Tänään päädyin taas selaamaan vanhoja tekstejä Taavista. Katselin kuvia ja muistelin Taavia. Mietin, että oliko sillä tuollainenkin merkki ja olipa sillä kaunis vaaleanpunainen turpa. Ja miten ryppyinen se nenä olikaan. Olin unohtanut sen ohimolla olleet "sarvet", joiden takia suitset istuivat sen päähän huonosti.
En muistanut enää, missä jaloissa sillä oli sukkia ja millaisia ne olivat.
Aika tekee tehtävänsä, vaikken haluaisi. Yksityiskohdat unohtuvat, vaikka kokonaisuus suurinpiirtein säilyykin. Mutta siniset silmät ja hopeanharmaan harjan minä muistan.
En muistanut enää, missä jaloissa sillä oli sukkia ja millaisia ne olivat.
Aika tekee tehtävänsä, vaikken haluaisi. Yksityiskohdat unohtuvat, vaikka kokonaisuus suurinpiirtein säilyykin. Mutta siniset silmät ja hopeanharmaan harjan minä muistan.
"Eletyt päivät tuntuu, mut kipu on köykäinen kosketus vain
Terassin lyhtyä kiertävä koi
Kipua on, mut ei tuskaa, eletyn elämän kolhuja vain
Jotakin totta ja voimaakin
Sydän on ehjä kuitenkin"
Juha Tapio - Jotain niin oikeaa
Ihania kuvia ja muistoja <3
VastaaPoistaKaunista ja murheellista ja meni niin ytimiin. Kymmenes päivä tätä kuuta olisi Mikuponi täyttänyt 30 vuotta, ja juuri mietin, miten aika on vienyt terävyyden muistoista. Ei enää ole sormenpäissä sitä tuntua mikä hevosessa oli. Kumma kyllä, muistan edelleen hyvin sekä Immun että Mikun tuoksun. Mutta välillä suru ja ikävä musertaa kun tajuaa ettei enää voi kerrata muistoa, voimistaa sitä. Kun ei ole jäljellä enää muuta kuin muistot.
VastaaPoistaJuuri näin. Minä melkein pelästyin tänään, kun tajusin, miten paljon olen jo unohtanut. Mutta kai se kuuluu asiaan, että muistot osittain haalenevat - toisaalta se on omalla tavallaan myös armollista.
PoistaVähän samoissa mietteissä oltu... Onneksi aika haalentaa. Se on todellakin armollista :) Ollaan kiitollisia että on saatu elää ne kaikki hetket joista on jäänyt niin hyvät muistot.
VastaaPoistaNäin juuri. Pitää olla kiitollinen niistä kaikista ihanista hetkistä heppaystävien kanssa. Ilman niitä olisin monenverroin köyhempi ihminen.
PoistaPitää vaan keskittyä menemään eteenpäin ja antaakin ajan tehdä tehtävänsä. :)
No juuri niinhän siinä käy, että ajan myötä osa muistoista haalistuu emmekä enää muista kaikkea poismenneisiin rakkaisiimme liittyvää. Ehkä hyvä niin, koska voisi olla liian tuskallista muistaa kaikki elävästi ja kirkkaasti. Pääasia on, että muistamme edes jotain, ehkä ne kauneimmat hetket ja tunnelmat, tunteet ja rakkauden. Haalistuneet ovat minunkin muistoni kauan sitten edesmenneistä koiristamme ja huomaan jo nyt, kuinka vasta vähän aikaa sitten nukkuneen koirankin muisto alkaa himmetä. Elävä elämä jättää muistot jalkoihinsa, ne häviävät tuoreen kasvuston sekaan kuin edelliskesäiset lehdet.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu Amalia! :)
Poista