon inspiraation.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ilmottautumisen yhteydessä minut myös taidettiin ylipuhua kahteen muuhunkin luokkaan (länkkäkisoissa saa mennä kolme luokkaa). Huh! Trailista saa kuulemma jänistää juuri ennen luokan alkua jos tuntuu, ettei homma toimi. :D

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.