sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vaikein kaikista voitoista on voittaa itsensä





Kisat ohi ja väsymys sen mukainen. Onneksi sain yön ihan hyvin nukuttua ja suurempi jännitys pyrki pintaan vasta juuri ennen omaa vuoroa. Ilmoitin Ripen siis luokkaan 4 (seniorit ja yksityiset) ja korkeuden sai valita itse, me mentiin ihan vaan ristikkokorkuisia esteitä. Olenhan hypännyt Ripellä suuret kaksi kertaa ja enimmillään kolmea estettä peräkkäin. Heh. Ja itsehän olen hypännyt rataa viimeksi vuonna 2007-2008 ja kerännyt itselleni aika mittavan estepelon senjälkeen. Empä olisi uskonut, että me Ripen kanssa löydetään joskus itsemme keskeltä esterataa. Mutta se ei pelaa, joka pelkää. ;)

Heli oli tietysti ikuistamassa taas kisat kuvamuistoiksi! 








Rippe käyttäytyi todella fiksusti kokoajan ja oli enemmänkin liian hidas, kun mitenkään villi. Tuttu kakkaongelma piinasi meitä verryttelyssä, mutta senjälkeen kävin kävelemässä tallin läheisyydessä ja Rippe sai asiansa hoidettua. Heti se oli paljon parempi ratsastaa

 










Radalla se oli kuitenkin melko hidas ja jotenkin hämmentynyt. Mie vitsailinkin jo verryttelyssä, että se taitaa luulla näitä koulukisoiksi, kun sipsuttelee niin kivasti.. Vauhti meinasi hiipua ja muutama kaarre heiteltiin tyylikkäästi vastalaukalla, kun en uskaltanut tiputtaa ravillekaan ettei meno hyydy. Päästiin uusintaan ja siitäkin saatiin puhdas rata, vaikka meinasinkin unohtaa toisiksiviimeisen esteen.
Kisan tulos ratkesi vasta myöhemmin, kun kaikki sennut ja yksärit olivat menneet omissa korkeuksissaan (40-50cm). Me oltiin 1/4 osallistujasta eli voitettiin! Haha! 


Emmin kännykällä otettu kuva, kun poseerauskuvia en ole vielä saanut


Rata videolla: 


 
Loppuun vähän poseerauskuvia ihanan voikukkapellon reunassa:
 
 
 
 







Saatiin hovikuvaaja Helikin kameran tälle puolelle välillä ;)




8 kommenttia:

  1. Hyvä te! Kylläpä rupesikin tekemään taas mieli esteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, minusta taas tuntuu, ettätiköhän tää ollu vähäksi aikaa tässä. Olin niin hegästynyt ton radan jälkeen, etten ollu varmaan hengittäny ollenkaan. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jee!! Oli kyllä kivaa vaihtelua siihen perusarkeen. :)

      Poista
  3. Jeee! Hyvin te vedätte! Ihania nuo poseerauskuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niistä tuli ihania, kun tausta oli niin hyvä. Olen monta kertaa tota paikkaa katsonut maastolenkin varrella.

      Poista
  4. Hieno suoritus, onneksi olkoon! Meidän Romppu olisi varmaan hajottanut kaikki nuo esteet... Kun ei meilläkään ole tuota estepuolen kokemusta. Silti olisi kiva joskus uskaltautua joihinkin pikku estekisoihin, vaikka omalla tallilla. Kerään rohkeutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta, kun kokemusta hakemaan. Omalla tallilla on hyvä aloittaa jos siellä kisoja järjestetään. :)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.