tiistai 17. toukokuuta 2016

Varustehankintoja, hukatut avaimet, outoja juttuja ja vieraan hevosen kyydissä



Ei täällä viikonloppuna mitään kovin kummallista tapahtunut. Tai oikeastaan kummallista tapahtui kylläkin, mutta siitä alempana. Perjantaina tosiaan klipattiin karvat pois. Lauantaina kävin ihan kivan maastolenkin Ripen kanssa, samoiltiin vähän metsäpoluilla ja laukattiin yksi pitkä ylämäki täysiä ylös. Täydellisen maastolenkin tuoman ilon latisti autonavainten häviäminen. Se aiheutti suuretsinnän tallilla olleen Tiian kanssa. Ajettiin autolla ratsastamani reitti ja käveltiin maastopolut, koluttiin talli ja Ripen tarha sekä tallin ympäristö, mutta avaimia ei löytynyt.

Sunnuntaina oli sitten ajatus lähteä etsimään avaimia Emmin ja Sisun kanssa samalle lenkille, mutta mitä pilkottikaan turpeen seasta jo kertaalleen siivotussa karsinassa. Avaimet! Ne olivat siis pudonneet rikkinäisestä taskusta jo ennen lenkille lähtöä.


Ratsastussuunnitelmatkin muuttuivat, kun Rippe alkoi kavioita putsatessa niiaamaan etupäällä. Minä sitten olin varma, että kaviokuumehan se siellä taas. Mutta kun otin ponin käytävälle liiketestiin, ei siinä ollutkaan mitään vikaa. Se myös seisoi kolmella jalalla ihan sujuvasti. Eikä niiaus toistunut enää lukuisista jalannostoista huolimatta. Mysteerikäytös jäi mysteeriksi, mutta maastoon ei uskallettu. Otin Ripen kentälle, kun Emmin ratsasti Sisun. Pääsin itsekin kyytiin ja oli kivaa. 
 




Maanantaina sitten vähän uteliaana uudelleen tallille ja sain raportin, että poni oli esitellyt kevätjuhlaliikkeitä päiväheinien aikaan - eli on ihan kunnossa.. Heh.
Ei notkunut, eikä ollut muutenkaan outo. Uninen kylläkin, joten pitänee ottaa se joku päivä sisälle lepäämään.

Käytiin semmonen käyntipainoitteinen lenkki kalalammikoilla samoilemassa, noin 5km. Rippe liikkui hyvin ja letkeästi. Oli mielellään töissä ja maisteli vähän vihreääkin. 



Ostin meidän lännensatulaan muuten kevyemmän kesähuovan ja se saapui viimeviikon lopulla. Oli juuri passelin pituinen ja on tuntunut toimivalta parin ratsastuskerran perusteella. hikijäljetkin on tasaisemmat, kun paksummalla huovalla ja satula tuntuu istuvan kyytiin ihan hyvin.
Tämä on Big Hornin Tuffy Pad. Helpotti muuten satulan käsittelyäkin, kun huopa on kevyt ja muutenkin pienempi. Todella hyvä muotoilu tässä ainakin on jättää sään ja sekärangan vapaaksi.







Rippe on syönyt lääkettä 0,5mg eli puolikkaan tabletin reilun viikon ajan. Eilen nostin annosta kerralla 0,25mg, mutta ainakin tänään poni oli pystyssä ja normaali. Eli nyt annostus olisi 0,75mg. Ratsastus jäi taas tänään, kun itselläni on ilmeisesti lonkan limapussi ärtynyt ja ratsastus tuskin parantaa asiaa.. Huoh. Kaikenlaista vaivaa sitä voikin olla.

Ripen olisi tarkoitus saada myös akupunktiota tällä viikolla. Ensiviikolle tilasin eläinlääkärin raspaamaan, rokottamaan ja ottamaan kontrolliverikokeen. Jännityksellä jäämme odottamaan, mitä lukema nyt näyttää. Silmäkuoppien nestepussit ovat ainakin huomattavasti pienentyneet, sen voi havaita postauksen alussa olevasta kuvasta hyvin, ei palloja enää!

Rippekin on saanut vähän maistella vihreää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.